Maailmanympärimatkailijan muistilista

Enpä ajatellut projektiin lähtiessäni, että miten paljon rahaa ja aikaa vuoden poissaolon valmisteluun menee. Olen itkenyt verisiä kyyneleitä tässä matkan varrella kun on selvinnyt mitä esimerkiksi rokotukset maksavat. Noh, lopussa kiitos seisoo ja Matti kikattaa kukkarossa. Alla vähän listausta, toivottavasti löydät siitä apua tarvittaessa.

Tarvikkeet

Olen miettinyt pääni puhki, että mitähän kaikkea siellä reissussa tulee tarvitsemaan vuoden aikana, alkaen otsalampusta. Toki kaikkea löytyy maailmalta mutta olen ainakin tärkeimmät asiat kerätä jo valmiiksi, tällainen maailmanloppuunvalmistautuja kun olen. Laukun sisällöstä teen tarkemmin oman postauksensa, jännitetään siis siihen asti saanko tavarat mahtumaan rinkkaani vai en. Esimerkiksi Facebookin kirpputoreilta voit kysellä myös tarvikkeita edullisesti, kaikkea ei kannata lähteä ostamaan uutena.

Viisumit ja matkustusluvat

Lähes kaikkiin maihin mihin olen menossa onnistuu lyhytaikaisen viisumin hankinta rajalla. Uuteen-Seelantiin haen Working Holiday -viisumia, jotta voin tarvittaessa koittaa myös tienata muutaman pennosen matkalla, viisumi on saatavissa alle 35-vuotiaille. Jenkkeihin matkustaessa pitää muistaa täyttää ESTA-hakemus (noin 20 euroa) ja Kanadaan eTA-hakemus (noin 5 euroa). Muistathan ennen lähtöä varmistaa, että passisi on voimassa myös tarpeeksi pitkään reissun jälkeen. Muista varata kasa passikuvia matkalle mukaan ja ota kopiot kaikista dokumenteista ja tallenna ne sähköpostiisi.

Rokotukset

Rokotukset, nuo lääkeyhtiöiden ryöstöretket, niin kalliita mutta myös niin tarpeellisia, ainakin mun tuurilla. Rokotteiden ottamisen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen reissua sillä esimerkiksi hepatiittirokotteet (A ja B) vaativat kolme pistosta puolen vuoden sisällä. Pistosten ottaminen vaatii myös ramppaamista terveysasemalla useaan otteeseen (itsellä viisi käyntiä).

Omaan rokotegalleriaani kuuluivat:

  • Kansallisen rokoteohjelman rokotusten tsekkaus ja jäykkäkouristusrokotuksen päivitys. Ilmainen.
  • A- ja B-hepatiitti rokote (kolme pistosta kuukausina 0, 1 ja 6). Hinta n. 60 euroa / pistos.
  • Japanin aivokuume (2 pistosta 28 päivän välein). Tämän rokotteen hinta sai niska- ja perskarvatkin pystyyn (n. 128 euroa / pistos). Jos aiot hengailla vain kaupungeissa jne. niin tämän rokotteen tarpeellisuutta kannattaa miettiä.
  • Kolerarokote (”nautitaan” suun kautta, yhteensä 2 annosta viikon välillä). Hinta n. 60 euroa.
  • Lavantautirokote (”nautitaan” suun kautta). Hinta n. 36 euroa.

Keltaisen kansainvälisen rokotuskortin saat ainoastaan jos otat keltakuumerokotteen (siksi kai se on keltainen) – tätä en nyt ole omalle listalleni ottanut, sillä tarkoitus ei ole ainakaan toistaiseksi liikkua keltakuumealueilla. Malarian estolääkitys on myös vielä mietinnässä, lähinnä sen sivuoireet mietityttää. Lisää tietoa rokotuksista löydät esimerkiksi THL:n nettisivuilta.

EDIT. Edelliseen lisäyksenä otin itselleni myös keltakuumerokotteen (hinta n. 56 euroa) koska olen menossa myös Etelä-Amerikkaan ja malarian estolääkityksen Laosin matkan ajaksi, jonka hinta tulee nousemaan päälle 200 euron. Jälkiviisaana olisin jättänyt Japanin aivokuume-rokotteen pois kustannuksista.

Koti ja muut

Itse luovun nykyisestä kämpästäni ja siksi käytännön järjestelyissä onkin paljon säätämistä. Ja ah, kuinka ihanaa onkaan myydä tavaroita Facebook-kirppiksillä, av, yv, en pääsekkään, saisko vähän tingattua hintaa… Joka tapauksessa vaikka ei reissuun lähtisikään niin suosittelen tavarapaljoudesta luopumista, on harvinaisen puhdistava kokemus vaikka itsellä tavaraa kovin vähän oli muutenkin. Elät onnellisesti ilman niitä sataa paria kenkiäkin, me hukutaan muutenkin kaikkeen turhaan paskaan tässä maailmassa, syötä ne rahat mieluummin säästöpossulle. Kadut varmasti vanhana enemmän sen kalliin koltun ostamista kuin, että olisit käyttänyt rahat muistojen ja elämysten tekemiseen.

Pientä muistilistaa:

  • Muuta puhelinliittymän tyyppi pois pakettihinnoittelusta (et tarvitse datapakettia tai puheaikaa ulkomailla, toki Euroopassa liikkuessa tässä on poikkeuksia kun roaming-hinnoittelu vapautui).
  • Vakuutusten muokkaus (kotivakuutuksen lopettaminen/siirtäminen ja matkavakuutusten neuvottelu, itselle vuoden vakuutukset reissuun olivat alle 700 euroa Eurooppalaiselta). Varaa aika ja keskustele vakuutusyhtiösi kanssa mikä on sinulle paras ratkaisu. Ja esimerkiksi jos aiot tehdä jotain extremempää (enkä nyt tarkoita huumeiden salakuljetusta persauksessa) niin kannattaa ottaa vakuutusyhtiöön aina erikseen yhteyttä kun tiedät mille päivälle esim. kuumailmapallolentosi osuu niin voit pyytää kattavamman vakuutuksen sille päivälle. Tämä pitää tosin tehdä hyvissä ajoin eikä päivää ennen.
  • Kansainvälinen ajokortti (tilaa Autoliitolta jos aiot liikkua autolla tai skootterilla maailmalla, vuoden kortti 25 euroa). Tämä lappunen on tarpeellinen esim. Australiassa, jossa tätä saatetaan kysytään autovuokraamoissa ja paikan päällä vastaavan hankkiminen maksaa noin 80 euroa.
  • Asunnon irtisanominen tai mahdollinen vuokralainen/alivuokralainen.
  • Muuttoilmoitus tarvittaessa.
  • Matkustusilmoitus (kriisien tai vaikka terrori-iskujen varalta on hyvä, että Ulkoministeriö tietää missä liikut).
  • Ohjaa kaikki laskut verkkolaskuina verkkopankkiisi ja sovi postien availusta ystäväsi/perheesi kanssa. Ethän halua perintätoimistoa perääsi.

Lista varmaan tässä vielä täydentyy kun itsekin tajuaa mitä kaikkea on jäänyt hankkimatta…

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply