Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Espanja

Sitges tarjoaa rantoja ja yöelämää Barcelonan naapurissa

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 12.05.2016
Kilometrien pituiset hiekkarannat ja vilkas yöelämä houkuttelevat lomailijoita Espanjan Sitgesiin.

Sitgesissä ei juosta nähtävyydeltä toiselle ja kiireen voi unohtaa asemalle. Viihtyisään rantakaupunkiin tullaan nauttimaan elämästä ja rentoutumaan.

Sitges sijaitsee Barcelonan naapurissa

Sitges on noin 26 000 asukkaan kansainvälinen kaupunki Espanjassa Välimeren rannalla. Katalonian suosituimpiin rantakohteisiin kuuluva kaupunki näyttäytyy päivisin leppoisana ja rauhallisena, mutta herää iltaisin eloon yöelämän keskuksena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sitges on erinomainen kohde yhdistettäväksi Barcelonan-lomaan ja se on parhaimmillaan parin päivän tai pitkän viikonlopun mittaisena kohteena.

Vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Barcelonasta sijaitseva Sitgesin pikkukaupunki on erityisesti seksuaalivähemmistöjen ja pikkutunneille asti juhlivien lomalaisten suosiossa. Sitgesissä viihtyvät kuitenkin myös lapsiperheet sekä rentouttavaa irtiottoa arjesta kaipaavat lomailijat. Myös paikalliset, etenkin barcelonalaiset, tulevat Sitgesiin juhlimaan ja rentoutumaan.

Sitges on Barcelonan eloisa naapuri
Sitgesissä on eläväinen ja kansainvälinen tunnelma.

Yli 300 aurinkoista päivää vuodessa

Paras ajankohta matkustaa Sitgesiin on keväästä syksyyn. Ympäröivän vuoriston ansiosta Sitgesissä on oma mikroilmastonsa, mikä tekee siitä lämpimän kohteen ympäri vuoden. Kesällä lämpötila kohoaa 30 asteeseen ja talvellakin pysytään yleensä noin 15 asteessa.

Sitgesissä paistaa aurinko yli 300 päivänä vuodessa, ja sadetta saadaan eniten keväällä ja syksyllä. Vuoden kuuminta aikaa on elokuu, jolloin myös kaupungin matkailijämäärät ovat suurimmillaan.

Vaikka Sitgesissä on lämmintä ympäri vuoden, turisteja on vähemmän talvella, jolloin kaupunki voi olla hyvin hiljainen. Yöelämää etsivän matkailijan kannattaa suunnata kaupunkiin kesäkuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantoja, ostoksia ja aktiivilomaa

Sitges on pääasiassa rantakohde, mutta sieltä löytyy myös yllättävän paljon hyviä ostosmahdollisuuksia. Kapeilta kujilla on lukuisia mielenkiintoisia pikkuputiikkeja ja tyylikkäitä vaateliikkeitä.

Myös ravintola- ja baaritarjonta on runsasta ja makuelämyksiä löytyy jokaiselle kukkarolle. Sitgesin hintataso on hieman Suomea edullisempi.

Sitgesissä on valtava määrä paikkoja yöelämän viettoon, mutta yksi suosituimmista on vuodesta toiseen legendaarinen Pacha. Ketjun ensimmäinen yökerho avattiin juuri Sitgesissä vuonna 1967.

Rannat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden myös eri vesiurheilulajien harrastamiseen. Ympäröivät vuoret ja Garrafin luonnonpuisto sopivat hyvin esimerkiksi patikointiin tai kiipeilyyn.

Sitgesin ilmapiiri on hyvin suvaitsevainen ja seksuaalivähemmistöt näkyvät katukuvassa avoimesti. Kaupungissa on myös paljon homojen ja lesbojen suosimia baareja. Sitgesissä jokainen voi olla oma itsensä seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SITGESISSÄ

Hotelli Espanjan Sitgesissä
Sitgesissä on matkailijalle runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja.

Puoli tuntia Barcelonasta

Sitgesiin pääsee parhaiten lentämällä Barcelonaan, jonne liikennöivät Helsingistä esimerkiksi Finnair, Norwegian ja Vueling. Lentokentältä on suora bussiyhteys Sitgesiin ja matka kestää noin puoli tuntia.

Toinen vaihtoehto on matkustaa junalla Barcelonasta. Paikallisjunat Barcelonan ja Sitgesin välillä kulkevat useita kertoja tunnissa ja liput ovat edullisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomesta tehdään Sitgesiin myös pakettimatkoja sekä yhdistelmämatkoja, joilla osa lomasta vietetään Sitgesissä ja osa Barcelonassa.

Majoitus kannattaa varata ajoissa

Sitgesistä löytyy useita eritasoisia hotelleja ja hostelleja, mutta majoitus kannattaa varata ajoissa etenkin keskikesällä ja eurooppalaisten lomakauden aikaan elokuussa. Monet hotellit ja hostellit sulkevat ovensa talveksi.

Majoitusvaihtoehtoja löytyy aina kansainvälisistä luksushotelleista pieniin perheiden ylläpitämiin majataloihin. Myös asunnonvuokraus on varteenotettava vaihtoehto Sitgesissä.

Kaikki kävelyetäisyydellä

Sitgesin keskusta on pieni, joten kaikki on kävelyetäisyydellä. Polkupyörän vuokraaminen on kätevä vaihtoehto kierrellä Sitgesin ympäristössä. Sitgesissä on myös paikallisbussilinjoja, joilla pääsee keskustan ulkopuolelle.

Lomalla kannattaa vuokrata auto, jos aikaa riittää myös lähiympäristön tutkimiseen. Sitgesin lähellä on Barcelonan lisäksi myös monia muita mielenkiintoisia vierailukohteita kuten historiallinen Tarragona ja Montserratin luostari.

SITGESIN NÄHTÄVYYDET

Sitgesin ranta ja kirkko
Sant Bartolomeun ja Santa Teclan kirkko on Sitgesin rannan maamerkkejä.

Ranta on Sitgesissä tärkein

Sitgesin tärkein nähtävyys on ranta. Se on jaettu aallonmurtajilla eri osiin, joista jokaisella on oma luonteensa ja palvelunsa. Toiset osat ovat enemmän perheiden suosiossa, toisilla viihtyvät miesparit ja myös nudisteille on oma rantansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aivan kaupungin edustalla olevat rannat ovat ruuhkaisimpia, ja tilaa löytyy yleensä paremmin, kun kävelee rantabulevardia hieman edemmäs.

Sant Bartolomeun kirkko on Sitgesin maamerkki

Sitgesin rantabulevardin päässä sijaitseva Sant Bartolomeun ja Santa Teclan kirkko on kaupungin maamerkki, jota ei voi olla huomaamatta. Kirkon kupeeseen kannattaa kävellä jo siksikin, että sieltä avautuvat komeat maisemat Sitgesin rannoille molempiin suuntiin.

Yöelämä keskittyy “syntien kadulle”

Sitgesin keskustassa rannan tuntumassa sijaitseva katu Calle 1er de Maig tunnetaan paremmin lempinimellä Calle del Pecado eli syntien katu. Nimi viittaa kadulla sijaitseviin lukuisiin baareihin ja ravintoloihin, joissa on kesäkuukausina hulvaton meno. Sitges on paikka, johon lähdetään varta vasten pitämään hauskaa ja juhlimaan.

Sitgesin museot

Vaikka Sitges onkin ensisijaisesti rantakohde, löytyy kaupungista myös muutamia museoita ja taidegallerioita kulttuurista kiinnostuneille matkailijoille. Rannalla sijaitsevasta Museu Maricelista löytyy muun muassa taidetta ja veistoksia. Museu Romàntic puolestaan esittelee, millaista elämä oli Kataloniassa romantiikan aikakaudella.

Retki viinitiloille

Viineistä kiinnostuneen matkailijan kannattaa ehdottomasti tehdä retki lähellä Sitgesiä sijaitseville viinitiloille. Yksi Espanjan tunnetuimmista viinitaloista Torres toimii Vilafranca del Penedèsissä helpon ajomatkan päässä. Espanjalaisen kuohuviinin eli cavan ystävien kannattaa puolestaan suunnata Sant Sadurni d’Anoiaan, jossa toimivat muun muassa Freixenet ja Codorníu.

SITGESIN PARHAAT

Purjehdus Sitgesissä
Sitgesissä on monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Sitgesin parhaat elämykset

  1. Nauti leppoisasta katalonialaisesta rantaelämästä
  2. Koe Sitgesin hulvaton yöelämä baareineen ja klubeineen
  3. Nauti espanjalaisista herkuista rantaravintoloissa
  4. Lähde patikkaretkelle Garrafin luonnonpuistoon
  5. Tee päiväretki Barcelonaan

Lisätietoa

Sitgesin kaupungin matkailutoimisto

Teksti: Suvi Huttunen, Maria Hietala
Kuvat: iStockphoto, Turisme de Sitges

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Malaga

Málagan tärkeimmät nähtävyydet – 18 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja