2011 pt 2

MAALISKUU

Maaliskuu alko mun osalta aika ikävästi, mun mummo oli pitkään kipeenä ja loppujenlopuks nukku pois. Se tunne kun oot toisella puolella maailmaa erossa perheestä kun jotain tollas tapahtuu, on jotain ihan hirveetä, enkä toivo sitä koskaan kellekkään. En pystyny menee hautajaisiin, koska en ois koskaan selvinny niistä lentomatkoista Suomeen. Tavallaan se kaduttaa ja oisin voinu selvitä paremmin koko asiasta, kun se että jätin koko jutun väliin ei tavallaan tehny sille surulle missään vaiheessa mitään päätöstä. Tajuutteko pointin. :)

Olin pari kuukautta ihan paskana ja se näky myös blogissa, pyörittelen ite itelleni silmiä kun luen tekstejä tolta ajalta, niistä puutuu kokonaan kaikki elämänilo ja mielenkiinto mihinkään. Kiitos teille ihanille, jotka jaksoitte roikkua perässä ton tylsemmänkin vaiheen yli. Nyt vasta tajus itekkin miten hyvin se näky ulospäin, ettei kiinnostanu muu kun itkee peiton alla ja olla rauhassa kaikelta. Tai itseasiassa teiltä tais tulla jo sillon kommentteja, että vaikutan masentuneelta, mutta väitin itsepintasesti vastaan. Että vaikka veikkailut tälle alakuloisuuden syylle olikin metsässä ja pahasti, niin ootte ollu paljon paremmin perillä asioista kun mä ite.

Mutta joo, kyllä mä jotain sain blogin puolellekkin aikaseks.

Kuten kerrottu, niin mun enkun taito ei ollu mitenkään parhaassa jamassa siinä vaiheessa kun tänne lähin. En ollu käyttäny sitä kunnolla pitkään aikaan ja lisäks olin puhunu/kuunnellu pari vuotta enemmän ruotsia kun poikaystävä / duunikaverit oli ruotsinkielisiä. Lisäks mua vaivas suomalaisille ominainen ”en voi puhua jos en puhu oikein”-kammo.. Mutta kummasti siitäkin on päässy eroon.

Eli siis älkää antako sen heikon kielitaidon haitata tai estää teitä lähtemästä mihinkään. Ladot sitten vaikka sanoja perusmuodossa yks toisensa perään jos ei muuten mee perille, kyllä se kuuntelija ymmärtää. 

Mun englanti ei oo vielläkään lähelläkään täydellistä ja lausun edelleen sanoja ihan miten sattuu. Välillä on lannistavaa kun on ehtiny sanoo toiselle ”hey” ja sieltä tulee heti kysymys että mistä maasta oot. Mutta toisaalta se on myös se millä erottuu joukosta :D Harrykin sano et oli ekan kerran huomannu mut siks ku olin puhunu jotain ihan ihmeellistä siansaksaa puhelimeen ku kävelin ohi. Kannattaa siis tulla ausseihin ja kävellä ympäriinsä puhuen suomea, niin jo alkaa miehiä lankeemaan jalkoihin.

Kun ei itteään huvittanu kirjottaa niin laitoin sitten H:n hommiin.

Merin logiikkaa on ihan voittamaton. Joskus sain keskellä yötä epämääräsiä känniviestejä liittyen Merin pitkäaikaseen märkien unien kohteeseen. Viestistä kävi ilmi, että neiti oli samaisena yönä pommittanu myös ko. Henkilöä samanmoisilla epämääräsillä viesteillä, ja kun kummastelin, mistä Meri oli sen numeron käsiinsä saanu, vastaus oli kovinkin selvä: ”Ei mulla mitään numeroa ole, Findilla on” No siis daaaa, miten en ollu tota tajunnu! :D (Mä haluan tässä vaiheessa esittää todella syvät pahoittelut kaikille fonectan työntekijöille)

Mun ja C:n ongelmat alko…

Lähteminen ei ollu ehkä kuitenkaan se paras idea, koska olin suhteellisen herkässä mielentilassa ja loukkaannuin C:lle mm siks että se kehtas arvostella Franklinin nimeä ja ehdotti että lausuisin sen jotenkin ranskalaisittain jollon mun transukissa kuulostais ees vähän tytöltä.

Ja siitä kirjotettiin kilometritolkulla päiväkirjaan…

Ja vietettiin aikaa rannalla…

Mua on pyydetty ulos jo kahesti kun oon maannu rannalla, ja sunnuntain treffiehdokas ois voinu olla ihan söpö jos se ois ollu ees vähän nuorempi kun mitä mun isi on. Kieltäydyin kohteliaasti vedoten poikaystävään jonka jälkeen mun piti vielä vartin verran kertoa mun ja  mun uuden mielikuvituspoikaystävän suhteesta tälle herrasmiehelle. Tultiin yhessä siihen tulokseen että mun poikaystävä taitaa olla aikamoinen kusipää koska se viettää sunnuntaita tehden töitä eikä mun kanssa. Eli mulla ei siis mene hyvin, kun jo mun mielikuvituspoikaystäväkin  osottautuu täydellisesks mulkuks.

Listattiin unelmamiehiä ja naisia..

(noi listat pitää tehä taas uudestaan jossain vaiheessa! Siis haloo, missä on Rakel  Liekki mun naisten listasta?)

Tavattiin Herra Siirappi..

Mä kerroin että tapasin viikonloppuna sen yhen pojan. No sen lisäks että se piinaa mua soittamalla mulle n. 7 kertaa päivässä johon vastaan ehkä kerran tai soitan takas siinä vaiheessa kun siltä on tullu kolme “call me!” viestiä. No nyt se ehdotti mulle toissapäivänä (kyllä, kolmen päivän tuttavuuden jälkeen) että se veis mut kattomaan kenguruita. Joo kuulostaa kivalta, ainut ongelma että tää paikka mihin se haluaa viedä mut on 5 tunnin ajomatkan päässä ja se ehdotti että oltais pari päivää jonkun sen tuttavapariskunnan luona koska tyhmää ajaa edestakas sellasta matkaa. Että sellaset toiset treffit sitten. Miten se meinaa esitellä mut? “pokasin baarista yhen kännisen suomalaisen juopon ja ajattelin että tuon sen tapaamaan teitä” 

ja jossain mielenhäiriössä lähettiin treffeille sen kanssa..

joka ikinen asia mitä teen on tän tyypin mielestä mahdottoman söpöä. Siis kaikki. Se pitää myös toki aina kertoa erikseen “oh honey, you are so cute” ensinnäkin, mikä vitun honey? Mä oon kaukana hunajasta, ettäs tiedät. Siihen söpöyteen en ees lähe sen enempää puuttumaan. Ainiin, ja tähän se lausahdukseen kuuluu myös yleensä sellanen poskesta nipistäminen. Oonko mä 3 vuotias? Nojoo, enivei, tän kahden tunnin sisään se sai mahdutettua KOLMETOISTA kertaa lauseen “oh honey, you are so cute” ihan totta. Kolmetoista. Käyn oksentamassa välissä.

Aloitettiin 31 päivää haaste.. Joten jaarittelin sitten kuukauden verran sellaisista aiheista kun MINÄ ja mun Ensirakkaus. Oon muuten tosi ylpee itestäni että sain ton haasteen loppuun.

Haluisin myös uskoa että se mikä ei tapa vahvistaa. Ja että sitä vanhana katuu enemmän niitä asioita mitkä jätti tekemättä kun mitkä teki. Ja että se mun täydellinen ruskea kiharahiuksinen ja mustiin pillifarkkuihin ja converseihin sonnustautunut prinssi saapuu valkeen ratsunsa kanssa hakemaan mua kotoota ihan minä päivänä tahansa.

HUHTIKUU

Jatkettiin edelleen sitä haastetta.. (että mun blogi on ollu huono! :D) ja välillä kun ei kiinnostanu pysyä aiheessa, niin itse omia otsikoita.

Tän päivän aihe ois ollu “toinen hetki”, mutta koska se on musta ihan ääliöaihe, niin sen sijaan listaan mun suosikki tv-sarjat :D

Pohdittiin koko blogia ja saatiin se hiton haaste vihdoin loppuun!

Teistä kuitenkin se 99% on mulle täysin tuntemattomia ihmisiä ja vaikka tää aikamoista sosiaalipornoa onkin, niin uskokaa tai älkää, niin on helpompi jättää tilittämättä kun sydämeen sattuu niin, että luulee kuolevansa, kun tietää että niitä “no kai se nyt lemppas sut kun oot niin läski”-kommentteja tulee ainakin se muutama.

Aivopesin teitä Wonderbran käyttäjiksi ja opastin rintsikoiden ostossa.!

Niissä tuki on kaaritukien sijaan tukena tollaset kädenmalliset (kuvassa) tuet ja efekti on melko sama, kun sulla olis kotitonttu kannattelemassa rintoja ylhäällä. 

Löydettiin meijän lempparibaari, Avenue!

Siinä vaiheessa kun Elsewhere:n ovella ilmotettiin että  sisällä ei oikeestaan oo ketään, niin meinas usko jo loppua. Ajateltiin että mennään käymään äkkiä jossain toisessa baarissa ja mennään myöhemmin takas. Mentiin ekaan baariin joka vastaan tuli. Juotiin siiderit ja baaritiskiä tuijoteltaessa, todettiin että hitto. näillähän on mustikkalikööriä. Kun ilmotettiin baarimikolle, että halutaan shottilasit sitä ja kermavaahtoa päälle, saatiin vähintäänkin hullun maine… No kun niitä mustikkashotteja ei koskaan voi juoda vaan yhtä, niin eihän siitä mitään hyvää seuraa.

Nykysin kun kävelee Avenuen tiskille niin tarvii nostaa vaan sormen pystyyn ja saa mustikkashotin eteensä. Kätevää.

Listattiin myös Australian Aakkoset yhteen postaukseen, että ette olis niin sekasin niiden kirjaimien kanssa.

TOUKOKUU

Mun lemppari poika Mathias oli käymässä Ruotsista Ausseissa, joten hengailin aika paljon sen kanssa. Kokeilin jälleen kerran surffausta eikä vielläkään.

Sain luvan jäädä pois baarikeikalta jos lupaan kokeilla surffausta huomenna. Pojat tarvii kuulemma jotain nauramisen aihetta. Eli yö aikaa löytää jostain mun sisänen Kelly Slater.

Oli ihan outoa puhua ruotsia pitkästä aikaa, varsinkin kun alkuun mun ruotsinkieli sisäls enemmän englanninkielisiä sanoja kun niitä ruotsinkielisiä.. Mutta kyllä se siitä lähti sitten sujumaan, muutaman siiderin jälkeen varsinkin. Loppuillasta suju jo niin hyvin että toivotin taksikuskille god nattit.

Nykysin kun puhutaan niin puhutaan vaan englantia. :D  En oo ikinä ollu hyvä kielissä ja näköjään mahtuu päähän tasan kaks kieltä kerralla.

Tohon aikaan aloin myös hengailee enemmän Mattyn kanssa ja mulla oli kauhee ongelma kertoo siitä teille. Tai olin just pari kuukautta aiemmin ilmottanu että hengaan sen kanssa, koska se ärsyttää C:tä ja sit olinki yht’äkkii iha ihastunu siihen. Se ja Mathias potki mut ylös tosta mun masistelusta oikein tehokkaasti

Hajosin myös todella pahasti kun Suomi voitti MM-kisat. (Mikälii jollekkin on jäänyt epäselväks, niin vihaan jääkiekkoa sydämeni pohjasta ja oon se joka tuulettaa aina ensimmäisenä kun Suomi putoo jatkosta)

Mä jään tänne

Koitti myös vihdoin se paljon odotettu Suomen vierailu! Joka oli ihan kivaa vaihtelua, kun Ausseissa paino talvi päälle..

Ja Suomiloma- alotettiin päiväristeilyllä Tallinnaan perheen kanssa…

Lähettiin aamulla yheksän aikaan ja tultiin takas viimosella laivalla niin, että oltiin suomessa joskus 23. Oli aikamoinen “tervetuloa todellisuuteen ja suomeen”-retki, kun jengi on aivan pelti kiinni aamusta iltaan. Ihan hirveetä katottavaa miten kännissä ihmiset on ja huutaa sitä suomea kovaan ääneen. Puhuin kiltisti kaikille englantia ja kun kaks myyjää kysy et mistä oon, teki kovasti mieli valehdella.

Käytiin mökkeilemässä ja ilkee äitipuoli ansaitsi taas ilkee-etuliitteensä.

Muuten olin töissä, näin kavereita ja nautin suomen keväästä ♥

 

Sellasta. Jatkan taas parin päivän kuluttua :)

Kaikki kirjoitukset aiheesta .

14 kommenttia aiheesta 2011 pt 2

  1. Tiu Tiu kirjoitti:

    Siis pakko sanoo noista Wonderbran rintsikoista! Sun aivopesun (ja joulukalenteritarjouksen) ansiosta tilasin itelleni nuo olkaimettomat ja jos alusvaatteita voi rakastaa niin niitä rakastan! :D Nyt vaan ootan jotain uutta huikeeta tarjousta ku en raaskis maksaa rintsikoista niin paljo, mutta pakko saada niitä lisää :D että kiitti vaan! ;)

    •  Meri kirjoitti:

      Once you go wonderbra… :D Kannattaa tsekata ebay ja asos, sieltä saa yleensä suhteellisen edullisesti (edullisemmin kun nellyltä) noita :)

  2. henna henna kirjoitti:

    muakin ahdistaa englannin puhuminen, toisaalta enimmäkseen siksi, että mun sanavarasto on ala-aste ikäisen tasolla ja ymmärrys myös :D mut toisaalta hyvä neuvo on se, että kyllä ulkomaalaisen täytyy puhua ihan todella huonoa suomea, ennen kuin siitä ei ymmärrä yhtään mitään. että eiköhän se toimi samalla tavalla muissakin kielissä :D

    •  Meri kirjoitti:

      helposti. lisäks niitä jotka puhuu englantia voimakkaalla aksentilla on huomattavasti enemmän kun niitä suomea aksentilla puhuvia, niin niitä totuttu jo kuuntelemaankin.

  3. nelli nelli kirjoitti:

    mä oon ihan samanlainen jääkiekon suhteen ku sä! :DD musta ois kaikista parasta jos nyt näissä tulevissa helsingin mm-kisoissa ruotsi voittais. ja mä en kestä niitä jotka jaksaa vieläkin huudahtaa 6-1 joka kerta kun ees mainitaan ruotsi. en vaan ymmärrä miten koko maa voi mennä niin sekasin jostain lajista. HUHHUH :D

    •  Meri kirjoitti:

      Mä en kyl toivo et ruotsikaan voittaa, kun niistä tulee niin kusipäitä sen jälkeen. Musta on aina kivaa kun joku ihan random-maa voittaa joka ei oo koskaan ennen voittanu :D

  4. H H kirjoitti:

    Hei pliiiiis sit kun teet sen enkku-videon joskus niin ruotsi-videokin olis kiva! :)

  5. Lottispottis Lottispottis kirjoitti:

    Minun mummuni nukkui pois 2010 vappuna, ja vieläkin tuntuu olevan niitä herkkiä hetkiä, jolloin tekee mieli mennä vaan peiton alle ja itkeä. Oon jo miettinytkin, että menisin jollekkin ammattilaiselle puhumaan tapahtumasta sillä luulen, että mun olis pitänyt jo sillein suurin piirtein päästä yli asiasta, mutta minkäs teet kun ei onnistu sitten millään. Mutta oikein paljon jaksamista sinulle ! <3

  6. Mia Mia kirjoitti:

    Heippa Meri!

    Mun on vaan ihan pakko todeta että A. Sun blogi on ihan huippu ja B. Sun miesseikkailut on ihan huippuja! Mä oon ite just niitä tyttöjä, joka tapaa suhteellisen usein jonkun kivan kundin ja tekisi aina mieli hehkuttaa kauheasti vaikka tod.näk muutaman viikon/kuukauden päästä kyseinen tyyppi ei olekkaan enää kuvioissa johtuen syystä x. Koska kirjotan ite ”elämäntapa blogia” lähinnä läheisten vuoksi niin tekisi aina mieli kertoa mutta tulee sellainen olo, etten voi myöntää ääneen että tapailen TAAAS jotain eri kundia. Mitä ihmettä, miksi muka ei? Tosi moni bloggaaja ei kerro omasta seuraelämästään kauheasti (mikä on kyllä ymmärrettävää) mutta siksi sun blogi nouseekin ihan ykköseksi kun osaat, pystyt ja haluat puhua asioista niinkuin ne on. :)

  7. plöö plöö kirjoitti:

    Hei!
    Noista wonderbra rintsikoista kysyisin, että onko sen merkin kaikissa rintaliiveissä tuo ”käden mallinen” tuki? ja jos ei ole niin mistä tietää sen netissä tilatessa, että mihin rintsikoihin kuuluu tuollaiset tuet? :)

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.