Yleinen

Kirjoittaako romaani vai blogia? Ajankäytön haasteista

maanantai, toukokuu 23, 2016

Löysin tänään kirjoituskilpailun, jonka deadline on viiden kuukauden päästä. Kilpailu on julkistettu jo muutama kuukausi sitten, mutta en panikoidu: olen kaksi vuotta sitten rykäissyt nuortenromaanin kasaan viidessä kuukaudessa. Sekin oli kilpailuun, jossa pääsin lopulta kärkikahinoihin. Mutta ei, kirjaa ei ole julkaistu minkään kustantamon alla – ainakaan vielä.

Jokaisella kirjoittajalla on oma tapansa kirjoittaa, minä olen suoltaja. Varmaan siksi pystyin kirjoittamaan romaanin niin nopeasti. Eli minä sananmukaisesti suollan nopeasti sanoja paperille ja katson vasta myöhemmin, mitä oikein tuli kirjoitettua. Joskus hyvää, joskus paskaa. Ja kyllä, kävin töissä samaan aikaan. Olin niin motivoitunut, että istahdin lähes joka päivä koneen ääreen kirjoittamaan, vaikka aina ei todellakaan tehnyt mieli. Koska olen toimittaja, toimin varmaan tietyllä tapaa paremmin deadlinen alaisena.

Inspiraatio. Juuri tällä hetkellä minulla on kuherruskuukausi tämän matkablogin kanssa ja koen jatkuvia inspiraatioita aiheista, joista haluan kirjoittaa. Mietin niitä ennen kuin nukahdan, ja jos herään keskellä yötä, asiat tulvahtavat mieleeni jälleen. Samanlaisia hetkiä koin kaksi vuotta sitten kun kirjoitin romaaniani. Minulla oli silloinkin blogi, mutta lopetin sen. En halunnut jakaa kultaista kirjoitusaikaani millekään muulle kuin kirjalle.

Inspiraation merkitystä korostetaan ja sitä romantisoidaan. Inspiraatio toki helpottaa kirjoittamista, tekee siitä mielekkäämpää, mutta inspiraatiota ei tarvitse olla voidakseen kirjoittaa. Inspiraatiota ei vain voi olla koko ajan.

Pystyisinkö nyt kirjoittamaan sekä blogiani että uuden romaanin? Tietyissä raameissa sanon kyllä. Voin aina irrottaa aikaa sohvalla löhöilystä ja turhien tv-sarjojen katsomisesta (onneksi Temptation Island loppuu tällä viikolla).

Mutta on paljon asioita, joista en voi tai halua irrottaa aikaa:

  • Työt ovat tietenkin yksittäinen suurin aikasyöppö, mutta onneksi työni on joustavaa. Voin tehdä töitä usein kotoa käsin, eikä työni ole stressaavaa, joten työni todella jäävät työpaikalle. Ainahan minä voisin mennä aikaisemmin töihin. Tällöin se valitettavasti tarkoittaisi minun kohdallani unesta nipistämistä, sillä iltavirkkuna en todellakaan mene nukkumaan ennen kello yhtätoista.
  • Uni, se on toinen, jonka määrästä pidän kiinni. Kaveriporukassani elää edelleen vahvana lause, jonka sanoin joskus kahdeksan vuotta sitten: ”Mua väsyttää ihan sikana, mä oon nukkunut kahden yön aikana vaan 16 tuntia!” Kertonee jotain suhtautumisestani nukkumiseen.
  • Liikunta. Olen joutunut katkerana toteamaan, että olen 26-vuotias hartiavaivainen mummeli, jonka kroppa ei kestä pelkkää koneen äärellä työskentelyä.Miten kätevää, että sekä työni että kaikki, mitä tahtoisin töiden ulkopuolella tehdä on juuri sitä! Olen koko alkuvuoden kamppaillut todella jäykkien hartioiden kanssa monin keinoin: olen käynyt hierojalla säännöllisesti, teen taukojumppaa töissä todella ahkerasti, olen käynyt fysioterapeutilla, roikun tangolla monta kertaa päivässä, kuokin hartioitani kipukoukulla, olen lätrännyt emulsiogeelillä ja kylmägeelillä, harrastan liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa, lajeina kuntonyrkkeily ja tanssi.

    Välillä on tuntunut epäreilulta, että työasennosta johtuen kroppani on niin jumissa, että kaikki töistä vapaa aika pitäisi melkein käyttää kehon huoltamiseen.

  • Parisuhde ja ystävyyssuhteet. Tässä kohtaa voin tietysti huokaista helpotuksesta, sillä en elä alkavan suhteen kuherruskuukautta – silloin romaanin kirjoittamisesta ei tulisi kyllä yhtään mitään. Olen sen verran haaveilija, että en todellakaan pystyisi kanavoimaan ajatuksiani tarpeeksi intensiivisesti mihinkään ihastumisen tunteen ulkopuolelle. Vähän nolottaa kyllä myöntää tämä. Poikaystäväni tekee amerikkalaisia työpäiviä, ja noin joka toinen viikko olen arkipäivät työleskenä. Koska kaipaan kuitenkin omaa tilaa ja aikaa tehdä omia juttujani, työleskeys ei yleensä haittaa minua. Ystävien kanssa taasen tapaamme yleensä joka viikko ja mielellään kaikki kerralla. Ystävien kanssa oleiluun voi myös yhdistää liikunnan, mitä olen kokeillutkin. Toimii!
  • Ja sitten on ihan vaan se rauhoittuminen ja oleminen. Kyllähän omasta päivästään voisi puristaa jokaisen minuutin ja sekunnin johonkin tuottavaan toimintaan, mutta siinä on ongelma. Elämä ei ole suoritus. Minä tahdon löytää arjestani aikaa edes hetken ja silloin tällöin siihen, että luen kirjaa taikka lehteä, tai käyn lukemassa muiden blogeja ja kommentoimassa niitä. Ja joskus en jaksa keskittyä lukemiseen vaan kaipaan ihan oikeasti vain sitä, että saan katsoa Suomen Bacheloria ilman huonoa omaa tuntoa.

Miten te muut intohimoiset ja minuakin ahkerammat bloggaajat oikein annostelette aikaanne? Mitkä asiat ovat teille tärkeitä arjessa?

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista maanantai, toukokuu 23, 2016 at 20:45

    Taitaa olla huono omatunto bloggaajan yleinen ongelma. Huono omatunto siitä, että istuu liikaa koneella, eristäytyy kirjoittamiselle, harrastaa liian vähän liikuntaa ja laiminlyö perhettä ja kotia. Mutta minkäs teet, kun kirjoittaminen on niin äärettömän ihanaa ja palkitsevaa. Mulle ainakin on käynyt, että tälle harrastukslle annettu pikkusormi ei enää riitä. Nyt on mennyt jo koko käsi 🙂

  • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY tiistai, toukokuu 24, 2016 at 08:37

    Niinhän se on. 🙂 Ja sitten kun innostuu kirjoittamaan kahta asiaa samaan aikaan, sitten sitä vasta ruvetaankin taiteilemaan ajankäytöllä. Toisaalta yritän lohduttautua, että kirjoittamisprosessin yksi suuri osa on ajatustyö, eikä sitä sovi väheksyä. Tarinat ja blogiaiheet kypsyvät päässä jonkin aikaa, minkä jälkeen on toisinaan selvä, miten ne tulee kirjoittaa.

  • Leave a Reply