Huippureissut Pohjois-Amerikka

Bryce Canyonin hillittömät kivituutit lumoavat

torstai, joulukuu 14, 2017

Bryce Canyon | syyskuu 2017

Kun saavumme Bryce Canyonin näköalapaikalle Sunrise Pointille, näkymä tuntuu hetken aikaa melkein sietämättömän upealta. Edellisenä päivänä olimme haukkoneet henkeämme Grand Canyonilla, sitä edellisenä Zion oli saanut sydämemme pamppailemaan. Koko siihenastinen häämatkamme oli ollut silkkaa vau-elämysten tykitystä. Ja nyt tässä utahilaisessa kansallispuistossa meinasi tulla heti alussa upeusähky.

Amfiteatterin muotoinen, oranssi kanjoni on vaikuttava näky. Siellä täällä parveilee kivisiä tuutteja, torneja, tatteja, piikkejä – keksisin vielä pari muutakin nimeä – miksi ikinä niitä haluaakaan kutsua. Englanniksi niillä on hauska nimi: hoodoo. Bryce Canyonin kansallispuistossa on maailmaan suurin hoodoo-keskittymä.

Aiemmissa kansallispuistoissa olimme poukkoilleet päivän aikana monessa eri paikassa. Yosemitessa talsimme yhteensä neljällä eri lyhyellä reitillä, Zionissa ja Grand Canyonissa kolmella. Bryce Canyonissa halusimme patikoida yhden pidemmän reissun. Turisti-infosta saamastamme kartasta spottasimme kiinnostavan reitin: Figure 8  yhdisti kolme peruspatikkaa (Queen’s Garden Trail, Peekaboo Loop Trail, Navajo Loop Trail) reilun 11 kilsan lenkiksi. Yes please!

Edelleen typertyneinä ja sanattomina Bryce Canyonin upeista maisemista lähdimme laskeutumaan Sunrise Pointilta alemmas kanjoniin. Tämä ensimmäinen osuus oli Queen’s Garden Traililta.

Reitti alas kanjoniin on hauskaa käveltävää. Tomuinen ja kapoinen polku kiemurtelee alemmas. Joka nurkan takaa löytyy aivan uusi perspektiivi kivettyneiden tuuttimörköjen laaksoon.

Täällä seikkaillessamme kivitornien keskellä alkoi suulle kiivetä taas tuttu ihastuksen huokaus: Vau. Kun sen kerran sai sanotuksi, loppua ei näkynyt.

Queen’s Garden Trail yhdistyy Navajo Loop Trailiin kanjonin pohjalla, josta me lähdimme sisemmäs kanjooniin Peekaboo Loop Trailille. Ja se on kuulkaa huikea reitti!

Helposti käveltävä polku on suurimmaksi osaksi tasaista, välillä mennään spiraalinmuotoista käärmettä pitkin ylös ja silloin meinaa usko loppua. Mutta nousut eivät ole liian pitkiä, pian tulee taas helpotus. Ja maisemat – niihin ei pääse kyllästymään millään.

Reitti on myös ihastuttavan rauhallinen verrattuna lyhyempiin Queen’s Garden Trailiin ja Navajo Loop Trailiin. Tosin, aivan yksin emme olleet sielläkään.

Peekaboon paras puoli on se, että kanjonin näkee niin monesta eri suunnasta. Ja kun tarkkaan katsoo, jokainen tuutti on ainutlaatuinen kuin lumihiutale.

Kun olemme kiertäneet Peekaboon ja palanneet turisteja kuhisevalle Navajo Trailille, kenkämme ovat aivan tomussa. Jäljellä on vielä spiraalinmuotoinen nousu ylös Sunset Pointille. Tämä on koko reitin vaarallisin osuus, koska silloin tällöin jostain voi lohjeta kivenpala ja pudota pahaa-aavistamattoman selfietä ottavan turistin päähän. No, eipä se kovin akuutilta vaaralta vaikuta!

Ennen kuin Bryce Canyonista hoipertelee upeudesta typertyneenä pois, kannattaa käväistä etsimässä paikallista kuuluisuutta: Utah prairie dogia. Meille vinkattiin näistä pullukoista Shuttle Busin kyydissä. Niitä temmelsi eräällä ruohoalueella lähellä Sunrise Pointia. Ensin preeriakoirat katosivat kameran linssin tieltä koloihinsa, mutta nousivat pian taas toimittamaan asioitaan varsin tärkeän näköisinä.

Vinkit Bryce Canyonissa vierailevalle

  • Auto kannattaa parkkeerata puiston ulkopuolelle ja käyttää ilmaisia Shuttle Buseja
  • Hyvä vaihtoehto on jättää auto esimerkiksi Ruby’s Inn -motellille. Sieltä saa myös kansallispuiston kartan
  • Kanjonissa ei ole vesipisteitä: pullon voi täyttää esimerkiksi Sunrise Pointin läheisyydessä
  • Kengät tulevat todella toimuisiksi Bryce Canyonissa retkeillessä
  • Peekaboo-reitillä on julkinen käymälä

 

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Suunnaton torstai, joulukuu 14, 2017 at 20:38

    Jeejee, nää reittivinkit täytyy muistaa! Bryce kuuluu ihan ehdottomasti must-listalle Zionin kanssa.
    Noi hoodoot on kyllä hauskoja. Ja punaisesta valkoiseen vaihteleva väri saa ne näyttämään tosi kauniilta <3 Oon nähnyt Brycestä joitain kuvia ohuessa lumipeitteessä, ja silloin se näyttää entistä upeammalta. Melkein tekis mieli tähdätä sinne syksyllä, vaikka en muuten yhtään tykkääkään kylmästä.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, joulukuu 16, 2017 at 14:06

      Joo kysele ihmeessä reittivinkkejä myös lähempänä omaa reissua, jos pääsee unohtumaan;) Joo, niiden väri on todella upea! Mäkin oon nähnyt niitä lumikuvia, näyttää niin upealta! Se olisi varmasti tosi upea syksyllä ja talvella. En oo tosin varma, voiko sinne kanjoniin lähteä kävelemään talvella, kenties?

  • Reply Mika / Lähtöportti perjantai, joulukuu 15, 2017 at 11:03

    No vau! On siinä preeriakoirilla komeat maisemat! Täytyy nyt lisätä tämäkin kansallispuisto mun roadtrip-suunnitelmaan, jonka toteutumisvuodesta ei vielä toistaiseksi ole mitään tietoa. Juuri tuon pituinen patikkaretki kuulostaa täydelliseltä kierrokselta, ehtii varmasti nähdä paljon mutta onnistuu silti suhteellisen helposti.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, joulukuu 16, 2017 at 14:09

      No eikö olekin! Onnekkaat preeriakoirat! 🙂 Joo tuo Figure 8 oli tosi loistava reittivalinta kaiken kaikkiaan. Annan mielelläni vinkkejä sitten kun road trip tulee teille ajankohtaiseksi! Mitäs muita kansallispuistoja sulla on listalla?

      • Reply Mika / Lähtöportti sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 11:50

        Luontokohteista Grand Canyon, Yosemite ja mulle melkein pakkomielteeksi muodostunut Monument Valley on päällimmäisinä mielessä, lisäksi haluaisin nähdä jättiläispuita ja jollain lailla Death Valleykin kiehtoo. Saattaa siis vaatia useammankin reissun, kunhan nyt joskus pääsisi alkuun. Kaikki mahdolliset reitti-, tankkaus- ym. vinkit kyllä kelpaa 🙂

        • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 12:45

          Oho no niin! Monument Valley on varmaan kyllä aivan sairaan upea! Ja kyllähän nuo periaatteessa voisi saadakin yhdeksi reissuksi, toki sit täytyy varata aikaa riittävästi. Yosemitehän on noista mainitsemistasi kaikista kauimpana, tai sitten Monument Valley, mutta sehän on se sun pakkomielle. 😉 Mutta ehdottomasti vinkkejä piisailee sitten, kun tilanne on ajankohtaisempi!

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 08:46

    Onpa hienoja maisemia ja ihania oranssin värejä, vau! 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 12:38

      No eikö olekin? Bryce Canyon on kyllä huikea paikka. 🙂

  • Reply Inka sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 10:16

    Tuli kylmät väreet kun katoin näitä kuvia, vitsi tuo paikka on kyllä mahtava! Bryce Canyon lukeutuu satanolla upeimpiin paikkoihin missä oon käynyt, sillä tuossa paikassa on kyllä jotain niin maagista. Nyt iski Utah-kuume! 😀

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 12:40

      Haha! Joo se on kyllä ihan käsittämättömän makee paikka! Ja itse asiassa kun kuvista ja jutuista keksin, että sinnekin vois mennä. Ja onneksi mentiin!

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, joulukuu 17, 2017 at 12:42

    Me käytiin Bryce Canyonissa vuonna 2013. Paikan löytäneen Ebenezer Brycen väitetään kuvanneen sitä ”hitonmoiseksi paikaksi lehmän hukkaamiseen”. Kyllä se todellakin oli vaikuttava paikka!

    Nuo hoodoo – pilarit ovat sedimenttikiveä, ei tuliperäistä alkuperää ja suhteellisen pehmeitä. 10 miljoonaa vuotta sitten maata puriteltiin pystysunnassa ja lanattiin vaakasuorassa ja syntyi tasankoja, muinaisia jokiuomia, ja erilaisia kerrostumia. Eroosio on muokannut kalkki- ja hiekkakiveä . Nämä hoodoot ovat alkuperältää käsittääkseni harjuja, joiden päälliset ovat murentuneet pois veden voimasta ja jäljelle on jäänyt vain huippuja.

    Erityisen näppärää, että niitä voi nykyisin ihailla näppärästi vain autolla parkkipaikalta toiselle siirtymällä, kuten me laiskoina teimme 😉

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 21, 2017 at 20:01

      Ohops, mulla on jäänyt vastaamatta tähän kommenttiin! Aika hauskasti kuvattu yksi sokkeloisen Bryce Canyonin erikoispiirteistä tuo lehmän hukkaaminen. 😀 Ja kiitos tuosta hoodoo-infopaketista! Laiskana en edes ottanut sen enempää niistä selvää, vaikka niiden arvoitus mua mietityttikin. Se on kyllä näppärää, että autoilevakin pystyy noita tötteröitä ihailemaan. Vähän tekisi mieli mennä uudestaan ja autoilla toiselle puolelle kanjonia esim. Bryce Pointille!

  • Reply Henna / Kulkutautiset torstai, joulukuu 21, 2017 at 22:09

    Nämä kuvat on kyllä ihan käsittämättömän surrealistisen näköisiä! Ihan varmasti aivan mielettömiä livenä nuo maisemat ja juuri sopivan mittaiselta kuulostaa vaelluskin. Tuonne täytyy kyllä joskus päästä. Meiltä jäi viime Jenkkireissulla nuo rannikon suunnasta katsottuna Grand Canyonia pidemmällä olevat puistot kallioihmeineen näkemättä, sillä käytimme noin puolet ajastamme Pacific Northwestiä koluten ennen etelämpään siirtymistä, mutta aika hienoa oli sielläkin… kyllä tuota maata ja sen kansallispuistoja voisi aika pitkään koluta… ah <3

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, joulukuu 22, 2017 at 17:06

      Oijoi, Pacific Northwest olisi varmasti aivan upea paikka! <3 Ehdottomasti kannattaa tehdä vielä sellainen reissu, jossa pääsette ihmettelemään Bryce Canyonin hoodooseja sekä vaikkapa Zionin kansallispuistoa. Upeat luontokohteet ja kaupungit ei kyllä siitä maasta tosiaan lopu!

  • Reply Ne Tammelat perjantai, joulukuu 22, 2017 at 11:51

    Ei vitsi miten hauskannäköisiä tyyppejä noi preeriakoirat! Ja mielettömät tötteröt kauniine värisävyineen, niin hienoja kuvia.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, joulukuu 22, 2017 at 17:07

      Kiitos! 🙂 Joo, preeriakoirat oli kyllä hauska uusi tuttavuus, ihmeellisiä pulleroita.

  • Reply Katariina perjantai, joulukuu 22, 2017 at 16:54

    Apua, miten upeita! Jos olisin tiennyt, että tuolla on noin hienoa, niin olisin jotenkin mahduttanut tuonkin kohteen viime talven reissumme ohjelmaan Grand Canyonin ja Zionin oheen.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, joulukuu 22, 2017 at 17:08

      Multakin meinasi jääädä Bryce Canyon käymättä, kunnes joka muistutti, että Zionin ja Grand Canyon North Rimin lähellä on myös tämä ainutlaatuisuus, jota ei kannata jättää väliin. Yksi hienoimmista paikoista, jossa oon koskaan ollut. 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, joulukuu 22, 2017 at 20:18

    Samaisia kansallispuistoja kiersimme muutama vuosi sitten alkukeväästä ja tämä oli kyllä jotenkin suosikkini, vaikka Grand Canyon onkin kovin ”grand”. Ehkä tuo värimaailma vetosi minuun täällä eniten!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, joulukuu 23, 2017 at 16:44

      En kyllä ihmettele, että juuri Bryce Canyon veti pisimmän korren! 🙂 Värimaailma on kyllä ihan huikaisevan kaunis.

    Leave a Reply