oh honey

Kengurun katsomiselta päästiin kun Herra itse päätti ehdottaa että jos lähettäis jo nyt viikonlopuks. ”joo sori, kauheesti töitä!” Luulen että olisin tappanut itteni jos olisin lähteny mukaan, sen verran ahdistavaa tosiaan Herran käytös on.

Oltiin keskiviikkona syömässä. En keksiny yhtään hyvää syytä miks en vois lähteä nopeelle dinnerille (en jaksanu tehä ruokaa ja jääkaappi oli sitä paitsi tyhjä) joten kidutin itteni kaks tuntia ko ihmisen seurassa. Mä totesin tän jo viikonloppuna, mutta joka ikinen asia mitä teen on tän tyypin mielestä mahdottoman söpöä. Siis kaikki. Se pitää myös toki aina kertoa erikseen ”oh honey, you are so cute” ensinnäkin, mikä vitun honey? Mä oon kaukana hunajasta, ettäs tiedät. Siihen söpöyteen en ees lähe sen enempää puuttumaan. Ainiin, ja tähän se lausahdukseen kuuluu myös yleensä sellanen poskesta nipistäminen. Oonko mä 3 vuotias? Nojoo, enivei, tän kahden tunnin sisään se sai mahdutettua KOLMETOISTA kertaa lauseen ”oh honey, you are so cute” ihan totta. Kolmetoista. Käyn oksentamassa välissä.

Asia jota en ymmärrä: Miksi täytyy pitää kädestä sillon kun syödään? (tai koskaan muullonkaan, en varsinaisesti oo mikään kädestäpitelijä tyyppi)  Tähän hyvä keino on olla irrottamatta chopsticksejä tai viinilasia hetkeksikään, ettei niitä vapaita käsiä vaan vahingossakaan ole. Jos pakko irrottaa jommastakummasta, niin suosittelen kännykän näpräämistä ja ”so many emails!” -huokailua.

Kun olin lähettäny tarpeeks monta tärkeetä työsähköpostia (=lue ”miksi toi tekee noin?” tekstiviestiä kaverille) niin ilmeisesti jopa tän yhen epäilykset heräs kun se kysy että lähettelenkö viestejä poikaystävälle. Tähän vastaukseksi sellanen epämääränen arvoituksellinen mumina jonka on tarkotus osottaa että niitä miehiä on ainakin 8.

Se myös pohti että mitenköhän se pärjää sitten kun mä lähden. Hmm. Anna kun mietin, tosi hyvin, voidaan alkaa harjottelemaan jo nyt tätä erossa oloa.

Sen jälkeen kun  löysin heti ensiyrittämältä maan suurimman kusipään (itseasiassa kaks, mutta Mattyn tapauksessa asia ei kauheesti haitannu mua…) niin saan vastapainoks maailman oksettavimman ja kilteimmän ja ahdistavimman friikin. Ei kiitos.

x

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

36 Comments

  • Reply JMP_82 lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 06:11

    ”Ainiin, ja tähän sen lausahdukseen kuuluu myös yleensä sellanen poskesta nipistäminen.” Apua! Siis kuka tekee noin!?! Mummot ja kummitädit lapsen 4-vuotissynttäreillä, EI muut! EI parikymppiset miehet! Ja kädestä pitäminen SYÖDESSÄ?? Excuse me?? Munkin pitää käydä oksentamassa tässä välissä. Miten tuo ihminen voi miettiä miten se pärjää, kun lähdet Australiasta, jos olette tunteneet noin viikon ja tavanneet vain pari kertaa? Sano mun sanoneen, tuolla tyypillä on joitain ongelmia!

    Hei, otapa siitä meille jokin salakuva. Sen tapauksessa ei varmaan haittaa vaikka julkaiset sen kuvan blogissas, joutaakin yleisen häpäisyn kohteeksi ;) Ja älä missään nimessä, ikinä, mainitse sanallakaan, että kirjoitat blogia, muuten se googlettaa ja löytää sut (se on asialleen niin omistautunut, että varmasti hankkii blogisi osoitteen jostain käsiinsä). Ja blogin löydettyään se katsoo kuviasia 24/7 ja *piip* kotonaan. Tai tulostaa kuviasi ja päällystää niillä asuntonsa seinät. Hyrrr.

    Mutta hauskinta/kummallisinta tässä on se, että tuollaiset yltiöromanttiset, jatkuvasti tyttöään kehuvat, monta kerta päivässä soittavat ja luonteeltaan takertuvat pojat on joidenkin tyttöjen unelmamiehiä, oikeasti. Toivottavasti tämä Oh Honey Boy löytää itselleen Sweet Princess Been. Mitä pikemmin, sen parempi.

    • Reply JMP_82 lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 06:23

      Ja vielä unohdin kommentoida, että tekstisi oli tosi hauskaa luettavaa, kirjoitat niin elävästi! Tuosta ravintolatilanteesta olis saanut ihan loistavan sitcom-ohjelman jakson, vaikka olikin sulle tosielämän kärsimystä.

      Matty oli se sulkapallonpelaaja sieltä Aussie Day-juhlista?

      • Reply Meri lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 08:54

        joo sama tyyppi :)

    • Reply Meri lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 09:44

      tää herra on vielä päälle 30, eli toi poskesta puristelu menee täysin yli hilseen, mutta joo, toivottavasti löytää oikein pian sen oman prinsessansa ja jättää mut rauhaan…

  • Reply Ann lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 08:35

    Tosta miehestäs tulee ihan mieleen sen yhen (kai jogurtti-mainoksen) tyyppi. Joka leipoo jotain pullaa ja sit sanoo ”Miks tää on näin lässähtäny” ”Voi ei onko tähän tullu reikä” : DD

  • Reply Laura lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 09:13

    Voi ei! Ihan paras :D Koita pärjätä. Jos et muuten pääse eroon, niin hae se sun personal trainer mukaas ja kerro että täs on mun uus poikakaveri.. Eiköhän säikähdä :P (Olettaen siis että se trainer on vähintään semmonen kaapin kokonen)

  • Reply aa lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 11:14

    et usko kuinka hyvät naurut sain tästä!! poika on kyllä niin oksettava :D
    entä c:ee, onko hän se toinen kusipää?

  • Reply Sanna lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 11:46

    Hei, keksin idean. Raahaa se mukanas ostoksille ja kato kun heikompi kaatuu ! :P Shoppaat rahapussis, jalkas ja itsesi niin kipeeks että varmasti mies tajuaa että siun kanssa ei koskaan kannata lähteä enää kauppaan ja alkaa muutenkin vähän karttaa. Plus tottakai jos siulla ei johonkin varaa ole – eiköhän Sweet Honey Beellä ole? ;DD

  • Reply miia lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 11:46

    !!!!:D:D:D

  • Reply Tiia lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 12:57

    Auts, mä en olis selvinnyt ehkä elävänä tuollaisesta. :D Mua alkaa aina ahdistaa treffeillä jos se mies on tyyliin aivan rakastunut muhun, vaikka on tuntenut mut ehkä kaksi tuntia eikä todellisuudessa tiedä mitään. Just sellasta ”voi että miten söpö voit olla” ja kerrankin joku ihan oikeasti selitti varmaan tunnin siitä että ”sitten, kun me seurustellaan…”. Jeps, päästätkö mut ensin laattaamaan tän ällötyksen ulos??? :D Miksei voi vaan pitää omana tietona noita, haha!

  • Reply jau lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 13:23

    Hei pliis Meri kerro mitä C teki??! :D

  • Reply Niina Än lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 13:23

    Kuulostaa varsin siirappiselta, eiku ihanalta ;P

    Kuka tää Herra siis on? Nro 47? Eikun oikeesti, ooksä puhunut täst aiemmin, mul on menny viimiset päivät kipulääkehouruissa ni en tajuu kuka tää on.

  • Reply Iiris lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 16:51

    Kuulostaa niin karmaisevan tutulta ihmistyypiltä.
    Mun entinen mies oli tuollainen. Aluksi (kolme ekaa päivää) se oli mairittelevaa, kukkaset ja julkiset hellyydenosoitukset sun muut, mut viikon jälkeen ”I love you”n sanominen on way too much. Tavattiin vaihdossa ja hengailtiin siellä kolmisen kuukautta. Luulen et mun toleranssi oli korkeella koti-ikävän ja maisemavaihdoksen takia (vähän ku ois lomalla), mut ku pääsin himaan ja yritettiin jatkaa juttua ni tajusin kuin naurettavaa koko homma oli.

    Erottiin lomamatkalla siellä teidän puolella maailmaa (ei hyvä veto) :D Mut en pystyny toiselle valehtelemaan omista tunteistani. Vieläkään (tästä on siis monta vuotta) hän ei ”ole unohtanut mua” ja kuulen hänestä tasaisin väliajoin. Viimeisin oli pusukuva meistä vaihtoajoilta, jep jep.
    Eli se mitä yritän sanoa, mitä nopeammin pääset eroon sen parempi, nyt puhuu kokemuksen syvä rintaääni! ;)

    ps. tää ex asuu nykyään samalla mantereella teidän kanssa, varo vaan :D

    • Reply Meri sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 01:03

      jos se ei oo toi sama, niin sit tapaan sen varmaan seuraavaks:D

  • Reply wrldtrvellr lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 17:11

    :DDDD ihan parasta:D mä niiiiin vihaan semmosia ällöttäviä ylikilttejä miehiä. ja semmosia itkeviä. ”IHANA AURINGONLASKU, YHYYYYY!” hyii että:D Ymmärrän sua erittäin hyvin tässä tilanteessa:D

  • Reply illi lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 19:00

    aivan loistavaa tekstiä meri ! rakastan sun kirjotustyyliä. ja tuli tosta kädestä pitämisestä heti mieleen sinkkuelämää ku samantha veti kätensä pois ko smith halus pitää sitä kädestä kii.. :D

    mut siis rajansa kaikella ! ei ruokaillessa mitää kädestä pitämisiä oikeesti ! syömisee tarttetaan kaks kättä, eikä se ruokailu ny nii kovin romanttista oo et kädestä pitämisiä viel kaivattais.. huoh ! ja tohon poskesta nipistämisestä en ees viitti kommentoida….

    • Reply Meri sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 01:02

      smith ois saanu pitää mua kädestä ihan niin paljon kun haluaa ♥

      • Reply illi sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 19:44

        totta ! smithin kanssa vois tehdä poikkeuksen.. sillon vois pitää kädestä kii ruokaillessakin ! se vois jopa syöttää…

        • Reply Meri maanantai, maaliskuu 28, 2011 at 02:30

          syöttää ja nipistellä poskista ihan sydämensä kyllyydestä!

  • Reply mmiraaa lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 19:17

    Hyi kamala, en ymmärrä mikä tollasia riivaa :D En ikinä, ikinä kestäis oksentamatta tuota viittä minuuttia kauempaa. Yäh, oksettaa kun aattelenkaan että joku pitäis mua kädestä syödessä, soittais 10 kertaa päivässä, sanois mulle 20 kertaa ”oh honey you’re so cute” 10 minuutin sisässä saatika nipistäis poskesta (tosin siinä vaiheessa saattaisin lyödä..). Kuka nainen voi haluta tollasta?! Joo, liika on liikaa :D

    Anyways kirjoitat munmielestä aivan ihanalla ja omaperäisellä tavalla, tykkään ihan hirveesti! Ja tsemmpiä ton ”Mr. Siirapin” kanssa… :D

    • Reply Meri sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 01:02

      oi pidän tosta mr. siirapista :D

      • Reply mmiraaa sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 12:40

        Nimitän tolla nimellä melko useita tälläsiä kädestäpitelijämiehiä :D

  • Reply sara lauantai, maaliskuu 26, 2011 at 21:26

    kädestä pitämistä syödessä :D:D mitä ihmettä

    • Reply Meri sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 01:01

      joo en käsitä

  • Reply Emily sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 00:46

    Miks Matty on kusipää? :(

    • Reply Meri sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 00:59

      siis naisten suhteen. se on tosi mukava ja tykkään siitä kyllä, mutta se on vaan se viho viimenen tyyppi johon ihastua / rakastua :)

  • Reply elina sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 12:40

    ai että nauroin! kirjotat ihanalla tyylillä, siulla on ihan huippu huumorintaju! :) tuo miestyyppi on niin ahistava, en kestä sellasta. pitää olla enemmänki sellane sarkastisen vittuileva, ni miun kiinnostus herää :D

    ja tuo käsi kädessä syöminen menee niiiiiiiiiiiiiin yli…. onneks sie oot keksiny siihenki hyvät keinot selvitä tilanteesta :D respect!

    ihannaa kevättä tai mikä vuodenaika teillä siellä onkaan :)!

    • Reply Meri maanantai, maaliskuu 28, 2011 at 02:34

      joo sama. mitä paskamaisemmin käyttäytyy mua kohtaan, niin sen rakastuneempi oon

  • Reply Elisa sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 21:39

    Ai vitsi että sun teksteistä tulee niin hyvälle mielelle, täällä hymyilen ku mikäkin naantalin aurinko :D Vaikka sun tilanteessa oisin kyllä itekin ollut ihan, se juuri, otsassa. Pisteet sulle että selvisit tilanteesta! Sun huumorintajus on ihan mieletön ja blogisi paraaaash! Terkut Suomesta!

  • Reply Audrey- sunnuntai, maaliskuu 27, 2011 at 23:12

    Vähän keskittyminen herpaantu ku alko soimaan päässä tää:
    http://www.youtube.com/watch?v=y4CyNvEfWoE sanoilla ”Oh honey, you are so cute, you’re so cute, you blow my mind, Hey Mickey! :DDDDDDDDD

    Mutta siis kuulostaa ihan kauheelta. Varsinkin tuo poskista nipistely :o Mistähän se on saanu käsityksen että tommonen ois jotenkin soveliasta :D

    • Reply Meri maanantai, maaliskuu 28, 2011 at 02:27

      joo siis kuka tykkää siitä?

  • Reply jennny maanantai, maaliskuu 28, 2011 at 00:54

    Tää Herra Siirappi toimii aika hyvin maanpinnalle pudottajana, kun täällä kylmässä pohjoisessa (okei täällä Skotlannissa lämpötilat hipoo jo noin 15 astetta!!!!…ainakin välillä) tutistaan ja haaveillaan komeista aussimiehistä, joiden kanssa kirmata auringonlaskuun ja joiden ihana charmi vie jalat alta alle sekunnissa.. Ehkä kaikki siellä ei olekkaan sellaisia:(

    • Reply Meri maanantai, maaliskuu 28, 2011 at 02:27

      ja siel on miehillä se maailman seksikkäin aksentti!

      kyllä täällä löytyy myös niitä limanuljaskoja, ei huolta

  • Reply CHIC maanantai, maaliskuu 28, 2011 at 12:21

    K-U-O-L-E-N nauruuuuuuuuuuuuuunnnnnnn!!!!!!!!

  • Reply r perjantai, huhtikuu 1, 2011 at 14:58

    Raivostuttavinta on se, että joku sanoo ”sä oot niin söpö kun sä suutut!”. Pahimmassa tapauksessa vielä nipistää poskesta ja hymyilee. Siinä vaiheessa ei enää viitsi edes vaivautua kommentoimaan. Ei sitten mitenkään. Ovesta ulos ja äkkiä, jompikumpi osapuoli, niin ei tule enempää vahinkoa. :D Jos haluaa isähahmoksi, kannattanee joko hankkia lapsi tai iskeä joku jolla ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. En todellakaan tiedä miksi jokainen (itseni mukaan lukien) tuntuu joskus olleen väkisinkin tekemisissä tuollaisen lässyttäjä-nipistelijän kanssa. :D

    • Reply Meri perjantai, huhtikuu 1, 2011 at 15:38

      siis ylipäätänsä se että jos raivokohtauksia ei oteta tosissaan ni se on niiiin ärsyttävää….
      noi on (ehkä) virkistävää vaihtelua niihin kusipäihin joita normaalisti tapaa :D

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post