Etusivu > Festarikesä > Viikonlopun festarivinkit: hiphoppia ja Karmarokkia

Suuret suvijuhlat siirtyvät viikonlopuksi pohjoiseen Qstockin ja Pipefestin myötä. Turussa puolestaan juhlitaan legendaarista DBTL-kaupunkifestaria. Festarihumua havaittavissa myös Kuopiossa ja Harjavallassa.
Heinäkuun lopulla Turun sydän sykkii musiikin voimalla. DBTL on yli parikymmentä vuotta toiminut festivaalilegenda, josta on julkaistu oma kirja ja jonka järjestämisestä on tehty myös videopeli 90-luvun lopulla.
Down By The Laiturin aikaan Aurajoen ympäristö täyttyy festivaalikansasta ja suomalaisista suosikkiartisteista. Esiintyjiä festivaaleilla on yhteensä huimat 124. DBTL:ssä esiintyvät muiden muassa Yö, Eppu Normaali, Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Festivaaliohjelmaan elämänkokemusta ja karismaa tuo myös väkevän iskelmän tulkitsija Kari Tapio.
Järjestäjät ovat myös varautuneet koviin helteisiin ja DBTL:n pääteltta on viilennetty yleisön mukavuuden takaamiseksi.
Ruotsalaiset bändit rokkaavat Qstockissa siihen malliin, että korvat saattavat muuttua sinisiksi ja silmät keltaisiksi. Festivaalien tunnetuin kiinnitys taitaa olla takavuosien puudelirock-bändi Europe. Kasari-ihme muistetaan etenkin tarttuvasta Final Countdown -hitistään. Modernin rujoa thrashia ilmoille laukoo Meshuggah ja metallisen hardcoren soitto luonnistuu Raised Fistiltä, jonka keikkaa Oulu on odottanut jo hyvin pitkään.
Vaikka Oulu onkin metallikaupungin maineessa, Qstockin esiintyjätarjonta ei rajoitu pelkän möyrimisen varaan. J. Karjalainen & Polkabilly Rebels soittavat amerikkalaista juurimusiikkia, Husky Rescue tunnetaan tyylikkäästä popfiilistelystä ja Eläkeläiset pistävät maailmankuulut rokkihitit uuteen uskoon.
Qstockin lippujen ennakkomyynti on sujunut varsin jouhevasti ja festivaali on saanut osakseen myös kansainvälistä kannatusta. Lippuja on myyty aina Japania ja Meksikoa myöten. Festivaaleille odotetaan yhteensä 20 000 kävijää.
Vuokatin Pipefesteillä soi hiphop ja monenkirjava rytmimusiikki. Talkoohengessä pystytetty festivaali on yksi Pohjoismaiden suurimmista hiphop -festivaaleista ja tänä vuonna festari juhlii kymmenvuotista taivaltaan kolmipäiväisenä. Luvassa breakdancea, katukorista, beatboxausta ja graffititaidetta. Festivaalin suosio on ollut joka vuosi nousussa ja viime vuonna tapahtumassa kävi noin 10 0000 vierailijaa.
Pipefestissä esiintyvät muun muassa Paleface, Petri Nygård, Redrama ja Cheek. Ulkomaisia nimiä edustavat Chamillionaire, Cassidy ja Supersci.
“Vuoden pelottavin tapahtuma”, hehkuttavat Kuopio Rockcockin nettisivut. Savolaisten oma rockfestivaali järjestetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa ja festivaalin juontajana toimii tuttuun tapaan Tea Khalifa.
Tänä vuonna Kuopiossa festareita juhlivat muun muassa saksalainen The Baseballs ja ruotsalaista katurokkia soittava Hardcore Superstar. Kotimaan tähtiä edustavat muun muassa PMMP, The 69 Eyes, Ismo Alanko & Teholla ja Cheek.
Maj Karma -yhtyeen isännöimä festivaali keskittyy vaihtoehtoiseen rokkaukseen. Yhden päivän kestävällä festivaalilla esiintyvät Lapko, No Shame, Medeia, Tuvalu ja tietenkin Herra Ylppö & Ihmiset ja Maj Karma.
Festivaali järjestetään tänä kesänä jo yhdeksännentoista kerran, joten ensivuonna juhlitaan pyöreitä lukuja. Maj Karman soittajat ovat kotoisin Harjavallalta ja yhtye haastaakin oman kylän pojista koostuvan Lapkon taistelemaan parhaan harjavaltalaisyhtyeen kruunusta.
Teksti: Akseli Heikkilä