Hyppää sisältöön

Matkalla uutuuskirjan kera

Kirjoittajan oletuskuva
Jenna Lehkonen Päivitetty: 12.08.2009
Nojatuolimatkailu on aina rentouttavaa ajanvietettä, mutta on matkaoppaista ja -kirjoista muuhunkin kuin päiväunien rakennusaineiksi.

Autoillen Euroopassa

Susanna Suokonautio-Hynnisen toimittama Autoillen Euroopassa (AL-palvelut Oy/Autoliitto Ry 2009) on oiva opas Euroopan automatkasta haaveileville. Kirjan sivuilta löytyy esittelyt kaikkiaan 45 Euroopan maasta ja opas neuvoo automatkaa suunnitteleville myös käytännön asioita. Tietoa löytyy esimerkiksi pakollisista varusteista, majoituksesta, autonvuokrauksesta ja maakohtaisista määräyksistä. Uudistunut kirja sisältää myös liikennemerkkejä, välimatkataulukoita ja suositeltavia matkailukohteita sekä maakohtaisia karttoja ja vinkkejä moottoripyöräilyyn Euroopassa. Autoillen Euroopassa-kirjasta löytyy yllättäen myös USA-osio.

Saksa, automatkailijan unelma, osa 2

Autoillen Euroopassa-kirjasta tuttu Susanna Suokonautio-Hynninen on päätoimittajana myös Saksa, automatkailijan unelma -oppaan toisessa osassa. Kun kirjasarjan ensimmäinen osa keskittyi pohjoisen ja itäisen Saksan kohteisiin, toinen osa puolestaan vie läntiseen ja eteläiseen Saksaan. Kirjan vinkit on lajiteltu osavaltioittaan ja kaikkiaan kirjassa esitellään 137 mielenkiintoista ja historiallista matkakohdetta. Kirjan osiot on koottu kokonaisuuksiksi, joita voi käyttää joko yksittäisinä tai yhdisteltyinä ajoreitteinä. Saksa, automatkailijan unelma –oppaasta löytyy myös suunnistamista helpottavia karttoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Savon patikointiopas

Savon patikointiopas (Edita Publishing Oy 2010) esittelee idyllisen Pohjois- ja Etelä-Savon parhaita patikointikohteita Aini Rössin ja Pertti Rovamon johdolla. Vuonna 2010 ilmestyvästä oppaasta retkeilijä löytää ohjeita ja vinkkejä sekä lyhyille päiväretkille että useamman päivän vaellusreiteille ja se sopii niin sunnuntaivaeltajille kuin aktiivisille retkeilijöille. Reittikuvausten lisäksi kirjasta löytyy tietoa Savon kiinnostavista luonto- ja kulttuurikohteista sekä harrastusmahdollisuuksista, ja opas neuvoo myös käytännön asioissa, kuten laavuista ja taukotuvista, tulentekopaikoista ja liikenneyhteyksistä.

Lounais-Suomen retkeilyopas

Kun Savon salot on jo koluttu, vie Joel Aholan kirjoittama Lounais-Suomen retkeilyopas (Edita Publishing Oy 2009) Satakunnan ja Varsinais-Suomen parhaille patikkareiteille. Osansa saavat myös alueen rajojen tuntumassa sijaitsevat valtakunnallisesti merkittävät retkikohteet sekä Lounais-Suomen kulttuurilliset ja historialliset nähtävyydet, muiden muassa Unescon maailmanperintökohteet. Oppaasta löytyy reittivaihtoehtoja niin patikoinnin, pyöräilyn, hiihdon kuin resiinavaelluksen ystäville. Kirjassa esitellään yhteensä kymmenen kappaletta Lounais-Suomessa tai sen läheisyydessä sijaitsevaa kansallis- ja luonnonpuistoa, minkä lisäksi mukana on lukuisia pitkiä retkeilyreittejä ja päiväretkikohteita. Tästä Suomen valtakunnanosasta löytyy maan lisäksi järviä ja merta, joten Lounais-Suomen retkeilyopas antaa retkivinkkejä myös veneilijöille ja melojille. Mukana on lisäksi monia yhteisaluksien päässä olevia saaristokohteita.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Fuengirola, Espanja

Haaveiletko matkaoppaan urasta? Suomalainen matkaopaskoulu aloittaa Espanjassa

Matkaoppaat

Haastavaa, palkitsevaa, elämyksellistä – tällaista on matkaoppaan työ

Matkalla lennolle

Haaveiletko töistä matkailualalla?

ipad hiekkarannalla

Matkailijan iPad-opas – näin löydät parhaat sovellukset

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja