Yleinen

Miksi kaipuu maailmalle ei vain lopu?

lauantai, kesäkuu 17, 2017

Vielä kuukausi sitten en tiennyt, mitä tekisin syksyllä. Viime viikon perjantaina sain kuitenkin uutisia: aloitan uudessa työpaikassa ja ensimmäistä kertaa vakituisena työntekijänä. Tai korjaan, olin minä vakituisena työntekijänä Keravan McDonald’silla 17-vuotiaasta kaksikymppiseksi. Mutta nyt olen saanut ensimmäisen vakituisen toimittajan paikan.

Kun on tottunut yli kuuden vuoden ajan olemaan pätkätyöntekijä, alkaa ajatella elämäänsä työsopimusten sykleissä. Minulla ne ovat olleet joskus joitakin kuukausia, toisinaan jopa vuoden mittaisia sopimuksia. Olen tehnyt ajatusleikkiä mielessäni: mitä tapahtuu, kun sopimus seuraavan kerran loppuu?

Vuonna 2013 päätin, että silloin olisi sopiva sauma lähteä Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Kun tulin kahden kuukauden reissulta takaisin, minulla kävi tuuri ja sain palata takaisin samaan työpaikkaan. Jäin vuodeksi, toiseksikin. Aloin käydä levottomaksi. Etsin luovan kirjoittamisen maisteriohjelmia ulkomailta, mutta mikään ei tuntunut täysin klikkaavan. Kunnes laajensin horisonttiani ja päätinkin lähteä ulkomaiden sijaan Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista.

Unelma ulkomailla asumisesta tai useiden kuukausien reissusta on ollut mielessäni sen jälkeen, kun maistoin ulkomailla asumisen riemua opiskelijavaihdossa Utrechtissa vuonna 2012. Olen alkanut glorifioida sitä aikaa päässäni: Näitä biisejä kuuntelin silloin (Sandro Silva & Quintino – Epic ja Flux Pavilion – I Can’t Stop). Nämä korvakorut roikkuivat korvissani melkein päivittäin (mustavalkoraidalliset, pelastusrenkaan muotoiset). Tätä hajuvettä suihkautin kaulalleni (Viktor & Rolf Flowerbomb). Vaihtariaikani on tiivistettäviksi kokonaiseksi tarinaksi alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen. Siitä on tullut helvetti aivan aristoteelinen juoninovelli!

Nyt joku siellä ruudun toisella puolella nauraa. Nauraisin minäkin. Mutta on niin paljon helpompi hahmottaa tarinoita lyhyestä, tiiviinä ja täysillä eletystä ajanjaksosta kuin tästä kummallisesta sekamelskasta, jota arkielämäksi kutsumme. Elämässä ei ole juonta, meille toitotettiin Orivedellä enemmän kuin kerran.

Ehkä tässä on siis jokin selkeä yhteys. Unelmani maailmalla asumisesta ja intohimoni kirjoittaa tarinoita kulkevat käsi kädessä. Haluan elää ja kirjoittaa tarinoita.

Eikö ulkomailla asuminen tai matkustaminen ole elämää? On tietenkin, mutta se on erilaista. Siinä on jokin maaginen kosketus, jonka kaikki ulkomailla edes jonkin aikaa asuneet varmasti tunnistavat. Se on kupla ja aikakapseli: kun maailmalta palaa kotiin, on elämä kotimaassa aina tavallaan sitä samaa.

Kun sain kuulla tulleeni valituksi hakemaani työpaikkaan, olin tietenkin innoissani. Vakituinen työpaikka alallani on yhtä harvinainen kuin Tokmannin ämpäri (täytyyhän niiden olla harvinaisia, kun ihmiset jonottavat niiden saamista). Huomasin kuitenkin toistelevani heti yhtä ja samaa lausetta hieman eri sanakääntein: ”Toivottavasti tämä ei nyt tarkoita sitä, että en tule enää ikinä viettämään ulkomailla vähintään useiden kuukausien ajanjaksoa.”

Sen jälkeen olen kyllä todennut moneen otteeseen itselleni, että tämä elämäni ensimmäinen vakituinen työpaikka ei tietenkään poissulje pidempää ajanjaksoa ulkomailla. Elämää on elettävänä vielä silloinkin, kun en ole 27-vuotias.

Aloin kuitenkin miettiä, miksi edelleen koin tarvetta ilmaista kaipuutani ulkomaille. Olenhan juuri tehnyt varsin totaalisen irtioton työelämästä, kun heittäydyin kirjoittamisen maailmaan yhdeksäksi kuukaudeksi. Olisiko tilanne eri, jos olisin viettänyt viimeiset yhdeksän kuukautta ulkomailla? Olisinko sitten maagisesti sitä mieltä, että olen viettänyt ulkomailla riittävän pitkän ajan? Simsalabim! Nyt olen matkustanut riittävän paljon ja riittävän pitkään, enkä varmasti enää koe tarvetta pidemmälle reissulle.

En usko tuohon hetkeäkään. Olisin varmasti tyytyväinen jonkin aikaa, mutta sen jälkeen alkaisin kuvitella ja unelmoida aina vain uudesta, pitkästä seikkailusta ulkomailla. Kaipuu ulkomaille ei varmasti lopu ikinä kokonaan, enkä haluaisikaan. Se saa minut lähtemään aina uudestaan maailmalle, vaikka vain lyhyeksi aikaa.

Samanlaisia ajatuksia luin tänään Muuttolintu-blogin Annan Kambodza-kirjoituksesta. Anna kirjoitti, että oli ennen matkaa alkanut miettiä, että ehkä olisi jo reissannut riittävästi, mutta matkustelu Kambodzassa saikin päinvastoin reissuinnon kukoistamaan kovempaa kuin koskaan. Kirjoituksen kommenttiosiossa kymmenen kuukauden maailmanympärimatkaa tekevä Adalmina’s Adventures -blogin Anna-Katri tuli kertomaan, että hänkin luuli haluavansa palata normaaliin arkeen, mutta sen sijaan reissuhimo oli vain kasvanut!

Mieleeni nousi myös toinen ajatus. Entä jos olen kaivannut ulkomaille hanakasti sen takia, että olen kokenut elämäni Suomessa arkiseksi ja tylsäksi? Hyväksi ja onnelliseksi, mutta liian tasaiseksi. Ihmettelenkin nyt, miksi ajatukseni yhdistävät automaattisesti jännittävän elämän vain ulkomaihin. Miksi en pyrkisi tekemään omasta elämästäni mielekkäämpää ja jännittävämpää Suomessa?

Sehän on loppujen lopuksi aika nurinkurista ajatella, että elämä Suomessa on aina tylsää ja tavallista, ja kaikki kirjoittamisen ja tarinoiden arvoinen tapahtuu ulkomailla.

Nyt olen tajunnut, että sitähän minä vuosi sitten tein Orivedelle lähtiessäni. En minä silloin ajatellut, että nyt teen Suomi-elämästäni vaihtelevampaa, ajattelin vain seuraavani unelmaa luovan kirjoittamisen opiskelusta. Ja nyt vuosi myöhemmin Orivedelle lähtö on saanut aikaan sen, että jouduin etsimään uusia töitä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, ja yhtäkkiä sain uuden työpaikan. Elämä Suomessakin maistuu.

Miksi en ole sitten hanakammin toteuttanut unelmaani uudesta, pidemmästä matkasta? Mielessä ovat pyörineet niin Aasian-reppureissu kuin Etelä-Amerikankin. En osaa täysin vastata tuohon, ehkä se on sitä, että elämä nyt vain menee aina välillä eri tavalla kuin sen päässämme kuvittelemme. Kuten kirjoitin vuosi sitten, minulla on muitakin unelmia kuin matkustaminen, ja silloin päätin toteuttaa niitä toisia unelmia.

Joten kyllä, otan ilomielin vastaan vakituisen työpaikan, vaikka en ole vielä toteuttanut sammumatonta unelmaani Hollannin tai Australian kaltaisesta, pidemmästä ajanjaksosta ulkomailla. Uskon – ei, vaan tiedän – sen toteutuvan vielä jossain vaiheessa. Milloin se tapahtuu, sitä en voi tietää – koska elämässä ei ole juonta, eikä sitä voi käsikirjoittaa.

Ja hyvä niin.

Onko sinullakin jatkuva kaipuu muille maille?

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Sandra lauantai, kesäkuu 17, 2017 at 18:12

    Hyvä kirjoitus! Seikkailuja voi olla missä tahansa!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, kesäkuu 17, 2017 at 18:49

      Kiitos Sandra! Näin se on, jos ei pääse heti ulkomaille, täytyy järjestää seikkailuja kotimaassa. 🙂 Mielenkiinnolla odottelen sun Malta-juttuja!

      • Reply Sandra keskiviikko, kesäkuu 28, 2017 at 15:04

        Joo, niitä piisaa taas kohta.

        Kiteytit niin hyvin mun ajatukset näissä lauseissa: ”Unelmani maailmalla asumisesta ja intohimoni kirjoittaa tarinoita kulkevat käsi kädessä. Haluan elää ja kirjoittaa tarinoita.” Tämä kolahti. Olen ihan samanlainen, vaikka en olekaan päätynyt muodollisesti opiskelemaan kirjoittamista (olisi kenties pitänyt).

        Itsekin ajattelen elämästä vähän projektityylisesti, kuljen työstä ja elämäntilanteesta toiseen. Se on toistaiseksi toiminut ihan hyvin. Onnea uudesta työpaikasta!

        • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, kesäkuu 28, 2017 at 17:45

          Mukava kuulla, että joku ajattelee samalla tavalla, koska jonkin verran on myös suupielet nykineet, kun olen heittänyt ilmoille noita tarinat ja matkailu kulkee käsi kädessä -juttuja. 😀 No, kirjoittamisen opiskeleminenhan ei ole koskaan liian myöhäistä ja mulla on kaksi hyvin erilaista kokemusta, toinen luovan kirjoittamisen saralta ja toinen journalismin opinnoista. Kiitos onnitteluista ja onnea myös sulle uudesta duunista ja uudesta elämästä Maltalla! 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, kesäkuu 18, 2017 at 19:20

    Onnittelut työpaikasta! Maailmassa ehtii onneksi tekemään pidempiäkin reissuja, kun se hetki koittaa. Vakitöistä voi ottaa pidempiä breikkejä ja jos ei voi, niin on muita työpaikkoja. On vain yksi elämä, sitä ei kannata tuhlata vääriin paikkohin. Nauti uudesta työpaikasta ja tulevists pitkistä reissuista, kun niiden aika on 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, kesäkuu 18, 2017 at 22:08

      Kiitos Rami, näin mäkin tahdon uskoa! Joustavuus reissujen suhteen on myös työntekijän sitouttamista parhaimmillaan. 😉

  • Reply destinationloma sunnuntai, kesäkuu 18, 2017 at 23:06

    Onnea työpaikasta Sonja! Niitä mahdollisuuksia lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaille voi tulla myöhemminkin, jopa silloin, kun on jo perustettu perhe. Edes nuo naperot eivät ole hillinneet matkustusinnokkuutta tai ulkomailla asumista. 😊

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 19:07

      Kiitos! 🙂 Tiedän kyllä sen ja en varmasti itsekään muutu erilaiseks, vaikka joskus perheen perustaisinkin! Ehkä kaikista vauhdikkaimpia reissuja lapset kuitenkin hillitsevät… 😉

  • Reply Susannastravels maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 01:08

    Hyvä aihe! joo on, sekä uusiin että myös jo käytyihin kohteisiin kaipaan. Joskus se on jopa häiritsevää, jos ajattelee liikaa jotain kohdetta ollessa toisessa, myös yhdestä kohteesta pitää osata nauttia kaipaamatta muualle. Tosin matkailemalla oppii näkemään, mistä kohteista aidosti pitää ja mihin kannattaa palata. Nuorempana halusin matkustaa aina Sisiliaan, sen jälkeen kävin enemmän Roomassa ja nyt muissa kohteissa. Saksassa olen ollut ja käynyt jo niin paljon vuosien aikana että siihen kyllästyin. Välimeren kohteet kiehtoo aina vaan, tosin kyllä kaukokohteetkin kelpaisi juuri se Australia kiehtoo minuakin. Ajattelin etten ehkä tänä vuonna ”jumiutuisi” Italiaan mutta kun löytyi 20e bussi niin tänne vaan tulin ja vastassa oli runsaasti kukkia ja aurinkoinen sää. Olen iloinen että lähdin saksankielisistä maista etelämmäs

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 19:10

      Heh, mulle käy välillä juu tuota, että kun olen yhdessä paikassa, alan jo suunnitella seuraavaan siirtymistä. Suunnittelu ja unelmointi vaan on niin ihanaa! 🙂 Kannattaa ehdottomasti joskus ottaa ja lähteä Australiaan, ei siihen vaan pety. Luonto ja eläimet ovat siellä ihan omaa luokkaansa. Ja Italiaan on kyllä hyvä jumiutua, hyvää lomaa sulle Susanna! 🙂

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 04:59

    Meitä ikuisesta kaukokaipuusta kärsiviä on onneksi muitakin, joten vertaistukea löytyy. 🙂 Helposti sitä aina välillä alkaa turhaan tuskailemaan tulevaisuutta, vaikka pitäisi osata enemmän nauttia hetkestä ja luottaa siihen että elämä kulkee kyllä siihen suuntaan kuin pitääkin. Ja vaikka Suomessa pidempiä aikoja olisikin, ei se sulje pois sitä vaihtoehtoa että ehkäpä tulevaisuudessa se pidempi aika tuleekin sitten vietettyä ulkomailla, ehkä sillä elämänsä seikkailulla!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 19:12

      Joo, arvasin kyllä etten ole ainoa, joka tällaisia miettii! 😀 Tuo tulevaisuuden tuskailu on kyllä niin tuttua meikäläiselle, tai ei edes aina tuskailu vaan juurikin se unelmointi, joka on kyllä ihanaa, mutta siinä unohtaa sen nykyhetken, jossa ei välttämättä todellakaan aina ole mitään vikaa. Juu, tahdon kyllä uskoa ja luottaa siihen, että tulevaisuudessakin on tiedossa pidempiä reissuja. 🙂

  • Reply susannamari4 maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 14:59

    Samoja ajatuksia ollut itsellä myös tässä ja itse asiassa luonnoksissa blogiteksti pysähtymisen taidosta ja nimenomaan tästä kaukokaipuusta. Ja jotenkin myös ite miettinyt että mistä se kaukokaipuu kumpuaa ja miksi haluaa lähteä ulkomailla vielä asumaan mutta sitä on vaikea selittää. Onneksi on teitä muitakin kaukokaipuulaisia jotka ymmärtää 😀 Mielenkiintoinen aihe kaiken kaikkiaan.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, kesäkuu 19, 2017 at 19:14

      Hauska sattuma, että sulla oli sama aihe mielessä! Niin, enhän mäkään täysin tiedä, mistä oma kaukokaipuu johtuu, vaikka joitain syitä toki yritin tässä vähän analysoida. Se on ehkä elinikäinen arvoitus, joka ei ratkea muuta kuin matkustamalla…jos silloinkaan. 😀 Linkkaa ihmeessä sun artikkeli, kun oot saanut sen tehtyä!

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani tiistai, kesäkuu 20, 2017 at 17:25

    Onnea vakituisesta työpaikasta! Ja ehdottomasti kannattaa haaveilla ulkomailla asumisesta edelleenkin. Kuten ylläkin on jo sanottu, ei se ole milloinkaan mahdotonta tai myöhäistä. Itse haaveilen tällä hetkellä paluumuutosta Suomeen, mutta sekään ei ole mitenkään varmaa. Takana on 4,5 vuotta Saksassa asumista ja levottomuutta on ilmassa. On jonkun muutoksen aika, vaikka ihan vielä en tiedä mikä se muutos olisi.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, kesäkuu 20, 2017 at 19:04

      Kiitos Jonna! Joo lueskelinkin, että sulla oli vähän päinvastaiset mietteet mielessä, minkä ymmärrän kyllä hyvin. Osaan samaistua tuohon fiilariin, kun haluaa muutosta, vaikkei vielä osaa ihan sanoa, mitä. Joskus kestää aikansa, ennen kuin asiat loksahtaa, mutta vahva tunne muutoksen tarpeesta varmasti ainakin avittaa uuteen siirtymistä. Tsemppiä!

  • Reply kauniskatse keskiviikko, kesäkuu 21, 2017 at 14:42

    Vau, onnea Sonja mielettömästi työpaikasta! Niin allekirjoitan ton viimeisen lauseen. Ihana, että on unelmia ja haaveita, sitä vartenhan me täällä ollaan. <3

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, kesäkuu 21, 2017 at 17:56

      Kiitos! <3 Ja olen kyllä niin samaa mieltä. Ihanaa juhannusta! <3

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, heinäkuu 2, 2017 at 14:17

    Ompas sulla kyllä kerrassaan samantyyppinen tilanne! Mutta ei tämä matkakuume kyllä lopu edes matkailemalla. Ihan sama onko duuni vakkari vai pätkä, kämppä oma vai vuokra vai mikä se tilanne onkaan. Arkea on kuitenkin elettävä jos nyt ei ihan hulluna ole pankkitilillä rahaa. Ja aina voi priorisoida kaiken muun taka-alalle ja lähteä ylijäämärahoilla reissuun 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, heinäkuu 2, 2017 at 15:01

      Joo niinpä! Ei matkakuume lopu matkaamalla eikä nälkä syömällä, vaan aina päinvastoin! 🙂 Matkablogeja luettaessa pääsee välillä just unohtumaan, että elämä on kuitenkin about 90 prosenttisesti arkea, jolloin kannattanee myös panostaa siihen arkeen, jotta se olisi mahdollisimman mielekästä. Oma koti ja puutarha on aika hyviä sellaiseen! 😉

  • Reply KrisA lauantai, helmikuu 10, 2018 at 20:31

    Kiitos kirjoituksesta, tämä on ja tulee varmaan olemaan aina itsellekin valtavan pohdinnan aihe. Saan maailman kiertämisestä ja kaikista eksoottisista seikkailuista niin valtavan paljon enkä osaa ollenkaan asettua. Samaan aikaan rakastan myös kotoilua ja perhe-elämää mutta kaipuuni maailmalle ei vain jätä edes niin pitkäksi aikaa että ehtisin sellaisen perheen perustaa. Asun ulkomailla ja juuri eilen jätin eropaperit hyvään aikuisten työpaikkaan. En vain kyennyt sellaista 9-5 arkea joka rajoittaa maailmanmatkailuja. Mutta kun pitäisi olla fiksukin ja järkevä aikuinen ja tehdä uraa ja tienata. Onneksi mieheni tekee töitä freelancerina ja pätkittäin joten pystymme joustamaan jonkin verran.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, helmikuu 11, 2018 at 11:39

      Kiitos kommentista, mukava kuulla, että kirjoituksessa oli samaistumisen pohjaa. 🙂 Niin tuntuu aika monelle muullekin matkustamista rakastavalle olevan. On aika silmiä avaavaa ja kiinnostavaa kuulla, että myös sua vaivaa alituinen seikkailunkaipuu, vaikka asutkin ulkomailla. Mä olen aina luullut, että voisin ”korjata” mun tuntemukset asumalla ulkomailla edes hetken aikaa, mutta taitaakin olla niin, että mikään ei ole ikinä riittävästi. Rohkea päätös jättää työpaikka, mutta onhan maailma täynnä myös niitä ihmisiä, jotka eivät tee 9-17 töitä, nykyään on mahdollista luoda myös ihan toisenlainen arki.

    Leave a Reply