Yleinen

Polttareissani opin uutta itsestäni, enkä enää jännittänyt häitä

keskiviikko, heinäkuu 18, 2018

Ajattelin palata vielä muutaman postauksen verran viime kesään, jolloin menimme Pyryn kanssa naimisiin. En ole vielä kirjoittanut polttareistani mitään, mikä on jäänyt hieman kaivelemaan. Polttarit olivat nimittäin varsin erilainen kokemus kuin olin ennakkoon ajatellut.

Olen itse ollut järjestämässä kaksia polttareita, ja vaikka siihen kuuluu paljon vääntöä muun muassa ajankohdasta, ohjelmasta ja varsinkin budjetista, polttarit ovat mielestäni aivan ihania. Sitten eräänä tavallisena heinäkuisena perjantaina oli oma vuoroni joutua väijytetyksi ja yllätetyksi. Olin työpaikalla katse tiukasti koneen ruutuun naulittuna, kun selkäni takaa kuului pelästyttävä kuorolaulu: ”YLLÄTYYYYS!”

Samassa rytäkässä käteeni lyötiin vaaleanpunaista, kimaltevaa kuohuviinia ja päähäni aseteltiin paperinen kruunu. Bride to be. Itse yllätetyksi tulemista suurempi yllätys oli oma sisäinen kuohunta. Oloni oli tietysti innokas ja onnellinen, mutta myös ahdistunut.

Aika nopeasti tajusin, mikä minua ahdisti. Siitä hetkestä lähtien en tietäisi ollenkaan, mitä tuleman pitää – menisin vain sinne, minne ystäväni käskisivät, tekisin sitä, mitä he käskisivät. Toisin sanoen minulla ei olisi mitään kontrollia siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kontrollin menetys ja yllätyksellisyys ovat polttareiden peruskauraa, tiedän kyllä sen. Oli vain valtava yllätys huomata, kuinka vaikealta se alkuun tuntui. En olisi koskaan voinut kuvitella, että heti omien polttareiden alussa joutuisin kohtaamaan sisäisen kontrollifriikkini, jonka olemassa olosta en ollut koskaan aiemmin ollut niin tietoinen.

Hyvä uutinen oli kuitenkin se, että epämukavuusalueille meneminen kuuluu polttareihin. Hyvä uutinen oli myös se, että skumppakaadot olivat säännöllisiä, jolloin tämäkin polttarikalu hyväksyi helpommin kohtalonsa.

Ystäväni olivat järjestäneet minulle päiväohjelman Sinkkuelämän hengessä. Olin aikoinaan kova Sex and the City -fani, joten oli hauskasti ajateltu, että polttareissani sain leikkiä Carrie Bradshaw’ta. Ensimmäiseksi pääsin etsimään Fidalta itselleni vähän tyylikkäämmät vermeet päälle.

Fidan valikoima oli tajunnanräjäyttävä – potentiaalisia polttarimekkoja löytyi pilvin pimein. Ja koska Carrie Bradshaw kantaisi koltun kuin koltun tyylillä, piti minunkin kävellä kirpparin käytävällä catwalkia useaan otteeseen. Se oli jälleen kerran jotain, mitä en ikinä itse tekisi, mutta tässä vaiheessa olin jo onnistunut luomaan nahkani uudestaan, jolloin mekkojen esittely meni jo varsin kivuttomasti.

Poistuin Fidalta ääärimmäisen tyylikkäänä, kuten kuvasta näkyy. Sen jälkeen kontrollin menetys pääsi taas aivan uudelle tasolle, kun silmäni sidottiin. Ihme kyllä, silloin tuntui jo suunnattomasti helpommalta päästää irti ohjaksista.

Tietysti silmät sidottuna mielikuvitus lähtee aikamoiselle laukalle – olin varma, että minua oltiin viemässä Kaivopuistoon hyppäämään Suomen korkeinta benjihyppyä. Ounastelin sellaista, koska minulta oli kysytty, pelkäänkö korkeita paikkoja. Myös tämä oli yksi syy alun epämukavalle ololleni: on hirveä paine pitää kaikesta, mitä itselle on järjestetty. Entä jos minut olisikin viety hyppäämään benjiä enkä olisi pystynyt siihen?

Benjiä hyppäämään minua ei viety vaan Katajanokalle odottamaan Tallinnaan lähtevää laivaa. Tässä vaiheessa joukkoon liittyi vielä viimeinenkin polttariseurueen jäsen, ja matka Viroon alkoi.

Kuten kuvista näkyy, olimme voittaneet viime kesän säälotossa seitsemän oikein. Helsingissä satoi samana iltana vettä, mutta Vana Tallin kylpi auringossa.

Loppuillan vietimme luksusluokan kaupunkiasunnossa, josta avautui upeat maisemat Tallinnan vanhankaupungin yli.

Baarin sijaan valitsin yöohjelmaksi perinteisen morsiussaunan – olin yksinkertaisesti liian poikki remutakseni klubilla. Niinpä istuin saunassa tallinnalaiselta kadulta poimitun risun päällä – varmasti hygieenistä – ja sain päälleni aimo annoksen raakaa kananmunaa ja jauhoja. Tästä hedelmällisyyttä edistävästä riitistä löytyy todistusaineistoa, jota kenenkään ei tarvitse nähdä.

Kananmunista ja jauhoista syntyi oikein tarttuva liisteri, joka ei lähtenyt ensimmäisessä pesussa. Aamulla heräsin tukka täynnä valkoisia klimppejä. Onneksi olin silloin vielä erittäin blondi.

Yöllä en meinannut saada unta kaikelta adrenaliinilta. Koko päivä pyöri sekavana filminä mielessäni. Miksi jännitin niin paljon? Olin aina uskotellut itselleni, että olen spontaani tilanteisiin heittäytyjä, mutta polttaripaniikki kertoi aivan eri totuutta. Enkö nimenomaan matkustakin ollakseni spontaanimpi, elääkseni hetkessä ja seikkaillakseni? Toisaalta, minähän lähden aina matkalle omasta halustani – onko matkailu siis minulle ”kontrolloitua spontaaniutta”?

Aamu valkeni, ja samalla minulle valkeni, etteivät polttarit olleet vielä tässä. Aluksi hipsimme tuorepuuro- ja bagelaamiaiselle viihtyisäään kahvilaan. Aamiaisella mieleni valtasi edelliseltä päivältä tuttu jännitys. Tiesin, että jonkinlainen loppuhuipennus oli tiedossa. Pelko mahdollisesta benjihypystä ja yhtä mahdollisesta jänistämisestä kalvoi mieltäni. Samaan aikaan olin myös toivekas – olinhan kuitenkin toivonut adrenaliiniryöppyjä polttareihini, eikä niitä ollut vielä siihen mennessä tullut – yöllisiä häsetyksiäni ei sellaisiksi lasketa.

Kun kuulin pääseväni kävelemään Tallinnan teletornin ympäri eli tekemään Walk on the edgen, puhkesin valtavaan riemuun. Äärelläkävely tapahtuu valjaissa 175 metrin korkeudessa. Ajatus korkeuksissa kävelystä tuntui vain ja ainoastaan kutkuttavalta. Siinä ei myöskään olisi samaa jänistysriskiä kuin benjissä.

Parasta oli, että mukaani yläilmoihin lähti kolme ystävää. Heillä kaikilla oli ennestään enemmän tai vähemmän korkeanpaikan kammoa. Arvostin suuresti heidän rohkeuttaan ylittää pelkonsa.

Äärelläkävely oli aivan huippua. Oli aivan tyyntä ja kirkasta. Tuntui niin mahtavalta kävellä reunalla, kurkotella reunan yli ilman mitään suojapleksiä tai aitaa.

Ja mitä tuli korkeanpaikankammoisiin – hekin nauttivat äärelläkävelystä. Kaikki uskaltautuivat istumaan aivan reunalle. Korkeanpaikankammo ei siis ole este Walk on the edgelle, vaan se voi olla mahtava paikka päästä siitä yli.

Äärelläkävelyn jälkeen kaikki tuntemani jännitys laukesi. Onnistuin vihdoin rentoutumaan sataprosenttisesti, nauttimaan aurinkoisesta Tallinnasta ja ystävien seurasta.

Ennen paluuta Helsinkiin ehdimme vielä istua piknikillä Kadriorgin puistossa, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Viinirypäleiden napostelun jälkeen siirryimme lounastamaan tunnelmalliseen Mon Repos -ravintolaan.

Kotimatka sujui letkeissä tunnelmissa. Istuessamme laivan kannella meidät keskeytti kahden risteilyemännän laulunumero. He lähestyivät pöytäämme ja hoilottivat ”I was made for loving you baby, you were made for loving me”. Tuomisinaan heillä oli makkaraa ja skumppaa, mikä osoittautui loistavaksi yhdistelmäksi lauantaisena alkuiltana.

Yhdistelmä oli niin loistava ja mieltä nostattava, että ennen kuin Viikkari oli ankkuroitunut Katajanokan satamaan, olimme päättäneet jatkaa polttareita vielä Helsingin yössä. Koska mitkä polttarit ne olisivat muka olleet ilman baarin tanssilattialta tulevalle aviomiehelle lähetettyjä twerkkivideoita?

Alkuun sisuskalujani möyhentäneet ja oloni vaikeaksi tehneet polttarit venyivät tosiaan parin päivän kestäviksi karkeloiksi. Vasta Teletornilla vierailun jälkeen jännitykseni laukesi kokonaan. Se laukesi niin totaalisesti, että häästressini katosi olemattomiin koko loppuajaksi. Tuntui kuin olisin ymmärtänyt polttareiden todellisen merkityksen: kaikki se kontrollin menetys, epämukavuusalueella oleminen ja hermoilu valmisti hääpäivään – yhteen elämän jännittävimmistä päivistä – paremmin kuin mikään muu. Polttareiden jälkeen en vain enää yksinkertaisesti jaksanut jännittää. Kaikki ei ole aina kontrollissani, eikä tarvitsekaan olla. Selviän siitä kyllä.

Disclaimer: Saatan kuulostaa siltä kuin polttarini olisivat olleet jonkinlainen kiirastuli ja koettelemus, josta selvisin nipin napin hengissä. Päin vastoin, olen niistä ikuisesti kiitollinen ja nautin niistä suunnattomasti, mutta halusin myös kertoa rehellisesti siitä, miten ristiriitaisia tuntemuksia täysin muiden vietävänä oleminen minussa herätti. Suhtauduin siihen paljon pelokkaammin kuin olisin uskonut. Minulle tekisi varmasti hyvää joutua uudelleen vastaavaan tilanteeseen – toki toivon, että nämä olivat ensimmäiset ja viimeiset polttarini. 😉

Pidätkö sinä yllätetyksi tulemisesta? Onko joku muu löytänyt polttareiden myötä itsestään uusia puolia?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Suunnaton keskiviikko, heinäkuu 18, 2018 at 16:05

    Hui, tuo teletorni voisi olla aika jännä kokemus! Hauskaa lukea, millaisia tunteita polttarit nostattivat esiin. Polttaripäivä tosiaan on sekoitus jännitystä, epämukavuutta ja riemua. Mahtavaa, että sun kaverisi keksivät näin hauskan ohjelman!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, heinäkuu 18, 2018 at 20:10

      Se oli tosi kiva kokemus se telotorni, voin suositella! 🙂 Jep, polttarit on kyllä ihana tunteide sekalmelska, joka ei hevillä unohdu. 😀

  • Reply Emma maanantai, heinäkuu 23, 2018 at 21:09

    Mulle polttarit ois varmasti myös aika iso jännitysmomentti, tunnistan nuo samat tunteet että olisi tosi hankala luopua täysin kontrollista ja stressin siitä että mitäs jos en kertakaikkiaan tykkäiskään mulle suunnitelluista jutuista ollenkaan. Kaikkein pahinta ois sellaiset rellestys- ja nolauspolttarit, yöh. Sulla oli kuitenkin tosi kivat polttarit ja monipuolista kivaa tekemistä 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, heinäkuu 24, 2018 at 16:39

      Jep, en ymmärrä miksi sellaisia polttareita on joskus edes haluttu järjestää! Oot kyllä oikeassa, kivat polttarit mulla onneksi olli, eikä mitään julkisia nolauksia tullut, vaikka epämukavuusalueilla oltiin. 🙂 Ja kiva kuulla, että en ole ainut, jolle on vaikea luopua kontrollista. 😀

  • Reply Periaatteen Nainen keskiviikko, heinäkuu 25, 2018 at 19:43

    Olen ehkä salaa iloinen, että karkasin naimisiin salaa ja olin niin raskaana, ettei polttarit muutenkaan varmaan olisi olleet suuresti jännittävät: korkeanpaikankammoisena nimittäin tuli kylmät väreet kun katsoi kuvia teletornista! Mutta mielenkiintoinen, ihanan rehellinen postaus fiiliksistä.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, heinäkuu 26, 2018 at 16:21

      Haha! Naimisiin karkaaminen kuulostaa mielenkiintoiselta! 🙂 Mutta tosiaan, eihän toki kaikissa polttareissa mitään korkealla tehtäviä juttuja ole, mutta mä osasin niitä odottaa, koska multa oli kyselty korkeanpaikankamosta. Kiva että pidit kirjoituksesta!

  • Reply Liisa perjantai, heinäkuu 27, 2018 at 01:43

    Tätä lukiessa tuli mieleen, että jos minulle joskus järjestetään polttareita, pitää mainita kaasolle että benjihyppy on ehdoton no-no 😀 yleensä tykkään uusien juttujen kokeilemisesta ja lievän korkeanpaikankammon siedättämisestä juurikin walk the edge -tyylisissä jutuissa, mutta benji olisi vain yksinkertaisesti liikaa.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, heinäkuu 27, 2018 at 16:00

      Se on melkein paras sanoa suoraan noin, koska mä annoin varmaan ymmärtää, että pystyisin hyppäämään benjin, vaikka totuus voi olla hyvin kaukana siitä. 😀 Walk on the edge oli kyllä tosi makea kokemus ja sopii tosi hyvin korkeanpaikankammon siedättämiseen, kuten sanoit.

  • Reply Sandra lauantai, heinäkuu 28, 2018 at 08:03

    Voi miten mukavat polttarit kaverisi olivat järkänneet! Sopivasti jännitystä, hyvää ruokaa, eikä mitään liian noloa :). Oli varmasti unohtumaton kokemus.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, heinäkuu 28, 2018 at 10:24

      Ihanat olivat kyllä. 🙂 Ja todellakin unohtumaton kokemus, on jännä miten hyvin kaikki tunnemyrskyt muistaa vielä vuosi myöhemmin – tuskin unohdan koskaan.

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, heinäkuu 28, 2018 at 18:09

    Ihanat polttarit! Juuri tuollaisia niiden pitäisi olla eikä sellaisia missä juhlakalu laitetaan tekemään kaikkea noloa. Benjihyppy olisi minulle ehdoton no-no. Omat polttarit olivat aikoinaan myös tosi hauskat. Olin huge Madonna-fani ja mut puettiin sitten Madonnaksi. Pääsin vierailulle paikallisradioon, jossa mua haastateltiin Madonnana suoraan lähetykseen 🙂 Ilta huipentui putkaan, joka oli järjestetty juttu.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 17:57

      Eikä! Sun polttarit kuulostaa myös ihan mahtavilta! 😀 Tuo putkakeissi on hervoton ja paikallisradio myös! 🙂 Jep, en ymmärrä, miksi sellaisia nöyryytyspolttareita on koskaan edes järkätty. Onneksi sellaiset taitaa olla erittäin harvinaisia nykyään, ainakin naisten keskuudessa.

    Leave a Reply