Keskiviikko

Heräsin Peen herätyskelloon viis vaille kuus, koska en osaa nukahtaa enää herätyskellon jälkeen (en oo koskaan tajunnu torkutusta) piilottelin peiton alla ja odotin että Pee toi mulle aamukahvin yöpöydälle. Mökötin hetken kylmyydelle ja aamulle kunnes raahauduin keittiöön vilkuttamaan kun hyvä kotivaimo konsanaan kun mies lähti töihin.

Haahuilin ympäriinsä kirkkaanpinkissä pörrösessä aamutakissa, tein mun 30 päivän peppu haasteen tarvittavat askelkyykyt ja kyykyt ja lähin lenkille. Pysähdyin juttelemaan kolmen naapurin kanssa säästä, juu on kylmää, niin kyllä mun pitäis pärjätä kun oon suomesta ja sitä rataa.

fe67302a842c7ab54ed04e2e2ab02ac2

Kotiin ja suihkuun, luvattoman kauan instagramissa kynsivideoiden kattomista. Kämppien ettimistä. Jozien kanssa parin tunnin maratonipuhelu. Kiitollisuutta siitä, ettei olla enää Balilla. Muistelua miten paljon vihasin sitä Bali aikaa ja ihmettelyä miten en lähteny kotiin. Turhautuminen omaan elämään. Työpaikkojen kattomista Lontoosta. Säätietojen kattomista Lontoosta. Aussiviisumiopuksen lukemista. Panikointia. Googlettelua sanoilla ”refused defacto visa australia”. Panikointia.

Kello on puol kymmenen.

Oon taas pohtinu, että mihin sitä on päänsä laittanu. Ihan järkyttävä ikävä omia kavereita. Täällä mulla on yks sellanen tyttö jolle voin soittaa että tehtäiskö jotain. Kaikki muut on poikaystävän kavereita ja vaikka niistä pidänkin, niin silti kaipais jotain omaa. Vai onko tää nyt sitä aikuisuutta ja parisuhdetta, että on vaan yhteisiä kavereita? Kun maailma kaatuu niskaan ja tarviin tyttöseuraa soitan edelleen suomeen tai vaihtoehtosesti Jozielle joka asuu 900 kilsan päässä. Ei siis tuu lähettyä ihan noin vaan viettämään spontaania tyttöjeniltaa. Oon yksinäinen ja ärsyyntyny siitä, että oon niin riippuvainen toisesta ihmisestä.

Toki mä oon ollu täällä alle puol vuotta, niiden kavereiden hankkiminen kestää. Eikä se oo tässä iässä niin helppoa. Ja tietty mä voisin olla itekki aktiivisempi. Sydney on täynnä suomityttöjä, joista varmaan oikeesti tulis melko pienellä vaivalla läheisiä frendejä, kun viitsis ite nähä vaivaa ja matkustaa sen pari tuntia sinne useemmin kun kerran kolmessa kuukaudessa. Haluun vaan sen helvetin viisumin, että pääsen töihin ja rakentamaan jotain omaa arkea, ehkä tutustumaan ”omiin” ihmisiin. Mä vaahtosin jotain taas tosta viisumista ja hätäilin, että eikö voitais jo hakea sitä, lainata jostain se kaheksan tonnia siihen. Pee vaan pyöritteli silmiä et mitä valitan kun voin olla kotona, kattoa netflixiä ja leipoa kakkuja, asioita joista tykkään enivei.

Don’t take me wrong, oon onnellisempi ku aikoihin.  Sen jälkeen kun tultiin ausseihin kaikki on vaan loksahtanu paikalleen. Siinä missä paiskoin tavaroita Balilla jatkuvasti ja itkin surkeeta elämääni, täällä tuntuu että elämällä on taas joku tarkotus.

Kaikki on ottanu mut tosi hyvin vastaan, Peen perhe on ollu ihan huippu ja anopin kanssa on helppo viettää aikaa. Sillä on kaks siskoa joiden kanssa pidän säännöllisesti yhteyttä ja joista toinen tuli meille muutamaks viikoks kyläilemään ihan noin muuten vaan. Mulla on kasa kakaroita joille oon Auntie Meri ja joiden kanssa voin kattoa muumeja ja joille opettaa suomea (tää on mun salainen missio). Peen kavereilla ei oo ongelmaa, että puhun hassusti tai en oo aussi (oon törmänny muutamaan tyyppiin, lähinnä baarissa jotka on vihannu mua ihan vaan siks että en oo täältä. Aussit ausseille ja sitä rataa) ja yks sen kaveri suunnitteli että ne järjestää porukalla keräyksen, että saa mulle viisumin, koska ne aikoo kuulema pitää mut.

Ootan kesää ja sitä, että voi pyöräillä rannalle tai käydä aamulla surffaamassa kun aurinko vasta nousee. Että kaikki ryömii taas koloistaan ja pidetään spontaaneja BBQ-iltoja tai ajetaan se tunti Newcastleen ihan vaan että pääsee lounaalle johonkin erilaiseen paikkaan. Jossain vaiheessa pohdittiin sitä, että oltais muutettu Suomeen, mutta sain ihan järkyttävän ahdistuskohtauksen siitä ja toivon ettei asia tuu puheeks enää ikinä.

large
Siinä vaiheessa kun kello lähestyy kolmea huomaan koko ajan kuulostelevani naapureiden koiria jotka alkaa haukkumaan aina kun Pee ajaa duuniautonsa autotalliin. Liimailen nenää ikkunaan ja kipitän sukkasillani ulos vastaan kun on siinä reilussa kaheksassa tunnissa tulla ikävä.

Kevyt ajatusoksennus. Ehkä meen leipomaan kakun ja nauttimaan elämästä ja kudon uudet villasukat, että selviin näistä viimosista talviviikoista.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

42 Comments

  • Reply eve keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 10:16

    Voi ihanuus! Koita kestää, yritä vaan pitää mielessä että sit ku oot töissä ni tuut todellakin kaipaamaan tätä aikaa! Kirjoita ajatusoksennuksia blogiin päivittäin ;). Ja tosi hyvin mun mielestä sulla on kuitenki ihmisiä siellä ympärillä… ja kyllä niitä ystäviäkin sit vähitellen löytyy! Ei mitään tänne muuttamisia (ainakaan tän jäätävän kesän perusteella…) Nauti ajasta ja kotivaimoilusta :D!

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 10:52

      joo mä luulen et ekan työviikon jälkeen ikävöin tätä aikaa :D Juu ei Suomea enää mulle toivottavasti, sieltä tulee ikävä enivei pois aika pian.

  • Reply sipi keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 10:25

    <3 ihana meri. Aito kirjoitus!

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 10:52

      välillä jotain sellastakin :)

  • Reply maiju keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 10:45

    Sun postauksia on aina niin kiva lukee. Ihana Meri<3

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 10:53

      <3

  • Reply Heli keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 11:04

    Mulla oli sama ongelma ku muutin portugaliin ja poikakaveri ei myöskään ymmärtäny sitä et miksi valitan. Sähän saat olla kotona ja tehdä mitä haluat. No mut en mä halua yksin tehdä asioita!onneks sitä kesti vaan kuukausi ja sit pääsin töihin. Nyt tuntuu kans itellä et on kaikki asiat paremmin ku suomessa olin ja eilen just töihin tultaessa mietin että todennäkösesti en muuta enää takas suomeen.

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 11:31

      Joo siis Peen mielestä mä voisin hyvin alottaa eläkkeen nyt ja ilmottautua enintään jollekki kokkauskursseille :D nimenomaan toi minä itse ja yksin tahdon tehdä asioita, muitakin kun käydä ruokakaupassa tai lenkillä. Ei suomeen, toivottavasti enää.

  • Reply Pipsa keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 11:22

    Tätä oli rentouttava lukea. En tiedä miksi. Kiitos Meri, kun jaksat kirjoitella, sulla on rauhottavan pakinamainen tapa kirjoittaa ajatuksenjuoksua, ei ole liian poukkoileva.

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 11:31

      kiva jos ei poukkoillu liikaa :)

  • Reply Viltsu keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:20

    Ihan super ihana teksti, jotenkin niin aito!
    Sun elämä kuulostaa siellä jotenkin niin ihanan tavalliselta :) Oon aina haaveillu ausseista ja mun pitikin lähtä kokeilemaan siipiäni kymmenen päivän päästä vuodeksi Perthiin, mutta terveys tuli eteen. Ehkä ei vaan ollu vielä mun aika, mutta toivottavasti tuun vielä tuskastelemaan viisumien kanssa! Tsemppiä kylmyyteen :-)

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:26

      tavallista se kyllä on :) Voi ei, toivottavasti saat kaiken kuntoon ja pääset sitten myöhemmin vallottamaan Perthiä, se on kuulema ihana paikka! :) Mä oon sitä mieltä että kaikella on tarkotuksensa, tiedä mitä täällä odottaa kun sit vihdoin tänne tulet ;)

      • Reply Viltsu keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 21:18

        Hahha sitähän se äiti pelkää :’D Kuulema jos lentokoneeseen hyppään niin se oli menoa sitten ja ”ruskettunut aussimies” kainalossa <3

        • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:29

          Kannattaa vaan huolella valita mistä päin ausseja sen miehen löytää, täällä itärannikolla on teitä suljettu lumen takia. Totesin katkerana aamulla, et ei menny ihan putkeen tää mun australialaisen poikaystävän valinta, kun tänne jäätyy.

  • Reply bohochictravels keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:23

    Vähän offtopic mut ihana toi banneri!

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:24

      ei toikaan ihan tuore kuva oo, mutta ainakin vähän päivitystä edelliseen :D

  • Reply Plaaplaa keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:39

    Ei ole tietoa viisumeista tai Australiasta ylipääätään. Heh. Ideatasolla vaan, että oletko ajatellut opiskelua? Tietty lukukausimaksut kalliit mutta kaipa opintolainaa voisi saada niihin ja eikö silloin ainakin saisi opiskelijaviisumin.

    Tai sitten jotain ’avoimen yliopiston’ kursseja, joissa voi tavata uusia ihmisiä. Ehkä ’helpointa’ toisaalta olis harrastuksen kautta löytää samanhengistä porukkaa. Tai sitten laitat jonneki palstalle ilmotuksen etsiväsi seuraa! Tsemppiä (:

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:44

      lukukausi maksut on ihan törkeen kalliit, vissiin kalliimmat kun jenkkilässä, eikä suomen opintolaina riitä… Mä saan nykyisellä viisumilla käydä koulua alle 3kk ja oon muutamaa kurssia itseasiassa katellu, jotka ois syventäviä aiempaan duunipohjaan, ehkä sieltä sitten… :)

  • Reply Nea keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:47

    Oon ite yksin reissussa ja ite kans täällä kaivannu tyttöfrendejä ku miehiä kyllä riittää! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta laitoin tinderiin haun päälle tytöille ja sitä kautta tutustunu muihin tyttöihin! Ja kirjotin profiiliin, että tosiaan ihan kaverimielessä ja niin sieltä vaan on tullu toisia yksin reissaavia yms tyttöjä vastaan. Kannattaa kokeilla!

    • Reply Meri keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 12:58

      oikeesti? Täytyy ehkä kokeilla! Tää on vaan sellasta aluetta, ettei ihan kauheesti oo reissaajia, mutta ehkä sit aupaireja tai muita jotka on eksyny yhtä kauas kotoa :D

  • Reply jasminanna keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 13:22

    IHANA BANNERI!!! Jos asuisin asseissa ni matkustaisin sun luo et voitais tutustua! :DDD Ja oon vaan sun blogin lukija joka ehkä kommenoti ekaa kertaa ahha :D Kiva kun oon kirjotellu blogia! :)

    • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:33

      Voi tänne tulla kauempaakin ;D Kiva että kommentoit <3

  • Reply joms keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 14:20

    Kiva lukee välillä tämmösiä ajatusoksennuksia :) Muutin just Melbourneen ainakin puoleks vuodeks että jos täälläpäin satut pyörähtään niin saa ottaa yhteyttä! Ps. Maaginen Make ei kyllä tällä kertaa ollu niin maaginen :D

    • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:31

      En oo koskaan ollu Melissä, ollaan suunniteltu kyl road trippiä sinne joskus kesämmällä :) Tsemppiä sinne kylmään!

  • Reply Maria keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 16:39

    Tää oli tosi kiva postaus lukea! Ja sun blogi näyttää tosi hyvältä tällä uudella bannerilla :)

    • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:31

      Vähän ajankohtasempi tää uus kun vanha :)

  • Reply dumdumdum keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 22:58

    1) Jee, näin tiheästi postauksia.
    2) Jee, uusi banneri!
    3) Toi toiseksi viimeinen kappale on jotenkin suloinen. Tui, Tui.
    4) Sain uutta infoa mun taustatutkimukseen, kiitos siitä.
    5) Odota vaan, kohta on 30 vuotta mennyt ja sä soitat sinne Radio Suomen Ilmasiltaan jouluaattona. Koska elämä kantaa ja asioilla on tapana järjestyä ja muita latteuksia, jotka kuitenkin aika hyvin ja usein pitävät kutinsa.
    6. Mun pitäisi keksiä uusi nimimerkki

    Sori, en jaksanut muotoilla paremmin. Väsyttää ja kesänuha, Plääh.

    • Reply Meri torstai, heinäkuu 16, 2015 at 05:25

      jee! Mä vaadin päästä kirjan kiitos – puheeseen :D ja ei, et voi vaihtaa nimimerkkiä koska sit en kuitenkaan tajuis että sä oot sä !

  • Reply Elli torstai, heinäkuu 16, 2015 at 00:18

    Ihana teksti! En olis halunnu että se loppuu, oli niin aitoja ajatuksia. Vaikka en oo koskaan ollu täysin vastaavassa tilanteessa niin paljon reissanneena ymmärrän ton tunteen ja kuinka nopeesti se voi iskeä.. mutta toisaalta kun siitä puhuu (ehkä kirjottaa;) eikä jää yksin miettimään nii se voi mennä ohikin ku saa sen yhen ihanan päivän :) ite toivun just vaihtoajasta ja suomeen paluusta. Reppu tekis mieli pakata lähes jokatoinen päivä, mutta toivottavasti pian taas :) tsemppiä sulle sinne, koita muista että ei sitä ikuisesti kestä ja noi olotilat ei oo pysyviä. ♥

    • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:26

      kotiinpaluu masennus on ihan kamalaa! Tsemppiä siihen :) Juu tänään on jo paljon parempi päivä, tätä naisena olon hienoutta kun tunteet menee vuoristorataa ! :)

  • Reply marika torstai, heinäkuu 16, 2015 at 09:46

    Hei,
    Aivan ihana aito ja avoin kirjoitus. Paljon paljon parempi kuin tässä päivän asu-tyyli. Aloin seuraaman sun blogia kun asuit Australiassa, kun asuin siellä itse.. Ollaan aika saman ikäisiä ja elämä on vieny muakin paikasta toiseen. Aina jälkeenpäin mietin, että tonkin ois voinu tehdä niin paljon helpommin, mutta aina seuraan niitä omia tunteita.
    Anyway, mun pointti oli, että oon huomannu että se elämän huolettomuus ja muutoksen halu ei vaan katoa. Jaksan aina max kaks vuottta ja sitten on pakko saada jotain muuta. Nyt mukana mies ja lapsi. Laitoin juuri partner viisumi hakemuksen menemään ja kauheeta tunteiden sekamelskaa että lähteäkö sitten Australiaan vai jäädä Suomeen.

    • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:25

      Joo varmasti se, että on tottunu menemään omien tunteiden mukaan ei ainakaan tee elämää helpommaksi, mä aina ajattelin että kun ikää tulee niin varmaan oppii ajattelemaan järjellä, mutta sitä vielä odotellessa. Ihanaa kuitenkin tietää että tohon muutoksenhaluun mahtuu se mies ja lapsi. Mä taidan olla kans siinä mielessä onnekas, että jos ens viikolla päätän, että haluun lähtee Lontooseen kattomaan sadetta, niin mies tulis mukana. Suomesta en tiedä miten sielä pärjäis kielen takia… Mutta kaikella on tapana järjestyä, turhaan sitä huolehtia vielä :D

  • Reply mamma torstai, heinäkuu 16, 2015 at 15:01

    Hyvä, ettette harkitse Suomeen muuttamista. Toin oman nykyisen mieheni tänne ja sitä adaptoitumisen kipua ja yksinäisyytä on ollut aivan hirveää seurata. Ajattelen, että kestäisin paremmin jos kokisin itse yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta kuin joutuessani seuraamaan sitä vierestä, kun rakas ei vaan löydä paikkaansa.

    Mieheni on asunut täällä Helsingissä nyt kolme vuotta, eikä kukaan vieläkään soittele hänelle ja pyydä mihinkään. Oman alan työpaikka onneksi järjestyi ekan vuoden aikana, mutta suomalainen ”slighly hostile” kulttuuri ei päästä ulkkista ihan helposti sisäänsä ja ihmisten varautuneisuus ja puhumattomuus on ihmetyttänyt miestäni kovin. Mieheni on ihan eurooppalainen, mutta silti haasteita piisaa. Mietin, löytäisikö Pee täältä ikinä tarpeeksi hauskaa ja hyväksyvää seuraa, vai joutuisitko katsomaan vierestä, kun rakkaasi ei sopeudu. Pysykää siellä ja tsemppiä!

  • Reply xod torstai, heinäkuu 16, 2015 at 19:08

    Minkä niminen toi haaste app on ? Mäkin haluun :D

    • Reply Meri perjantai, heinäkuu 17, 2015 at 08:17

      30 days butt challenge.. Toi on vaan androidille, mutta noita on miljoona erilaista…

  • Reply Nina lauantai, heinäkuu 18, 2015 at 19:18

    Mä oon muuttamassa parin kuukauden päästä Sydneyyn ja samat asiat pyörii mielessä, etta mitäs sitten kun ei olekkaan niitä tyttökavereita ympärillä koko ajan.. Jos satut Sydneyssä piipahtamaan saa laittaa s-postia :D Tai sitten meet me halfway haha

    • Reply Meri tiistai, heinäkuu 21, 2015 at 02:32

      Joo kyllä mä siel aina sillon tällön käyn, kesällä varmaan tulee käytyä enempi, kun ei haittaa vaan hengailla jossain ulkosalla! :) En oo varma onko tossa välillä mitään kovin kiinnostavaa, mutta tänne toki saa tulla kylään. :D Tarjoon sängyn,lihapullat ja luultavasti n. 15 uteliasta poikaa jotka tulee kattomaan suomalaista tyttöä :D

  • Reply Alika keskiviikko, elokuu 12, 2015 at 09:46

    Hei ymmärsin että sulla olis joskus ollu ongelmana snäpissä se että videoista tulee vihreitä niille joilla iphone, niin löysitkö ratkaisua siihen? Mulla sama ongelma enkä osa tehdä mitään kun googlestakaan ei löydy ratkaisua.. :( arvostan kovasti jos osaat auttaa!

    • Reply Meri torstai, elokuu 13, 2015 at 14:01

      En oo keksiny :( ihan super ärsyttävää

  • Reply Reetta perjantai, lokakuu 2, 2015 at 19:12

    Hei,

    Tämä on niin ajankohtainen teksti mulle. Mantere tosin eri (itse olen Yhdysvalloissa), mutta päivät ne täälläkin täyttyy lenkeistä, kotona blogien lukemisesta, turhautumisesta siitä kun Ensitreffit Alttarilla ei näy ulkomailla ja kauneudenhoidosta. Oma (suomalainen) mieheni opiskelee täällä ja välillä sitä miettii mihin ihmeeseen sitä nokkansa tunki. Haluaisin vaan viisumin, oman alan töitä/koulun, ystäviä ja jonkun harrastuksen. Tuntuu että kaikki on sidoksissa ”sitten kun saan pysyvän viisumin..”. Ennen sitä tuntuu että vaikka oon tehnyt meille kodin täällä, niin tämä maa ottaa mut vastaan vastenhakoisesti ja vain vierailijana.

    Ero ”suomen elämän ja jenkkielämän” välillä mulla on kuin yö ja päivä. Suomessa työtä 12h/pv, siellä on opinnot ja siellä on työni. Kaikki sanoo että ota ilo irti ja rentoudu, keskity tekemään opintoja etänä. Jepppistä, mutta ei se vaan mene niin :D

    Joten, kiitos sun tekstistä. Meitä on paljon samassa jamassa, onneksi lähimmistä ystävistäni osa on Yhdysvalloissa ja Australiassa miesten matkassa myös. Me kaikki ollaan niin onnekkaita mutta oma pää välillä vähän sekoaa tähän kaikkeen.

  • Reply johni lauantai, maaliskuu 5, 2016 at 07:02

    Tästä sun blogikirjotuksesta on selvästi aikaa, mutta vasta nyt luin sen. Pakko sanoo et oon kans kokenut ton ihan saman ja vieläki vähän samassa tilanteessa täällä Kanadassa. Tuntuu, että niin helpommin sais kavereita ku ois työpaikka, jossa niitä ihmisiä koko ajan tapais, mutta kun ei saa työviisumia. Jätkätki kenet tapaa tuntuu jotenkin välttelevän liikaa ystävällisyyttä sen jälkeen ku ne saa tietää, että sulla on poikaystävä. Nyt tässä uudessa kylässä 4-5 kk oltuani oon vihdoin löytäny pari kaveria, joille voi soittaa että moi mitä teet, mutta kohta pitää lähteä. Pitää tosiaan vaan löytää kaikkea muuta tekemistä ja harrastuksia, ite löysin kaverit tanssin kautta, ja tosiaan niitten oikeitten kavereitten löytämisessä kestää… :/ oot varmaan nyt jo siellä ihan eri tilanteessa tää on tosiaan aika jäljessä tää mun kommentti :D

    • Reply Meri torstai, maaliskuu 17, 2016 at 10:04

      Ei kyllä mä vielläkin osaan samaistua noihin asioihin vaikka se oma kaveripiiri alkaakin pikku hiljaa täällä rakentua! :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post