another sunday

Hiphei,

Foo Fightersin keikasta on selvitty, oli tosi jees. Mä oon vaan nähny niin kovia bändejä livenä tänä vuonna, ettei ihan yltäny niiden parhaiden keikkojen joukkoon, mutta oli kivaa silti. Mulla ei ihan kauheesti kuvamateriaalia oo, mutta varmaan joku pieni juttu tulee jossain vaiheessa…

Sunnuntai kulu aika iisisti, C kutsu meijät aamupalalle sen luo ja oli oikein rattosaa kun neljä puolialastonta (pojat oli ehtiny jo aamusurffille) ja komeeta poikaa kokkas aamupalaa samalla kun ite makoili sohvalla. En oo käyny C:n luona sen jälkeen kun meillä meni jutut puihin ja oli tosi outoa olla siellä. Ylipäätänsä koko tyypin näkeminen aiheuttaa edelleen sydämentykytyksiä, niin ärsyttävää kun se onkin. Mua ärsyttää että A:lla oli muita menoja enkä voinu esim nuolla sen korvaa koko aamupalan ajan.

Syötiin aamupala ja siirryttiin koko konkkaronkka rannalle, pojat meni surffailee ja me nautittiin auringosta. Mä olin pienessä shokissa kun samassa porukassa oli C:n lisäks myös B ja D. (mitä vi*tun aakkosia? päivitin muuten aakkoset :D )   Mä käytin kaiken energiani siihen, että tuijottais C:tä. Tosin siinä vaiheessa kun se nous vedestä ja otti paidan pois niin Anna joutu muistuttaa mulle, että ihmisen pitää hengittää.

MIKSI JOTKUT MIEHET VAAN VAIKUTTAA NOIN?! Mua vähän ahdisti olla rannalla koska oli ihan superaallot, mikä tarkotti sitä että Harry olis ollu ihan varmasti surffaamassa 300m meille päin. Siinä vaiheessa kun lähin kävelee kotiakohti, niin sitä ei tietenkään näkyny enää mailla eikä halmeilla. Siitä ei myöskään oo kuulunu lauantain jälkeen mitään jollon se toivotti hauskaa keikkaa enkä voi tietenkään ite laittaa sille viestiä.

Päällä oli Ginan farkkumekko, GoJanen gladiaattorit ja ZU shoesin laukku.

Nyt jatkan Sweet little lies:in lukemista (Harry on niin Jesse! ) ja sen jälkeen soitan pari kertaa mun suomipuhelimesta aussinumeroon ihan vaan varmuuden vuoks, jos mun puhelin on vaikka hajonnu.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Velma maanantai, joulukuu 12, 2011 at 10:53

    Hei tiedätkö onko sitä New Look -lehteä enää ikinä tulossa vai onko kaikki tekijät (sinäkin?) jo lopettaneet siellä?

    • Reply Meri maanantai, joulukuu 12, 2011 at 11:47

      mun mielestä uuden numeron pitäis tyyliin tällä viikolla :)

  • Reply Sanna maanantai, joulukuu 12, 2011 at 12:12

    Tais olla hyvä aamupala ku korvan nuolemista vaa aattelit!
    Mut voi helvata ihan oikeesti. Sulla on aakkosissa hyvä lista ihmisiä ketkä vois ilmaantua aina kun C on lähettyvillä. Missä hiton botox-klinikalla ne aina on.

    • Reply Meri tiistai, joulukuu 13, 2011 at 01:56

      no niinpä, mutta kattelin taas sitä mattyn naamaa, että varmaan botox-klinikalla tai jossain nuorentavassa kasvohoidossa

  • Reply Ninne maanantai, joulukuu 12, 2011 at 12:20

    Nellystä kyselisin vaan sen verran, että onko siellä vielä se osta nyt maksa helmikuussa? En ainakaa löytänyt, eli ilmeisesti ei.. Tekis mieli tilailla sieltä vaikka mitä kivaa, mutta rahatilanne parantuu vasta tammikuun puolella ja jos laskun joutuu maksamaan ennen sitä niin ei hyvin mene.. :/

    • Reply Meri tiistai, joulukuu 13, 2011 at 01:55

      no siis jos tilaa nellyltä nyt ja ottaa maksutavaks laskun, niin siinä taitaa olla eräpäivä helmikuussa :)

  • Reply majj maanantai, joulukuu 12, 2011 at 16:36

    meri!!! vaikka oon lukenu sun blogia ahkerasti ja vaikka kuin kauan, mulla menee nää tyypit sekasin! :-( voitko siis nyt pitää mulle pienen briiffin, että ketä olikaan nää C, A ja Matty?

  • Reply ltt maanantai, joulukuu 12, 2011 at 17:37

    Mun mielestä taas FF on ihan helvetin kova bändi ja niiden keikat on ollut parhaita missä olen ikinä ollut. Itse taas haukottelisin jossain Mötley Cruen keikalla. Onneksi makuja on monia :)

    • Reply Meri tiistai, joulukuu 13, 2011 at 01:49

      ootko koskaan ollu mötleyn keikalla? ;) ei siis oli FF helvetin kova, oon nähny tänä vuonna niin monta kovaa, että varmaan mikä tahansa muu vuos toi ois ollu paras keikka :D

  • Reply tteee maanantai, joulukuu 12, 2011 at 18:54

    Hei oon lukemassa tota samaa kirjaa täl hetkel!:D Oon seurannu blogias jo pitkään ja tykkään paljon, jatka samaan malliin, oot ihana! <3

    • Reply Meri tiistai, joulukuu 13, 2011 at 01:50

      kiitoksia :)

  • Reply neenene maanantai, joulukuu 12, 2011 at 19:03

    noihin keikkoihin päästyä ajattelin reiluks ilmottaa että mötley on suomessa ens kesäkuun seittemäs ;) can’t wait, makiaa mahantäyeltä ♥

    • Reply Meri tiistai, joulukuu 13, 2011 at 01:47

      juu huomasin :) täytyy ostaa liput heti!

  • Reply annastiina maanantai, joulukuu 12, 2011 at 21:31

    Se on niiiiiin raivostuttavaa, että jotkut ihmiset aiheuttaa sellaisen reaktion. Tuntuu, että sydän pomppii vähintään kurkussa asti, ja vaikka normaalisti olisitkin miten supliikki tahansa, niin niiden ihmisten seurassa ei tuu vaan mitään mieleen. Ei, vaikka tämä henkilö itse sanoisi jotain hauskaa, tai oikeestaan mitä tahansa. Tyydyt vaan nauramaan todella typerästi, tai kommentoimaan jotain niinkin fiksua ja yllätyksellistä kun ”niin..” tai ”eh…” tai ”ööööö, joo..”. Ja sitten, kun joudut vielä näkemään tätä henkilöä vähintään kerran viikossa, ja näin puolen vuoden jälkeen huomaat, ettet ole yhätikään kehittynyt asiassa yhtään. Great. ARGH.

    • Reply Meri tiistai, joulukuu 13, 2011 at 01:46

      joo sitä nauraa kaikille niille läpille joille muut vaan pyörittelee silmiään.. mä en onneks joudu näkemään noin usen, joten tsemppiä vaan tohon.. :D

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post