Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Espanja

Matkaopas: Torrevieja

  • Mika Lindqvist
Mika Lindqvist Päivitetty: 02.08.2023
Kansainvälinen Torrevieja houkuttelee matkailijoita ja talvehtijoita yli 300 aurinkoisella päivällä vuodessa.

Asukasluku moninkertaistuu kesällä

Torreviejan hieman yli 90 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa Blancaksi kutsutulla rannikolla. Espanjalaiskaupunki kuuluu Valencian itsehallintoalueeseen ja Alicanten maakuntaan.

Torrevieja tunnetaan rantalomakohteena, jonne saapuu ulkomaalaisten turistien lisäksi Espanjan sisämaassa asuvia lomailemaan. Varsinkin madridilaiset saapuvat kesäkuukausina ”kesämökeilleen”, jotka usein ovat talvella tyhjillään olevia kerrostaloasuntoja. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaupunki on tunnettu myös suolajärvistään, jotka saavat aikaan terveellisen mikroilmaston. Moni astmaatikko, reumaatikko ja ihosairauksista kärsivä on saanut helpotusta vaivoilleen. 

Torrevieja tunnettiin aiemmin kalastuksesta ja suolan tuotannosta (Las Salinas). Suola on yhä pääasiallinen vientituote.

ShutterstockTorreviejan matkaopas

Torrevieja on lapsiystävällinen kaupunki. Leikkipuistoja on joka puolella ja ne täyttyvät iltaisin paikallisista perheistä. Aquopolis-vesipuistossa on liukumäkiä jokaiseen makuun.

Kaupungin nimi tarkoittaa vanhaa tornia. Siitä on yhä muistona upealla näköalapaikalla oleva Torre del Moron vartiotorni. Perinteistä vanhaakaupunkia Torreviejassa ei kuitenkaan ole, sillä maanjäristys tuhosi lähes koko kaupungin vuonna 1829.

Kansainväliseen rantakaupunkiin on rekisteröitynyt yli 120 kansallisuutta. Ulkomaalaisten osuus on peräti 45 prosenttia. Brittiläisiä oli pitkään eniten, mutta Brexitin myötä heidän osuutensa on vähentynyt. Nykyään kaupungissa on espanjalaisten lisäksi eniten ukrainalaisia ja venäläisiä. Suomalaisia on rekisteröityneenä noin 550.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäaikaan Torreviejan asukasluku moninkertaistuu. On arvioitu, että lomakuukausina kaupungissa on jopa yli puoli miljoonaa asukasta. Silloin kaduilla ja paseoilla on tungosta, ja autoilijoilla voi olla suuriakin ongelmia löytää vapaita parkkipaikkoja.

Torreviejan ilmasto

Aurinko houkuttelee turisteja Torreviejaan, sillä aurinkopäiviä on vuodessa keskimäärin enemmän kuin esimerkiksi etelässä Aurinkorannikolla.

Sateita on harvoin, mutta ne ovat usein hyvin runsaita ja saavat kadut tulvimaan. Talvikuukausina lämpötila laskee harvoin alle 10 asteen.

Inka KhanjiAurinkoinen Costa Blanca on suomalaisten suosiossa.
Costa Blancan ilmasto houkuttelee suomalaismatkailijoita.

Keväisin ja syksyisin lämpötila nousee usein yli 20 asteen. Kesäkuukaudet voivat lämpöön tottumattomille olla hikisiä lämpötilan noustessa runsaastikin yli 30 asteen.

Merenrantaviivaa Torreviejalla on Välimereen 20 kilometrin verran ja yleisiä uimarantoja on kuusi: La Mata, Cabo Cervera, Los Locos, El Cura, Los Náufragos ja Cala Ferris. Uimaveden lämpötila vaihtelee vuoden eri aikoina noin 14–26 asteen välillä.

Torreviejan hintataso

Asuntojen hintataso on Torreviejassa keskimäärin edullisempi kuin esimerkiksi Aurinkorannikolla, mutta sekin on ollut nousussa. Elintarvikkeiden hinnat ruokakaupoissa ovat useassa vertailussa noin 70 prosenttia suomalaisesta hintatasosta.

Hieman valitsemalla voi ravintolassakin syödä edullisesti. Esimerkiksi jotkut kiinalaiset ravintolat tarjoavat päivän menun noin kymmenellä eurolla. Tämä sisältää alku-, pää- ja jälkiruuan sekä puoli pulloa viiniä. Annokset ovat sen verran runsaat, että moni ottaa puolet pääruoasta vielä mukaan vietäväksi (para llevar). 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yleensä kaupoissa ja ravintoloissa kelpaa sekä käteinen että korttimaksu. Joskus kortilla maksettaessa voi minimiostosmäärä olla viisi euroa.

IstockphotoMitä tehdä Torreviejassa?
Torreviejan rantakatu on vilkas ajanviettopaikka.

Pankkiautomaatteja on eri merkkisiä ja ne veloittavat suomalaisten pankki- ja luottokorttien nostoista vaihtelevan määrän. Usemmiten tuo komissio on muutaman euron luokkaa. Yhteistyöpankeilla nosto voi olla ilmainen.

Torreviejassa on kerran viikossa markkinat perjantaisin. La Matan markkinat järjestetään keskiviikkoisin. Myös ravintola Los Angelesin maanantaimarkkinat ovat käymisen arvoiset oheisohjelmistoineen. 

Tippikulttuurista on monta mielipidettä. Yleinen tippi ruokailtaessa on noin 5–10 prosenttia. Toki määrän pitäisi olla suhteutettuna palvelun tasoon.

Tapakulttuuri ja turvallisuus Torreviejassa

Torreviejassa on turvallista liikkua, mutta kovin huolimaton ei kannata olla rahojen tai arvoesineiden kanssa.

Pankkiautomaatteja on tiuhassa keskustassa. Niillä asioidessa ei rahoja kannata levitellä mahdollisten taskuvarkaiden varalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Espanjalaiseen tapaan Torreviejassa syödään usein myöhään. Perheen pienetkin lapset ovat usein mukana ravintoloissa kello 21 jälkeen. 

ShutterstockTorreviejan kirkko
Torrevieja on helposti käveltävä kaupunki.

Tervehtimiskulttuuri saattaa yllättää jäyhän suomalaisen. Tuttavia tervehditään poskipusuin. On yleistä, että esimerkiksi ravintolaan tai baariin tultaessa moikataan jo siellä olevia tuntemattomiakin.

Bussipysäkillä oleville nyökätään sinne tultaessa ja bussikuskia tervehditään matkaa maksettaessa. Pysäkeillä ensimmäisenä paikalle tulleet menevät bussiin ensimmäisinä.

Asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua saa englanniksikin Torreviejan turisti-infosta, joka sijaitsee Paseo Vista Alegren varrella.

Lennot Torreviejaan

Alicanten lentokentälle liikennöi Suomesta Finnair, Norwegian ja Ryanair. Lennot Suomesta Alicanteen kestävät noin neljä tuntia.

Aiemmin lentoja saattoi löytyä hyvinkin edullisesti, mutta nykyään ne ovat harvinaisempia. Usein yhdensuuntaisten lentojen hinnat nousevat yli 200 euron – tietysti sesongista riippuen.

Alicante-Elchen kansainvälinen lentoasema sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Torreviejasta. Taksi maksaa noin 50–60 euroa.

Lentokentältä pääsee bussilla suoraan ilman välipysähdyksiä Torreviejan linja-autoasemalle seitsemän euron hinnalla. Lentoasemalla maksun voi maksaa bussikuskille, lentoasemalle mentäessä lipun voi ostaa linja-autoaseman lipunmyyntipisteestä.

Torreviejaan ei tehdä Suomesta perinteisiä pakettimatkoja, mutta sinne on helppo matkustaa omatoimisesti Alicanten kautta.

Majoitus Torreviejassa

Hotelleja ei Torreviejassa ole kovinkaan runsaasti, mutta muita majoitusmahdollisuuksia sitäkin enemmän. Sesonkiaikaan viikkovuokrat voivat olla moninkertaiset muuhun vuodenaikaan verrattuna.

Ympärivuotinen vuokra kahden makuuhuoneen asunnosta on suurin piirtein 350–550 euroa kuukaudessa. Kesällä sama pyydetään viikosta.

Talvella asuntojen sisälämpötila saattaa laskea jopa 15 asteeseen, joten patterit tai ilmalämpöpumput ovat suotavia. Jälkimmäiset myös viilentävät asunnon tehokkaasti kuumina kesäkuukausina.

Liikkuminen Torreviejassa

Torreviejassa ei ole suuria korkeuseroja, joten liikkuminen kävellen on vaivatonta. Esteettömyys on huomioitu lähes joka paikassa.

Kävellessä ei silti kannata ihailla maisemia, sillä jalkakäytävät ovat ”aaltoilevia” esimerkiksi autotalleihin menevien ajoluiskien takia. Sen lisäksi koiranulkoiluttajat ovat joskus laiskoja keräämään jalkakäytäviltä lemmikkiensä jätöksiä.

Kaupunkibusseilla on helppo liikkua, vaikka aikataulut ovat hieman mutkikkaita ja vaihtuvat vuosittain kolmeen kertaan sesongin mukaan. Käteisellä kuljettajalle voi maksaa kertamaksun, mielellään tasarahalla 1,55 euroa.

Shutterstock / kirill_makarovTorreviejan rannat
Los Locos on yksi Torreviejan rannoista.

Säännöllisesti bussia käyttävän kannattaa ostaa matkakortti, joka maksaa kaksi euroa. Ensimmäisellä kerralla pitää ladata kortille vähintään 20 euroa. Jatkossa voi ladata vähemmänkin. Kortilla maksettaessa matkan hinta on alle euron. Vaihto-oikeutta toiselle linjalle ei ole.

Samaisella kortilla voi maksaa myös lentokenttäbussissa, jolloin hinta on noin puolet normaalista seitsemästä eurosta. Kortti ei ole henkilökohtainen, joten suuremmankin seurueen matkat voi maksaa samalla kortilla.

Taksin käyttö on Torreviejassa edullista. Päiväsaikaan lähtömaksu on noin 3,40 euroa ja kymmenellä eurolla ajaa jo melkoisen matkan. Luotettava taksiyhtiö on Radio Taxi Torrevieja, jonka keskus palvelee sujuvaksi englanniksikin.

Lähikaupunkeihin (esimerkiksi Cartegena, Murcia, Elche, Alicante) pääsee myös edullisesti linja-autoasemalta. Junaliikenne loppui Torreviejassa vuonna 1941. Sen uudelleen aloittamista suunnitellaan.

Jos haluaa kauemmas muihin Espanjan kaupunkeihin, kannattaa ottaa bussi Alicanteen ja siitä jatkaa junalla vaikkapa Valenciaan, Barcelonaan tai Madridiin.

Torreviejan ravintolat

Torreviejassa on runsaasti ravintoloita. Jotkut ovat auki ympäri vuoden, toiset vain sesonkiaikaan. Ravintoloiden kirjosta löytyy niin perusespanjalaisia kuin etnisiäkin ruokapaikkoja. Myös brittipubeja ja skandinaavisia baareja on useita.

Välimeren ääressä kannattaa kokeilla mereneläviä ruokailtaessa, eikä perinteistä paellaa tule unohtaa. Usein paellaa tilattaessa on annos ostettava vähintään kahdelle.

ShutterstockTorreviejan ravintolat
Paella jaetaan usein pöytäseurueen kesken.

Olennaista on myös Torreviejan espanjalainen tapas-kulttuuri. Ravintoloista voi tilata juoman oheen jotain pientä purtavaa, tapaksia. Usein ne tulevat myös automaattisesti ja ilmaiseksi juoman yhteydessä.

Gluteeniton ja laktoositon ruokavalio on useimmissa paikoissa huomiotu hyvin. Pelkkää kasvisruokaa tarjoaa vaikkapa keskustan Beet Vegetariano.

Muutama suomalainenkin ravintola kaupungista löytyy: Rafla & Torremarket, Otava, Harry’s Lounge & Kitchen, Ratto-Talli, Correcaminos, KahVilla, sekä viinitastingejä pitävä Bodega Ella Bella. Monesta näistä saa ravintola-annosten tai pikkupurtavan lisäksi myös suomalaisia elintarviketuotteita mukaan vietäväksi.  

Torreviejan nähtävyydet

Isla Tabarca

Tabarcan viehättävälle saarelle (Isla Tabarca) pääsee kerran päivässä Torreviejasta, mutta mielenkiintoisempi vaihtoehto saattaa olla bussimatka Santa Polaan, mistä voi vapaammin säätää aikatauluja ottamalla rannasta taksiveneen Tabarcalle.

ShutterstockPäiväretki Isla Tabarcan saarelle
Kalastajakylän tunnelmaa voi hakea Isla Tabarcan saarelta.

Suolamuseo

Museo del Mar y Sal eli suolamuseo (Calle Patricio Perez, 10) on käymisen arvoinen. Siellä voi tutustua suolatuotannon historiaan. Torreviejasta tuotettavaa suolaa käytetään moniin tarkoituksiin ja esimerkiksi Pohjoismaihin sitä toimitetaan teiden talvikunnossapitoon.

Turistijunat

Minijunat ovat niin lasten kuin aikuisten suosiossa. Ne lähtevät keskustasta Paseo de la Libertadilta, läheltä Casinoa. Reittejä on kaksi: suolavuorille tai Playa de la Mataan. Reissut kestävät noin tunnin ja aikuisten lippu maksaa hieman alle 10 euroa.

Las Salinas

Euroopan suurimmat suolajärvet (Las Salinas) ovat mielenkiintoiset. Varsinkin punainen suolajärvi vaikuttaa lähes epätodellisen väriseltä auringonlaskun aikaan. Vaikka suolajärvissä uiminen tai jalkojen kastelu tuntuisi houkuttelevalta, niin tulee muistaa, että se on ehdottomasti kielletty.

ShutterstockTorreviejan suolajärvet
Useimmat matkailijat haluavat nähdä Torreviejan suolajärvet omin silmin.

Lintubongareiden kannattaa suunnata järville, joiden rauhoitetulta luonnonsuojelualueelta on tavattu yli sata eri lintulajia. Pesimäaikana flamingoja on bongattu suolajärviltä yli 2 000.

Sukellusvene

Sukellusvene (S61 Delfin) sijaitsee Torreviejan satamassa (Avenida del Puerto). Vuonna 1973 rakennettu, 58-metrinen sukellusvene luovutettiin kaupungin yleiseen käyttöön vuonna 2004. Sisätiloihin pääsee tutustumaan muutaman euron hintaan.

Torre del Moro

Upeita näköaloja voi käydä ihastelemassa Torre del Moron vieressä olevan Hotelli Masan (Avenida Alfredo Nobel 150) meriterassilta vaikkapa cava-lasillisen kera. 

Maria HietalaSuolavuoria Espanjan Torreviejassa.
Paikallinen suola on Torreviejan ylpeys.

Aktiviteetteja Torreviejassa

Torreviejassa on hyvät mahdollisuudet liikunnallisiin harrastuksiin. Pitkillä rannoilla on helppo kävellä ja luonnonpuistoista löytyy suosittuja patikointireittejä.

Torreviejassa on tenniskenttiä, keilahalli sekä mahdollisuus pelata suosittua padelia. Kaupungin lähettyvillä on useita golfkenttiä sekä muutamia ratsastustalleja alan harrastajille. Mikroautoiluunkin on harrastusmahdollisuus. Myös vene- ja sukellusretket, surffaus ja suppaus onnistuvat.

Kulttuuri on vahvasti esillä Torreviejassa. Se käsittää musiikkikonsertteja, teatteriesityksiä, näyttelyitä ja kansainvälisiä kilpailutapahtumia. Vuosittaisia juhlia (feria) on runsaasti, ja varsinkin pääsiäisen aikaan on päivittäin kulkueita, joiden hahmot hivelevät silmää.

Torreviejassa järjestetään kerran vuodessa kansainvälinen keilailuturnaus. Legendaarisen La Vuelta -polkupyöräkilpailun etappeja ajetaan muutaman vuoden välein Torreviejassakin.

Kokenut reissaaja Mika asuu tällä hetkellä Espanjan Torreviejassa. Paikallisessa kulttuurissa häntä viehättää erityisesti rentous.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vau, mitä ihania rantoja! Näitä kohteita matkailijat rakastavat Espanjassa – kahdeksan suosikkia

Hiekkaranta Espanjan Torreviejassa

Mitä tehdä Torreviejassa? Kolme loistavaa retki-ideaa lomasi iloksi

Torreviejan rantabulevardi, Espanja

Torreviejan hotellit – löydä paras majoitus lomallesi

Espanjan Torreviejassa voi lomailla ympäri vuoden.

Tällainen on Espanjan Torrevieja – 10 faktaa ympärivuotisen auringon kaupungista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja