terveisiä suomesta!

Laura tässä moi! Pitkästä aikaa, ei mun ihan näin kauaa ollut tarkotus pysyä poissa blogimaailmasta, mutta mitä pidempään olen taukoillut, sen suurempi kynnys on ollut enää kirjoittaa mitään.. Mutta kokeillaan nyt alkuun vaikka ihan vain tällaista vierailua täällä Merin blogin puolella! Eli niille ketkä minut tuntevat ja muistavat, niin moi murut!, ja niille jotka eivät, niin olen siis se kolmas tyttö tuosta riiviötriosta, joka koko viime syksyn ylikäytti toistensa seuraa, sweet chili -dippiä, Finnkinon leffateattereita, mustikkashotteja, Bar Bäkkärin sohvia sekä kyseisen yöravintolan ihanan portsarin hermoja. Erotuksena Meriin ja Annaan olen tosin se, joka vuoden alussa jäi ihan vain tylsästi Suomeen.

Meri välitti tuossa jokunen viikko sitten lukijansa vienon toiveen vierailijapostauksestani, ja mun ajatuksista siitä, miten me Suomeen jääneet kaverit kaikki varmastikin vuorotellen kuollaan kateudesta Annan ja Merin viettäessä ihanaa Australia-vuottaan. Olen toki saanut teidän Merin lukijoiden kanssa nauttia ihanista merellisistä kesäkuvista tyttöjen blogien kautta, ja kun niitä vertaa noihin ah-niin-ihanan keväisiin harmauskuviin mitä huhtikuisesta Helsingistä olen juuri ottanut, niin olisihan se kesä aika ihana! En tietenkään voi puhua muiden Merin ja Annan kavereiden puolesta, mutta minulle kateus tarkoittaa kuitenkin sitä, että omassa elämässäni pitäisi olla jotain, mihin olen niin tyytymätön, etten voi kuin vihertävänä haikailla jonkun paremman asian perään. Omalla kohdallani näin ei onneksi ole, koska minulla on kaikki hyvin Suomessakin :) Mulla on täällä ihana poikaystävä (vaikkei se olekaan kuuma surffaaja tai kengurun kasvattaja), minunkin parvekkeelta näkyy meri (joka on tosin vielä vähän jäässä), olen jo aikaisemmin viettänyt villin ja vähän päättömän vuoden ulkomailla (no okei, niinkin kaukana kuin Oslossa, mutta se olikin mun unelmapaikkani) ja olen tällä hetkellä opiskelemassa hyvin lähellä sitä alaa, jolla haluan loppuelämäni työskennellä (paitsi, että oikeasti olen vain muun alan töissä ja taistelen sen kymmenen rästiesseen kanssa, jotka pitäisi saada parin kuukauden sisällä tehtyä). Keskityn siis huomattavasti mielummin olemaan tyttöjen puolesta onnellinen, kuin kadehtimaan mitään heidän tämänhetkisestä elämäntilanteestaan!

Kateuden sijasta se päällimmäinen tunne onkin ollu haikeus. Oon ehkä maailman onnellisin, että ehdin tutustua Meriin ja Annaan niin hyvin ennen heidän lähtöään, vaikka olisihan se ollut helpompaa kestää toisten muuttaminen jonnekin planeetan toiselle reunalle, jos ei olisi oltu niin läheisiä. Mutta en usko, että elämässä kannattaa itseään kamalasti suruilta säästää, muutenhan olisin jäänyt paitsi maailmankaikkeuden parhaasta syksystä ja upeimmista ystävistä, jos viime vuotta olisi niin tiiviisti noiden kahden riiviön kanssa hengannut. Totta kai mua välillä harmittaa, etten voi pyytää Meriä mun kanssa treffeille, saati kävellä baarista kyseisen neidin luokse yökylään kylmien McHampurilaisten kanssa. Tai soittaa Annalle, että mua vituttaa nyt, voinko tulla kylään. Ja kyllä musta välillä tyttöjen postauksia lukiessa tuntuu, että nyt niillä on siellä niin mieletöntä ja hauskaa, että ei ne mua enää mihinkään tarvii, ja oon ihan unohdettu, nyyh. Ja pakko myöntää, että olen tyttöjen muuton jälkeen käynyt ehkä tasan kerran ulkona, ja sillonkin taisin juoda kaksi siideriä ja lähteä baarista ennen bussien yötaksan alkamista.

Toki jos mä saisin päättää, niin lähettäisin molemmat kesäksi Suomeen, jossa he ymmärtäisivät että Australia oliskin ihan kamala ja jäisivät tänne. Siitä sitten jatkettaisiin mihin tammikuussa jäätiin, ja hengailtasiin villisti (mutta toki sivistyneesti) hamaan tulevaisuuteen asti. Mutta toisaalta samalla päätöksellähän sitä jumittaisi kaikkien elämät yhteen kohtaan, eikä toikaan elämä nyt ehkä kamalan kivaa olisi enää viiden vuoden päästä? Kai se on vain myönnettävä, että ystävyys on nimenomaan sitä, että toisensa vieressä pysytään, heitti elämä sitten ihmiset mihin suuntiin tahansa. Eikä se yksin tälle mantereelle jääminen tarkoita sitä, että koko ystävyys unohtuisi, se vaan muuttuu erilaiseksi. Ja vaikka onkin oikeasti välillä aika tylsää käydä kaiken tän sateen keskellä vaan töissä ja pitää hienoimpana sosiaalisena elämänään Sims kolmosta, niin pitää vaan olla onnellinen, että on 2010-luku ja kaikenmaailman fb-chatit, skypet kännyköistä puhumattakaan on keksitty. Oispa aika pyllystä yrittää pitää yhteyttä ainoastaan postin kautta, tulis nimittäin aika mielenkiintoisia hetkiä, jos kaikki meidän öiset kriisitekstailut käytäisiin kahden viikon viiveellä postikorttien välityksellä.

Kaikki kirjoitukset aiheesta , .

57 kommenttia aiheesta terveisiä suomesta!

  1. laura laura kirjoitti:

    Ihana postaus, Laura! Sun kirjoituksiasi on ollut kyllä kova ikävä. Yritin monta monituista kertaa etsiä blogiasi, enkä voinut millään uskoa, ettet enää kirjoittanut :D Eli täällä on myös eräs innokas lukija! Tsemppiä jatkoon, toivottavasti kuullaan susta pian taas! :>

  2. Marge Marge kirjoitti:

    I h a n a a ! Oon myös yksi niistä jotka on niiiin ikävöinyt Lauran blogia, joten aivan huippua että edes vierailijapostauksen kautta kuullaan tästä neidistä! :)

  3. Tuu Tuu kirjoitti:

    Tuu Laura takasin!

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.