we no speak americano

Mulle on esitetty noin 100 ja kolme kysymystä tosta enkusta ja siitä miten oon pärjänny täällä mun ei niin täydellisen englannin kanssa joten vastataan asiaan tälleen postauksen muodossa sitten…

Alkuun oli toki hankalaa, meni muutamia päiviä siihen että tottu tohon aksenttiin ja tarviin nykyäänkin vielä hetken kun tapaan uuden ihmisen ennenkun totun kyseisen ihmisen puhetapaan. Sit on tapauksia kuten Herra Joutsen, jonka oon nähny vaikka kuinka monta kertaa ja  jolta joudun aina pyytää lauseet uudestaan jos en oo nimenomaan kuunnellu mitä se mulle aikoo sanoa. Mutta näitä ei haittaa se että kysyn aina että ”sorry?” ja ne jaksaa aika kiltisti toistaa lauseet uudestaan ja uudestaan (Joutsen jopa näytteli mulle jotain sanaa mitä en tajunnu) Ymmärtämisen kanssa ei siis sen suurempaa ongelmaa. Paikalliset jaksaa ihastuttavan hyvin selittää aina jutut erilailla jos joku lause ei mee perille muuten. Periaatteessa vaikkei jokaista sanaa ymmärräkkään, niin muusta lauseesta yleensä tajuaa kyllä mistä on puhe.

Puhumisen kanssa en oo vielläkään kovin sinut. Oon muutenkin porukassa yleensä se hiljanen ja täällä se vaan korostuu. Tai että puhun sit jos asiaa. Kyllä mä puhun ja kommention asioita yhellä kahella sanalla, mut harvemmin oon suuna päänä (paitsi Mattyn kanssa meijän ekoilla treffeillä kun olin super stressissä ja juonu alle pullon viiniä) Mietin ja pelkään ihan liikaa sitä että teen virheitä ja siks helposti jos en oo varma miten joku asia sanotaan niin oon hiljaa, mutta luotan siihen että nyt kun tiedostan tän jo itekkin niin pääsen jossain vaiheessa asiasta yli. Yritän ajatella sitä niin, että kun kuuntelee ulkomaalaisen puhuvan suomea, niin se saa olla melko huonoa ennenkun sitä ei oikeesti ymmärrä. Mun piti ladata tossa muutama viikko sitten lisää puheaikaa mun liittymään ja kehitin siitä ihan älyttömän stressin koska unohin suurinpiirtein jokaisen sanan joita mielestäni tarvitsin. Selvisin siitä kuitenkin selitettyäni kolmen lauseen tarpeeni noin viidessä minuutissa kolmellakymmenellä lauseella, ja olin niin ylpeä itestäni ettei mitään järkeä.

Sit kun jonkun kanssa on kahestaan ni se on taas helpompaa kun ei tarvi jännittää samallalailla. C:stä on tullu mestari arvailemaan mun lauseiden loppuja jos jään empimään jotain sanaa niin se yleensä sanoo sen sit ite, ja se on ollu varmaan tehokkain tapa oppiakkin uusia sanoja. Oon yrittäny lukee paljon englanniks täällä ja kirjotellu välillä ylös sanoja jotka on ihan pimennossa ja tsekannu sit myöhemmin sanakirjasta.

Vaikeinta täällä on varmaan ollu se että jos suomeks saan ihmiset nauramaan tai hymyilemään jollain typerällä sarkastisella heitolla niin täällä se saa kohteensa naaman valahtamaan poikkeuksetta. Täällä sarkasmi otetaan lähinnä vittuiluna ja ilkeilynä, ja oon vähän pulassa koska en uskalla sanoa enää mitään kun pelkään että loukkaan ihmisiä tosi verisesti. Mä vannon että sain C:n melkein itkemään yks aamu kun totesin sille jotain todella vitsikästä prinsseistä ja sammakoista… Mun pitää ehkä ottaa uudeks tavaramerkiks sellanen Boratin NOOOOT-läppä.

Koko ajan oppii ja sen tajuaa jo itekkin. Ja oon aina salaa tosi ylpee kun pystyn keskustelee jonkun kanssa. Haluisin nopeesti hypätä pari kuukautta eteenpäin, että sais vielä vähän enemmän irti kaikesta kun ei jännitä puhumista. Eli siis älkää antako sen heikon kielitaidon haitata tai estää teitä lähtemästä mihinkään. Ladot sitten vaikka sanoja perusmuodossa yks toisensa perään jos ei muuten mee perille, kyllä se kuuntelija ymmärtää. Mä katoin ennen tänne tuloa mun lempparisarjoja englanninkielisillä teksteillä ja luin englanninkielisiä juorulehtiä. Helppoa oppimista ;)

Mitä tahansa kieltä puhuu jos on pakko.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply Tiia perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 10:23

    Mä niin tajuan että tää tekee musta ”ärsyttävän anonyymin”, mutta ItseKin (ja vastaavasti päättyvät sanat) kirjoitetaan yhdellä k:lla! Raivostuttavan näköistä katseltavaa muuten niin hyvässä tekstissä :D

    Ja hei toi sarkasmin tajun puute noilta ausseilta on aikamoinen fail, en varmaan koskaan uskalla matkustaa sinne, tai ainakin teeskentelen mykkää, jos uskallan…

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 10:34

      hah, mä oon niin luvattoman huono nykyään oikolukee mun tekstejä että noita virheitä on sata joten en voi sanoo muuta ku koeta kestää :D

  • Reply Noora perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 11:11

    Apua! Siis mähän oon sarkasmin kuningatar, enhän mä voi mennä ausseihin jos ne loukkaantuu :D

  • Reply Jenni perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 11:13

    Kuulostaa ihan miun englannin kieleltä. Kuuntelen sujuvasti mutta, kun suu pitäisi avata niin ulosanti onkin sitten astetta jännempää. Olen tosin huomannut, että jos puhekumppani on rento niin sitä rentoutuu itsekin ja puhetta alkaa tulla enemmän ja enemmän. Suoraan sanoen kyrsii Suomen opetusmenetelmät uusien kielten opiskelussa. Minusta on jotenkin hölmöä, että vasta yliopistossa kannustetaan puhumaan, kun taas koko aiempi opiskelu on ollut pelkkää kielioppia ja virheiden korjaamista. Kyllähän niitäkin tarvitsee mutta myös sitä vapaata jutustelua. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käydä juttelemassa englanniksi kouluajan ulkopuolella ja sitten, kun semmoinen kerta tulisi niin suu jää kiinni. No, puhutaanpa hyvää englantia jos uskalletaan avata se suu joskus.

    Terkuin Jenni, joka on vasta nyt tajuamassa, että englantia ymmärretään vaikka kielioppi menisi ihan päin honkia.

  • Reply HarMonica perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 11:13

    Kaikella kunnioituksella, mut mä en kyl ymmärrä miten selviät elossa paikassa jossa ei ymmärretä sarkasmia?!!! :D

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 12:00

      oonkin vähän hukassa :D

  • Reply Pepats perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 11:51

    sul on nii hauska ja terävä tapa kirjottaa :D

  • Reply Yet I don't speak, but I'm eager to learn so you talk to me. perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 12:10

    Olin viime keväänä vaihto-oppilaana Belgiassa ja oli hauska huomata, että vaikka itse ei paljoakaan osannut ranskaa, niin silti oli parempi kuin monet espanjalaiset tai italialaiset. Mutta taidoistaan, tosin vähäisistä, huolimatta ei uskaltanut juurikaan käyttää kieltä, kun taas nämä espanjalaiset ja italialaiset olivat suuna ja päänä joka paikassa. Ja aina yrittivät mongertaa ranskaa, vaikka eivät yhtään osanneet. Se ei heitä haitannut, sillä hehän halusivatkin oppia! Lopputulos: monet minua alemmalta tasolta aloittaneet olivat loppujen lopuksi minua parempia ranskan puhujia, sillä he olivat sitkeällä ja anteeksipyyntelemättömällä tavalla opiskelleet kieltä jatkuvasti! Itse taas oli päässään yrittänyt ensin muodostaa lauseita ja hirveellä stressillä yritti puhua aina mahdollisimman oikein. Jossain vaiheessa tajusin, etten ole oppinut paljon mitään turhan häpeilyn takia ja aloin itsekin rohkeammin puhua ranskaa.

    Eli kannattaa ”nöyryyttää itseään” heti aluksi ja oikein kunnolla, sillä paljon huonompi juttu on, jos esim. 5 kuukauden jälkeen ei ole juurikaan oppinut mitään, sillä on koko ajan vaan virheiden tekemisen pelossa ollut hiljaa. Tosin tekstisin perusteella yrität kyllä rohkeasti käyttää kieltä, mutta kuitenkin. Tilannetta ei varmaan helpota Anna, joka vaikuttaa olevan ihan kielinero :D

  • Reply Krisse perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 12:49

    Itse ulkomailla monta monta vuotta asuneena (englanninkielisessa maassa) voin sanoa, etta natiivit kylla ymmartavat ulkomaalaisia jo puolesta sanasta ja ovat tottuneet monenlaisiin aksentteihin. He eivat yleensa itse puhu vieraita kielia kovin hyvin, ja ovat aina tosi vaikuttuneita siita, etta muut puhuvat englantia, ja auttavat mielellaan. Turha siis ujostella :) Sarkasmin ymmartamista auttaa vaikka ”lol”:in lisaaminen lauseen loppuun (siis ihan puhuessakin), vaikka vahan holmolta tuntuisikin. Kielen vivahteet kun ovat sellaisia, etta aanenpainot ja ilmeetkin vaikuttavat, ja siksi voi helposti tulla vaarinymmarretyksi!

  • Reply Sonja perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 12:51

    Heh, itsekin tunnen pari australialaista ja he eivät tosiaan ymmärrä sarkasmia. Ajattelin ensin että se kuuluu vaan kyseisten henkilöiden luonteeseen, mutta ei se ollutkaan niin :D. Kyllä on tullut monet kerrat loukattua ihan vahingossa :<.

  • Reply eevi perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 12:59

    Kyllä se siitä lähtee. Hankkiudut vaan mahdollisimman paljon tilanteisiin, joissa oot ilman Annaa ja muita suomalaisia, koska silloin sun on pakko puhua enkkua. Kohta sitte huomaat, että et enää ajattele lausemuotoja jne, vaan puhumisesta tulee luontevampaa ja spontaanimpaa. Eihän se haittaa jos sanoo väärin!
    Itse kun oli ulkomailla töissä kulttuurissa, jossa ollaan hyvin muodollisia ja kohteliaita, oli mulla aluksi ongelmia sen kanssa, että suomen kielessä vaan ei joka väliin pusketa näitä kohteliaisuussanoja kuten ”please”. Ja suomesta jos kääntää mielessä enkkuun niin helposti puhuu joskus vähän tökerösti eikä esim. osaa pyytää asioita tarpeeksi kohteliaasti. Ensimmäiset virheet tehtyäni selitin natiiveille lähimmille työkavereilleni tämän eron suomen ja englannin välillä ja selitin mahdollisen ajoittaisen epäkohteliaisuuden johtuvan tästä. Sama homma oli huumorintajun, sarkasmin, kettuilun ja suoraan puhumisen kanssa. Kiero huumorini oli joidenkin mielestä todella hauska, eivätkä he kauhistelleet sitä kun ymmärsivät mistä se johtuu. Ehkä kaikkein synkimmät jutut kannattaa kuitenkin jättää lähimmille ystäville…:D Mielestäni kannattaa siis olla oma sarkastinen suomalaisensa, kunhan muistaa, ettei se ihan joka tilanteeseen sovi :D

  • Reply oikolukija perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 13:28

    vielläkään kirjoitetaan yhdellä l-kirjaimella. Kuten myös kuulostaa.

    • Reply Meri perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 15:26

      löysin ton lisäks myös ainakin 6 kirjotusvirhettä. Löydätkö kaikki?

      • Reply Sanna lauantai, maaliskuu 5, 2011 at 11:14

        Hajosin :D

  • Reply Rii perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 13:33

    Kommentoin nyt ekaa kertaa, olen seurannut jo jonkun aikaa sun blogia :) Aivan mahtavaa tavaraa! Itsekin olen nyt asumassa ulkomailla, ja tuntuu, että omien kaverien ikävää pystyy lievittää myös tätä lukemalla. Mun kaverit on kanssa tollasia Meri-persoonia :D ja tää on suurensuuri kohteliasuus! Sulla on upee kirjotustyyli ja sana hallussa :) Like it.

    Itsekin tuntui aluksi vähän oudolta puhuminen. Tulin vielä kipeeksi heti kun tänne muutin (Hollantiin) ja tuntui ettei pysty mitään suoltamaan edes suomeksi saatikka englanniksi. Hollannin kielestä en edes halua keskustella, aivan karseeta mongerrusta :D Mua on ainakin helpottanut se, että luen lähes kaikki höpöhöpölehdet enkuks ja se, ettei ole muita suomalaisia kovinkaan paljoa täällä. Myös kun vaan avaa suunsa niin tuntuu joka ikinen kerta helpommalta. En joku aika sitten kuvitellutkaan olevani äänessä esim oppitunneilla opettajalle puhuessa. Pakko on on aina hyvä keino ;)

    Tsemppiä sinne ihanalle Merille!! :)

  • Reply Jenni perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 13:44

    Menee nyt hieman aiheen ohi mutta pakko kommentoida! Itse olin pari vuotta sitten aupairina Shanghaissa, jossa enkkua puhuttiin tosi heikosti tai ei ollenkaan.. Eli oli pakko opetella vähän mandariinia että pärjäs normaalissa kanssakäymisessä :D Tässä oli vaan semmonen pienenpieni vaikeus että vaikka normaalisti kuulija lähes aina ymmärtää huonoa suomea tai huonoa enkkua niin kiinalainenpa harvoin ymmärsi huonoa kiinaa, jossa tongeilla ja ääntämisellä on ihan törkeän iso merkitys. Voin kertoa että oli pikkasen turhauttavaa :D En osannu sanoa ees sanaa ”kyllä” kertaakaan täysin oikein, se äännettiin jotenki sanojen ”the” ja ”dui”-väliin :D

  • Reply Lempi perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 14:52

    Hienoa kuulla sulta tästä aiheesta, ei ikinä pidä moisten asioiden kuten vähemmän täydellisen kielitaidon estää upeita kokemuksia! :-)

    Sarkasmista sen verran, että se on kyllä aina kaikkein vaikein huumorin laji, varsinkin vieraalla kielellä. Tuskin se siis on aussien ”huumorintajuttomuudesta” kiinni; itse olen lukenut vieraasta kielestä maisteriksi ja asunut nyt kolmisen vuotta kyseisen kielen maassa, ja vaikka kuulostan jo muutoin lähes natiivilta, huomaan edelleenkin, että huumori ja erityisesti sarkasmi on kaikkein vaikeinta (sarkasmi kun kuuluu normisti olennaisesti minunkin repertuaariin – perussuomalainen!) saada perille niin ettei kuuntelijan naama valahda. Tämä varmasti pätee moneen kieleen – kuten joku jo aiemmin kommentoikin, se on vaan usein niin pienistä äänenpainoista ja kielellisistä nyansseista kiinni.

    Kaikkea hyvää sille puolelle palloa, reissusta on ihana lukea kylmän talven (Euroopassa kun kuitenkin asustan..) keskellä!

  • Reply m perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 15:16

    ”Mä vannon että sain C:n melkein itkemään…” Voiiii, toi kuulosti jotenki tosi söpöltä :D

  • Reply anni perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 15:24

    Mitä eikö ne ymmärrä sarkasmia?! :o Ja meillä just enkun kirjassa puhuttiin, että aussit heittää paljon läppää ja sitä ei kannata ottaa itteensä:D ilmeisesti tää ei sitte sisältäny sarkasmia. Mutta tosi raivostuttavaa, jos ei sarkasmia ymmärretä! :D Koita pärjätä!

    • Reply öö torstai, maaliskuu 10, 2011 at 13:07

      in touch 2:D

  • Reply Son perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 15:57

    Toi on kyllä niin tuttu ongelma, ettei sarkasmi mene englanniksi perille…! Opiskelen Englannissa ja vaikka muuten olen kyllä pärjännyt alusta asti kielitaidollani ihan hyvin ja monet jopa luulevat mua amerikkalaiseksi, niin sarkastiset jutut eivät vain jotenkin toimi muiden kuin tosi hyvien ystävien kanssa. Ilmeisesti olen sen verran vakavan oloinen tyyppi, ettei kukaan puolituttu tunnu ymmärtävän, ettei kaikki mitä sanon ole tarkoitettu ihan kirjaimellisesti tulkittavaksi… En ole kuitenkaan tätä jotenkin onnistunut sisäistämään, vaan aiheutan edelleenkin (kahden ja puolen vuoden jälkeen) kiusallisia tilanteita lähes päivittäin.

    Mutta on se nyt kumma jos ei sellaiset sarkasmin alkeetkaan, kuten ”Wow, what a funny guy” vierustoverille luennolla kun proffa heittää jonkun maailman huonoimman vitsin, mene perille vaan vastaukseksi tulee ”Oh really? I didn’t find that particularly funny…” vaikka omasta mielestä heiton seuralaiseksi väännetty sarkastinen toinen-kulmakarva-koholla-ilmekin hipoi jo melkein täydellisyyttä.

    Silti britit itse (ja käsittääkseni myös monet australialaiset) harrastavat paljon sellaista kavereiden pilkkaamista ja vaikka mitä hulvatonta kuittailua (aka banter tai siis ”bantaaahhh” :D), mutta tuntuu, että meiltä ulkomaalaisilta opiskelijoilta ei oikein odoteta samanlaista käyttäytymistä, tai sitä ei ainakaan aina ymmäretä. Mutta toisaalta, onhan siellä koti-Suomessakin niitä sarcasm signin tarvitsevia tyyppejä :)

  • Reply miu perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 16:31

    Heii olipa mukavaa lukea postausta tästä aiheesta, kun itelläkin hankaluuksia enkun kielen kanssa :) Monet mun kaverit haaveilevat ulkomaille muuttamisesta, mutta ite en todellakaan uskaltaisi heikon kielitaidon vuoksi :/

  • Reply Nina perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 17:27

    Loistava postaus!! Sitä vaan vaatii itseltään ihan liikaa ja haluaa puhua englantia ihan liian täydellisesti. Varsinkin natiivien kanssa hävettää jos ei osaa ihan kaikkea. Mut sit täytyy vaan miettiä että jos te alkaisitte juttelemaan suomeksi, tai ruotsiksi, tai vaikka saksaksi, espanjaksi jne, niin aika usein kaikki englantia äidinkielekseen puhuvat olisivat ihan pihalla. Kun englannilla pärjää missä vaan niin ne (raukat :) ) ei edes osaa mitään muuta kieltä. Voi kyllä me suomalaiset ollaan niin paljon parempia ja fiksumpia! :D

    Ihanaa reissunjatkoa, pidä Annasta huolta kun se on kipee, ja parane myös itse pian jos sulla on mahatauti kuten Anna kirjoitti. :)

  • Reply s perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 18:08

    puhuuks anna paremmin enkkuu?

  • Reply Minna perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 18:54

    Hyvä ja rohkaseva postaus! Monella varmaan tilanne on samanlainen :)

  • Reply Athelas perjantai, maaliskuu 4, 2011 at 23:38

    Hmmm, hassua. En muista ollenkaan omilta Australian ajoiltani, etteivät olisi ymmärtäneet sarkasmia… Ja Uudessa-Seelannissa, jossa olen paljon kauemmin asunut, heitimme kyllä aika rankkaakin läppää puolin ja toisin, enkä koskaan törmännyt sen kummempaan kieli- tai kulttuurimuuriin. Vain yhden tytön muistan tosikkona, mutta hän ei ymmärtänytkään yhtään minkäänlaista huumoria. Ehkä mä sitten olin jotenkin luonnostani niin samalla aaltopituudella etenkin kiivien kanssa, että he ymmärsivät mun järjenjuoksua (tai siis sen puutetta). Se paikka onkin kyllä mulle enemmän koti kuin Suomi :).

  • Reply rosaa lauantai, maaliskuu 5, 2011 at 02:06

    Hui, nyt rupes itteeni pitkästä aikaa vähän jänskättään, kun oon tulossa sinne heinäkuussa vuodeks vaihtoon, ja kun englanti ei oo ikinä ollut mitään huippua. Jotenkin jännittää, kun tietää, että ei tuu oleen ketään ihmistä läsnä, kelle vois höpöttää suomeks. Sulla on kuitenkin sentään Anna, mikä on varmaan aika vapauttavaa, että voi purkaa oloaan suomeks jollekkin. (: Hirvittää just se aksentti ja kaikki tällänen, vaikka muuten oonkin ihan innoissani lähdöstä. Helpottavaa kuitenkin kuulla, että ihmiset on kärsivällisiä ja toi sarkastisuus juttu oli ihan hyvä kuulla kans. Olisin varmaan ollut ihan ongelmissa, jos kukaan ei olis sitä sanonu aikasemmin :D Hehhee on muuten oikeesti aika paljon apua, kun pääsee lukeen sunkin höpötyksiä! Kiitos siis hirveesti, kun kerrot kaikkee! (((:

  • Reply Saija lauantai, maaliskuu 5, 2011 at 02:44

    Hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Useinhan juuri tuo, että pääsee yli vieraalla kielellä puhumiseen liittyvästä jännityksestä, virheiden pelosta ja sanomisien etukäteen suunnittelusta on sellainen taitekohta, jonka jälkeen kieli alkaa sujua paremmin ja spontaanimmin ihan kuin itsestään. Vaikka olen itse nyt jo loppuvaiheessa oleva kielten opiskelija niin esim. vielä opintojeni alussa olin aika arka avaamaan suutani vieraalla kielellä nimenomaan tuon jännityksen ja ”meneekö tää nyt varmasti oikein, jos sanon tän näin”-mietinnän takia, mutta viimeistään vaihdossa ollessani huomasin, miten paljon helpompaa ja vapaampaa se kommunikointi vieraalla kielellä on kun vain uskaltaa olla välittämättä siitä, tekeekö virheitä (niitähän tekee joskus jokainen ja, mind you, ei se natiivienkaan puhe aina ihan kieliopin mukaan mene…) eikä turhia mieti kielioppia tai ’miten mä tän nyt sanon’ vaan antaa mennä vaan, kyllä se viesti useimmiten menee perille vaikka ei kieltä läheskään täydellisesti osaa (noi sarkastiset heitot yms. voi tosiaan olla sitten asia erikseen…)

    Kuten itsekin arvelit, niin veikkaan, että tuo pari kuukautta eteenpäin ja yhtäkkiä huomaatkin kiinnittäväsi yhä vähemmän huomiota kielioppiin ja virheisiin ja sitä mukaa puheestakin tulee sujuvampaa. :) Ja varsinkin kun on autenttisessa kieliympäristössä 24/7 niin kieli alkaa jo tänkin takia ihan huomaamatta jossain vaiheessa sujumaan huomattavasti helpommin. Nimimerkillä ’kreikkaa opiskellut from scratch Kreikassa asuessaan ja havahtunut eräänä päivänä siihen, että hei, mähän ymmärrän aika paljonkin näiden ihmisten puheesta ja pystyn jopa itsekin kreikaksi kommunikoimaan tavallisimmassa arkipäivän tilanteissa’ :D

  • Reply reetta lauantai, maaliskuu 5, 2011 at 02:53

    Tiedan tunteen. Eka kun tulin Usaan aupairiks osasin just ja just sanoo mika mun nimi on englanniksi. Nythan oon amerikkalaisen kaa naimisissa, koulussa ja toissa… minka tahansa kielen oppii tosi nopeeta kun on pakko.

    Oon lueskellu sun blogia aina joskus mut nyt kun oot siella Australiassa oon aivan koukussa. Ihana hyvan mielen blogi :)

  • Reply Velma lauantai, maaliskuu 5, 2011 at 14:06

    Hei, oli kiva kuulla asiasta tarkemmin, kun olin yksi niistä kyselijöistä aikaisemmin. Mä olen jo oppinut olemaan pelkäämättä virheitä, kun tiedän tekeväni niitä joka tapauksessa. Mulla suurempi ongelma on se, että pelkään etukäteen etten ymmärrä mitä muut sanoo tai et ne ei tajuu mitä mä haluan sanoa.

  • Reply iida lauantai, maaliskuu 5, 2011 at 17:30

    Heeei ihana postaus! Oon ihan tällä suomen kielelläkin puhuttaessa se porukan hiljasin, joten en osaa ees kuvitella mitä tapahtuis, jos joutuisin pärjäämään jollain muulla kielellä 24/7. :D En oo koskaan pahemmin matkustellu, mut lukioaikoina vaihtareiden kanssa tuli puhuttua englantia ja ai että siitä tuli hyvä fiilis, ku tajus et toinen ymmärtää mitä sä puhut, vaikka se kielioppi ei tosiaan menny ihan oikein. Pitäis vaan asettaa ittensä sellasiin tilanteisiin, et sitä kieltä joutuis oikeesti käyttämään. Ihailen sun rohkeutta, et uskalsit kuitenkin lähteä sinne Ausseihin, vaikka sun enlganti ei täydellistä olisikaan! :)

  • Reply jennny sunnuntai, maaliskuu 6, 2011 at 22:17

    sillon ku mä muutin britteihin niin aluksi oli toosi vaikea pysyä mukana ja seurata niitä aksenttejä ku työkavereina oli ausseja, brittejä ja etelä-afrikkalaisia. ja jotenkin aina kun oli miettinyt, että jooo nyt sanon tämän, niin aihe olikin jo vaihtunut. sitten siinä parin kuukauden päästä näillä ihmisille selvis, että heiii jennihän ei oo hiljainen ja ujo, vaan että sehän puhuu paljon ja liikaa. eli joku 3 kuukautta meni, että sain kunnolla käytyä keskusteluja.
    sama juttu muuten tuon sarkasmin kanssa. itse käytän sitä aika paljon ja välillä ihmiset on aina että ”ihanko tosi??? :oo” ja sit pitää vaan selittää, että no ei, kun olen vain hyvin sarkastinen persoona..
    mulla oli vielä se, että olin käyny kuitenkin lukion englannin kielellä, mutta silti oli aluks vaikeeta. nyt 1.5vuoden päästä en ees erota kumpaa kieltä mulle puhutaan ja kumpaa mä puhun.
    tsemppiäää!:))

  • Reply emmita tiistai, maaliskuu 8, 2011 at 16:05

    Jeh, nimenomaan! Ei ulkomaille muuton kanssa pidä pohtia kielijuttuja ollenkaan. Ite lähdin Espanjaan osaamatta oikeast sanaakaan kieltä. Ekat pari kuukautta väsytti ihan hitosti kun pinnisteli ja koitti vaan ymmärtää, mutta kahen kuukauden jälkeen pysty jo tuottamaan kokonaisia lauseita. Kunhan vaan altistaa itteään kyseiselle kielelle niin sieltä se tulee. Ite tosin olin vaihtarina, joten ihan kauheesti ei pitänyt käytännön järjestelyjä hoitaa, mutta jotain kumminkin.

  • Reply marakattiii keskiviikko, maaliskuu 9, 2011 at 23:34

    Kiitos Meri, pelastit mun päivän! :D

    Asustelin tossa pari vuotta takaperin ylläriylläri Ausseissa (Sydneyssä kylläkin), mutta mulla oli sama ongelma! Mulla oli läheisimpänä kaverina ihminen, joka oli ehtinyt asustella vuoden jenkeissä ja näinollen puhui mielettömän hyvää enkkua.. ku mulla se oli pikkasen hakusessa. Se pelko itsensä nolaamisesta oli niin valtava, että välillä tuntu siltä, etten oo samalla tavalla osa sitä kaveriporukkaa ku muut jotka mongersi menemään engelskaa. Onneksi pikkuhiljaa puhuminen helpottu, mitä kauemman aikaa oli menny.

    Helpottavaa kuulla, että joku muuki on kärsiny tästä samasta probleemasta!

    Joten no worries mate! :)

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post