Meri Lomalla: tissipostaus

Mä tavallaan päätin etten tästä aiheesta enää jauhais, mutta kun nyt on kai kolme esittänyt kysymyksen näistä mun silikoneista, niin copypasteen vaan kylmästi postauksen jonka tein edelliseen blogiin mun RINTOJENPIENENNYSLEIKKAUKSEN tiimoilta.

Mun lapsuusajan paras kaveri pakotti mut syömään muurahaisia ja väitti että niitä syömällä saa isot tissit. Ja minähän söin. Siitä 13 vuotta myöhemmin kirosin kyseisen kaverin alimpaan helvettiin. Sitä saa mitä tilaa.

Mulle teininä kaikista hankalinta oli suurten rintojen kanssa se, että pelasin futista ja aina ennen treenejä tai matseja oli oma projektinsa kun teippaili (ilmastointiteippi!) ja tuki tissejä parhaansa mukaan ettei ne peittäis näkökenttää juostessa. Mulle oli aina (myös vanhemmalla iällä) ihan normaalia laittaa kaks urheilutoppia päällekkäin ja mahdollisimman tiukka paita että rintojen liikkuvuus ois mahollisimman minimissä. Hätä keinot keksii.

Lisäks oon kärsiny ihan järkyttävistä niska-hartiaseudun kivuista jostain 16-vuotiaasta ja tää jumitus puolestaan laukasee mulla aika ajoin tosi pahoja migreenikohtauksia.

Myös se raivostutti että esim. baareissa miehet jostain syystä kokee olevansa täysin oikeutettuja puristelemaan / kommentoimaan rintoja pelkästään sen takia että ne ei mahdu siihen normaalikokosen rinnan piiriin . En tajua mikä siinä on. En mäkään mee sanomaan kellekkään että ”onpas sulla kivasti tänään oikeessa lahkeessa, saanko kokeilla?” tai vaihtoehtosesti iske vaan kiinni ja kokeile. Ja sitten nää sankarit vielä ihmettelee miks saa tuopin silmille tai litsarin poskelle.. Olin myös täydellisen kyllästynyt kuulemaan jatkuvaa kommenttia kavereilta näiden koosta tai olemaan se isotissinen tyttö… näitä vois jatkaa loputtomiin :D

Varsinainen päätös tähän koko leikkaukseen synty syksyllä 08. Ja siis päätin, että nyt teen sen ja olin seuraavana päivänä työterveyslääkärissä kysymässä että kirjottaisko se mulle lähetteen HYKSiin. Olin edellisenä päivänä tutkinu monta tuntia kaikkia netin keskustelupalstoja ja tiesin että täytän leikkauskriteerit (mitta x kaulankuopasta nänninpäähän, painoindeksi alle 30 ja häiritseekö päivittäistä elämää..) Lääkäri oli tosi nihkee, mutta pidin pintani ja täytin paperin johon kirjottelin ummet lammet siitä miten kauheen vaikeeta mulla on elää isojen rintojen kanssa. Olin ihan varma että se lääkäri ei kirjota mulle lähetettä, joten yllätys oli suuri kun seuraavalla viikolla postiluukusta tipahti kirje, että mulle oli varattu aika sairaalalääkärin vastaanotolle.

Eka tapaaminen lääkärin kanssa hyksissä oli tammikuun 09 alussa. (tästä osa on jo lukenut) Olin valmistautunu perustelemaan vaikka millä sitä, miks mun on pakko päästä siihen leikkaukseen (mm. oon aina halunnu harrastaa trampoliinivoimistelua yms) mutta lääkäri vaan kerto riskeistä (imetyskyvyn menetys, tunnon heikkeneminen, esteettinen haitta) ja kysy että oonko ihan varma että haluun lähtee tähän. Mä en oo koskaan halunnu imettää (en tiedä miks) tuntoa näissä ei oo koskaan oikein ollukkaan ja siitä esteettisyydestä.. No pahemmaks ei voi enää mennä. Joten.. HELL YEAH.

No siitä alko sitten odottelu. Kunnallisella puolellahan nykyään on sellainen ihana ja ihmeellinen asia kun hoitotakuu, joka on 6kk. Olin valmistautunu henkisesti siihen, että mut leikataan joskus elo-syyskuussa, hoitotakuusta huolimatta. Sain kuitenkin maaliskuussa jo kirjeen kotiin että pääsen leikkaukseen huhtikuun lopussa. Alle 5 kuukautta siis!

Viikkoa ennen leikkausta kävin mammografiassa (kivuliain kokemus koskaan) ja muutama päivä ennen leikkausta tapasin leikkaavat lääkärit, jotka piirteli mun tissit täyteen viivoja ja selitti että mistä leikataan ja miten ja varmisti viellä pariin kertaan että oonko varma et haluun ryhtyä tähän. Siinä vaiheessa kun olin kuunnellu pari viikkoa kavereiden ”no joko jännittää”-tenttausta ja sitten vielä lääkäreiden ”ootko nyt varma”-varmistelua muhun iski ekaa kertaa ihan älytön paniikki. Ja se tuli sitten täysillä. En pystyny nukkumaan ku mietin vaan että mitä jos joku menee pieleen. Seuraavana aamuna olin ku zombie, oksentelin ja tärisin. Tulin siihen tulokseen et on ehkä parempi marssia taas lääkärille, koska töihin musta ei ois menijäks. Mulle sattu onneks lääkäriks joku vanha nukutuslääkäri joka kävi mun kanssa sen leikkauksen läpi ja rauhotteli 45minuuttia niin, että hengitys kulki taas normaalisti eikä tuntunu enää siltä, että kuolen siihen paikkaan. Sain diapameja ihan varmuuden vuoks jos iskee taas ahdistuskohtaus.

Leikkauspäivänä mun piti olla sairaalassa aamuseiskalta. Olin nukkunu ihan suht hyvin enkä saanu paniikkikohtausta vaikka puhelin soi viiden minuutin välein kun ihmiset soitteli ja toivotti onnea. Sairaalassa sain sairaalapyjaman (mua harmittaa etten varastanu niit vaaleenpunasia sairaalahousuja. jos lukijoissa on hoitsuja niin pliis, napatkaa mulle yhet sellaset!) ja pääsin huoneeseen odottelemaan että koska pääsen leikattavaks. Hoitajat kävi ottamassa jotain kokeita ja joskus kymmenen aikaan sain esilääkityksen. Mä en mitenkään haluis kritisoida niiden esilääkitystä mutta sain yhen diapam 5mg ja panadol 500mg vaikka olin sanonu että pelkään kuollakseni. Onneks sain tietää vasta myöhemmin mikä tää mun esilääkitys oli ollu, koska oisin varmaan järjestäny jonkun kohtauksen ja ryöstäny lääkekaapin.

Vähän ennen yhtätoista lähettiin sitten leikkaussaliin. Johtuen mun naurettavasta lasten esilääkitysannoksesta aiheutin pientä hämmennystä kun ilmotin, että haluu kävellä ite leikkaussaliin enkä maata sängyssä kuljetettavana. Leikkaussalissa kiipesin sitten pöydälle makaamaan ja yritin asettautua kaikkiin telineisiin oikein. Sitten sain happea ja unilääkkeen käteen ja sitten tulikin nukkumatti. Yritin ajatella oikein kivoja asioita kun tajusin että nukahdan kymmenen sekunnin kuluttua, mutta en muista nähneeni mitään unta. :(

Kolmen aikaan heräsin siihen että joku mun vieressä kuorsaa kun katujyrä. Väsytti ja oli tosi tokkurainen olo, mutta ei särkeny. Jouduin olemaan heräämössä muutaman tunnin enkä saanu nukuttua ollenkaan johtuen siitä kuorsaavasta perkeleestä joka oli siinä verhon toisella puolella. Olin kun pikkulapsi ja kysyin vartin välein että koska pääsen osastolle ja voiko happiviikset jo ottaa pois kun ne tuntu inhottavilta. Terkkuja vaan sinne heräämöön, olin varmaa ihana potilas.

Kuuden aikaan pääsin vihdoin osastolle ja siitä noin puol minuuttia joku hoitaja tulee kertomaan että mun äiti on soittanu kolme kertaa sinne ja kyselly mun vointia ja kysy josko voisin ite soittaa sille ja kertoo et kaikki on kunnossa (kiitti äiti) Siinä sitten soittelin ihmisiä läpi ja kerroin että oon hengissä eikä satu mihinkään. Mut hei, sainhan kuitenkin särkylääkkeeksi panadol viissatasia!

Eka yö oli aika hankala, koska mulla oli koko rinta melko isossa paketissa ja särki selkään kun ei voinu nukkua kyljellään. Dreenit (sellaset lasikuituputket jotka on työnnetty ihon sisään imemään liikoja kudosnesteitä, ällöä!) oli inhottavat ja tippa häiritsi niin olo oli lähinnä tosi inhottava. Ja tuntu että aina kun oli just vahingossa torkahtanu niin hoitajat tuli mittamaan verenpaineita tai laittamaan uutta tavaraa tulemaan tiputuksessa.

Seuraavana päivä oli ihan kiva fiilis. Sain ruokaa ekan kerran yli vuorokauteen! Nukutti edelleen aika paljon joten makoilin sängyssä ja luin (ja torkahdin aina puolessavälissä sivua) kun ei huvittanu liikkua dreenien (ja kahden ihanan veripussin kanssa johon se kaikki ylimääränen neste meni) kanssa.. Sain jotain jumppaohjeita (muistin sen just, en oo jumpannu viel kertaakaan vaik niitä liikkeitä piti kai tehä monta kertaa päivässä..) ja miljoona eri paperia jossa oli hoito-ohjeita. Mun huonetoverina oli nainen jolla oli rintasyöpä ja jolta oli jouduttu poistamaan toinen rinta kokonaan… Teki mieli hypätä ikkunasta kun se oli kertonu tarinansa ja sen jälkeen kysy että mikä mulla oli… Tuntu oma leikkaus tosi turhalta siinä vaiheessa.

Kahen aikaan tapasin taas leikanneen lääkärin joka poisti dreenit (ÄLLÖÄ!) ja poisti sen paketin joka oli siihen asti tuonu mulle noin kolme kertaa suuremman etumuksen kun ennen leikkausta. Puettiin rintsikat päälle (sain sairaalasta kahdet) ja sitten sanottiin että saan lähteä kotiin. Siinä just ennen kun olin lähössä kotiin tajusin kysyä että saanko jotain lääkkeitä mukaan.. Kävi ilmi että lääkäri oli UNOHTANUT kirjottaa mulle antibiootin ennaltaehkäsemään tulehduksia ja särkylääkkeitä (mainittakoon, että edelleenkään ei sattunu mihinkään..) Sain muutaman päivän lääkkeet mukaan jonka jälkeen isukki tulikin sitten jo hakemaan mua…

Eka päivä meni torkkuessa ja maatessa. Tokana päivänä alko seinät jo kaatua päälle ja lähin jo näkemään kavereita ja sen jälkeen kaikki on menny loistavasti. Söin ekat kymmenen päivää panadolia 3x päivässä kuurina. Se riitti pitämään kaikki kivut poissa. Olin selannu noita keskustelupalstoja läpi ja eläny siinä uskossa että oisin ollu tosi kipee ainakin ekan viikon ja vetäny sellasia taju kankaalle särkylääkkeitä etten ois tienny omaa nimeäni…

Kaks viikkoa leikkauksesta kävin taas lääkärissä ja poistettiin haavateipit jotka oli ollu teippien päällä. Samalla poistettiin vähän tikkejä ja todettiin että toisessa tississä oli haava vähän auki, mutta ei pahasti ja se oli kuulemma ihan normaalia. Sain lisää särkylääkkeitä (ihan kun muka tarttisin) ja lopputarkistusjana ens vuoden huhtikuulle. Ja siinä se.

Muutamaan esitettyyn kysymykseen vastauksia (lisää saa toki kysyä)
tavaraa multa lähti n.400g / tissi. Ois saanu mun mielestä lähteä enemmänkin, mutta ehkä se ois sit ollu liian iso shokki… Mutta melkein kilo vähemmän kannateltavaa noilla selän lihaksilla
leikkaus suoritettiin ns. ankkuritekniikalla

(nää mun paint-taidot yhdistettynä läppärin hiireen..)

Siniset on siis leikkauskohtia (ne on vähän enempi suorassa.) punaset niitä aukile kohtia.. Ja tää koko piirrustus esittää siis rintaa.

  • Arvet jää. Mutta varmaan toi pystyarpi tulee olemaan se näkyvin. Pidän kiinni mun puukotus-tarinasta.
  • Imetyskyky on tulevaisuudessa 50/50. Se joko onnistuu, tai sitten ei.
  • Mun kuppikoko pieni muutamalla. Tää jää ehkä D-kuppiin.. (toim huom. in ur dreams, E-kuppi) Mun ”toive” oli B-C.. Turvotus kai laskee vielä.
  • Oon maailman eniten tyytyväinen siihen että tein tän. Selkä on vielläkin vähän kipeenä, mutta oottelen nyt että vatsalleen makaaminen onnistuu kunnolla ja meen sitten hierojalle joka ajaa jollaina sellasella asfalttikoneella mun selän yli ja avaa joka hemmetin lihassolmun mitä sieltä löytyy.
  • Olin sairaslomalla duunista 4vkoa lähinnä siksi että en saanu nostaa mitään 3kg painavempaa. Onko joku nähny mun käsilihaksia?
  • koko juttu tuli mulle maksamaan 110 euroa. Tossa on mukana kaks lääkäritapaamista (se paria päivää ennen ollut & jälkitarkastus..)
  • Mua harmittaa etten ottanu itelleni sellasta ennen ja jälkeen kuvaa… Osaisin iloita näistä vielä enempi :)

Tämä siis syksyllä 2009 kirjotettu juttu.

Nyt on pari vuotta menny leikkauksesta ja oon edelleen hyvin rakastunut näihin mun kaksosiini. Olisin toivonu pienempää lopputulosta, mutta kuten lääkärikin mulle sano niin mulla ois saattanu mennä oma kehonkuva niin täydellisen sekasin että parempi kai näin. En vielläkään pysty ostamaan niitä Hennesin rintsikoita mutta ainakin pystyn käyttämään kivoja bikineitä kun ei tissit roiku polvissa asti :) Oon todennu bandeau-bikinit hyviks, niitä käytin jo ennen leikkausta kun niistä on helppo ottaa se koko 44 ja sit sitoa vaan tarpeeks tiukalle / tai ottaa neulan ja lankaa ja lyhennellä sitä ympärysmittaa… Mulla lukee mun potilaskertomuksessa, että oisin halunnu lopputuloksesta pienemmän ja kaikki vaivat ei poistunu, joten periaatteessa jos haluun niin pääsen korjausleikkaukseen.

Arvet mulla on edelleen, ja ne jääkin tosin ne vaalenee koko ajan ja kun teitä kuitenkin kiinnostaa niin eipä kukaan kakslahkeinen oo asiasta koskaan huomauttanu. :D

Mä pääsin kaikenkaikkiaan tosi helpolla kaikesta, vaikka haavat alkuun vähä temppuilikin, mulla ei ollu oikeestaan mitään kipuja enkä ehkä malttanu levätä niin paljon kun ois pitäny.

Kysyä saa jos on kysyttävää, vaikka sitten sähköpostilla. Tää aihe on mulle niin lähellä sydäntä että vastaan oikeesti tosi mielelläni heti kun palailen takas kotiin :)

Kaikki kirjoitukset aiheesta .

16 kommenttia aiheesta Meri Lomalla: tissipostaus

  1. Anis Anis kirjoitti:

    Hehe, vieläkö oot vaaleenpunasia sairaalahousuja vailla? ;)

  2. nene nene kirjoitti:

    Olipa tutun kuuloista tekstiä :) Taisin nimittäin olla pari kuukautta sitten samalla osastolla (jos olit naistenkilinikkalla?), tosin eri operaatiossa. Muakin ravisteli naapurisängyn rintäsyöpäpotilaan kohtaaminen ja aloin arvostamaan omaa terveyttä ihan uudella tavalla. Multa poistettiin hyvälaatuinen kasvain, joka oli kuitenkin ehtinyt jo aika isoksi, joten asennemuutoksen taustalla oli tosin myös pelko pahemmasta. Ennen pidin rintojani turhan pieninä ja muutenkin kummallisen epätasapainoisina, mutta näiden kokemusten jälkeen arvostan niitä suuresti, isosta arvesta huolimatta. Lisäksi tämänkaltaisten kertomusten ansiosta oma C-kuppi tuntuu nykyään juuri täydelliseltä.
    Hyvä, että (entiset) isotissiset muistuttelee niiden huonoista puolista silikonirintaisen hollywoodpimujen vastapainoksi. :)

  3. emma emma kirjoitti:

    hei ihanaa ku teit tän postauksen, ittellä on vähä sama ongelma. oon miettiny tota ihan sikana jos itte menis kans, mut mua eniten pelottaa ne arvet ja kivut. tää ehkä rohkasee mua vielä et meen sinne lääkärille puhuu ja varaa ajan.

  4. nene nene kirjoitti:

    Aika pian edellisen kommentini jälkeen törmäsin aiheeseen muualla ja huomasin sieltä, että nämä leikkaukset tehdään kai useinmiten Töölössä. Noh, paikka kun paikka. Mun operaatio sujui aika samoin siellä naistenklinikallakin, vaikka olikin eri leikkaus. (Paitsi, että esilääkityksen jälkeen mua käskettiin kävelemään leikkaussaliin ja se oli yksi huterimmista kävelyreissuista pitkään aikaan :D ) Osasto, jolla olin, oli aika vahvasti rintasyöpiin keskittynyt, siksi(kin) puhuin niin pitkät pätkät tuosta koko jutun herättelevyydestä. :)

  5. anniina anniina kirjoitti:

    onks sulla nyt sit ne niskavaivat helpottunu? et oli oikeesti hyödyllinen leikkaus? jotenki toi 400 g tuntuu vähäseltä, vaikka en kyllä nyt oikein tiä paljonko se on (yritän kuvitella mielessäni 400 g kasaa) :D

    •  Meri kirjoitti:

      400g/tissi eli yhteensä 800g. roikuta kahta jauhelihapakettia 10 vuotta niskassa ni tiiät :D

      mut on ne helpottunu, ei niin hyvin ku oisin toivonu :(

  6. Roosa Roosa kirjoitti:

    Olin häissä ja näin siellä monella tytöllä mekon kanssa silikooniolkaimet :D tulit heti mieleen ja oisit varmaan saanu hepuli

  7. jee jee kirjoitti:

    Kiva tissipostaus, ja on ne kauniit, mutta mä aion nyt tähän väärään paikkaan kommentoida siitä sun kiharrusjutusta. Kiitos. En ikinä oo oikein taitanut kiharrusta millään vehkeellä. Sain tollasen puikon jo toukokuussa lahjaksi, ja jaksoin kerran kokeilla sitä. En osannut laittaa niitä hiussuikaleita silleen ”suoraan” sitä vasten, vaan ne meni aivan kippuralle itsensä ympäri samalla kun kiersin niitä puikkoon, ja tuli aivan törkeän näköiset. Nyt oli sitten pakko kokeilla uudestaan kun luin ton sun postauksen, eikä meinannut aluksi sujua, mutta kun ajattelin sitä, että säkin onnistuit hienosti, niin jes kuule, mäkin onnistuin! Ja ne oli vielä tosi hienot ja sopi ihanasti mun uusiin hiuksiin, jotka taitaa muuten nyt olla melko samanpituiset kuin sulla.

  8. ärr ärr kirjoitti:

    En tiiä miks, mut mun tuli kauhee pakottava tarve kommentoida tähän et tosi kiva et pystyt kertoo tästä operaatiosta tällee suoraan häpeilemättä. :) tästä oli apua tosi paljon, ku itselläni on kans isot rinnat kroppaan nähden.

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.