Oldies Goldies: mun vauvat

Tästä on nyt kyselty, niin copypastesin osan teskstistä tuolta vanhan blogin puolelta ja päivitin tän samalla.

Mun ekan tatuoinnin sain 19-vuotislahjaks iskältä. Kun se sitten vihdoin kysy onko mulla lahjatoivetta (”ethän haluu mitään synttärilahjaks”) Uhmakkaasti ilmotin sille, että haluun tatskan. Iskän ainut huolenaihe oli se, että tekijä osaa hommansa joten annoin sen valita mun tatuointiliikkeen, kunhan se ei sotkeentuis mihinkään muuhun tässä prosessissa.. Siinä vaiheessa kun kävelin ekaa kertaa sinne liikkeeseen meinasin pyörtyä. Se tatuoija-setä näytti maailman eniten pelottavalta ja sen liikkeen seinät oli täynnä erään varsin tunnetun moottoripyöräjengin jäsenten jengi-tatuointeja. Änkytin sille mun vaaleenpunasessa pashmiinassa että haluisin perhostatuoinnin vatsaan ja musta tuntu, että se oli ihan yhtä hämmentyny musta, kun mä siitä. No me katottiin yhessä kuva johon rakastuin noin sekunnissa ja varattiin aika muutaman viikon päähän siitä.

Hypin kaks viikkoa siis seinille ja tuijotin kuvaa, jota joutuisin kattomaan loppuelämäni, viis tuntia päivässä, että tottuisin. Kun SE päivä sit vihdoin koitti, olin ihan hermorauniona. Onneks se tatuoija-setä oli kaikesta pelottavuudestaan huolimatta ihan supermukava ja sai mut melko rennoks kaikesta huolimatta. Hengittäminen tosin oli pelkkää tuskaa, koska kun vatsaa tatuoidaan ja vatsa liikkuu hengityksen mukana niin joka kerta kun hengitti ulos ja vatsa ”kasvo” niin se hemmetin neule meni hippusen syvemmälle.

Panu / 2004 / Kari Vapola

Uudelle perheenjäsenelle piti tietysti keksiä nimi, ja se kastettiin Panuksi äärettömän kostean baari-illan aikana. Nimi tuli meidän äärettömän ihanasta matematiikan opettajasta joka pelkäs vissiin jokaista oppilastaan. (jos ootte nähny harry potterin ekan leffan ni se oli ihan samanlainen kun professori orave)

Tälleen 6 vuotta tatuoinnin ottamisen jälkeen idea perhosesta vatsasta tuntuu noh.. tyhmältä. Mutta toisaalta se on osa mua, oon tottunu siihen enkä osaa kuvitella mun ihoa enää ilman sitä… Mutta sanotaan niin, että oon ihan helvetin ilonen että luovuin siitä ajatuksesta ottaa tribaali alaselkään :D

Näin joskus monta monta vuotta sitten Ellessä mainoksen. En muista yhtään että mitä siinä mainostettiin, mutta mainoksen malli oli ihan älyttömän nätti ja sillä oli maailman makein tatuointi jalkapöydässä. Sain päähänpinttymän siinä sekunnissa, että haluan samanlaisen ja muutama kuukaus myöhemmin marssin tatuointiliikkeeseen ja ilmotin että haluun nähdä niiden fonttikokoelman.

m / 2006 / Jartsa, Ducks Tattoo

 

Mun maailman paras heräteostos. Toi pikkanen kärpäsenkakka esittää siis m-kirjainta, joka on mun etunimen ensimmäinen kirjain. (pientä narsismia, kyllä!) Tykkään tästä ihan hulluna, vaikka alkuun tuijottelin tätä ja mietin et mitä hittoo oon oikein menny tekemään, niin tää on ehkä lempparein kaikista :D

Mun kolmannen tatskan otin kesällä 08 (ehkä)  Menin taas aika avoimin mielin tatskaliikkeeseen ja olin päättäny vaan paikan ja aiheen mun uudelle vauvalle. Mietin eka sellast pin-up tyylil tehtyä keijua, mut sit rohkeus petti. Ja se alunperimmäinen syy miks keijun halusin oli kaukana mistään pin up-aiheesta. Selailin Brian Froudin kuvittamaa keijukirjaa ja siinä se oli! bang bang my baby shot me down. alkuperäsen kuvan näkee täältä.

Viia /2008/ Pete Voutilainen

Meinasin kuolla ekan vartin aikana ku tätä tehtiin. Yläselässä kaikki pehmeet kohdat (lähellä hartiaa siis lähinnä) oli ihan kauheen kivuliasta aluetta ja purin huulta etten ois itkeny. Mut siihen kipuun onneks sit tottu ja viimeset 45minuuttia meni aika iisisti. Nimensä tää sai siitä, että oon päättäny että mun ekan pipanan nimeks tulee Viia ja kun sain nyt sit tällasen vauvan ennen sitä oikeeta vauvaa niin tästä tuli sit Viia. Voin sit joskus kun se ihan oikee Viia syntyy niin tautoida tohon nimen ja syntymäpäivän alle.  Mulle on aina ollu iha itsestäänselvyys että otan kaikkien mun lasten nimet tatuointina ja aion vaatia samaa myös mun lasten isältä.  Toi kesä oli vähän huono ajankohta ottaa tatskaa kun en malta pysyä poissa auringosta tai saunasta… Mut hyvin toi kuva parani siitäkin huolimatta. =)

Uusimman vauvan otin syksyllä 2010. Idea oli pyöriny päässä varmaan jo 1,5 vuotta, olin ehtiny alottaa blogin ko tekstillä, ostamaan överikalliit mummokalsarit ko tekstillä, mutta en vaan ollu saanu aikaseks käveltyä liikkeeseen varamaan aikaa. Koska olin itiksessä tuollon vielä töissä niin raahauduin sit joku ruokatunti toiselle puolelle kauppakeskusta varaamaan ajan.

TFFL, 2010, Mitzu (UK), Duck’s Tattoo

Ei tässä kai mitään sen ihmeellisempää, rakkaudenosotus maailman parhaalle bändille ja muistutus itselle näistä vuosista.

Kaikki mun tatuoijat on ollu aivan ihania ja tosi hyviä. Etin pitkään mun ekaa tatskaajaa, kun olin menossa ottamaan tota kolmatta. En sillon löytäny sitä ja olin jo ihan huonona, nyt löysin sen kuitenkin jokin aika sitten ja se on siirtäny liikkeensä Nummelaan, joten lähen sit vissiin seuraavaa tatskaa varten sinne.

Oon tehny itteni kans sopimuksen ettei enempää ku yks kuva / vuosi etten täyttyis ihan niin vinhaa tahtia, näihin jää pahasti koukkuun! Mulla on ideat valmiina kolmeen seuraavaan kuvaan, mutta saa nyt nähä, että koska ne ehtii ottamaan… Kovasti oli tarkotus tossa viime (aussi)talvena, mutta jotenkin se sitten jäi.

Monta vauvaa teillä on?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

69 Comments

  • Reply Mä vaan lauantai, syyskuu 17, 2011 at 09:52

    Mulla ei oo yhtään tatuointia eikä kysymykseni liity millään tavalla tähän postaukseen, mutta;

    Mikä se sun tuttus/kaveris(?) nettiosoite on joka tekee itse koruja ja myy niitä? En millään löytänyt niitä vanhoja kirjotuksia vaik muistan et oot puhunu siit useemman kerran! :(

  • Reply jessica lauantai, syyskuu 17, 2011 at 10:37

    Mulla on kaks kuvaa, ekan otin nilkkaan, ku olin kaverin kanssa bulgariassa 2008. Se on sellanen jonka otin ekan viikon aikana vaan henna tatskana, mut päätin sitte että haluun sen oikeena. Ja toisen otin nyt kesällä 2011 Kyproksella. Siinä komeilee mun oikean vauvani kasvo kuva (vauva on koira) :) hienoja noi sun tatuoinnit. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=225860044104190&set=a.203823502974511.47416.203781496312045&type=1&theater

  • Reply Sändi lauantai, syyskuu 17, 2011 at 10:43

    Ihania! :) Itselläni on neljä, täytyy todella yhtyä siihen että niihin jää koukkuun :) Mullakin ois monta suunnitteilla, mutta ei riittävästi rahaa niiden toteuttamiseen :D

  • Reply Linda lauantai, syyskuu 17, 2011 at 10:45

    Missä toi too fast for love tatska on sulla? =) itelläni ei vielä oo tatuointeja, mut oon tässä parisen vuotta miettiny jo mut en silti tiedä minkä tekstin haluaisin :/

  • Reply Mä vaan lauantai, syyskuu 17, 2011 at 11:19

    Oi, kiitos paljon nopeasta vastauksesta! =)

  • Reply iina lauantai, syyskuu 17, 2011 at 11:23

    Oi ihania kuvia! :) Ei yhtään mun tyylisiä, mutta todella kauniita ja sopii sulle! :) Ois kiva nähdä kuvia niin, että näkyis enemmän se kohta missä tatuoinnit ovat, mutta ymmärrän jos et halua laittaa :)

    Ja jep, mulla ei oo vielä yhtään tatuointia, mutta on kyllä suunnitelmissa. Oon suunnitellu jo aika pitkään käteen yhtä tatskaa ja pari muutakin on ollu mielessä:) Katsotaas sitten muutaman vuoden päästä sitä ihoon hakkaamista sitten! :D

  • Reply Liina lauantai, syyskuu 17, 2011 at 11:33

    Oi vitsit toi keiju-viia on tosi sulonen! ja ihanan nimen oot valinnut lapselle, terkuin ylpee Viia-tytön isosisko :D

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:53

      mä rakastuin siihen nimeen pari vuotta sitten ja voisin tehä lapsen ihan vaan siks et voisin antaa sen nimeks viia… eli sit jos saan pojan niin oon vähän pulassa :D

  • Reply Sanna lauantai, syyskuu 17, 2011 at 11:43

    Ei oo vielä vauvoja missään, mutta tekis mieli ottaa tohon lonkkaluun kaarelle lantiolle sellanen pieni sydän. Mutta voin vaan kuvitella, miten kivuliasta se olis tohon lähelle luuta….. :D Mutta sillä tavalla sen sais piiloon, ja kun miulla tuo lantioluu töröttää tolleen (kuulemma söpösti), niin se sopis siihen kun nenä päähän.

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:52

      kyllä sen kivun kestää, se kipu on aika lyhytaikasta eikä särkemään… :)

  • Reply Minna lauantai, syyskuu 17, 2011 at 11:50

    Ei ole yhtään ”vauvaa”. Haluaisin kyllä nilkkaan jonkun kauniin tatskan, joka näyttäsi upealta korkokenkien kanssa.

  • Reply eee lauantai, syyskuu 17, 2011 at 11:51

    yksi löytyy nilkasta ja toivottavasti pian saisi ajan varattua uuteen :)

  • Reply Martina lauantai, syyskuu 17, 2011 at 12:15

    http://winditupblog.blogspot.com/search/label/tatuoinnit

    5 löytyy :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:51

      oi kiva näkösiä, ja kiva blogi (!!!)

  • Reply Jenni lauantai, syyskuu 17, 2011 at 12:36

    Voi, Kari on ihana <3 Olin Nummelassa töissä tos pari vuotta sitten ja se kävi aina muksunsa kanssa asioimassa meillä, hirveen herttanen mies vaikka tosiaan ulkonäkö voi vähän säikäyttää :D Kovasti haluaisin häneltä tatuoinnin mutten oo saanut vielä aikaiseksi :( Kerran kävin kyllä jo juttelemassa ideoistani hänelle mutta kun ei sit löytynyt sopivaa aikaa (oli kuulemma buukattuna seuraavat kolme kuukautta eteenpäin) niin se jäi "seuraavaan kertaan". Sitä kertaa vielä siis odotellessa :D

    Iteltäni löytyy kaks tatuointia ennestään, toisesta tykkään edelleen vaikka se onkin sellainen tosi perus tribaaliruusu. Toiseen mulla on semmoinen viha-rakkaussuhde. Olin kyl miettinyt kyseistä ideaa jo pitkään, mutta sit kun menin tatskaliikkeeseen niin kävi ilmi ettei sitä voinut (tai siis ei olisi kannattanut) ottaa siihen kohtaan mihin alunperin olin kaavaillut. Joten sit siinä semmoses häslingis piti äkkiä päättää uus paikka ja nyt se sit vähän kaduttaa. Muutenkaan ei ehkä se kaikkein onnistunein taidonnäyte siltä tatuoijalta…Oon siis pohtinut pitkään ton peittämistä mutta tuo on niin jännässä kohtaa että vaikea keksiä kuvaa joka siihen ihan oikeasti sopisi.

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:50

      joo vaikutti ihan superkultaselta ! joo toi ajan hankkiminen taitaa olla aika tuskaa, mutta hyvää kannattaa odottaa :D

  • Reply pirr3 lauantai, syyskuu 17, 2011 at 13:39

    Mulla on 1 otettu heinäkuussa, ruususydämmen sisällä kolme J:kirjainta eli 3 maailman parasta isoveljee. Ens torstaina on uus aika ja kätee meinasin isolla hakkaa ”Forever Young” vittuiluna kaikille jotka sanoo ”kasva aikuiseks”, mut en kasva ikinä! :) mut teksti vaihtuki eilen ja tuleeki tilalle Daddy 16.9.11 :/

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:49

      :((((((

  • Reply minea lauantai, syyskuu 17, 2011 at 13:48

    mulla on yks vauva, pieni lintu, jonka otin viime keväänä 18v synttäreiden kunniaksi:) kovasti teksis mieli ottaa lisää mutta koitan nyt odotella vähän aikaa..

  • Reply Katri lauantai, syyskuu 17, 2011 at 13:51

    Mulla on neljä vauvaa joista toivottavasti kasvaa yks iso ja kaks pientä.
    Mun eka tatuointi on 18 vuotiaana otettu härän horoskooppimerkki niskassa, ehdin jo katua sitä vähän tuossa puol vuotta sitten, mutta tajusin et se on osa mua ja tulee aina olemaan.
    Toinen on käsivarressa sisäpuolella oleva memento vivere- teksti. Sen otin ihan muistutukseksi etten jäis kotiin sohvalle makaamaan.
    Kolmas on ihana kyyhkynen/pääskynen/lentävä pingviini hauiksen sisäpuolella. Sisko kun näki sen niin nimesi sen välittömästi lentäväksi pingviiniksi sen valkosen mahan takia. :D
    Neljäs ja uusin on neliapila ja teksti ranteessa. Heti kun näin tatskaajan piirtämän mallikuvan mä rakastuin siihen ja vielä enemmän kun se saatiin hakattua paikalleen. Oli todellakin sen kivun arvosta mitä ranteeseen tatuoiminen on.
    Tarkotuksena on siis ajan mittaan tatuoida koko oikea käsi. :P En malta odottaa!

    Ps. Toi sun kyljessä oleva tatuointi on aivan ihana! Siis toi fontti on just sellanen mitä itsekin ottaisin jos lisää tekstejä tulis laitettua. :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:47

      oi pingviini! :D vähänkö pingutatska ois kiva

  • Reply Lahja lauantai, syyskuu 17, 2011 at 14:14

    Ihania tatskoja, ihana Meri :)

    Mulla on kaksi tatskaa ja kumpaankin liittyy kauheesti tunteita/muistoja/merkityksiä. Ekan otin pari vuotta sitten ja toisen otin ihan pari kuukautta sitten. En pystyisi oikeasti kuvittelemaan vartaloani ilman näitä, nää on niin osa mua. Nää tekee musta upeen ;) Tällä hetkellä oon sitä mieltä, että jätän tän mun tatskaluvun kahteen. Mutta koskaan en sano en koskaan, sillä näihin todellakin jää koukkuun! :D

    Se tosin oli ärsyttävää, kun kerran kesken intiimin hetken jätkä kiinnostui mun tatskoista niin kovasti, että halusi alkaa keskutelemaan niiden merkityksistä ja siitä, miksi mulla on tarve ottaa tatskoja ihooni. Ei siinä mitään, mut mua ois kiinnostanut siinä kohtaa vähän muut asiat kuin puhuminen…. ;p

  • Reply Britannika lauantai, syyskuu 17, 2011 at 14:24

    Mulla vasta yks (tosin suht iso ensimmäiseks tatuoinniks) mutta tuskin jää viimeiseksi. :) Naurahdin kun sanoit että isältä vaaditaan kanssa lasten nimet tatuoituna, mietin että missä vaiheessa tää kerrotaan sille isäehdokkaalle, pitääköhän se ottaa kaiken varalta esille jo ekoilla treffeille ettei vahingossa valitse miestä joka ei halua tatuointeja :D

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:46

      voin liittää sen mun treffi-ilmotukseen jo ”lisätietoja” kohtaan :D

  • Reply Sanna lauantai, syyskuu 17, 2011 at 14:49

    Tää oli ihan superkiva postaus! Mietein ite kans vähän aikaa sitten et pitäiskö tehä tämmönen tatskapostaus. Oon ollu paska stalkkaaja ku en tienny et sul n muitaki ku toi kylki. Noi on kaikki sanoisinko melko merimäisiä :) Toi Viia on aivan ihana, ja toi nimi tosi kaunis – mä kans aattelni että jos joskus äidiks tulee niin kaikki nimet ihoon. Pitää sit varoo ettei anna mitään urpoja nimiä. Tuntuis just niin känni-illan jälkeiseltä aamula huomata että tississä lukee Yrjö ja Urpo ja Jorma.

    Mulla on yhdeksän tatsaa, ideat on tällä hetkellä neljään seuraavaan. Ai miten jää koukkuun :D Oon aika ilonen et näistä yheksästä vaan yks on semmonen puistattava, tai siis mikä puistattaa mua nykyään. Semmonen Kontulamutsi-tribaali nilkassa. Otettu Amsterdamissa 18-vuotiaana. En tykkää siitä enää yhtään, ja juttelin ton hottis-
    Steven kaa et vois vähän kattoo miten sitä sais peitettyy. Se vaan et kun sen peittäis niin siitä tulis viel isompi, ja mä äääh, en haluis ollenkaa et se on tossa. Mut niinku sanoit, ne astetta hassummatkin tatskat on osia meistä, ja sinänsä tavallaan aina kuitenkin tärkeitä :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:45

      sun kannattaa kasvattaa ne viikset, luulen että se parantaa sitä stalkkarikykyä (paitsi että eikö me olla jo päätetty että mä oon pahempi stalkkari)

  • Reply cccc lauantai, syyskuu 17, 2011 at 15:02

    Outoa etten edes tiennyt, että sinulla on tatuointeja! Vaikka olen seurannut blogiasi ainakin reilu vuoden…

    Keiju on todella kaunis! Ihana idea tatuoida tyttölapsen nimi siihen<3 Lapsihan on vähänkuin pieni keijukainen. "Too fast for love" – teksti on myös kirjoitettu todella kauniilla fontilla ja tekstikin on kiva.

    Todella hyvä asenne sinulla kyllä tatuointeihin. Arvostettava! Siis perhostatskaa ajatellen :)

    Minä tahtoisin tatuoinnin joko korvan taakse tai jalkapöytään/nilkkaan…. Ideana olisi laittaa korvantaakse yksi keräilyhaavekohteeni ja sitten se olisin minä itse, ja sitten jos tulee lapsia, niin lisäisin siihen viereen sitten pienempiä tällaisia :)

    Nilkassa olisi ihana jonkintyylinen ketju, olisi vain ehkä vähän liian Nicole Richie… Jalkapöydässä olisi ihana jokin itselle tärkeä teksi, joka menisi tuota jalakapöydän "sivua" pitkin… Olen myös nähnyt todella kauniin tatuoinnin weheartit:ssä. Siinä naisella oli lapaluussa(?) sellainen voikukan valkoinen muoto, josta lähti lentelemään niitä siemeniä… Olisi kiva tällainen esim. jossa ne siemet kuvastaisi lapsia :)

    Ja eräällä naisella oli selässä puu, jossa oli aukinainen lintuhäkki. Lintu oli sitten hänellä jossakin muualla ruumissa :)

    Paljon on ihania ideoita, minusta on vaan tärkeää, että idea olisi oma :) Toisaalta, varmaan aika monet jutut on jo käytetty.

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:44

      oi onpa kivoja ideoita, sellasta ideaa joka ei oo käytetty tuskin on olemassakaan, tai joutuu hetken ettimään että löytää :) tai tärkeintä kai on, että se on itselle tärkee…

  • Reply Tiia lauantai, syyskuu 17, 2011 at 15:12

    Mulla on kolme vauvaa, ja Voutilaisen Pete on tehnyt niistä viimeisimmän :) Rakastan niitä kaikki älyttömästi, ja neljänteen säästän just rahaa. Esittelethän sit uudetkin kuvasi, jooko? :D

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:42

      juu varmasti :)

      pete oli kyl ihan huippu, pakko käydä joku kuva vielä hakemassa häneltä :)

  • Reply hasdk lauantai, syyskuu 17, 2011 at 15:16

    Kiva postaus, mutta mua jäi hämää tää:

    ”Oon tehny itteni kans sopimuksen ettei enempää ku yks kuva / etten täyttyis ihan niin vinhaa tahtia, äihin jää pahasti koukkuun! Mulla on ideat valmiina kolmeen seuraavaan kuvaan, mutta saa nyt nähä, että koska ne ehtii ottamaan… ”

    Aiot ottaa vain yhden tatuoinnin enää, mutta seuraavassa lauseessa kolme:D? Hehee ootko ollu väsy tota kirjottaessa vai mikä multa meni ohi:D Plus jos ottaisit enää yhden niin sit et vois pyöräyttää kuin yhden lapsen jos haluut kaikkien lapsostes nimet ottaa ihoon:D

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:42

      ajatuskatko /virhe/ typo siitä puuttu sana vuosi välistä :D

  • Reply lukija lauantai, syyskuu 17, 2011 at 15:49

    Missä kohtaa tuo too fast for love -tatska on, en huomannut että olisit tekstissä maininnut? Kädessä? :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:41

      jääny näköjään mainitsematta.. mutta joo kyljessähän tuo :)

  • Reply julia lauantai, syyskuu 17, 2011 at 16:16

    missä toi ’too fast for love’ tatuointi on? :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:41

      kyljessä

  • Reply Miijukka lauantai, syyskuu 17, 2011 at 16:55

    En oo ikinä kommentoinu sun blogiin. Mut tää on huippu ja oon lukenu yli vuoden ajan tätä blogia jos oikein muistan. Piristät mun päivää! :D

    Mullaki on yks tatska. Otin sen kesäkuussa. Olin aikasemmin aatellu, et otan tatuoinnin semmosen paikkaan mistä se ei näy. Oon hoitoalalla töissä niin ajattelin et niin parempi… Itse tatuoinniks ajattelin eka sydäntä, mutta halusin omaperäisempää ja kaveri tekikin mulle mansikka tatuoinnin sisäreiteen… joo. paikka josta ei näy ihan jokaikiselle. Käytännössä katsoen se voi näkyä muille paitsi jos otan hajareisin aurinkoo (ei oo ollu tapana..ainakaan tähän mennessä:D), gynekologilla taikka petipuuhissa. Luultavasti kadun ja mietin myöhemmin mikä mun ajatusmaailma on ollu ku otin ton tatskan, mut tatskat on merkkejä elämästä.

    Jatka samaan malliin blogin kirjottamisessa!!

    Terkuin aussielämästä kiinnostunut likka Pohjois-Savosta

    ps. naapurin kisulle rapsutukset!

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:41

      kun mä olin sairaalassa ni ainut asia mitä muistan mun yöstä sieltä oli se, että mun yöhoitajalla oli molemmat hihat täynnä värikkäitä tatskoja ja ihailin niitä siinä kipulääkepöllyssä :D

      joo sisäreisi vois olla aika vinkee paikka ja tuskin siihen kyllästyy kun ei sitä koko ajan tuijottele :D

  • Reply miu lauantai, syyskuu 17, 2011 at 17:26

    Mulla ei oo yhtäkään tatuointia, eikä koskaan tule :) Välillä miettii, että ehkä sit joskus tyyliin lasten nimet, mutta en usko. En usko, että haluan katsoa mitään kuvaa tai tekstiä ihossani koko loppuelämääni :P Oon varma, että kyllästyisin ja katuisin.

    Noi sun tatuoinnit on kuitenkin söpöjä :) Olisipa tuosta M-kirjaimesta parempi kuva!

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:39

      niihin tottuu vähän niinkun luomiin tai syntymämerkkiin :D

  • Reply Taija lauantai, syyskuu 17, 2011 at 18:07

    Kaksi ”vauvaa” löytyy täältä. Molempia rakastan syvästi! Ekan otin syksyllä 2009 ja tokan kevättalvella 2011. Saattaapi olla että tulee lisääkin.. Tahtoisin jotain isoa ja värikästä ja kaksi eri paikkaa on myös vaihtoehtoina näille, mutta kuvat puuttuu vielä. Ja mitään en ota ennenkuin kuva on se lähtökohta, eikä pelkästään halu tai paikka. Lasten nimet ja/tai syntymäajat myös jos tulevaisuudessa lapsia saan. :)

  • Reply Marbe lauantai, syyskuu 17, 2011 at 18:54

    Tykkään erityisesti sulla tosta Viiasta :) ja sit tosta TFFL:stä, koska tekstit kiehtoo itteeni ihan kamalasti.

    Mulla on vasta kaksi vauvaa, isot siivet selässä ja yks tunnus+teksti kyynervarressa. Kolmas vauva on tulossa, heti kun vaan osaan päättää että minne kohti se olis hyvä hakkauttaa :) Näihin jää kyl niiiiiin koukkuun.

  • Reply Niina lauantai, syyskuu 17, 2011 at 20:06

    2 vauvaa löytyy tribaali(?) yläselässä, sen otin 18 vuotiaana ja jälkeenpäin oon vähän katunu mutta onneks mulla on nyt maailmanparas tatuoija joka lupas keksiä jotain kivaa millä sitä vähän koristelis, sitten löytyy oikeesta ranteesta kiinaks äiti ja isi<3

    ja ens viikolla on tulossa helinä keiju pohkeeseeen ;)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:38

      joo pienellä freesauksella saa varmaan ihmeitä aikaseks :)

  • Reply iituliina lauantai, syyskuu 17, 2011 at 20:24

    Mulla on yksi pieni ihana muutaman kuukauden ikäinen Pikku Myy sääressä. RAKASTAN.

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:38

      mä mietin tosi pitkään pikkumyyn ottamista, mietin itseasiassa vielläkin, mutta en oo keksiny viel paikkaa :)

  • Reply Rosaa lauantai, syyskuu 17, 2011 at 21:20

    Ooo sain sellasen ”mitä ihmettä…” fiiliksen ku kerroit et se sun tatskaaja on Nummelassa nykyään ja jos se on sellanen mies (ymmärsin, että oli se mies, jonka sun isä valkkas sun ekaa tatskaa varten…? menikö oikein?) niin mun äiti on tainnut myös käydä kyseisellä miehellä tatuoitavana vaikka kuinka monesti :DD Ja juuri siis täällä Nummelassa :) (Asun 12km Nummelasta poispäin, joten asun siis melkein Nummelassa….) Mutta jännää tosiaan :)

    Haha, en yleensä kommentoi, koska en keksi mitään ”hyvää” kommenttia, mikä olis kivan kuulonen.. Nyt piti kommentoida, kun hämmennyin tosta Nummela-kohdasta… :DDD

    Ja hei, pitäkää Annan kanssa aivan mahtava lämmin ja aurinkoinen loppuvuosi siellä (täällä on sateista, kylmää, pimeääkin jo……………………..) ja sun blogi on liiian koukuttava!! :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:37

      juu ehkä se on on ollu Kari sitten :)

      ja pidetään varmasti, nytkun sitä lämmintä ja aurinkoa taas piisaa <3

  • Reply Hömötintti lauantai, syyskuu 17, 2011 at 22:16

    Missä kohtaa tuo viimeisin tatuointi on? En saa oikein kuvasta selvää mikä ruumiinosa kyseessä…

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:36

      kyljessä :)

  • Reply SaraP lauantai, syyskuu 17, 2011 at 22:26

    Mulla on vasta yksi vauva, mutta se on sitäkin tärkeämpi. Kuoleman varjelusten merkki Harry Potterista <3 Lisää vauvoja on tosin heti tulossa, kun vaan saisi rahaa! Opiskelijabudjetilla ei ihan noin vaan ravailla siellä tatskaliikkeessä, vaikka houkuttelisikin :D

  • Reply Katri lauantai, syyskuu 17, 2011 at 23:59

    Mulla on kylkiluun päällä sivussa kanssa tekstitatuointi, kävin ottamassa vajaa kuukausi sitten :) Siinä lukee ”In order to find yourself, you need to get lost.” Kuulin joskus ton lauseen pari vuotta sitten ja rakastuin heti ja se niin sopii mun elämäntilanteeseen nyt kun pistin kaiken risaiseksi (=irtisanouduin töistä, luovuin ihanasta kämpästä, otin jumalattomat opintolainat, parisuhde muuttui kaukosuhteeksi) ja lähdin Lontooseen opiskelemaan.
    Pelkäsin etukäteen ihan hirveesti sen ottamista, eka tatuointi ja oon kuullu et toi paikka on ihan saatanallinen ottaa ja se ite tatuoijakin sanoi että hyvänpä paikan valkkasit ekaks kerraks… Yllätyin kauheesti ku eihän se sitten sattunukaan paljon yhtään! Vähän neulanraaputukselta tuntu ja muutama pieni, alle sekunnin kestoinen hetki oli purtava hammasta mutta helpolla meni :) Ideoita seuraaviin kuviin on jo vaikka kuinka ja vielä enemmän nyt, kun tää ei sattunukaan niin paljoa :D Mutta tosiaan kyl varmaan hyvä toi yks per vuosi -sääntö, muuten helposti alkanee kaduttaa vanhempana. Mäkin tätä kuvaa tuijotin jonkun puoli vuotta paperille tulostettuna ennenku menin ottamaan niin totuin siihen :)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:35

      oi ihan huippu teksti!

  • Reply emmi sunnuntai, syyskuu 18, 2011 at 00:21

    tykkään niin tosta m- kirjaimesta! täältä löytyy neljä, joiden määrä on kyllä huolestuttavissa määrin kasvamassa. tällä hetkellä ois tarkotus vaalentaa & korjata ranteen kuvaa, enkä malta oottaa et saan tän täysin väärin tehdyn amishärpäkkeen pois.

    mut on ne ihania silti!<3

  • Reply ee sunnuntai, syyskuu 18, 2011 at 01:51

    Mulla ei vielä ole yhtään ”vauvaa”, mutta aion ottaa synttärilahjaks tänä vuonna meidän kissan tunnistenumeron vasempaan käteen siihen peukalon alle :) kisu kun on tällä hetkellä mun vauva ja alkaa olla jo vanha. Itsekin haluan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa tatuoinnit lapsille (siis itselleni :P). Ajattelin vain päivämäärät tatuoida, vaikkapa kylkeen silleen allekkain :P ja ehkä kellonajatkin :))

  • Reply jj sunnuntai, syyskuu 18, 2011 at 03:42

    mulla on kaks vauvaa. otin ne päähänpistona tyttöjen bilematkalla ja rakastan kumpaaki. :)

  • Reply sahe sunnuntai, syyskuu 18, 2011 at 12:42

    Mä otin ekan tatskan samalla viikolla kun täytin 18 vuotta. Mun tatuoitsija oli ihan samaa tyyliä kun sun eka, parrakas nahkaliivi-moottoripyöräkerho-setä, kyllä nuorta tyttöä jännitti. Ensimmäinen oli pieni menninkäinen oikeaan nilkkaan. Seuraava tatuointi oli vuoden kuluttua ekan ottamisesta, nyt vähän erilainen menninkäinen vasempaan nilkkaan, samaisen harrikka-sedän tekemänä. Kolmannen sain isältä lahjaksi kun täytin 20, yläselkään kämmenen kokoinen keiju, harrikka-setä teki kuva mun luonnosten pohjalta.

    Viimeisestä kuvasta on nyt kulunut reilu neljä vuotta. Ideoita olisi vaikka kuinka, kunhan vain saisi aikaiseksi. Viimeaikoina itseäni on kutkutellut eräs teksti, paikka on vielä vähän hakusessa. Haluaisin sen ranteeseen, mutta sen näkyvyys/peitettävyys mietityttää, asiakaspalvelijana kun työskentelen. No, katsotaan, katsotaan ;)

  • Reply Sarbei sunnuntai, syyskuu 18, 2011 at 16:35

    En saa millään selvää missä toi viimenen tatska on? Onko se kyljessä vai erehdynkö pahasti? Ja jos on niin kuinka kivulias se oli? Itselläni toinen vaavi tulossa kylkeen:)

    • Reply Meri maanantai, syyskuu 19, 2011 at 02:24

      Kyljessä joo, kyllä se sattu, mutta ei yhtään enempää mun mielestä kun muutkaan paikat… tai kun se kipu unohtuu siinä samassa kun neula ei koske ihoon, niin ei sitä silleen mieti :D

  • Reply M.girl maanantai, syyskuu 19, 2011 at 19:17

    Yks tatuointi hankittu ja se on itseasiassa myös mitzun tekemä, ku oli käymäs duck’s tattoos :D hauska jätkä oli! nyt kauheesti tekis mieli toista!!

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:48

      hauska ja ihan super kuuma :D sain sellasen 13-vuotiaan kikatuskohtauksen kun se pyys mua ottaa paidan pois :D

  • Reply Lilja maanantai, syyskuu 19, 2011 at 21:49

    Heh.. arvaappa vaan oonko mä kohta tatuointeja täynnä kun poikaystävä meni ostamaan tatuointikoneen. :D Ei oo enää rahakaan este kun ilmaseks saa ja vielä hyvää jälkeäkin! :)

    • Reply Meri torstai, syyskuu 22, 2011 at 10:47

      oi vähän epistä :D

  • Reply Heini tiistai, syyskuu 20, 2011 at 14:44

    itsellä ei Vielä yhtää, mut idea valmiina, enää pitäis varata tatska-aika :)

  • Reply walibi torstai, lokakuu 27, 2011 at 10:43

    Heipsan! Aloin sattumalta seuraamaan blogiasi kun tatuointi juttuja etsin. Olen menossa samaiselle Karille ottamaan joulukuussa ensimmäistä tatuointiani. Kyllähän paikka oli hieman pelottava ja karin ulkonäkö hieman säikäytti ekaksi. Mutta sen voin sanoa että maailman parasta asiakaspalvelua Hellstattoosta saa :) Vaikkakin aika meni kahden kuukauden päähän. Näköjään on Karilla kiirettä, ja sehän on vain hyvä merkki ;) Elikkä joulukuussa meikäläisen kylkeä koristaa isohko lilja aiheinen tattoo :) Jeij. Kari vaan naurahti etten kivuliaampaa paikkaa keksiny ekalle tatuoinnille :)

    • Reply Meri torstai, lokakuu 27, 2011 at 11:43

      Joo Kari on ihan huipputyyppi ja saa kyllä rentoutumaan hyvin siinä, vaikka ekaa tatutointia ottaessa vähän jännittikin :) Ehdottomasti päästävä ottamaan seuraava (tai sitä seuraava kuva) Karille :)

  • Reply Inksu sunnuntai, joulukuu 18, 2011 at 17:17

    Ei oo todellista, meinasin kuolla kun luin ton kohdan sun Panu-matikanmaikasta, mun entiseen lukioon kun tuli pari vuotta sitten uus matikanmaikka nimeltä Panu ja se oli tosi pelokas ja sätky, ettei vaan olis kyse samasta tyypistä:D

    • Reply Meri maanantai, joulukuu 19, 2011 at 01:21

      haha voi olla :)

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post