kolme pientä sanaa

Hellureii.

Näköjään oli joku asu jääny julkasematta.

Vuos on alkanu oikein kivasti. Käytiin tiistaina Annan kanssa syömässä ja juoruilemassa ja Virpin kanssa viel leffassa. Selvisin kotiin joskus puolilta öin ja olin jo treffailemassa nukkumattia kun Svenkka soitti ja halus keskustella (sillä oli promilleja veressä ehkä 4) kauheen pitkään ja syvällisesti meijän suhteesta ja kun olin päässy siitä eroon soitti K ja ilmotti että sen on tultava yökylään koska se ei saa taksia mistään ja ulkona sataa vettä ja noin 20sekuntia myöhemmin soi summeri. Ihanaa että pidän tällasta turvakotia kodittomille (tai laiskoille) miehille.

Toi oli viikon sisään jo toinen kerta ku kävin leffassa. Käytiin eka kattoo se uus kotimainen, rakkauden rasvaprosentti joka oli aika perushömppää, mut soveltu hyvin pieneen jumitukseen. Ja sen jälkeen oon tuntenu pakottavaa tarvetta kuunnella Anna Puun uusinta levyä nonstop. Eilen käytiin kattomassa Rakkauden Pelikentät tms josta arvas ekan 5 minuutin jälkeen et mitä siin tulee tapahtumaan, mutta Gerald Butlerin aksenttia jaksaa kattoa, oli leffa kuinka kliseinen tahansa.

Eilinen keskityttiin oikeestaan siihen että maattiin sohvalla ja katottiin leffoja toinen toisensa perään (pohdin et pitäisköhän mun alkaa lämppäilee taas K:ta siinä vaiheessa kun se kohautteli olkiaan kun ehotin leffavalinnaks Magic Mikea) Puhuttiin tuntikaupalla Balista ja se alko jo pohtimaan et pitäisköhän se lähtee pitää huolta musta ja Hennasta. Pakotin K:n analysoimaan kauheen kasan mun viimesimmän Bali-ihastuksen viimeviikkosia viestejä ja luulen että se siinä vaiheessa tajus mihin on itteensä pistämättä ja muisti kauheesti ohjelmaa maaliskuulle.

No hyvä, koska se onkin vaan tyttöjen matka. (ihan heads up kaikki suomitytöt jotka on siel samaan aikaan, aion nähä teijät kaikki ja raahata baariin mun kanssa)

Kattelin eilen lentoja Bali-Gold Coast, ne vaan on ihan jäätävän hintasia mutta jos nyt löytäisin fiksut lennot niin mietin et pitäiskö tehä semmonen pitkän viikonlopun visiitti sinne huhtikuun alussa. (ja käydä moikkaamassa Mattya, oon muistanu koko tyypin läsnäolon taas ku tuijottelin eilen sen kuvaa) lupasin A:n tyttärelle et oisin menny joulukuussa käymään, mut se nyt ei pitäny. Täytyy toivoo ettei se muista sitä, mut ehkä näkisin sitäkin (täytyy keksii vaan keino ettei mun tarvi nähä A:ta)

Miten niin oon jäässä näissä kuvissa? :D

neule – GT
farkut – GT
kengät – MiuMiu

Ja jos joku kaipaa täydennystä SugarShock juttuihin, niin ne on feeluniquella alessa! Mun piti tilaa reissua varten vaan uus ingrow go, mutta…

Sugar Dust – 8.54€ | Glaze Haze – 8.19€ | Totally Baked 9.75€ | Mega Whip – 9.75€ | Sugar Shock – 9.17€

Olin kiltti ja tilasin vaan uuden Glaze Hazen. Sugar Shockin tilasin uuden jo joskus ennen joulua, tosin paketti ei oo vielläkään tullu, mut koska mulla on kaks pakettia tulematta niin en oo viel huolissani… Joulu vissiin vähän ruuhkauttanu vaan. Täytyy ens viikolla ruveta piinaamaan niitä jos ei oo paketit tullu perille.

Jepjep. Nyt voisin painua töihin ja illalla tulee Sanna kyläilemään ja juomaan viiniä. Oon koko loppuviikon aika jumissa duunissa, mutta yritän ehtii jatkaa tota viime vuoden läpikäymistä :)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply säppä torstai, tammikuu 3, 2013 at 08:18

    ihan vaan heads up :D mun piti lähteä jo nyt tammi-helmikuussa, mutta erinäisten mutkien kautta lähenkin ens viikolla italiaan ja indot joutu siirtymään. yritän päästä nyt vielä keväällä sinne ja jos oon huudeilla sillon kun säkin niin ois kyllä huippuhauskaa törmätä! vaikka oon kyllä luopio ja otan mukaani yhen suomipojan…

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:36

      suljetaan se hotellihuoneeseen! :D

  • Reply Noora torstai, tammikuu 3, 2013 at 10:19

    Mä muuten vihdoin sain aikaseks varata lentoliput Thaikuista Balille ja oon siellä 19.2. alkaen. Miten urpo mäki oon, että tosiaan oon lähdössä 4kk reissuun KOLMEN PÄIVÄN PÄÄSTÄ ja kuukaus sit menin ihastuu vallattomasti ja kaikki on nyt iha sekasin. Kaikki miehet voi painuu kankkulankaivoon. Eli I’m totally in lähössä kreisibailaa Balille.

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:35

      EIKÄ! Mä en puhu yhellekkään miehelle etten vaan ihastu! Mut joo kreisibailaa ehottomasti! Ollaan yhteyksissä lähempänä!

  • Reply noona torstai, tammikuu 3, 2013 at 11:09

    Hitto, ei oo Balin lomaa suunnitteilla ennenku heinakuulle. Sita ennen on Suomiloma, ja sit viimeset ilot aussiesyksysta, ennenku voi alkaa haaveilemaan Balin lammosta edes pitkaksi viikonlopuksi.. mutta jos oot yha/taas heinakuussa Balilla, niin sit treffataan! :D

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:35

      en mä ehkä sillon oo :( buuu

  • Reply kristiina torstai, tammikuu 3, 2013 at 12:33

    hei satutko muistamaan mikä se biisi on joka soi siinä Rakkauden Rasvaprosentissa just ennen lopputekstejä? :D oon yrittäny hitto ettii sitä viimeset kolme päivää :D

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:34

      ei mitään muistikuvaa :(

  • Reply niina torstai, tammikuu 3, 2013 at 14:44

    mistä noi miu miun kengät on ku en meinaa löytää mistään?!:o upeet!:)

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:34

      Ninasilta :)

  • Reply Maiski torstai, tammikuu 3, 2013 at 20:45

    Toimiiko tuo Ingrow go oikeesti? Oon kokeillu sekä höyläämistä että sokerointia, molemmista jää hirveesti sisäänkasvaneita karvoja.. Oon käyttäny sheivaamiseen sitä Easy shavin’nia ja sit sen jälkeen Nice n’Cool-geeliä. Siltikin, ekana iltana kaikki on hyvin, mut pian tulee sit pieniä punaisia näppyjä ja niitä sisäänkasvaneita karvoja.
    Pitäiskö tota Ingrow gota käyttää ton Nice n’Coolin jälkeen vai sen sijasta? Onko kokemuksia muuten noista RFSU:n karvanpoistotuotteista?

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:33

      Oon kokeillu sitä hopeista ja vihreetä RFSU:n juttua ja ne on musta ihan yhtä tyhjän kanssa, mulle on riittäny pelkkä toi ingrow go, en siis osaa sanoa tohon yhdistämisestä..

      • Reply Maiski maanantai, tammikuu 7, 2013 at 02:37

        Eli ensin siis vaan sheivaus ja sit tota Ingrow go-litkua päälle vanulapulla? Pitää vissiin harkita vakavasti ton ostamista mikäli se toimii kunnolla! Mikään ei oo ehkä ällöttävämmän näköistä kun sisäänpäin kasvaneet karvat ja punaiset näpyt bikinialueella, ei kovin houkuttelevaa..

        • Reply Meri maanantai, tammikuu 7, 2013 at 10:42

          kannattaa pitää siinä taukoa välissä, mut tyyliin jos illalla sheivaa niin aamulla vanulapulla pyyhkii alueen… muuten voi hieman kirvellä :D

  • Reply elina torstai, tammikuu 3, 2013 at 22:02

    ihana toi neule! :)

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:32

      kiitos :)

  • Reply pale perjantai, tammikuu 4, 2013 at 04:48

    Mä tuun oleen Balilla tollon!!! Oon nyt Perthissä au pairina ja lennän maaliskuun alussa parin suomitytön kanssa Balille pariks viikoks ja lennän sieltä sit Suomeen :)

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:31

      treffit siiis!

  • Reply Katrij sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 14:30

    Ihana asu! :) Ja höpsis, oikein söpö olet noissa kuvissa!

    • Reply Meri sunnuntai, tammikuu 6, 2013 at 21:21

      kiitoksia :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post