maanantaivuodatus

Ääh, mulla on ihan kauhee ahistus päällä. Mulle iski eilen illalla todellisuus siitä, että mulla on tätä Aussivuotta jäljellä vajaa 4kk. Tuli sellanen voi ei, ei kotiin, mutta samalla sellanen jee, suomi jee. Mulla on täällä niin monta ihmistä joista luopuminen tuntuu vaikeelta, toisaalta mulla on suomessa niin monta ihmistä joiden seuraa vailla en haluu olla yhtään kauempaa kun pakko.

Mulla on ihan kauhee ikävä mun perhettä, pikkusiskoa joka vie multa järjen joka toinen päivä ja josta oon huolissani kun se on niin tyhmä ja teini, mutta toisaalta oon ite tehny suurinpiirtein kaikki samat virheet, niin ois kiva kun vois olla jotenkin läsnä ja ehkä tukemassa ees jotenkin. Mulla on ikävä sitä että voi soittaa Äitille paniikissa ruokakaupasta ja kysyä ohjetta johonkin ruokaan tai sitä että voi istua terdellä ilkeen äitipuolen kanssa ja parantaa maailmaa. Puhumattakaan krapulapäivistä isin sohvalla kun kumpikaan ei puhu mitään koko päivänä, katotaan vaan putkessa huonoja leffoja. Mulla on ikävä kännitekstailua pikkuveikalle ja sählypeleissä käymistä ja koko perheen häpäisemistä kun haukun niin vastustajat kun tuomaritkin (jos valmentaja ei sattuis olee mun isäpuoli, niin haukkuisin varmaan senkin)

Mulla on ikävä sitä, että voin soittaa Hennalle kolme seittemän kertaa päivässä ja alottaa jokaisen puhelun ”ei mulla mitään asiaa ollu, mutta..” Ja sitä, että Henna jaksaa kuunnella mun vouhotusta millon mistäkin ja nauraa  ja sanoa että oot ihan pölhö. Mulla on ikävä sitä, että tietää jonkun elämästä kaiken ja tietää miten töissä on menny ja ettei tarvi aina laskea aikaeroa kun on asiaa toiselle.

Mulla on ikävä Lauraa. Niin kauhee ikävä et alkaa itkettää ku ajattelen koko asiaa. Ikävä meijän treffejä kiinalaisessa. Ikävä kaikkia niitä iltoja mitä vietettiin Lauran ja Annan kanssa, liikaa mustikkashotteja, liian monta tequilaa ja loppujenlopuks eksymistä matkalla mun luo Töölöön.

Ja voi jessus mikä ikävä mulla on mun kotia. Jokaista niitä 50 neliötä mun ikiomasta valtakunnasta, jossa saa olla rauhassa. Käydä vaahtokylvyssä viinipullon kanssa ja käpertyä sohvan nurkkaan kolmeks päiväks kattomaan Gilmoren Tyttöjä ja raahautua välillä pyjamahousuissa alepasta hakemaan jäätelöä. Kesämökkiä jossa voi viettää kaks viikkoa pesemättä kertaakaan hiuksia ja kulkea ympäriinsä reikäsessä t-paidassa.  Mulla on ikävä sitä ihan tavallista arkea missä mun ei tarvi kertoa kaupantädille mitä mulle kuuluu ja jäädä juttelemaan 10minuutiks naapurin kanssa sillon kun on kiire. Kun saa olla pahalla tuulella ja kiukutella koko maailmalle.

Mulla on ikävä sitä että Jonas tulee pysäköimään mun auton sen jälkeen kun oon tunnin ettiny parkkipaikkaa Töölössä. Sitä että saan Kallen kanssa perheriidan mäkkärissä siitä, että otetaanko jälkkäriks jäätelöä vai ei ja sitä että se tuo mulle pätkiksen joka kerta kun käy kaupassa. Mun ja Emilin karaokeiltoja ja mun suosikkityttöä Isabellaa joka osaa 5vuotiaana valita ne kaikista kiusallisimmat ja hämmentävimmät kysymykset. (”Miksei Meri sulla ole vielläkään miestä?”)

Toisaalta ajatus siitä että mun pitäis luopua näistä ihmisistä täällä tuntuu ihan mahottomalta. Ja tää sää, ajatus suomen harmaasta syksystä ahdistaa. Se, että aamulenkin voi juosta rannalla samalla kun vastaan kävelee paidattomia ja lihaksikkaita ja ruskettuneita miehiä, on aina yhtä luksusta. Jotenkin ei innosta ajatus palata siihen kun talvella on -30 pakkasta, auto on lumivuoren alla ja kun sen vihdoin saa sieltä kaivettua, niin se ei käynnisty. Kaikki julkiset kulkuvälineet on myöhässä kun on liikaa pakkasta ja vaikka on kolmet leggingsit ja villasukat jalassa, niin silti iho sinertää kun pääsee kotiin..

Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että mun koti tulee ens kevään jälkeen olemaan Suomessa, niin silti mulla jää tänne elämä jota kaipaan. Yritän pohtia erilaisia ratkasuja siihen, miten voisin viettää täällä aikaa mahollisimman paljon ja usein. Musta ois kiva jos suomi liikahtais vähän paikaltaan johonkin tohon Uuden Seelannin tiennoille, ois paljon yksinkertasempaa. Kestän muutaman tunnin lentokoneessa, mutta yli vuorokauden matkustus kauheen usein ei hotsita.

Ohhoh mikä vuodatus. Piti lähteä käymään kaupassa, mutta alko tulvia verta nenästä ja odottelin sen loppumista tampooni vasemmassa sieraimessa ja ajattelin et postaan nopeesti jotain.

En jaksa ettiä tähän mitään kuvia. sorppa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply mipsukka maanantai, syyskuu 19, 2011 at 09:33

    Voi että.. kai se on hyvä kun viihtyy hyvin molemmissa paikoissa, muttei se silti yhtään helpota sitä kun ne kaksi paikaa ei todellakaan ole ihan lähekkäin tai helposti yhdisteltävissä.. :/ Yritä nyt nauttia täysin siemauksia seuraavista 4kk ja sen jälkeen yritä nauttia Suomesta.

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:53

      juu eiköhän tää tästä :)

      (tervetuloa maahan!)

  • Reply llaura maanantai, syyskuu 19, 2011 at 11:23

    byäääääääh!

    (♥)

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:53

      <3

  • Reply jennny maanantai, syyskuu 19, 2011 at 11:58

    Tällaset postaukset on ihanan realistisia. Ajatellaan liikaa vaan positiivisia asioita, kun lähetään vaihtoon/muutetaan ulkomaille, mut tähän kaikkeen kuuluu kasoittain kaikkea vaikeaa ja surullista :( Ite oon just muuttanu Istanbuliin ja Suomessa vietetyt 4kk oli ihan liian ihania ja tällä hetkellä tuntuu, että seuraavan kerran kun pääsen sinne noin pitkäksi aikaa on vasta sitten kun valmistun Skoteista.. Hard life, mutta omapa oli päätökseni, huooohh. Toivottavasti oot sillon 4kk päästä henkisesti valmis lähtemään kotiin :)

  • Reply paulahelena maanantai, syyskuu 19, 2011 at 12:51

    ahahah, en oo ikinä oikein päässy sinuiks tamponien kaa, mut näköjään niillekin on paikkansa! (ajatus siteestä tai kuukupista nenässä kun kuulostaa vielä paria astetta oudommalta…)

    mut vitsi tollanen ”kaksoiselämä” varmaan on superhankalaa, pitäis pystyy teleporttaamaan ittensä niin vois vaihtaa kullosenki mielialan mukaan!

    mahtavaa kuitenki toisaalta et oot noin hyvin juurtunu ausseihinkin, ite mä en vois mennä ees vaihtoon ikinä ku mun koko elämä on suomessa, jos sais ton miehen mukaan niin sit vois harkita ulkomailla asumista jonku aikaa mut luulen kyl et tää kotisuomi pysyis aina niin rakkaana et ei tulis valinnanvaikeutta.

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:52

      joo mäkin vannon yleensä kuukuppien nimeen, mutta löyty jotain käyttöä nyt meijän talouden tamppooneillekkin :D

  • Reply Lotta maanantai, syyskuu 19, 2011 at 15:35

    Noi kaikki on niiin tuttuja asioita. Mä tulin vajaa kuukausi sitten Suomeen ja se oli tosi vaikeaa, koska halusin tulla takaisin mun läheisten luo joita oli ollu ihan törkee ikävä, mut samalla joutu jättään toiseen maahan kasan upeita ihmisiä joista kans tuli tosi tärkeitä. Mut kai sitten asiat aina järjestyy ja ne ihmiset pysyy elämäs jos niin on tarkotus ja tekee töitä sen eteen.. :) Että ainut on toi ruskettuneet surffipojat vastassa lenkillä… not gonna happen.

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:51

      joo niitä ei kauheesti hietsussa näkyny :(

  • Reply reettis maanantai, syyskuu 19, 2011 at 16:04

    Toi kuulostaa niin tutulta! Olin vuosi sitten vaihdossa, ja mitä lähemmäs lähtöpäivää mentiin, sitä ristiriitaisemmat fiilikset tuli. Toisaalta halus kotiin perheen ja ystävien luo, toisaalta sielläkin oli koti ja ystäviä… Tsemppiä! :)

  • Reply veera maanantai, syyskuu 19, 2011 at 16:16

    Tykkäätkö gilmoren tytöistä? Paras sarja everrrr :-D

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:50

      rrakastan sitä sarjaa!

  • Reply Virpi maanantai, syyskuu 19, 2011 at 17:56

    Niin mutta hei, eiks toi talvi ja -30 astetta pakkasta on täydellinen ajankohta harjottaa sitä villiä sinkkuelämää täällä Suomessa ja opettaa mulle miten parvekkeen kautta karataan?! :D

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:50

      joo, mutta sillon ei sit pidä unohtaa sitä neuletakkia :D

  • Reply Katri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 18:40

    Ei oo kiva lukee tällästä ku iteki potee Suomi-ikävää :( Mulla ois sulle haaste: http://loveleave.blogspot.com/2011/09/2010-vs-2011.html :)

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:49

      okei, kokeilen toteuttaa ton mahdollisimman pian :D

  • Reply tuulia maanantai, syyskuu 19, 2011 at 20:41

    Hih hyvä uo viimenen kaneetti ! :D hei miten pärjäsit sillo alussa kun lähdit Suomesta. Ite lähdin kolme päivää sitten vuodeksi pois, tosin vaan Luxemburgiin, mutta tää on kauheeta kun välillä aina iskee hirveä epätoivo ja haluais vaan kerätä kamat ja lähtee juoksee lentokentälle.

  • Reply Lulu maanantai, syyskuu 19, 2011 at 22:12

    <3

  • Reply dotha maanantai, syyskuu 19, 2011 at 23:06

    Oot ihan paras! :))

  • Reply lori tiistai, syyskuu 20, 2011 at 02:44

    Oliko sulla oikeesti tamppooni sieraimessa?! :D Hahahaa! Sun postauksia on aina yhtä hauska lukea!

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:46

      joo se on mukavempi kun paperi :D

  • Reply Sanna tiistai, syyskuu 20, 2011 at 14:41

    Voi Mertsi :( Tuli paha mieli sun puolesta. No kuulostipa dramaattiselta! Siis itse asiassahan se on tosi ihanaa et ihminen voi tuntea elämänsä olevan muuallakin kuin yhdessä paikassa, että on niitä ihmisiä joista välittää, että valitset niin tai näin niin se on tavallaan aina ”oikee” ratkasu. Mutta onhan se vähän paskaa että ei voi saada kaikkia, että samalla kun kumartaa toiseen suuntaan niin pyllistää toiseen. Toivottavasti löydät jonku superratkaisun millä melkein kaikki voittaa, kyllä sä sen keksit, oot fiksu likka!
    Ja tätä lukiessa tuli vähän semmonen paniikki, koska tiiän et oon ite samassa sopassa tossa muutaman vuoden päästä. Onneks se on vasta tuolla joskus hamassa tulevaisuudessa.
    Tsemitsemii! (voi perse mulla selkeesti on alitajuset BB-viekkarit koska oon nyt tainnu sanoo ton urpoilulauseen parissa viime kommentissa, voi elämä)

  • Reply Jossu sunnuntai, syyskuu 25, 2011 at 19:38

    Meri, mun on pakko nyt avautua! Mä niin rakastan tätä tyyliä, miten kirjotat sun elämästä. Sun postauksia odottaa aina innolla! :)
    Onhan tollanen tilanne rankka, mun piti kesällä muuttaa Espanjaan, mutta kuitenkin läheiset suomessa voitti -en lähtenytkään. Aion kyllä vielä toteuttaa unelmani ja lähteä vuodeks vaihtoon.
    Tsemppiä sinne ja nauti siitä lämmöstä siellä!

    • Reply Meri tiistai, syyskuu 27, 2011 at 03:46

      espanjasta lentää nopeesti takas kotiin kyläilee välillä ;)

  • Reply sarrrri maanantai, syyskuu 26, 2011 at 10:59

    Voih. Muistan elävästi miten kaipasin Suomea joskus alkuaikoina Meksikossa. Nyt Perussa ollessani en ole kaivannut mitään Suomesta kertaakaan, voi olla että sekin aika tulee.

    Tuntuu ihan hirveältä kun rakastaa kahta paikkaa niin paljon eikä oikein osaa päättää että kummassa sitä haluaisi enemmän olla. Minulla se vain oli toisinpäin, olin Suomessa mutta kaipasin niin paljon takaisin Meksikoon että paluusta toipumiseen meni kokonaiset kaksi vuotta. Ja sitten opin olemaan onnellinen juuri siellä missä milloinkin satun olemaan. Nyt olen onnellinen täällä. :)

    Suerte. Onnea. ♥

    • Reply Meri tiistai, syyskuu 27, 2011 at 03:45

      oi kuulostaa ihanalta <3 sun jutuista kyllä paistaa läpi se, miten hyvin viihdyt :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post