one minute

Lombokilla taas. Vaikka viime reissun kotimatkan jälkeen vannoin, etten enää ikinä poistu Balilta yhtään mihinkään suuntaan. Päivää ennen ku viimeks oli tarkotus palata kotiin, laitto kaveri viestiä etteivät pääse lähtemään Gileille koska on niin helvetinmoinen aallokko ettei speedboatit liiku (kerroinko tästä, ehkä, kannattaa kirjottaa näin usein ni ei muista yhtään mistä on viimeks kirjottanu..) Soitettiin matkayhtiöön ja sieltä sanottiin vaan että don’t worry, kyllä asia hoituu. Mentiin aamulla satamaan sovittuun aikaan jollon meille ilmotetaan että one minute, kohta tulee kyytiin joka vie teijät toiseen satamaan ja pääsette hitaalla laivalla yli. Ootte kyllä viimeistään neljältä takas Balilla.

One minute tarkottaa Indonesia-timessa viittä tuntia istumista paikallaan ja kukaan ei missään nimessä viittiny kertoa että siinä menee kauemmin kun se one minute, niin ei sitten uskallettu lähteä esim syömään missään välissä. Nökötettiin yhellä ja sammalla puupenkillä tunti toisensa jälkeen ja odotettiin että joku sanoin edes jotain.

Joskus kolmen aikaan tuli vihdoin se autokyyti joka vei meijät toiseen satamaan josta päästiin paikallisen autolautan kyytiin. Iloittiin hetki, että päästään ottamaan kannelle aurinkoa ja nukkumaan kunnes ehkä vartti satamasta lähdön jälkeen alko ihan helvetinmoinen myrsky. Siinä sitten yrittää nojata seinään / pidellä kiinni tolpasta ettei lentäis laidan yli mereen ja yrittää pidättää oksennusta. Normaalisti meripahoinvointiin auttava ”katso horisonttiin”-neuvo ei oikein auttanu kun horisontti keinu ja hävis näkyvistä sitämukaan ku laiva keinu.

n. 4h laivamatka tarkotti käytännössä melkein kuutta tuntia siinä saatanan purkissa (edelleen ilman ruokaa) ja siinä vaiheessa kun päästiin Balilla maihin meijät työnnettiin samaan shuttle bussiin jonkun aasialaisperheen kanssa jotka nosti metelin siitä ettei halua länkkäreitä samaan autoon kun tulee niin kuuuma.

VOI TERVE.

14h myöhemmin oltiin uitettuina koirina kotona. Jos ottaa huomioon että tohon pari h enemmän ja oisin matkustanu Suomesta Indoihin niin mun mielestä oikein tehokasta työskentelyä saada ihmiset paikasta A paikkaan B, kun välimatkaa on 70km.

20140201_221925-001

Myrskyn jälkeen hästtägnofilter

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply sandr-A-licious tiistai, helmikuu 11, 2014 at 11:13

    70 km 14 tunnissa? 8D Anteeks, tää on liian huvittavaa – tiiän ett oot varmasti kärsiny! :D
    Mut mitäs siis, lähit takas sinne kuiteski – varför?

    • Reply Meri tiistai, helmikuu 11, 2014 at 12:40

      Liian kiva paikka :D

  • Reply Jemina tiistai, helmikuu 11, 2014 at 13:10

    Heippa Meri!

    Minäkin oon täällä Lombokilla tällä hetkellä:P
    Onko sulla jakaa jotain must-vinkkiä, et mitä tehdä täällä?:)

    • Reply Meri tiistai, helmikuu 11, 2014 at 13:44

      ei oikeestaan, oon aika noviisi tääl eikä mulla oo yleensä mitään hajua missä oon :D Jos oot etelässä niin kannataa vaan pörrätä ympäriinsä!

      • Reply Jemina keskiviikko, helmikuu 12, 2014 at 11:30

        Hahhah, noh, kiitos tästä:D

  • Reply miä tiistai, helmikuu 11, 2014 at 13:48

    Voi mie rakastan niiiiiin tota manjaana meinikiä,mut se on hyvä kun sen tietää,tylsää kun meil suomes kaikki on niin ennalta arvattavissa..

    • Reply Meri torstai, helmikuu 20, 2014 at 02:41

      :)

  • Reply J. tiistai, helmikuu 11, 2014 at 18:47

    Lombokilla kävin itse rellaisella muutaman tunnin trekkausreissulla, jonka aikana nähtiin 2 vesiputousta (reissuun olis kai kuulunut kolmaskin vesiputous + monkey forest, mutta meillä loppui aika, kun haluttiin olla auringonlaskun aikaan tietyssä paikassa). Vesiputous nro 2 oli valtavan hieno, piilossa trooppisen metsän siimeksessä ja kävelymatkan aikana mentiin jonkun tunnelin läpi, käveltiin harvoista rautatangoista rakennetun sillan päältä ja muuta jännää. :) Me mentiin sillä hitaalla laivalla myöhään illalla (kun tulimme Lombokille Balilta) ja oli kyllä aika erikoinen tunne viettää tunteja täysin pilkkopimeällä merellä. Onneksi eteläinen tähtitaivas valaisi hieman…

    • Reply Meri torstai, helmikuu 20, 2014 at 02:41

      Kuulostaa ihan mielettömältä!!! Mä oisin halunnu nähä vesiputoukset, mut sit en jaksani istuu autossa ku ei ollu ku muutama päivä aikaa enkä ois missään nimessä uskaltanu lähtee mopolla niin kauas… Täytyy kyl viel toteuttaa toi!

  • Reply Emma perjantai, helmikuu 14, 2014 at 12:08

    Kolme vuotta sitten mun kaveri oli kanssa tulossa joltain tollaselta saarelta takasin Balille, ja just tollanen autolautta rupes uppoomaan! huihui kun kirjotit tosta myrskystä, niin ei kyllä tullu mitään muuta ajatusta kun että toivottavasti pysytte pinnassa!! :)

    • Reply Meri torstai, helmikuu 20, 2014 at 02:34

      Ne autolautat on kuulema turvallisempia sit kuitenki ku speedboatit.. Tosin sitä pelkäämisaikaa vaan on kolmekertaa pidempään :D Onneks selvittiin ilman haavereita kotia :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post