viikonloppu

Hiphei, viikonloppu takana ja siitä selvittiin jotenkin hengissä. Itkin enemmän ku viimeseen 10 vuoteen yhteensä, mutta nauroin ja nautin rannalla makoilusta ja A:n kainalosta ihan yhtä tehokaasti.

Perjantaina oltiin vaan meillä, vietettiin koti-iltaa (tässä viime viikkojen aikana ”jos käyn parilla poikien kanssa” on kokenu pienen inflaation) tehtiin pizzaa (minä tein! ja siitä tuli parasta ikinä!)  ja katottiin leffaa..

Lauantaina nukuttiin pitkään (tai A heräs kuudelta ja yritti saada mua hereille siitä asti, luovutin yheksältä kun se toi mulle aamukahvin sänkyyn) Oltiin rannalla, A surffas, mä olin nenä kiinni kindlessä, nukuttiin vähän turhan pitkät päiväunet ja mentiin illalla syömään  viimosen kerran Hellenikaan. En tiiä miten tuun selviimään ilman Hellenikan lampaanjuustoa.

Mä purskahdin itkuun aina vartin välein  ja A, joka ei kestä itkeviä naisia ollenkaan yritti parhaansa mukaan lohdutella. Tiiättekö BBT:n Sheldonin ”there, there, Sheldon is here”-lohdutuksen? No meillä se oli aika samaa luokkaa.

Vaikka tietokone oli kielletty, ni kännykkään ja kindleen sain sentään luvan.. Toi Kindle on muuten maailman paras vehje. Sen näyttö ei heijasta, joten auringossa lukeminen onnistuu helposti ja se on niin pieni, että se kulkee aina mukana. Lisäks ton akku kestää ihan superpitkään, varmaan normi-ihmisellä joka ei lue viittä tuntia päivässä helposti yli kuukauden. Mullakin  reippaasti yli viikon. Paras ostos pitkään aikaan <3

Sunnuntai meni aika samalla kaavalla ku lauantaikin. Mä itkin vielä vähän enemmän, kun oli meiijän vika yhteinen lomapäivä. Ois vaan pitäny pitäytyä siinä Fijin jälkeisessä paniikkikohtauksessa ja olla näkemättä tota yhtä enää. Tälleen toisen tunteita analysoidakseni, musta tuntuu ettei A tajua/hyväksy että mä lähen (toki voi olla että sitä ei vaan kiinnosta) kun se on niin viilipytty koko tän tilanteen suhteen. Tai se hokee vaan sitä miten tuun kyl takas kun suomessa on taas kylmää ja pimeetä. Oon joskus sanonu sen ääneen, että ku eka päivä kun en kerkii nähä aurinkoa ollenkaan duunin takia, niin varaan liput Ausseihin ja haistatan paskan suomelle.

Voi hyvin olla, mutta vaikka mä kuinka tykkkäänkin A:sta ja sen kanssa on hyvä olla, niin kuten mä oon yrittäny alusta asti itelleni hokea, niin ei meillä oo vaan yhteistä tulevaisuutta. Ihan sellanen pikkujuttu että A ei halua enää lapsia ja mä haluun edelleen sen lapsen mieluiten viimeistään ens viikolla. Tuhlaanko pari vuotta siihen, että yritän saada sen päätä kääntymään ja sit toteen että oon ite 30 eikä mulla oo vielläkään vauvaa.  Must ois kivempi olla 16 ja olla murehtimatta näitä juttuja.

Mun blogi on varmaan todella mieltänostattavaa just nyt… En tiiä miten ahkeraan ens viikolla kerkiin postailla, pitäis pakata, löytää sellanen tissimekko keskiviikon läksiäisdinnerille että C kuolee kun näkee mut ja yrittää keskittyä ajattelemaan sitä miten kivaa on kun ihan kohta pääsee halaamaan äitiä.

Miten helvetissä te, jotka ootte olllu vaihossa / asunu muualla ootte selvinny tästä? Must on ihanaa nähä perhettä ja kavereita Suomessa, mutta ois viel kivempi jos saisin kaikki rakkaat täältä mukaan.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

90 Comments

  • Reply Ann maanantai, tammikuu 9, 2012 at 10:27

    Onko multa menny ohi jotain? Onko A:lla LAPSI? o.o

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:38

      kaks :)

  • Reply Pepa maanantai, tammikuu 9, 2012 at 10:38

    ”Enempää” lapsia :OOOO FAAAAIJA woop woop!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:38

      haha :D

  • Reply Piritta maanantai, tammikuu 9, 2012 at 10:48

    Siitä vaan yrittää selvitä ja jossain vaiheessa tajuaa selvinneensä. Siihen menee hetki aikaa tosin, mutta ihan oikeasti se helpottaa. Ei ehkä heti ensimmäisellä viikolla, mutta parin kuukauden päästä (ja se on suhteessa hyvin pieni aika) olo on jo reippaasti parempi, kuin koneesta laskeuduttuasi. Yritä Suomessa keskittyä Suomen positiivisiin asioihin, etkä koko ajan muistella ja velloa tapahtuneita asioita Ausseissa. Muista, että tärkein hetkesi on juuri nyt ja nauti siitä. Tsemppiä sinne, nauti koko sydämestäsi!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:39

      Teen parhaani :)

  • Reply jennny maanantai, tammikuu 9, 2012 at 10:55

    Palasin just Turkista, mutta olinkin siellä vaan 4kk, niin mihinkään ei ehtinyt kiintyä, jos nyt olisin koskaan. En oikein saanut kavereita ja lähtötilanteessa olin tästä kovinkin onnellinen, kun sydämen jättäminen jonnekkin on kova pala, kuten oot huomannu :( Ja mulla oli niin paljon odotettavaa Suomessa, että oikeestaan laskin päiviä jo viimeset pari kk ja hihkuin onnesta viime maanantaina, kun pääsin vihdoinkin lähtemään. Toisaalta siellä oli myös kova opiskelu, kun Suomessa odotti kuukauden loma. Lontoosta kun aikoinani muutin Aberdeeniin, niin se olikin rankkaa, vaikka kavereita ei ollut, mutta poikaystävä kylläkin. Aikaa se ylipääseminen vei ja aika paljon positiivisuutta. Nyt tietysti olen onnellinen, koska meillä ei todellakaan ois ollu yhteistä tulevaisuutta. Eli se vie aikaa ja sitä, että heti huomaat ne parhaat puolet Suomesta. Näät ne ihmiset, joita nyt kaipaat ja syöt sitä ruokaa mitä kaipasit. Täällä on nyt nättiä :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:37

      Mulla on joka toinen minuutti sellanen ”jee KOTIIN” – fiilis ja sit tulee taas joku nyyhkykohtaus.. Joo toivottavasti on lunta viel lauantaina!

  • Reply Eve maanantai, tammikuu 9, 2012 at 11:01

    Hirveesti tsemppiä viimeisille päiville.. hyvästien jättäminen ei oo koskaan helppoo :/ Ja tsemppiä myös tissimekon ettimiseen (repesin siinä kohdalla :D )!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:35

      haha kiitos, tavalliseen toppiin, mutta pitää laittaa sellaset pushupit että ne tekee siitä tissitopin :D

  • Reply suikkis maanantai, tammikuu 9, 2012 at 11:06

    Mä en ois varmaan muuten mut tiesin, että tuun pian takas ja välimatka ei ollut mitään verrattuna suomi-aussit. Mun kaverit teki siitä kans helpointa ikinä. Ne ei vaan päästänyt mua siihen vollotustilaan, josta en olis päässyt pois. Ne ties, että mä oon se joka itkee silmät päästä joka tapauksessa niin ne vaan jotenkin ihmeellisesti sai pidettyy tilanteet niin, että ne ei ollut sitä että ”hei me ei välttis nähä enää koskaan..”-tilanteita vaan että ”mehän nähään aivan pian!” Ja toisaalta, kaks tärkeintä mää hyvästelin kuukautta ennen omaa lähtöä, sillon itkin silmät päästä ja vähän vielä enemmänki. Sen jälkeen oli vähän tuntu ihan samalta. Sama lähtä pois, koska kivoja oottaa Suomessa ja täältä ne on nyt lähteny pois. (jooei, niitä kivojahan ei voi tulla lisää. tapasin vaan sattumalta viimisenä iltana sen mun tulevan aviomiehen..sehän se olikin sitte helppoa……… ”mutta jos mä saisin viikon lisäaikaa niin meistä vois tullakki jotain…”)

    Symppaan vaan sua ihan hirviän kamalan paljo, tsemppiä Meri! <3

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:34

      Mä oon ihan varma että tapaan huomenna jonkun jossa yhdistyy kaikkien mun aakkosten parhaat puolet ja oon perjantai-aamuna ku pitäis lähtee himaan aivan umpirakastunu :D

  • Reply Veera maanantai, tammikuu 9, 2012 at 11:14

    Mä kun tulin takas Suomeen Lontoosta kesällä, niin mulla oli jo niin kauhee ikävä takas, kun en ollut puoleen vuoteen nähny kavereita tai osaa mun perheestä. Ja toisekseen puoli vuotta on puolet lyhyempi aika, kun teidän aika siellä, et en kerinny saamaan niin hyviä ystäviä kuin te. Mä huomasin sen ikävän vasta kun olin palannut Suomeen, koska mulla oli niin ikävä takas Suomeen, et en kerinny ajattelemaan tulevaa ikävää Lontooseen. Nyt onki ikävä vaan kasvanut koko ajan.

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:32

      Mä tiedostan koko ajan paremmin ja selkeemmin sen suomi-ikävän ja kun siel ei taas oo ku hetken ni ehkä se se auttaa selviimään

  • Reply Pippuri maanantai, tammikuu 9, 2012 at 11:39

    Ite oon kuukauden päästä lähdössä vaihtoon niin kuulen myös mielelläni muiden ja sun kokemuksia siitä miten siitä selviää hengissä.

    Ja A ei halua ENÄÄ lapsia? Oonko mää missannu jotain? :D

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:29

      en oo tainu asiaa mainita vaan aiemmin :D

  • Reply Unya maanantai, tammikuu 9, 2012 at 11:50

    I feel your pain sistah… Voin kertoo et kivaa sul ei tuu olemaan. Mä jouduin vaihtovuoden jälkeen sanoo heipat kavereille, hostvanhemmille ja – sisaruksille, ja ikinä ei oo sattunu niin paljon. Ikinä en oo itkeny niin paljon. Ja siitä onki jääny jonkinmoiset traumat… Joka kerta ku oon joutunu hyvästelemään porukoita sen jälkeen, ne vuoden 2008 haavat aukeaa ja ahdistaa suunnattomasti. Mut sit taas toisaalta se on hyvä merkki jos sattuu – se on merkki siitä että oot solminut tärkeitä ja arvokkaita ihmissuhteita.

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:29

      Mä oon aina ollu kans huono sanomaan hyvästejä kellekkään, vaikka kyse ois kuukauden erosta :D

  • Reply lissu maanantai, tammikuu 9, 2012 at 12:25

    Olen kerran puoli vuotta pois Suomesta ja nyt lähden pian uudestaan, tällä kertaa ajaksi x ja vielä itselleni ihan tuntemattomaan maahan. Viime kerran jälkeen olin ekan kuukauden tosi ikävissäni; en halunnut nähdä valokuvia tai siellä olleiden ihmisten facebook-juttuja… Pikkuhiljaa sitä kuitenkin palasi arkeen, näki kaikki ihanat tutut ihmiset ja puolen vuoden päästä tuntui, ettei missään ollut ollutkaan (aika surullista…) Ja sen jälkeen olen tavannut noista niitä tärkeimpiä ihmisiä, välimatkoista huolimatta. Eli tsemppiä! Alun ankeuden jälkeen kyllä asiat on taas hyvin, ei vaan saa jäädä liikaa säälittelemään itseään tai valittamaan toisille; se ei pahenne muuta kuin omaa oloa. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” on välillä pelottavan totta.

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:27

      Joo mä luulen etten avaa facebookkia etten vahingossakaan nää yhtään kuvaa kenestäkään…

  • Reply Jossipossu maanantai, tammikuu 9, 2012 at 12:26

    Ulkomailla asumiseen tottuu. Itse olen asunu 17 vuotta ulkomailla, eka perheen kanssa ja sitten muutin yksin toiseen maahan ja oon asunu ”yksin ulkomailla” jo 7 vuotta eli vanhemmat on asunut lentomatkan paassa viimeset 7 vuotta, eri aikavyohyke seka valuutta ja vettakin valissa. Ikaa minulla on 26 vuotta ja vahan paalle.

    Siihen kuule tottuu aika helposti. Helpoiten ehka siten, jos on kumppani jonka kanssa voi rakentaa kodin (tai suuri kaveripiiri joka toimii sijaisperheena tarvittaessa) ja suunnitella elamaa. Mita kauemmin asut poissa kotoa, sen helpompaa se on. Vuonna 2010 kavin kerran vanhempien luona ja viime jouluna näin veljeani 2 vuoden tauon jalkeen koska aikataulut eivat missaan vaiheessa matsanneet. Han seka siskoni asuvat kummatkin eri mantereellaa minun tai vanhempien kanssa…omat vanhempani ovat sentaan samalla mantereella joten valimatka ei ole liian suuri mutta kun on aikuinen niin tyot ja oma elama ei aina jata paljoa aikaa. Viime vuoteen asti vietimme kaikki lomat kotikotona, mutta viime vuonna paatimme etta on aika ”aikustua” ja lahdimme omalle lomalle. Ajatusvirta katkesi nyt kylla ihan kokonaan…mutta summa summarum:

    Ulkomailla (ja kaukana perheesta) asumiseen tottuu jos on oikea asenne ja halua asua ulkomailla. Itse en enaa osaisi asua Suomessa, enka varmaan vanhempien lahellakaan. Pitaa myos oppia olematta vertaamatta uutta asuinmaata Suomeen/miten asiat on aina ennenkin tehnyt.

    :) Mina olen (melkein) joka paiva kiitollinen siita, etta muutimme ulkomaille ja olen osannut rakentaa itsellemme elaman tanne. Ulkosuomalaisen osaa arvostaa Suomea enemman seka voi valita eri kulttuureista ne asiat joista tykkaa…esim joulukinkun ja muut perinteet…

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:27

      Mä tavallaan odotan sitä, että pääsee taas rakentamaan sitä omaa kotia… Mulle Suomi on koti ja haluun asua sielä (kunnes marraskuu koittaa) ja joo varmasti tottuis siihen jos oikeesti muuttais sieltä pois…

  • Reply nipsuu maanantai, tammikuu 9, 2012 at 12:41

    Sanoit, ettei A enää halua lapsia, niin onko se niihin liian vanha, vai onko sillä jo :D?

    • Reply Meri maanantai, tammikuu 9, 2012 at 12:43

      on jo :)

  • Reply Sonja maanantai, tammikuu 9, 2012 at 12:44

    Kauheeta sanoa, mutta on jotenkin tosi lohduttavaa lukea sun blogia ja todeta, että on jollain muullakin vaikeeta. Ite jätin taas eilen poikaystävän toiseen maahan ja tulin takasin Suomeen ja kouluun. Ihan periaatteesta tekee mieli inhota Suomea vaikken oo ihan varma onks se tän maan vika, että mulla on vaikeeta…
    Tsemppiä Meri:)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:24

      Vertaistuki on aina sitä parasta…Tai kun tietää ettei oo yksin siinä tilanteessa… :) Tsemppiä sullekkin!

  • Reply Susanna maanantai, tammikuu 9, 2012 at 13:06

    Heippa!

    Itse juuri vaihdosta tulleena voin kertoa, että elämä Suomessa jatkuu (tosin paljon tylsempänä ja masentavampana kuin vaihtomaassa…). Olin viime syksyn Thaimaassa vaihdossa ja voi, miten rakastuinkaan koko maahan! Oli erittäin raskasta tulla takaisin Suomeen. Viikko ennen lähtöä tajusin, että olen oikeasti lähdössä täältä! Ja se viimeinen viikko kuluikin sitten itkiessä…

    Se elämä mitä sä oot Ausseissa elänyt, on varmaankin sellasta unelmaelämää, jollaista elämän pitäisi aina olla. Oot tutustunut uusiin ihmisiin, saanut mahtavia kokemuksia ja muistoja. Eikä kukaan ota niitä sulta koskaan pois. Mutta juuri ton unelmaelämän takia et halua palata takaisin Suomeen. Mun yksi opettaja sanoi, että vaikka lähtö tuntuukin pahalta, aina voi tulla takaisin. Se on hyvä muistaa.

    Kyllä se elämä täällä Suomessakin on ihan ok :) Ajattele, mitä kaikkea hyvää sulla täällä on! Toivon sulle paljon voimia ja muista iloita niistä hyvistä asioista, mitä sulla on!

    Tsemppiä!

    Susanna

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:24

      Joo takas pääsee aina, sen jostain syysta aina unohtaa :)

  • Reply noona maanantai, tammikuu 9, 2012 at 13:30

    Ei siita kauhean hyvin (tai tyylikkaasti) oo aina selvitty, pala sydanta jaa aina jonnekin ja mulla oli ekan vuoden reissun jalkeen myos ihan jarrrrrkyttava kulttuurishokki paalla Suomeen palattuani. Ihana kaanteinen tunteiden myllerrys, kun USA:n paassa ei ollut mitaan ongelmia, ja sitten polla meni ihan sekasin Suomessa… Pikkuhiljaa se itku hiipuu ja jaa haikeus, jos tietaa etta paluuta ei ole. Helppoa se ei kylla oo ollut koskaan, mutta on se silti ollut aina sen arvoista. Tsemia!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:23

      Kiitoks kiitos! :) Pakko mun on jossain vaiheessa päästä takas kattomaan ne Perthin söpöt pojat ku en sinne koskaan kerenny!

  • Reply sarrrri maanantai, tammikuu 9, 2012 at 14:14

    Ei siita selvia… :D

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:22

      Sun pitäis väittää että selvii ihan helposti jne! :D

      • Reply sarrrri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 12:21

        Kyseessa olisi valhe :D

        • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 13:05

          valkoset valheet on välillä ihan sallittuja! :D

  • Reply Jebouu maanantai, tammikuu 9, 2012 at 14:16

    No yks vaihdossa ollut täällä moro! :D
    Menin 4kuukaudeks vaihtoon, legendaarisesti rakastuin ja pidensin vaihtoaikaa vuodeksi,
    tulin viime toukokuussa takaisin ja suhteessa ollaan edelleen!
    Muistan sen viimesen päivän/illan varmaan ikuisesti.. Toinen osapuoli oli pelimatkalla ja jenkkikämppis oli jo lähteny kotimatkalle, joten pillitin ja nysväsin koneella yksin koko illan…. Kunnes sähläsin ja heitin kokikset läppärille ja sinne meni se kone!! *PIIIIIIIIIP PIIIP PIIIIP*, MUUTAMA KIROSANA pääsi suusta!! Noh siihen lisää itkua ja paniikkikohtaus ja siinä se ilta menikin oikein rattoisasti tuijotellen tyhjää huonetta! Olin itkeny tota lähtöä viimeset 4viikkoa, itkin jopa kesken bileiden! Itkin aina kun tein jotain viimestä kertaa, tai kun joku alko puhuu lähtemisestä.. Siihen vielä se, että kauheen moni jenkki ei tajunnu sitä, koska ne oli ollu just melkein koko vuoden pois kotoo opiskelun takia, ja nyt ne oli pääsemäss kesäks kotiin.. Mutta meikä se vaan pillitti! Ja pillitän edelleen joks kerta, kun tulee jäähyväisten vuoro, vihaan lähtemistä maailmn eniten. Lähtöpäivänä en todellakaaan pystyny sanoo kaikille heippa, itkin niin paljon, joten katsoin parhaaksi lähettää yhteisen tekstarin. Kentällä pillitin myös, mutta poikaystävän tuki oli mitä parhainta ja siitä selvittiin!

    Olin kirjottanu ”jäähyväiskirjeen” poikaystävälle ennakkoon, koska tiesin ettei siitä ois tullu mitään vikana iltana! Ja postitin tän kirjeen. :)

    Hmmm, eli etäsuhteessa mennään ja joka toinen päivä mä kuulen joltain, että mitä järkee ja ”eihän etäsuhteet toimi”, noh kyllä se nyt vaan on toiminu tähän mennessä :) varsinkin iltaisin on ihan karsee ikävä ja yksin nukkuminen on ihan syvältä, mutta en vaihtais tätä yhdessäoloa mihinkään! Päivät menee koulussa ja töissä, jolloin ei tarvii sentään kyynelehtiä ikävästä :D
    Aina me nähdään kun koulusta tai töistä on lomaa (ja välillä vaikka ei oiskaan) ja kesää odotellessa, millon voi reissata ehkä vähän pidempään :)

    Ja en tiiä onks teillä millaset suomipuhelimet, mutta ainakin iphoneen saa semmosen ilmaisohjelmsn, jolls voi tekstailla ainakin jenkkinumeroihin ilmatteeks, kantsii tarkistaa toimiiks se myös ausseihin, ohjelman nimi on ”heywire” :)

    Apua mikä vuodatus! Mutta tsemppiä, kyllä se ikävä laimenee ajan myötä! :D
    ”this is not goodbye, it’s see u soon” -lause, joka on auttanu ainakin mua :)

    Nimimerkillä: neljättä viikkoa jenkeissä, ens viikolla paluu arkeen :D

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:21

      Joo mulla on what’s up jolla on kans ilmaset viestit, sit ku toi yks herra viel oppis käyttää sitä :D Täytyy pitää oppitunti tänään..

      Tsemppiä sullekkin arkeen paluuseen! :)

  • Reply enpu maanantai, tammikuu 9, 2012 at 15:13

    varo vaan. ite olin vaihdossa ja tulin viime kesäkuussa takasin suomeen. ei tästä selviä. itku meinaa tulla ku ikävä on suuri kaikkia ihania asioita ja ihmisiä. ja ku tulin suomeen niin ensiksi kevyt parin kuukauden kulttuurishokki ja paniikki.
    olinpas positiivinen, käänsinkö ihan 360astetta sitä puukkoa siellä selässäsi.. tsemppiä kuitenkin :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:20

      haha joo tosi kannustava :D Mutta kiitos kuitenki ;D

  • Reply rosaa maanantai, tammikuu 9, 2012 at 15:17

    Ei hitto, kiva löytää itsensä pillittämästä tän jälkeen ihan vaan siksi, että tajusin, että vajaan puolen vuoden päästä pitäisi itsekkin lähteä ”kotiin”.. Huh, mihin tää aika oikeen katoaa?
    Tuntuu ihan kummalliselta edes ajatella kotiin paluuta, kun täällä on niin paljon rakkaita ihmisiä ympärillä, että täällä todella alkaa jo tuntua kodilta..
    Että pliis voit sitten varmaan kertoa kun oot päässyt suomeen taas, että miten tosta oikein selviää? Hahaaa..
    Nauti nyt vielä pari päivää täällä olosta, äläkä stressaa ihan liikaa tulevaisuudesta. (Joo helpommin sanottu kun tehty mutta anywayy.. :) )

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:20

      Mulla tuli tää sun kommentti jostain syystä kolme kertaa :D Hurraa aussinetti!! :D

      Joo pelottavaa miten aika vaan hävii jotenki! Mä yritän kehittää jonkun selviytymisoppaan! :D Voidaan pitää aussimuisteluiltoja ja pillittää ;) Mä teen parhaani!

      • Reply rosaa tiistai, tammikuu 10, 2012 at 16:15

        Haha, joo mulla on netti elänyt jotain ihan omaa elämäänsä tässä pari viikkoa, joten ei ollut kyllä mikään yllätys, että tuli vähän useaan otteeseen, hahah! :D

        Joo kuulostaa hyvältä, voin sitten jotenkin yrittää valmistautua henkisesti, kun oot kehittänyt sen loistavan selviytymisoppaa! Tosin taidan pillittää joka tapauksessa… ja paljon.. :D Haha…

        • Reply Meri keskiviikko, tammikuu 11, 2012 at 08:55

          joo ei siltä ehkä vaan välty :P

  • Reply Heli maanantai, tammikuu 9, 2012 at 15:26

    Olin vaihosa enkuisa pari vuotta sitte ja rakastuin ensinnäki maahan aivan täydellisesti ja sit satuin ihastuun australialaiseen surffariin. Ennen ku lähin vaihtoon niin sanoin tytöille että rakastun australialaiseen blondiin! ja miten kävi, perkele löysin blondin australialaisen 4 viikon sisällä. Ainoo millä selvisin lähöstä oli se, että aussin kans meni huonosti ja joululomalla kun kävin suomessa ihastuin suomalaiseen joten palasin vaan sen suomalaisen jätkän takia. Vaikka olin jo brittikoulun ja oman koulun kans keskustellu että jään enkkuihin ja valmistun siellä. Pari vuotta täsä vituttanu etten jääny:D Kesällä oon lähösä lontooseen nyt vihdoin ku valmistun koulustani.

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:18

      oispa meilläkin menny nyt huonosti ni ois ees vähän helpompaa :)

  • Reply mallu maanantai, tammikuu 9, 2012 at 16:02

    Oho! Edelliseen kommenttiin viitaten :D Ootko tavannut tätä lasta? :) Mutta tuohon vaihdossa olemiseen… Itellä oli sellanen tilanne, että kun olin Ruotsissa vaihdossa, niin silloinen poikaystäväni muutti Ausseihin, ja oli siellä vielä puoli vuotta senkin jälkeen kun itse palasin Suomeen, joten arvata saattaa, että olisin tahtonut jäädä vaan sinne Ruotsiin. Olin ihan maassa kun tulin takaisn kotiin, vaikka tietysti oli ihanaa nähdä perhe taas ja ystävät. Sitten hain töitä, jotta voisin itsekin lähteä Ausseihin, ja työt kun aloitin niin aloin päästä taas arkeen mukaan. No sitten kun oli rahat kasassa niin tämä urpo ei halunnutkaan mua enää reissuun kanssaan, joten en päässyt Ausseihin ja vieläkin harmittaa! No sitten lähdin Saksaan vaihtoon ja tämä sama silloinen poikaystäväni jäi kotiimme, joten oli ihana palata kotiin, vaikka ei olisi halunnut luopua ihanista vaihtarikavereista. Mutta sullahan on reissu taas tulossa, niin eteenpäin vaan! :) Kyllä se siitä, vaikka nyt tuntuu varmasti aivan hirveältä…

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:17

      niitä on itseasiassa kaks ja oon tavannu molemmat :)

      Joo kai tästä jotenkin selvitään ja toi reissu tosissaan helpottaa varmasti paljon!

  • Reply Ande maanantai, tammikuu 9, 2012 at 16:50

    Sheldon…BUAHHAHHAAA!!! Voin vaan kuvitella kun oon kyseisen pätkän nähny..pystyykö joku muka samaan? XD

  • Reply maria maanantai, tammikuu 9, 2012 at 17:14

    muistan kyllä nii elävästi vieläki mun lähtöpäivän, olin ranskassa vaihtarina ja vollotin kolme päivää putkeen silmät päästäni:D ja vieläki tulee tosi usein tippa linssii ku miettii vaik kotiin tulost on jo vuos aikaa mut siitä se helpottaa!! ja ekat viikot oli nii fiiliksissä suomesta ettei sitä tajunnu ees ikävöidä ekaks:)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:14

      mä en onneks ehi olla suomessa ku sen pari viikkoa, et tavallaan pehmee lasku… Rakastan suomen kesää ja siihen onneks pääsee sitten palaamaan :D

  • Reply P maanantai, tammikuu 9, 2012 at 17:24

    Ma reissasin vuosia maailmalla duunin takia ja jatin hyvasteja aika monesti, siihenkin turtuu. Ne vuodet maailmalla ekstroverttien ihmisten keskella työn puolesta sai aikaan sen etta Suomi tuntui niin kaukaselta etten osannut enaa palata. Rakkaat ystavat ja sukulaiset on siella ja ainahan niita paasee moikkaamaan, elama on nyt kuitenkin taalla muualla, ollut jo lahes 10 vuotta enka osaisi enaa elaa Suomessa. Mitaan suomiruokia en ole juuri kaivannut vuosiin, riittaa kun niita herkuttelee siella ollessaan. Sita vaan oppii elamaan uudessa maassa, uusien ystavien ja ’perheen’ keskella vaikka Suomi sydamessa pysyykin. Siina tietyssa iassa ne ystavatkin alkaa vakiintua, osa muuttuu ja entiset yhteiset mielenkiinnon aiheet ei olekaan enaa samoja. En tarkoita ettei ne olisi enaa niin tarkeita mutta asiat muuttuvat. En koe etta olisin kuitenkaan ikina miettinyt etta nyt valitsen Suomen tai taman toisen maan valilta, ei se Suomi mihinkaan kadonnut vaikka tanne jainkin. En kestaisi Suomessa enaa sita pitkaa pimeaa jaksoa ja sita etta elama keskittyy niin viikonloppuihin, viikolla vaan marhataan työ-prisma-aerobic akselia vuodesta toiseen. Puhdasta luontoa ja tyynia jarvia sen sijaan on aina ikava. Tsemppia sulle jaahyvaisiin, muista etta niiden ei tartte olla lopullisia!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:13

      Joo mä luulen että mulla tulee viimeistään marraskuussa kiire pois suomesta… Kiitos tsemppauksista, yritän parhaani :)

  • Reply jj maanantai, tammikuu 9, 2012 at 17:38

    Kuinka vanha A on ? Entä montako lasta ja oletko nähnyt niitä?

    Hitsi Meri en voi kuvitellaakaan miltä susta ja annasta tuntuu kun noin upeen vuoden jälkeen pitää jättää ”toinen elämä” taakseen. Ihan hirveesti tsemppiä ja ihanaa vipaa viikkoa!
    Tee elämästäs suomessa yhtä upeeta niin et kaipaa enää takas. Ensimmäiseks hankit vaikka sen jääkiekkoilijan, joka antaa sulle babyn!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:11

      Hyi pysyn kaukana jääkiekkoilijoista! A on 34 :) kaks lasta ja oon tavann molemmat

  • Reply Aino maanantai, tammikuu 9, 2012 at 17:40

    Hihi, musta on ihanaa olla 16 eikä joutua murehtimaan mistään! Eiku hups, oonki 17. Ikäkriisi.

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:11

      mulle kelpais myös se 17 :D

  • Reply strawberryy maanantai, tammikuu 9, 2012 at 18:35

    Vietin sort of vaihto-oppilasvuoden Stuttgartissa, Etelä-Saksassa (muutettiin tosin koko perhe, siksi toi ”sort of”) ennen lukion alkamista ja jo muuttaessa tiedettiin, että me ollaan siellä vain vuosi. Lähtöpäivä (ja ihan pari edeltävääkin) oli yhtä suurta itkua. Sun tilanteeseen verrattuna tää on sikäli erilaista, koska Saksan ja Suomen välimatka ei oo pitkä eikä ilmastot ei eroo kauheesti toisistaan. Mutta rankkaa se lähtö on aina.

    Mulle toi suunnattomasti lohtua mun vuotta nuorempi sisko, koska oltiin molemmat samassa tilanteessa: mahtava vuosi takana täynnä niin rakkaita ihmisiä ettei mitään järkee ja lähtöhalu aika nollissa. Itkettiin yhdessä koko se aika kun ajettiin meidän kotikaupungin läpi ja suunnattiin kohti Pohjois-Saksaa (ajettiin/laivailtiin Suomeen). Vaikka tosta on jo melkein viis vuotta, koen vieläkin, että Stuttgart on mun toinen kotikaupunki.

    En tiedä helpottiko lähtöä myös se, että perhe/mä oon ihan pikkulapsesta asti muuttanut tosi paljon ympäri Suomea faijan töiden perässä (11-vuotiaana olin muuttanut öö, 7 kertaa :D). Oon siis tavallaan tottunut repimään itseni irti kaikesta tutusta ja oppinut innostumaan tuntemattomasta, niin karulta kuin se kuulostaakin.

    Mä selvisin omalta osiltani myös ajattelemalla, että mun kuului olla siellä vain yksi vuosi ja nyt edessä on taas jotain uutta ja ihmeellistä. Ja jos mun on joskus tarkoitus palata takaisin sinne, mä palaan. Mä ite haluan uskoa, että asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä. Vaikka välillä se uskominen onki ihan hemmetin vaikeeta.

    Tsemppiä Meri :) Helsinki odottaa sua (ja täällä on lunta!!)

    ps. What did Harry’s godfather say when Harry wouldn’t stop poking him?
    ”Stop that now. I’m Sirius.”

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:10

      tukehduin mun teehen ton vitsin kohalla ♥ :D En voi ajatella nyt muuta, naurattaa liikaa!

  • Reply Moona maanantai, tammikuu 9, 2012 at 18:41

    kai A tajus tarjota myös ”warm beverages”? Sheldon ois ainakin tarjonnut… :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:09

      ahhaha se itseasiassa toi mulle teetä, mutta se kysy että haluunko teetä ei “warm beverages” :D

  • Reply shafira maanantai, tammikuu 9, 2012 at 19:43

    Ei liity mihinkään mitenkään, mutta pakko kommentoida kun just katoin Remember Me’n… Sä näytät NIIIIIIIIIIIIIIIIN Emilie de Ravinilta että mulle tuli kokoajan mieleeni sä, kun kattelin tota leffaa! Sun kaksoisolento!

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:08

      et oo eka joka sanoo tota, enkä vaan tajua sitä yhdennäkösyyttä :D Täytyy kattoo uudestaan vissiin se leffa ku en oo ku kerran nähny…

  • Reply sinp maanantai, tammikuu 9, 2012 at 19:46

    Paljonko tollaisesta kindlestä joutuu pulittamaan? Oon harkinnut iPadia työmatkoja varten, kun päivittäin tulee istuttua bussissa se 1,5h… Ehtisi lueskella! Mutta Padin hinta on kohtuu suolainen (toki sillä olisi muutenkin käyttöä).

  • Reply outimarie maanantai, tammikuu 9, 2012 at 21:17

    Äääh, en tajua, kuinka joku pystyy lähtemään sen vuoden kuluttua pois, oli sitten vaihdossa tai muusta syystä jossain muualla. Itkisin varmaan neljä kuukautta etukäteen ja vähintään saman verran paluun jälkeen. Ei tässä oikein osaa mitään lohduttavaa sanoa, mutta halit täältä! :) Itse itkin kolmisen viikkoa, kun olin ollut viikon Englannissa… (tosin siihen liittyi monia eri asioita, mutta ei se silti ole sama kuin vuoden jälkeen) En edes halua tietää, kuinka surullinen olisin, jos olisin tilanteessasi. Tsemiä, yritä vielä nauttia loppuajasta Ausseissa, jos näin voi sanoa :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:06

      Kiitos kiitos.. Mä teen parhaani!

  • Reply Juho maanantai, tammikuu 9, 2012 at 21:31

    Kyllähän siitä selviää olemalla positiivinen ja elämällä hetkessä.

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:05

      oiskin noin helppoa:)

  • Reply myötäeläjä maanantai, tammikuu 9, 2012 at 22:25

    mä olin vaihdossa vuosia sitten ja nyt opiskelen mun vaihtomaassa… vaihdon jälkeen olin varmaan tyyliin masentunut, kun vahingossa jäi lukiossa jakso väliin niin etten edes jaksanu lähtee kouluun, mutta lakin sain kyllä kunnialla ihan aikataulussa, eihän tuo kauheen harvinaista taida olla että tollanen shokki masentaa… mutta ainoo mikä siihen auttaa on aika ja totuttelu. tullessani suomeen en jaksanu lähtee mihinkään, mutta onneks muutama kaveri jakso tasaisin väliajoin hakea mut kotoota jonnekkin :D ilman tukea ei pärjää! aika parantaa haavat pitää tässä pakkansa ihan oikeesti…

    ja edelleen kun käyn suomessa ja hyvästelen mun perheen, tirautan ihan hirveet valtameret. :( oon kyllä sitä mieltä että (saatta johtua että olin juuri joulun yli suomessa) suomi todellakin on mun Koti isolla k:lla, näiden vuosien aikana kun oon ravannu tätä väliä, oon kyl ymmärtäny sen kolean pohjoisen maan kauneuden :) miehen takia tosiaan oon muuttanut tänne missä olen.. toivon kyllä että elämä vie opiskelun jälkeen suomeen, ja jos ei, niin laitan sen viemään.

    toivotan sulle tosi paljon onnea, lämpöä ja voimia hyvästeihin ausseissa ja tervetuloa (menoa, itsehän en siellä ole :D) suomeen! älä jää sängyn pohjalle! :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:05

      Joo siis mullekkin Suomi on koti enemmän kun koskaan ennen. Mulla on ikävä sitä kieltä ja ihankaikkea… Kiitos tsemppauksesta, en onneks ehi olee ku pari viikkoa suomessa ja siinä on niin haipakkaa, että ei ehi jäädä kotiin murehtimaan.. :)

  • Reply Siina maanantai, tammikuu 9, 2012 at 22:40

    Hei saako tota Kindlee Suomesta vai onkse niin uus ettei oo tullu vielä tänne asti?:)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:03

      En usko että saa, varmaks en osaa sanoa, kun en kauheen perehtyny oo suomen kauppojen tarjontaan :) Mä tilasin omani britti-amazonilta :)

  • Reply rosie maanantai, tammikuu 9, 2012 at 23:01

    oon kerran asunu 3kk ulkomailla, eihän se ihan vuotta oo, mutta siinä ajassa kerkee kaikesta tulla arkea, saaha ihania uusia ystäviä ja sen tunteen etten halua lähtä takas suomeen! lähteminen oli ihan kauheeta, sitä itkemistä ei vaan voinu lopettaa. siinäpäs sitten lähtiessä itkettiin 3tunnin bussimatka lentokentälle viimesinä muistikuvina ihanat uudet ystävät itkemässä bussin ikkunan takana.. sillon tuntu että ei siitä selviä, mutta kyllä se siitä :) tsemppiä!! <3

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:02

      Täytyy vaan yrittää parhaansa :)

  • Reply leona maanantai, tammikuu 9, 2012 at 23:05

    voimia sulle!
    asuin reilun vuoden jenkeissä ja oon nyt reilun vuoden asunut taas suomessa. ja voin kertoa etten ole vieläkään selvinnyt.. vaikeaa on vaikka ei ehkä niin vaikeaa kun alussa. se vaan oli niin mun paikkani ja kaikki ne ihmiset..
    sinne aion palata kun mulla on taas semmoinen elämäntilanne, että pystyn takaisin muuttamaan..

    välillä kun tuntuu, että elän niissä ”hyvissä menneissä ajoissa” ja ”hyvissä tulevissa ajoissa”.. vaikka pitäisi elää nykyhetkessä. niin outoa, että tiedostan asian, mutta en saa asiaan minkäänlaista ratkaisua. tällähän ajatustekniikalla vain tuhlaa elämän kalliita aikoja..

    toivottavasti sinä kuitenkin selviät paremmalla tuloksella kyseisestä muutoksesta! no ehkä tuo teidän tuleva maailmanympärys-reissu auttaa myös vähän ;) nautihan viimeisistä päivistäsi ja tsemiä sulle -ihan kaikessa!!

    :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 09:01

      Joo toi reissu ainakin laskee sitä kulttuurishokkia, mutta en tiiä onko tää kaikki uudestaan edessä sit toukokuussa kun pitäis jäädä suomeen… Täytyy vaan kehitellä koko ajan uusia reissuja, niin ehkä sen ikävän ehtii unohtamaan :)

  • Reply misu tiistai, tammikuu 10, 2012 at 00:02

    joo oon just tällä hetkellä ite vaihossa jenkeissä ja vuosi noin puolessavälissä ja jo nyt kauhistuttaa että mitä siitä tulee kun joutuu täältä lähtemään, varsinkin kun tietää että osaa ei tule näkemään enään koskaan kun hostsisarukset ja kaverit lähtee ympäri maata collegeen ja mistä sitä tietää että milloin tänne pääsee takasin kun koulutkin aika pahasti kesken suomessa :(

    tsemiä sinne, toivotaan että ne keksii sen 4h lentokoneen Ausseihin :)

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 08:59

      Joo sitä superlentokonetta odotellessa!

  • Reply Derego tiistai, tammikuu 10, 2012 at 00:17

    No voi, mutta komppaan kaikkea matkustuskriiseilyäsi,

    itse 3+ tunnin päässä rakkaasta ulkomailla – tuloksena jojo-suhde, joka on kuitenkin aivan parhautta, enkä aio tästä luovuttaa,

    Mutta Suomi-Australia on jo toista luokkaa. Pakkaa kaikki ja palaa Suomeen. Tee duunia ja ole aikasi. Jos tuntuu pahalta, käy kurkistamassa, miltä Sydney tuntuu – sen jälkeen voit palata takaisin tai jäädä surffirannoille (?).

    • Reply Meri tiistai, tammikuu 10, 2012 at 08:59

      joo tää välimatka tässä rassaakin… Ois vaan pitäny lähtee johonkin Eurooppaan viettämään tätä vuotta :) Mutta ehkä tästä jotenkin selvitään…

  • Reply bbq keskiviikko, tammikuu 11, 2012 at 09:24

    Rupesin vastikään lukemaan blogiasi. Käyt asioita läpi joita jokainen matkustelija ja nuori nainen on varmasti käynyt läpi. Voi samaistua ja höhötellä mukana, kiitos siitä!

    Mulla meni lukiovaihdon jälkeen vuosi ennen kuin sain lukiossa yhtäkään kurssia suoritettua. Se oli aikamoinen kulttuurishokki se… Vaihdossa yks paikallinen kaveri sitten sanoi omasta vaihtokokemuksestaan että kun ulkomailta tulee pois, niin se on sama kun kuolisi ja syntyisi uudelleen. Mikään ei ole enää samalla tavalla. Ei kotimaassa eikä siinä toisessa maassa.
    En uskonut. Olin väärässä…

    Plussaa tietenkin on lukemattoman paljon. En ikinä vaihtaisi reissujani pois!
    Mutta asia mihin en ole osannut varautua minkään pidemmän matkan jälkeen, on se pahempi kulttuurishokki. Eli kotiinpaluu. Sinä olet muuttunut, mutta kaverit ja perhe ei ole. Näet asiat 1928392x kirkkaampana ja maailman erilaisena, olet suvaitsevaisempi, iloisempi ja avoimempi. Suomi ei sitä vaan ole.
    Sitten tulee niitä ihmisiä jotka sanoo että ”Oliko ihanaa? Voikun mäkin voisin”…. Siinä vaiheessa revin pelihousuja. Ensinäkin kyllä, oli maailman ihaninta, mutta se oli vuosi elämästäni, totta helvetissä mä myös itkin ja raivosin ja kaipasin. Onko sullakin ollut ihanaa koko vuosi? Sitten se toinen seikka… MIKÄ sinua estää?!!???? Tekisi mieli ravistella näitä ihmisiä joilta kyllä löytyisi resurssit reissuun mutta eivät tee asialle mitään vaikka (muka näköjään) haluaisivat lähteä. Ota se rinkka ja mene!!!

    En elä hetkeäkään jolloin mulla ei olisi jokin reissu tulossa, oli se sitten vaikka hitto keravan-reissu. Reissaamisesta tuli mun huume.

    Tsemppiä! Se on jokaisen reissarin ongelma, että shokeista yms. on vaan suoriuduttava tietyllä tavalla yksin. Se toinen maa tulee aina olemaan mielessä, tavalla tai toisella.

    • Reply Meri keskiviikko, tammikuu 18, 2012 at 11:34

      kiitos kommentista! :) Joo uusia reissuja on pakko suunnitella aina! Vaikka sit sinne keravalle, mulla on jo miljoona suunnitelmaa valmiiks ja odotan että on nyt valmiina olevat reissut puuhattu, että pääsee suunnittelee taas uutta!

  • Reply elli keskiviikko, tammikuu 11, 2012 at 11:05

    en oo pystyny hetkeen edes käymään sun blogissa kun tiesin etten kestä lukea lähtöfiiliksiä! omasta lähdöstä on jo yli kolme vuotta, ja poikaystävänkin toin sieltä mukana.. tässä välissä on ehtiny tulla ero (mutta nykyinen ex pysyy tällä mantereella, hahaa! vielä eronkin jälkeen ajatus eri mantereilla asumisesta tuntuu kamalalta) ja paljon muutakin tapahtunu, mutta silti nyyhkin täällä nyt kun se sillonen ikävä palas mieleen. ite yritin eteenpäin ajatellen että on hienoa, kun on saanu kokee niin vahvoja tunteita, nähdä asioita ja tutustua uusiin ihaniin ihmisiin, eli ikävä on sen arvosta :) mieluummin vuoristorataa kun tasasta tappavuutta!

    • Reply Meri keskiviikko, tammikuu 18, 2012 at 11:33

      nimenomaan! :)

  • Reply anna keskiviikko, tammikuu 11, 2012 at 12:43

    tiiän niin millainen olo sulla on. itse asuin vuoden lontoossa ja tapailin naapurin poikaa muutaman kuukauden ajan, mutta sanoin koko ajan että ei voida seurustella koska oon menossa takaisin suomeen. sen hyvästely oli jotain ihan järkyttävää, kun ei tiennyt näkeekö toista enää ikinä. oli aika karua tulla takaisin suomeen kaks viikkoa sitten, kun viimeiset kolme kk se oli lähettänyt joka aamu hyvää huomenta ja ennen nukkumaanmenoa kauniita unia, mutta eipä enää puhelin piippaa.. tsemppia x

    • Reply Meri keskiviikko, tammikuu 18, 2012 at 11:32

      joo meilläkin on ollu aikamoinen puhelinhiljasuus päällä :(

  • Reply viivi keskiviikko, tammikuu 11, 2012 at 16:20

    Moi! Tiedän tunteet jotka sulla nyt myllertää päässä. Olen itse ollut samassa tilanteessa, kun muutin espanjaan vuonna -04 ja tulin takaisin -06. Sitä lähtiessä sinne oli iloinen kun pääsee lämpimpään ja saa ” uuden elämän”, mutta samalla haikeaa jättäessä tänne kaikki rakkaat. minun oli tarkoitus olla vain vuosi siellä, mutta en raaskinut lähteä ja olin sitten toisen vuoden. Lähtö oli maailman kamalin takasinpän suomeen. Kaikki hyvät kaverit sekä senaikainen poikaystävä jäivät sinne. Ensimmäiset pari kuukautta oli suomessa ihan hirveää, sitä vain kaipasi takaisin espanjan lämpöön sekä poikkiksen kainaloon. Ei voinut mitään, täytyi vain jaksaa eteenpäin, ikävästä huolimatta.
    Nykyisin mietin lähes viikoittain espanjaa ja elämää siellä. Sinne on tosi kova ikävä! Olenkin suunnittelemassa takaisinmuuttoa sinneppäin.. Muttta se on vasta suunnitteilla..
    Mutta tsemppiä sulle tosi paljon ja yritä pärjätä! :)

    • Reply Meri keskiviikko, tammikuu 18, 2012 at 11:26

      kiitoksia, aika helposti tää on ainakin toistaseks onneks sujunu :)

  • Reply Sanni lauantai, tammikuu 14, 2012 at 00:10

    I feel your pain… Olin ite puoli vuotta vaihdossa Singaporessa ja voi kuinka olinkaan masentunut seuraavat 4 kuukautta… En saanut oikeen mitään aikaseksi, nukuin päivät ja itkin yöt, kun vaan ikävöin kaikkia uusia ystäviä, koko maata ja elämäntapaa siellä. Nyt toki jo vähän helpottaa, mut täytyy sanoa, ettei suomielämä ole edelläänkään mitään siihen verrattuna mitä mulla oli vuosi sitten Singaporessa. Vieläkin välillä purskahan itkuun, ku tulee muistot mieleen. Pitää vain muistuttaa itselle välillä, et se oli väliaikaista eikä sitä elämää ois voinu jatkaa loputtomiin. Mutta onneksi vaihdossa tavattujen ihanien ystävien kans voi järkätä tapaamisia ja maailma on loppujen lopuksi yllättävän pieni. Elän tällä hetkellä päivä kerrallaan, mutta edelleen siinä toivossa, että Suomeen en tullu takas jäädäkseni. Eli kaikkeni teen, et pääsen takas maailmalle :D tsemppiä ihan hulluna kotiinpaluuseen!!! tiedän, ettei oo helpooa, mutta muista et aina pääsee takaisin ja skypet ja muut on keksitty helpottamaan ikävää ihaniin ihmisiin :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post