Yleinen

Tiedän eläväni kuplassa

maanantai, syyskuu 12, 2016

Tasan neljä viikkoa sitten muutin Helsingistä Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Ensitunnelmistani kirjoitin saman viikon perjantaina.

Jo kuukaudessa uusi vapaa elämäntyyli on täysin kaapannut minut valtaansa.

Oppituntien jälkeen voin päättää, menenkö lenkille, kirjoitanko romaania tai muuta tehtävää, luenko Knausgårdia, menenkö kaljalle lähikuppilaan, katsonko elokuvaa ystävien kanssa vai lipitänkö kokonaisen viinipullon opiston puutarhassa. Kaikkia näitä tuli tehtyä esimerkiksi viime viikolla. Hassua kyllä, mutta nykyään lähden viikonloppuisin maalta kaupunkiin lepäämään.

Tällä viikolla pyrimme ystävieni kanssa tekemään ryhtiliikkeen ja viettämään saarikoskimaista taiteilijaelämää maksimissaan kahtena päivänä viikossa. Tulevana viikonloppuna tosin saatamme tehdä retken Kuopioon, ja se on sitten toinen tarina.

14285314_10154510167312485_1339427001_o

Vapaus on huumava tunne. Toissa viikolla kirjallisuushistorian tunnilla selasin Lentodiilejä ja mietin, minne lähtisin yksin viikonloppumatkalle. Roomaan ehkä?

Pointti on siinä, että tämä kaikki luovuudelle tilaa antava vapaus ruokkii ajattelua, jossa esteitä ei ole, on vain mahdollisuuksia. Ollessani työelämässä ajattelutapani oli hyvin erilainen: ensimmäisenä mieleen tulvahtivat usein esteet ja uhkakuvat.

Tasainen arki, tasaiset tulot ja turvallisuus ovat asioita, joita elämältäni haluan. Mutta se, että arkeni on tällä hetkellä juuri päinvastaista, on ihan mieletön piristysruiske. Olen alkanut jo vähän haaveilla sitä, että opiston jälkeen lähtisin kuukausien reppureissulle vaikkapa Aasiaan. Töihin meno kuulostaa jo nyt yllättävän kaukaiselta, vaikka olen maistannut tällaista vapautta vasta kuukauden verran.

14339469_10154510167422485_37648957_o

Tiedän varsin hyvin eläväni kuplassa. Samanlaisessa kuplassa elin Hollannissa yli neljä vuotta sitten. Jossain vaihto- ja opistoelämän ulkopuolella on se todellisuus, jossa asiat rullaavat.

Kuplan poksahtaminen neljä vuotta sitten oli aikamoinen kriisi, josta toipuminen kesti silloin jopa puoli vuotta. Nyt on kuitenkin vapauttavaa, että minun ei tarvitse hetkeen välittää siitä. Ja voihan olla, että ensi vuonna olen ihan mielelläni palaamassa työelämään vapauden vuoden jälkeen. Ja sille taajuudelle minun on päästävä, sillä unelmani ei ole elää loppuelämääni näin.

Kuplassakin voi olla tavoitteita

Opistolla olemme edelleen vaiheessa, jossa opiskelemme kaikkea iloisesti sekaisin: on johdatusta draamaan ja romaaniin, runoutta, esseen kirjoittamista, kielenhuoltoa ja kirjallisuushistoriaa. Opiskelu ja vapaa-aika ovat mukavassa tasapainossa.

Kolmisen viikkoa sitten esiinnyin runoperformanssissa, jonka syntyminen oli vähintäänkin erikoinen kokemus. Voisi sanoa, että en tullut aluksi ollenkaan toimeen runoperformanssia ohjanneen opettajan kanssa. Omituista kyllä, mutta osin siitä syystä varasin hänelle ajan henkilökohtaiseen ohjaukseen, jossa hän antoi minulle palautetta keskeneräisen romaanini ensimmäisestä luvusta.

Siinä missä runoudessa meillä tuntui olevan muuri välissämme, proosan kohdalla ymmärsimme toisiamme. Sen tapaamisen jälkeen lähetin hänelle loputkin romaanistani ja nyt hän editoi käsikirjoitustani sitä mukaa kun kirjoitan sitä eteenpäin.

Nyt minulla on siis konkreettinen tavoite tälle vapauden kyllästämälle vuodelle: saada romaani valmiiksi.  On hyvin etuoikeutettua olla tilanteessa, jossa alan ammattilainen lukee ja kommentoi tekstiäni säännöllisesti.

14274258_10154510167342485_9275518_o

Toukokuussa huomasin, että WSOY:llä on nuortenromaanin kirjoituskilpailu. Ajattelin silloin, että saan rykäistyä nuortenromaanin kasaan viidessä kuukaudessa, olinhan tehnyt niin jo aiemminkin. Nopeasti tajusin kuitenkin, ettei kiireessä kirjoittamisessa tullut yhtään mitään. Keksin aiheen lennosta, eikä minulla ollut tarpeeksi aikaa kypsytellä sitä. Kirjoittaminen alkoi tökkiä jo muutaman viikon jälkeen, eikä minulla ollut aikaa pitää luovia taukoja, jolloin olisin voinut antaa tarinalle aikaa tekeytyä päässäni.

Olin todella pettynyt itseeni, kun ensimmäisen kerran ajattelin luopuvani kilpailuun osallistumisesta. Kaksi vuotta aiemmin sain tehtyä nuortenromaanin viidessä kuukaudessa, mutta se tarina olikin kypsynyt päässäni yli vuoden.

Nyt olen jo sinut sen kanssa, että tämä kilpailu jää väliin. Kirjoituskilpailut ovat hyviä väyliä päästä kustantamoiden tietoisuuteen ja toisinaan kirjoja kustannetaan, vaikkei voittaisi kilpailua. Minun kahden vuoden takaiselle romaanilleni kävi melkein niin, mutta lopulta se jäi kustantamatta. Tällainen juu-ei-toiminta on hyvin tavallista toimintaa kustannusmaailmassa tänä päivänä.

On siis hyvä, että nyt keskityn täysin tähän romaaniin, jonka valmistumiselle ei ole mitään deadlineä. Kirjoitusprosessin olen aloittanut vuosi sitten, joten se on saanut – ja saa edelleen – muhia päässäni kaikessa rauhassa.

Elättekö tekin jossain kuplassa?

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Susanna maanantai, syyskuu 12, 2016 at 22:17

    Hyvä aihe, mielestäni jokainen saa elää just niin kuin haluaa.

  • Reply Anna / 270 degrees tiistai, syyskuu 13, 2016 at 08:35

    Olipa hyvin kirjoitettu ja niin tutun kuuloista tekstiä. Täällä nimittäin toinen kuplaeläjä – ihan hirvittää, miten koskaan enää selviydyn arkeen täältä maailmanympärimatkaltani. Pelkkä lentolippujen varaaminen kotiin aiheutti jo sen luokan ahdistuksen, että huhhuh 😀 Tuo muutos omassa ajattelutavassa on mulle hämmentävänkin tuttu ja puit sen hyvin sanoiksi: työ- ja arkielämässä mun ajattelu todellakin oli hyvin uhkapainotteista siinä missä nyt annan ajatusten vapaasti lentää ja takertua niihin vähän villimpiinkin unelmiin. Ei ole esteitä, vaan mahdollisuuksia. Eniten ehkä pelottaakin juuri se ajatus, että arkeenpaluu tarkoittaisi yhtä kuin juuri siihen negatiivissävytteiseen ja välillä suppeaankin ajatusmaailmaan palaaminen.

    Tuo sun romaanin kirjoittaminen on kyllä mieletön juttu ja mä todellakin nostan hattua ihan jokaiselle, joka tuollaiseen puristukseen pystyy! Mahtavaa, että nyt saat vielä ihan todellisen ammattilaisen apua. Tosi mielenkiintoista näin sivusta seurata, miten tuo homma edistyy 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, syyskuu 13, 2016 at 12:43

      Joo arvaan kyllä, että siellä on yksi ihanassa maailmanympärimatkakuplassa eläjä! 😀 Ei paha! Välillä täytyy elää kuplassa. Tuo onkin kyllä niin hyvä kysymys, että osaako sitä vapausajattelua enää harjoittaa, kun on työelämässä. Tietyllä tapaa se karisee varmaan väistämättä, mutta ehkä se ei ole maailmanloppu, jos aina välillä kuitenkin pystyy tekemään irtiottoja!

      Kiitos tsempeistä, tää on kyllä huikea mahdollisuus saada heti palautetta omasta kirjoituksestaan, sitä ei koskaan ole liikaa. 🙂 Pysy matkassa mukana, mäkin seuraan kovasti teidän ihania reissuja! 🙂

    Leave a Reply