Hyppää sisältöön

Pakkaa matkalle mukaan turkin kielen sanakirja

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 09.04.2013
Gummeruksen Matkalle mukaan -sanakirjasarja on helpon kokoinen matkalle mukaan otettavaksi.

Kirja mahtuu käsilaukkuun

Pienikokoinen kirjanen kulkee mukana käsi- tai vaikkapa vyölaukussa, ja näin se on käsillä aina silloin kun sanaista arkkua kipeimmin tarvitsee. Matkalle mukaan-sanakirjassa on yhteensä peräti 9 000 hakusanaa. Perinteisten hakusanaston lisäksi kirjasta löytyy ääntämisohjeita, turkin kielen lyhyt kielioppi, yleisimpiä asioimislauseita sekä mielenkiintoista perustietoa Turkista.

Apua asiointitilanteisiin

Sanasto-osuus on keskittynyt matkailijalle keskeisimpään sanastoon, ja asioimislauseista on apua kaikissa matkailijan kohdalle osuvissa perustilanteissa. Fraaseja löytyy tervehtimisestä ja ajan kysymisestä aina leirintäalueilla tai pesulassa käymiseen asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkalle mukaan -kirjasesta kohdemaan perustietoja tutkimalla voi lomapaikkaan tutustua päällisin puolin jo kotisohvalla, mutta mukana kulkeva tietopaketti liikenteestä, nähtävyyksistä ja ruokakulttuurista voi paikan päällä olla korvaamaton.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Turkkilainen aamiainen

Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja