Tästä on nyt kyselty, niin copypastesin osan teskstistä tuolta vanhan blogin puolelta ja päivitin tän samalla.

Mun ekan tatuoinnin sain 19-vuotislahjaks iskältä. Kun se sitten vihdoin kysy onko mulla lahjatoivetta (“ethän haluu mitään synttärilahjaks”) Uhmakkaasti ilmotin sille, että haluun tatskan. Iskän ainut huolenaihe oli se, että tekijä osaa hommansa joten annoin sen valita mun tatuointiliikkeen, kunhan se ei sotkeentuis mihinkään muuhun tässä prosessissa.. Siinä vaiheessa kun kävelin ekaa kertaa sinne liikkeeseen meinasin pyörtyä. Se tatuoija-setä näytti maailman eniten pelottavalta ja sen liikkeen seinät oli täynnä erään varsin tunnetun moottoripyöräjengin jäsenten jengi-tatuointeja. Änkytin sille mun vaaleenpunasessa pashmiinassa että haluisin perhostatuoinnin vatsaan ja musta tuntu, että se oli ihan yhtä hämmentyny musta, kun mä siitä. No me katottiin yhessä kuva johon rakastuin noin sekunnissa ja varattiin aika muutaman viikon päähän siitä.

Hypin kaks viikkoa siis seinille ja tuijotin kuvaa, jota joutuisin kattomaan loppuelämäni, viis tuntia päivässä, että tottuisin. Kun SE päivä sit vihdoin koitti, olin ihan hermorauniona. Onneks se tatuoija-setä oli kaikesta pelottavuudestaan huolimatta ihan supermukava ja sai mut melko rennoks kaikesta huolimatta. Hengittäminen tosin oli pelkkää tuskaa, koska kun vatsaa tatuoidaan ja vatsa liikkuu hengityksen mukana niin joka kerta kun hengitti ulos ja vatsa “kasvo” niin se hemmetin neule meni hippusen syvemmälle.

Panu / 2004 / Kari Vapola

Uudelle perheenjäsenelle piti tietysti keksiä nimi, ja se kastettiin Panuksi äärettömän kostean baari-illan aikana. Nimi tuli meidän äärettömän ihanasta matematiikan opettajasta joka pelkäs vissiin jokaista oppilastaan. (jos ootte nähny harry potterin ekan leffan ni se oli ihan samanlainen kun professori orave)

Tälleen 6 vuotta tatuoinnin ottamisen jälkeen idea perhosesta vatsasta tuntuu noh.. tyhmältä. Mutta toisaalta se on osa mua, oon tottunu siihen enkä osaa kuvitella mun ihoa enää ilman sitä… Mutta sanotaan niin, että oon ihan helvetin ilonen että luovuin siitä ajatuksesta ottaa tribaali alaselkään :D

Näin joskus monta monta vuotta sitten Ellessä mainoksen. En muista yhtään että mitä siinä mainostettiin, mutta mainoksen malli oli ihan älyttömän nätti ja sillä oli maailman makein tatuointi jalkapöydässä. Sain päähänpinttymän siinä sekunnissa, että haluan samanlaisen ja muutama kuukaus myöhemmin marssin tatuointiliikkeeseen ja ilmotin että haluun nähdä niiden fonttikokoelman.

m / 2006 / Jartsa, Ducks Tattoo

Mun maailman paras heräteostos. Toi pikkanen kärpäsenkakka esittää siis m-kirjainta, joka on mun etunimen ensimmäinen kirjain. (pientä narsismia, kyllä!) Tykkään tästä ihan hulluna, vaikka alkuun tuijottelin tätä ja mietin et mitä hittoo oon oikein menny tekemään, niin tää on ehkä lempparein kaikista :D

Mun kolmannen tatskan otin kesällä 08 (ehkä)  Menin taas aika avoimin mielin tatskaliikkeeseen ja olin päättäny vaan paikan ja aiheen mun uudelle vauvalle. Mietin eka sellast pin-up tyylil tehtyä keijua, mut sit rohkeus petti. Ja se alunperimmäinen syy miks keijun halusin oli kaukana mistään pin up-aiheesta. Selailin Brian Froudin kuvittamaa keijukirjaa ja siinä se oli! bang bang my baby shot me down. alkuperäsen kuvan näkee täältä.

Viia /2008/ Pete Voutilainen

Meinasin kuolla ekan vartin aikana ku tätä tehtiin. Yläselässä kaikki pehmeet kohdat (lähellä hartiaa siis lähinnä) oli ihan kauheen kivuliasta aluetta ja purin huulta etten ois itkeny. Mut siihen kipuun onneks sit tottu ja viimeset 45minuuttia meni aika iisisti. Nimensä tää sai siitä, että oon päättäny että mun ekan pipanan nimeks tulee Viia ja kun sain nyt sit tällasen vauvan ennen sitä oikeeta vauvaa niin tästä tuli sit Viia. Voin sit joskus kun se ihan oikee Viia syntyy niin tautoida tohon nimen ja syntymäpäivän alle.  Mulle on aina ollu iha itsestäänselvyys että otan kaikkien mun lasten nimet tatuointina ja aion vaatia samaa myös mun lasten isältä.  Toi kesä oli vähän huono ajankohta ottaa tatskaa kun en malta pysyä poissa auringosta tai saunasta… Mut hyvin toi kuva parani siitäkin huolimatta. =)

Uusimman vauvan otin syksyllä 2010. Idea oli pyöriny päässä varmaan jo 1,5 vuotta, olin ehtiny alottaa blogin ko tekstillä, ostamaan överikalliit mummokalsarit ko tekstillä, mutta en vaan ollu saanu aikaseks käveltyä liikkeeseen varamaan aikaa. Koska olin itiksessä tuollon vielä töissä niin raahauduin sit joku ruokatunti toiselle puolelle kauppakeskusta varaamaan ajan.

TFFL, 2010, Mitzu (UK), Duck’s Tattoo

Ei tässä kai mitään sen ihmeellisempää, rakkaudenosotus maailman parhaalle bändille ja muistutus itselle näistä vuosista.

Kaikki mun tatuoijat on ollu aivan ihania ja tosi hyviä. Etin pitkään mun ekaa tatskaajaa, kun olin menossa ottamaan tota kolmatta. En sillon löytäny sitä ja olin jo ihan huonona, nyt löysin sen kuitenkin jokin aika sitten ja se on siirtäny liikkeensä Nummelaan, joten lähen sit vissiin seuraavaa tatskaa varten sinne.

Oon tehny itteni kans sopimuksen ettei enempää ku yks kuva / vuosi etten täyttyis ihan niin vinhaa tahtia, näihin jää pahasti koukkuun! Mulla on ideat valmiina kolmeen seuraavaan kuvaan, mutta saa nyt nähä, että koska ne ehtii ottamaan… Kovasti oli tarkotus tossa viime (aussi)talvena, mutta jotenkin se sitten jäi.

Monta vauvaa teillä on?