Yleinen

Suomalainen luonto vastaan amerikkalainen

lauantai, marraskuu 18, 2017

Enemmän kuin kerran häämatkamme aikana tunsin mykistyväni amerikkalaisen luonnon mahtipontisuuden edessä.

Se tapahtui, kun näin ensimmäisen kerran Yosemiten kansallispuiston vaaleat vuoret.

Se tapahtui punaisena leiskuvan kanjonin ympäröimänä Zionissa.

Sellaista tunnetta, jonka koin Grand Canyonilla, en ole kokenut missään muussa luontokohteessa. Kun kanjoni ensimmäisen kerran levittäytyi allani valtana, sydämeni alkoi lyödä tuhatta ja sataa, adrenaliini alkoi suihkia kehossani. Ei sitä voi käsittää, kuinka uskomaton luonnonihme Grand Canyon on, en osaa  vangita sitä kamerallani enkä pukea sanoiksi. Se täytyy kokea, ja se jättää pysyvän muistijäljen.

Muutaman kerran totesin Pyrylle, että ei ole luontolotossa mennyt voitot tasan Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Mutta kommenteistani huolimatta aina kun joku amerikkalainen kyseli, mitä Suomessa kannattaisi nähdä, vastasimme yhdestä suusta: luontoa. Aloimme kilpaa kehua, kuinka ainutlaatuinen luonto meillä on. Ei ole suuria vuoria, mutta on kauniita vaaroja ja tuntureita.

On metsää – aivan kaupunkien läheisyydessä – jossa näyttää siltä, että juuri sinä olet ensimmäinen paikalle löytänyt ihminen.

Kaliforniassa meri vietteli tuon tuosta raikkaan turkoosilla sävyllään.

Mutta kyllä Itämerikin osaa! Heinäkuisena kesäpäivänä horisontissa siintää niin kauniin vaaleansininen meri, että on vaikea uskoa sen olevan yksi maailman saastuneimmista.

Ainutlaatuisinta Suomen luonnossa on mielestäni rauha. Se äärimmäinen hiljaisuus, jota emme kokeneet Yhdysvalloissa kertaakaan. Grand Canyonilla minä hiljennyin luonnon edessä, mutta se oli täysin erilaista kuin täällä. Amerikassa mahtipontisimmat luonnonihmeet saavat haukkomaan henkeä ja jättävät sanattomaksi, mutta sisällä kuohuu. Suomessa luonnon äärellä voi todella vain hiljentyä. Onko mikään rentouttavampaa katseltavaa kuin tyyni, peilikirkas järvi?

Suomessa luontoon lähteminen merkitseekin minulle ennen kaikkea rauhoittumista. Amerikassa en voi ehkä samalla tavalla kehuskella rauhoittuneeni. Osittain se johtui kansallispuistojen ihmispaljoudesta, osittain siitä jatkuvasta vau-efektistä, jota koin. Kun Yosemiten, Zionin ja Grand Canyonin jälkeen kävimme vielä Bryce Canyonin kansallispuistossa, minulla kesti aikani, ennen kuin aloin nauttia kaikesta siitä, mitä näin. Suoraan sanottuna tuntui siltä, että edessäni oli taas kerran niin uskomaton luonnonihme, että sitä ennen olisi pitänyt jonkin aikaa nähdä ihan vaan jotain hyvin tavallista.

Tässä mielessä Suomen luonto on armollinen. Sen kauneus voi todellakin mykistää, mutta se ei saa käymään ylikierroksilla. Siihen sillä on aivan liian rauhoittava vaikutus, ainakin minuun.

Eli on varmaan muutettava vähän lausuntojani (ja yritän olla kuulostamatta liian pateettiselta). Ei voi sanoa, että Suomi olisi hävinnyt luontolotossa. Suomalainen luonto on kaikessa herkkyydessään, hiljaisuudessaan ja rauhoittavuudessaan ainutlaatuista maailmassa. En ole koskaan metsässä kävellessäni ajatellut, että olisipa tuossa vuori tai avautuisipa tässä kanjoni.

Saan Suomen luonnosta niin paljon, ettei sen tarvitse olla yhtään enempää. Annan näin herkkänä hetkenä anteeksi myös marraskuun ankeuden, koska onhan luonnonkin välillä levättävä.

Jotta se jaksaa sitten taas keväällä puskea elämää, vehreämpänä kuin missään.

Minkä maan luonto sykähdyttää sinua eniten?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

30 Comments

  • Reply Susanna lauantai, marraskuu 18, 2017 at 21:53

    Hyvä aihe, Itämeri oli myös joskus puhdas ja puhtaan värinen mutta siitä on kauan. Tykkään Italian luonnosta koska se on niin monipuolinen: etelässä näkee vihreää vuodenajasta viis, tulivuoria, tulivuorisaaria, palmuja, rantoja. Pohjois-Italiassa palmuja, rantoja, alpeilla metsää ja lumivuoria. Toscanassa kauniita ja kuuluisia kukkapeltoja

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, marraskuu 18, 2017 at 22:05

      Monipuolisuus on hieno asia monissa maissa! Italiassa haluaisin varsinkin päästä näkemään Alpit ja Toscanan viinimaat! <3

  • Reply Suunnaton lauantai, marraskuu 18, 2017 at 21:53

    Sinäpä sen sanoit. Mielettömän hyvin muotoitu! Viimeistään Kalliovuorten mahtipontisten maisemien jälkeen oon miettinyt, että miksi Suomen luonto silti tuntuu kaikkein rakkaimmalta, vaikkei täällä olekaan upeita vuoria (<3 ) tai turkoosina hohtavia vesistöjä. Se on juuri tuo rauha – ja pienipiirteisyys. Luonnon ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, kun se on juuri tässä, ja parhaimmillaan ihan vain mulle.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, marraskuu 18, 2017 at 22:07

      Kiitos! Arvasin etten olisi yksin tän fiiliksen kanssa, suomalainen luonto on sitten kuitenkin se rakkain ja omalla tavalla sykähdyttävin. <3

  • Reply Marianne/Heavy Metal Traveler sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 09:03

    Hyvä havainto. Suomen luonnossa liikkuminen on todellista arjen mindfulnessia. Se lataa akkuja omalla tyyneydellään ja hiljaisuudellaan.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 11:21

      Niin onkin, tuntuu todella onnekkalta, että luonnonrauhaan pääsee joka päivä ihan Helsingin kantakaupungissakin!

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 11:36

    Tässä vertailussa on ehkä vähän epäreilu asetelma. USA:n neljä suurinta osavaltiota ovat kukin yksinään pinta-alaltaan isompia kuin Suomi. Alaska ja Hawaiji mukaan laskien vaihtelua maisemissa on 50 osavaltiossa väkisinkin melkoisesti. Ja varmasti sitä hiljaista erämaatakin on tarjolla, joskaan sinne ei välttämättä roadtripillä tule eksyneeksi, ainakaan jos on kiire nähdä niitä tunnettuja paikkoja. Kohtalaisen puhdasta luontoakin tuntuu löytyvän, ainakin Oregonin rannikon metsissä pitkät naavaparrat roikkuvat puiden oksilta.

    Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan vähätellä Suomen luontoa. Suomessa sitä rauhaa ja puhtautta on varmasti koko huomioiden enemmän. Siksi sitä ei myöskään tarvitse lähteä etsimään yhtä kaukaa. Osittain tuo USA:n maisemien vau-efekti syntyy uutuudenviehätyksestä. Sama efekti on tarjolla suomalaiseen metsään ensimmäistä kertaa saapuvalle jenkille.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 13:32

      Niinhän se on, ei näitä ihan suoraan voi verrata, mutta tämän tyyppisiä ajatuksia mulle heräsi kuitenkin matkalla. Ja on totta, että osa vau-efektistä tosiaan tulee siitä, että luonto on niin kovin erilaista kuin Suomenssa. Itse asiassa naavaa bongasin jopa Highway 1:n varrelta 17 mile drivellä. Tiedostan myös, että meidän näkemät kansallispuistot ja luontokohteet on yksiä maan vilkkaimmista ja maa on täynnä paljon hiljaisempia erämaita. 🙂

  • Reply Anna | Muuttolintu.com sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 11:50

    Aijai, milloinkohan sitä ehtisi tuonne Jenkkilään kiertelemään! Aika samantyyppisiä fiiliksiä olen kokenut täällä Australiassa. Tosin täällä kyllä löytyy hyviä paikkoja hiljentymiseen, erilaisia vaan kuin Suomessa. Kansallispuistot tai Outback on mahtavia paikkoja rauhoittua. Väkeä maan kokoon täällä on kuitenkin niin vähän, että lääniä löytyy jos yksin haluaa olla.

    Suomesta ikävöin juurikin noita peilityyniä järvimaisemia, ne tuntuu Australiassa kauan asuneelle jo eksoottiselta! Ja sitä omaa mökkiä luonnon keskellä. <3 Mutta joo niin kuin Aron tuossa jo totesi, onhan se vähän epäreilu asetelma kun Suomi on niin pieni maa, joten vaikea vertailla näihin jättiläisiin. 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 13:35

      Mä olin kyllä aivan myyty myös Australian luonnon edessä, Blue Mountains, Great Ocean Road, Iso Valliriutta… <3 Outbackissa en olekaan vielä käynyt, mutta uskon sen olevan just todella rauhoittava kaikessa valtavuudessaan. Ja niin, kyllähän tää vähän epäreilu asetelma onkin, mutta hyvinhän Suomelle kävi tässä mun vertailussa. 😀

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä sunnuntai, marraskuu 19, 2017 at 19:53

    Samanlaista jylhyyttä ei Suomesta löydy, mutta silti annan ääneni Suomen luonnolle, metsille, tuntureille ja järvimaisemille. Rakkaus vaaramaisemiin, hiljaisuuteen ja peilityyneen järvenpintaan on varmasti kirjoitettu perimäämme, sillä suomalainen maisema jaksaa ihmetyttää vuodesta toiseen. Ihmeteltävää löytyy toki myös maailmalta, mutta kyllä tämä kotimaa loppupeleissä vie voiton.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, marraskuu 20, 2017 at 17:57

      Niinpä, toisinaan pieni ja vähäeleinen on kaikkein kauneinta. 🙂

  • Reply Ossi/Life Without Seasons tiistai, marraskuu 21, 2017 at 02:06

    Hieno teksti Sonja!
    Suomi vs. Jenkkilä toimii aina, niin lätkässä, hyvinvoinnissa ja luonnossakin. Maailmalla näkee mitä uskomattomampaa ja erikoista luontoa, että aina se jaksaa yllättää. Kuten kirjoitit jenkkilässä, jopa luonto on suurta. Täälläkin Uudessa-Seelannissa luontoäiti on pistänyt parastaan, mutta mutta… Se Suomen luonto on meillekin rakkain. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun istahtaa mökkisaunasta syyskuisena iltana järven rantaan ja se rauhallisuus sekä hiljaisuus. Se tekee kaupunkilaisen ensin hulluksi ja hetken jälkeen pakottaa taas rakastumaan. Siellä meidät on luotu. Pohjolan minimalistisissa järvisuomen metsissä. 😉
    P.s. Terveisiä Pyrylle. Alkaa olemaan jo ikävä!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, marraskuu 21, 2017 at 17:30

      Kiitos Ossi ja olipa myöskin hieno kommentti! 😉 Uusi-Seelanti, kyllähän se luonto siellä on kans ihan toiselta planeetalta ja todella upeaa! Mutta oman maan luontoon on silti aina suurin tunneside! Ainakin näin uskaltaisin väittää. Ps. Terkkuja takas! Kyllä te nyt pikku hiljaa saisitte tulla tänne kotoisiin mökkimaisemiinkin, eikös? 😛

  • Reply Heidi / Maailman äärellä tiistai, marraskuu 21, 2017 at 11:09

    Suomessa luonto on minulla aina läsnä. Se on olohuoneen ikkunasta avautuva kimmeltävä Saimaa, etupihan nurkalta lähtevä polku mäntymetsään ja kallioille, se on saimaannorppa, joka käy joskus kotirannassa minua moikkaamassa. Suomalainen luonto on osa minua. Hengitän sitä kaikilla asteillani. Ja niin kuin osuvasti totesit: suomalainen luonto rauhoittaa. Mikä onkaan parempaan stressinkarkoitusta kuin suppailuretki Saimaalla tai lenkki mäntykankailla, missä koriin tarttuu mukaan mutama herkkutatti.
    Mutta luontoihmisenä rakastan myös muunlaista luontoa. Sinun Yosemiten kuvat saavat minut levottomaksi. Haluan pakata laukkuni ja lähteä tutkimaan näitä Amerikan luontoihmeitä. Vuosi sitten olin valmistautumassa Patagonian matkaani. Siellä villi luonto huumasi. Uskomattomat vuoret ja turkoosiakin turkoosimmat laguunit, sykähdyttävät jäätiköt, palaneet metsät ja kaikki ne eläimet. En ole vieläkään toipunut tästä lomastani täysin <3.
    Luonto on <3.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, marraskuu 21, 2017 at 17:35

      Ihanasti kuvailit Saimaata, Heidi! <3 Saimaannorpan bongaaminen on mulle vielä haave ja muutenkin Saimaa liian tuntematon kolkka. Minäkin rakastan muunkinlaista luontoa, luontomatkailu on itse asiassa noussut yhä suuremmaksi kiinnostuksen kohteeksi viime vuosina. Ja tuo Yosemite on ollut ehdottomasti yksi upeimmista paikoista, jossa olen koskaan ollut. Täytyisi vaan vielä joskus päästä sinne esimerkiksi keväällä, jolloin se on kenties kaikista rehevimmillään. Patagonia on kyllä myös toinen haave, vielä kaukaisempi kuin Saimaa, mutta lupaan toteuttaa molemmat vielä jonain päivänä!

  • Reply Anne / Matkahetket torstai, marraskuu 23, 2017 at 11:50

    Hienosti kirjoitettu! Minusta tuntuu, että mitä enemmän näkee muuta maailmaa ja luonnonihmeitä, sitä enemmän osaa myös arvostaa omaa maataan. Ja Suomessa on todella monipuolinen luonto! On järveä ja merta, vaaraa ja harjua. Ulkomailla Norjan Lofoottien ja Islannin luonto on itseäni sykähdyttänyt suuresti. Noissa maissa löytyy vastaavaa erämaan rauhaa, mitä Suomen luonnossakin kokee. Pohjoismaita kun ovat nekin. Toisaalta vuorista tulee itselle aina hieman levoton olo, että kyllä Suomen luonto eniten rauhoittaa. 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, marraskuu 23, 2017 at 19:13

      Näinhän se on, eikä se arvostaminen rajoitu pelkästään luontoon. Ulkomailla käymisen jälkeen Suomi näyttäytyy aika usein musta entistä positiisemmassa valossa, enkä tällä tarkoita, että ulkomailla asiat olisi joten aina mielestäni huonompia tms. Islanti ja Norja on mulla molemmat vielä käymättä, johtuu ehkä siitä, että ne on ”ihan tossa vieressä”, mutta kova hinku on mulla molempiin. Kenties lähivuosina matkaan niihin! 🙂

  • Reply Terhi | VAGABONDA torstai, marraskuu 23, 2017 at 21:55

    Noita Jenkkilän mahtimaisemia en ole nähnyt, mutta kyllä siltikin antaisin ääneni Suomen upealle luonnolle. On se kotimainen järvimaisema vaan niin kaunis – ja niin rentouttava 🙂
    Upeita kuva!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, marraskuu 24, 2017 at 17:22

      Kiitos Terhi! Ja näinhän se on, rauhoittava ja herkkä suomalainen luontomaisema on aina lopulta kaikista merkityksellisin. 🙂

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA perjantai, marraskuu 24, 2017 at 21:25

    Just oon tässä useamman kuukauden pohtinut erityisesti tuota Grand Canyonia. Oltiin Balkanilla Tara-kanjonille, joka kuulemma on maailman toiseksi suurin (tai ainakin maailman suurimpia) heti Grand Canyonin jälkeen. Kummastelin, ihmettelin, hämmästelin ja olin monta kertaa sanaton ”jo” Tara-kanjonin jälkeen. Sen jälkeen mietin, että Grand Canyonin nähdessä saisin varmaan sydänkohtauksen. 😀 Se pitää kyllä kokea paikan päältä.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, marraskuu 25, 2017 at 13:56

      No voin kyllä kertoa, että sydäri ei ollut kaukana Grand Canyonilla! 😀 Se oli UPEA. Kirjoittelen siitä mahdollisimman pian lisää. 🙂 Tara-kanjoni näyttää myös todella kauniilta, kiinnostavaa kuulla, että se on Grand Canyonin lisäksi suurimpia maailmassa!

  • Reply Johanna / Fin Nomads lauantai, marraskuu 25, 2017 at 00:13

    Tosi hyvää pohdintaa! Suomen luonto on ehkä maisemiltaan vähän tylsää ja tasapaksua, mutta hyvä puoli on tosiaan se puhtaus, koskemattomuus ja hiljaisuus. Mulla on ainakin ikävä suomalaisia metsiä ja järviä, vaikken Suomessa asuessa ollut mikään luontoihminen. Ensi kesän ajattelin viettää marjametsässä ja muuten vaan luonnon äärellä 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, marraskuu 25, 2017 at 14:01

      Jännä, että poissa ollessa sitä kuitenkin alkaa kaivata suomalaista luontoa, vaikka ei olisikaan luontoihminen. Jokin siinä on ilmeisesti kirjoitettu meidän dna:han, kun se tunne on niin yhteinen. 🙂 Koko kesä luonnossa kuulostaa ihanalta. <3

  • Reply Simo lauantai, marraskuu 25, 2017 at 22:12

    Jenkit on osanneet kaupallistaa luontokohteensa paljon suomalaisia taitavammin. Täällä ne on enemmän salaisia helmiä, joista kerrotaan turisteille sivulauseessa ja häpeillen. Grand Canyonille ajaessa sitä hämmästyi kun 10 min ennen kanjonia juuri porttien toisella puolella on rinta rinnan leffateatteria kertomassa kanjonista, tuliaiskauppoja ja pikaruokaravintoloita yms. Suomessa vastaava kohde ois ihan keskellä skutsia päällystämättömän tien päässä ilman opasteita. 😀 Noin niin kuin kärjistäen!
    Tähän mennessä päräyttävimmät luontokohteet oon ite löytäny Islannista. 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 10:44

      No ei kai enää sentään häpeillen kerrota? 🙂 Toisaalta voin kyllä kuvitella, että jonkinlainen alemmuuuskompleksi voi tulla, kun koitetaan hehkuttaa Suomen luontokohteita vaikkapa jenkeille. Mutta turhaan, koska meillä luonto on niin kovin erilaista, että se on monille erittäin eksoottista ja upeaa. Toi leffateatterisuma kauppoineen kuulostaa vähän karsealta… :/ Me käytiin Grand Canyonissa North Rimillä, jossa kaikki tuollainen kaupallisuus loisti poissaolollaan. Vielä 10 min ennen paikalle pääsyä ei olisi voinut kuvitellakaan, että edessä odottaa kanjoni, koska näkyi vain tiheää kuusi- ja lehtimetsää. Islantiin en ole vieläkään saanut lähdettyä, mutta any day now… 😉

  • Reply Katariina lauantai, marraskuu 25, 2017 at 23:30

    Hienoa pohdintaa sinulla postauksessa ja näissä kommenteissa! Mä kanssa ajattelen, että totta kai Yhdysvalloista löytyy aika paljon enemmän ja mahtipontisempaa luontoa, kun maa on pinta-alaltaan niin valtava Suomeen verrattuna. Ja onneksi ei ole mikään pakko valita vaan yhtä suosikkia, vaan voi tykätä useamman maan luonnosta samaan aikaan 🙂 Suomen luontoa en minäkään vaihtasi mistään hinnasta pois, mutta silti olen nauttinut suunnattomasti just esim. Zionin maisemista tai yhtälailla Islannin vesiputouksista tai Etelä-Afrikan savannista.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 10:48

      Juu, se on selvä, että Jenkeistä löytyy luontoa kaikenlaiseen makuun, eikä sen pinta-alan takia ole täysin reilua verrata Suomeen. 🙂 Mutta toisaalta on tosiaan lohdullista, että kaikista mahtipontisimmat luontonähtävyydet on jossain ulkomailla, jolloin niihin ei koskaan voi kyllästyä tai turtua vaan se vau-efekti säilyy. Suomen luontoon ei taas voi turtua siksi, että se on niin harmoninen pakkaus, tämä taas tällainen oma luontopsykologinen oivallus. 😀

  • Reply Sannahof // Unelmamaja sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 17:00

    Luonto on sellainen, mikä sykähdyttää yleensä maassa kuin maassa. Suomen luonto kuitenkin vuodesta toiseen ihastuttaa monipuolisuudellaan ja puhtaudellaan.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 17:51

      Yleensä luonto sykähdyttää tosiaan kaikkialla, mutta oon huomannut, että lopulta vähiten innostun kuivista aavikkomaisemista. Vihreys on sellainen puoli, joka sen sijaan kolahtaa aina.

    Leave a Reply