Mallorca on monipuolinen lomasaari

Aurinkoinen Mallorca edustaa rantalomakohteiden aatelia. Saari on suosittu myös aktiivilomailijoiden keskuudessa. Lue Rantapallon kohdeopas ja suunnittele oma lomasi.

Kohdeopas: Mallorca

Espanja, Mallorca

Mallorcan kesä on pitkä ja kuuma

Mallorcan saari sijaitsee Välimerellä 250 kilometrin päässä Espanjan mantereelta. Noin puolet saaren 800 000 asukkaasta asuu pääkaupungissa Palmassa. Mallorca on Baleaarien saariryhmän neljästä saaresta tunnetuin. Formentera ja Menorca ovat pienempiä lomakohteita, ja neljäs saari Ibiza tunnettu parhaiten bilekansan kohtauspaikkana.

Mallorcalla on helppo yhdistää sekä ranta- että kaupunkiloma. Saari on täynnä lomakeskuksia ja kauniita rantoja. Sykkivää kaupunkitunnelmaa löytyy kansainvälisestä Palmasta. Luonnonkauniille saarelle vetävät matkailijoita myös sen erinomaiset patikointi- ja urheilumahdollisuudet. Myös golfaajat ovat löytäneen Mallorcan.

Espanja, Mallorca
Mallorcalaisten kaupunkien kaduilla saa lomaviikon kulumaan nopeasti.

Yli 500 kilometriä rantaviivaa takaa sen, että Mallorca on jo pitkään pysynyt lomailijoiden kestosuosikkina. Suomalaisten keskuudessa Mallorca on ollut suosittu kohde jo 1960-luvulta lähtien.

Kesäkuukausina saarella vierailee vuosittain noin kahdeksan miljoonaa lomailijaa. Tätä voi pitää paikallisten kannalta sekä siunauksena että kirouksena. Vaikka matkailu onkin yksi tärkeimmistä elinkeinoista, koki Mallorca jossain vaiheessa jopa jonkinlaisen burnoutin liiallisesta turismista.

Nyt rannat – ja myös matkailijat – ovat siistiytyneet, ja saarta voi pitää ehdottomasti yhtenä Välimeren tyylikkäimmistä kohteista, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Rantalomien lisäksi Mallorcalle matkustetaan yhä enemmän myös aktiivilomien perässä, sillä saaren luonto luo loistavat puitteet esimerkiksi pyöräilylle ja golfaamiselle.

Pidennä kesää Mallorcalla

Paras aika matkustaa Mallorcalle on keväällä ja syksyllä, kun Suomen lämpötilat eivät vielä helli aurinkoa kaipaavaa matkailijaa. Mallorcalla tilanne on täysin toinen, sillä keskilämpötila on 20 asteen tuntumassa jo toukokuussa, ja lämmintä riittää pitkälle lokakuuhun saakka. Mallorcan varsinainen matkailukausi kestää huhtikuulta lokakuuhun.

Mallorca soveltuu matkakohteeksi mainiosti myös kesäkuukausina, sillä lämpötilat eivät nouse tukahduttavan kuumiksi: heinäkuussa lämmintä on keskimäärin noin 30 astetta

>> Lue myös: Mallorcan parhaat rannat – Top 5

Hyvä tietää Mallorcasta

Mallorca on turvallinen ja miellyttävä lomakohde, joka sopii monipuolisuutensa vuoksi lähes kaikenlaisille matkailijoille. Lapsiperheet, pariskunnat, nuorisoporukat, aktiivilomailijat ja eläkeläiset löytävät kaikki sopivat puitteet ja mieleistä tekemistä.

Saaren pitkän matkailuhistorian ansiosta Mallorcalla pärjää mainiosti englannilla – toki on kohteliasta opetella muutama sana espanjaa tai katalaania, jota myös puhutaan Baleaarisaarilla.

Mallorcan hintataso on suomalaisittain edullinen, sillä kaikki on piirun verran edullisempaa kuin Suomessa. Hinnat pompsahtavat kuitenkin erityisesti matkailijoiden suosimilla alueilla, missä pikkukaupat ja ravintolat nyhtävät matkailijoilta helposti ylihintaa. Mallorcalla on kuitenkin mahdollisuus tehdä edullisia ruokaostoksia ja syödä halvoissa ravintoloissa, kunhan hieman katsoo, millaisella alueella ruokakauppaan tai ravintolaan astelee.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MALLORCALLA

Espanja, Mallorca
Turkoosi vesi on Mallorcan valtti.

Pakettimatka vie perille

Mallorca kuuluu monen suomalaisen matkanjärjestäjän valikoimaan kesäkuukausina, jolloin Palmaan lennetään suorin charter-lennoin. Matkoja Mallorcalle järjestetään tyypillisesti huhtikuusta lokakuuhun. Vilkkainta sesonkia on heinä–elokuu.

Omatoimisesti matka taittuu reittilennoilla tai esimerkiksi lentämällä ensin Barcelonaan, josta useat halpalentoyhtiöt operoivat Palmaan päivittäin. Barcelonan kautta Mallorcalle pääsee myös laivalla. Suomesta suorilla lennoilla Palma de Mallorcalle liikennöivät Finnair ja Norwegian. Halvimmillaan suoran lennon Helsingistä Mallorcalle voi saada noin 150 eurolla. Lentoaika suoralla lennolla on noin neljä tuntia.

Palma de Mallorcan lentoasema sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Palman kaupungista, ja bussimatka keskustan ja lentoaseman välillä kestää noin 15 minuuttia. Bussilinjat 1 ja 21 liikennöivät reittiä.

Mikäli vierailu muilla Baleaarien saarilla kiinnostaa, on pääkaupungista myös päivittäinen laivayhteys Ibizalle ja Menorcalle. Meno-paluu maksaa 50–70 euroa, mutta hinnat vaihtelevat ja tarjouksia kannattaa seurata. Halutessaan laivalla pääsee käymään myös Barcelonassa ja Valenciassa. Lauttayhteyksiä tarjoavat esimerkiksi Trasmediterranea ja Balearia.

>> Vertaile hinnat ja varaa lennot Mallorcalle

Hotellit ja muu majoitus

Mallorcalla on satoja, ehkä tuhansia, eritasoisia hotelleja ja muita majapaikkoja aina edullisista majataloista hulppeisiin luksushotelleihin, kylpylöihin ja huviloihin. Majoitusmahdollisuuksia löytyy myös turistikohteiden ulkopuolelta, missä hinnat ovat usein suosituimpia kohteita matalampia.

Mikäli hotellimajoitus perinteisissä rantakohteissa ei innosta, voi suunnistaa toisaalle ja yöpyä esimerkiksi vanhoihin yksityisiin rakennuksiin perustetuissa majataloissa, joiden hinnat vaihtelevat muutamasta kymmenestä eurosta useampaan sataan euroon.

Saarella on myös kylpylähotelleja, joihin on mahdollista tehdä varauksia myös muulloin kuin vilkkaimpaan kesäaikaan. Monien muiden lomakohteiden tapaan myös Mallorcalla on runsaasti kohdennettua majoitusta esimerkiksi lapsiperheille tai vain aikuisille.

>> Vertaile hinnat ja varaa hotelli Mallorcalta

Autoillen ympäri saarta

Mallorca näyttää ehdottomasti parhaat puolensa, jos suunnistat rannikolta pois ja lähdet tutustumaan saaren vuoristoisiin keskiosiin ja maaseudun pikkukyliin. Monille tulee yllätyksenä, kuinka paljon nähtävää saaren maisemat ja luonto tarjoavat. Turistikohteiden ulkopuolella hintataso on myös selvästi alhaisempi. Suhteellisen pienessä saaressa kaikki on lähellä, sillä suurin osa kylistä on alle tunnin ajomatkan päässä toisistaan.

Paras ja suosituin tapa saaren kiertämiseen on autonvuokraus. Vuokraamoita on joka puolella, ja hintataso suhteellisen edullinen. Kesällä vilkkaimman matkailukauden aikaan autoiluretket kannattaa tosin suunnitella hyvissä ajoin. Myös bussilla pääsee kätevästi ympäri saarta. Paikallisbussit liikennöivät Palman keskustan, lähikylien ja uimarantojen välillä. Viikonloppuisin ja ilta-aikaan busseja kulkee harvemmin – silloin paras vaihtoehto on taksi, jolla liikkuminen on suhteellisen edullista.

>> Vertaile hinnat ja varaa vuokra-auto Mallorcalta

Viehättävät junareitit

Mallorcalta löytyy yllättäen myös oma pieni rautatieverkostonsa, jota hyödyntämällä pääsee tutustumaan saareen hauskalla tavalla. Palman rautatieasema sijaitsee Plaza de Españalla, ja sieltä junia kulkee useasti päivässä Sollériin, Manacoriin ja Incaan. Matka Solleriin kestää tunnin, Incaan 35 minuuttia ja Manacoriin noin tunnin. Palmasta Sollériin menevä junarata on erityisen suosittu upeiden maisemien vuoksi, ja matka taittuu idyllisesti vanhan sähköjunan kyydissä.

MALLORCAN NÄHTÄVYYDET

Espanja, Mallorca
Kaupunkien näyttävät rakennukset sijaitsevat aivan rantojen tuntumassa.

Pääkaupunki Palma de Mallorca

Mallorcan tyylikkäässä pääkaupungissa Palmassa viihtyvät kesäisin niin tavalliset matkailijat kuin kansainvälinen jetset-väki.

Palma de Mallorcan vetonaula on vanhakaupunki ja sen kupeessa sijaitseva hulppea Palman katedraali, joka kuuluu saaren suosituimpiin nähtävyyksiin. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1229, ja valmista tuli vasta 500 vuotta myöhemmin. Lopputulos on eri rakennustyylien sekasotku, johon muiden muassa kuuluisa arkkitehti Antoni Gaudí jätti sormenjälkensä.

Kaunista vanhaakaupunkia hallitsevan goottilaisen katedraalin ympäristö on täynnä vilkkaita kauppakatuja, ja pääkaupunki onkin ostoksia silmällä pitäen saaren paras paikka. Shoppailun lomassa päivää voi viettää paikalliseen tapaan ulkoilmakahviloissa tai tapasbaareissa istuskellen. Erilaiset galleriat, museot ja tapahtumat tekevät Palmasta myös vireän kulttuurikaupungin.

Palma Nova on rantalomailijan paratiisi

Palmasta kivenheiton päässä olevaa Palma Novaa voi kutsua oikeaksi rantalomailijan paratiisiksi, joka soveltuu kaikille. Pitkä, loivasti syvenevä hiekkaranta on kuin luotu auringonpalvontaan ja rantaleikkeihin.

Päivisin rantaa reunustavalla bulevardilla lenkkeillään ja tehdään kävelyretkiä, ja iltaisin sen varrelle keräännytään viettämään aikaa sen lukuisissa baareissa ja ravintoloissa. Palma Nova baarikatuineen on etenkin vilkkaimpana lomakautena nuorten suosiossa, joten alueen huvielämä on tuolloin vauhdikasta.

Santa Ponsa sopii perheille

Pieni ja suojaisa Santa Ponsa sijaitsee noin 25 kilometriä Palma Novasta lounaaseen. Kohde on ihanteellinen lomanviettopaikka perheille ja muille, jotka kaipaavat omaa rauhaa. Viehättävän lahdenpoukaman ympärille rakennetussa lomakeskuksessa kaikki on kävelyetäisyyden päässä toisistaan: monipuoliset harrastusmahdollisuudet, hyvät kaupat ja ravintolat sekä ennen kaikkea hienohiekkainen ranta.

Tunnelma Santa Ponsassa on rauhallinen, mutta halutessaan voi vilkkaampaa menoa ja nähtävyyksiä lähteä katsastamaan muualle. Santa Ponsa sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Palma Novasta ja pääkaupungista Palmasta.

Alcudian rannat kutsuvat

Saaren pohjoisrannikolla lepäävä Alcudia on upean, useita kilometrejä pitkän hiekkarantansa ansiosta Mallorcan suosituin rantakohde. Hyvien kauppojen, ravintoloiden, huvien ja harrastemahdollisuuksien laajasta kirjosta jokainen löytää varmasti omansa.

Alcudian kaupungissa pääsee helposti yhdistämään ranta- ja kaupunkilomailun, ja nauttimaan samalla ripauksen aitoa paikallista tunnelmaa. Mallorcan pisimmän hiekkarannan takana on hyvin säilynyt keskiaikainen kaupunki, jossa on jopa Rooman vallan aikaisia raunioita.

Pagueran rauhalliset poukamat

Paguera on rauhallinen perhekohde, jonka rannat muodostuvat kolmesta suojaisasta poukamasta eli calasta. Matalat rannat ja leppoisa tunnelma sopivat erityisen hyvin lapsiperheille. Noin 20 kilometrin päässä Palmasta sijaitsevassa Paguerassa on riittämiin ravintoloita ja jonkin verran ostosmahdollisuuksia ja yöelämää, mutta kohteesta on helppo tehdä esimerkiksi shoppailureissu pääkaupunkiin. Liikenneyhteydet toimivat hyvin.

Cala Mayor – rantoja Palman kupeessa

Helpoin tapa yhdistää kaupunki- ja rantaloma on majoittua pääkaupunkia lähinnä sijaitsevassa lomakeskuksessa Cala Mayorissa, josta hurauttaa tarvittaessa hetkessä Palmaan. Pitkän linjan lomakohteesta löytyvät kaikki matkailijan kaipaamat palvelut, mutta myös kiinnostava kulttuurikohde Joan Miró -taidemuseo.

Cala Mayor sopii erityisesti aikuisten kesken matkustaville pariskunnille ja kaveriporukoille, jotka haluavat sekä rentoa rantalöhöilyä että kätevän etäisyyden Palman ravintoloihin ja yökerhoihin.

Tippukiviluolia Porto Cristossa

Mallorcan ehkä kuuluisin luonnonnähtävyys ovat tippukiviluolat, joista tunnetuimpina Porto Criston kaupungissa sijaitsevat Coves del Drac. Näihin pääsee tutustumaan opastetuilla retkillä tai oman auton vuokraamalla. Lohikäärmeen luolan kierroksen alussa laskeudutaan yli sata askelmaa luolaan, jossa nähtävät tippukivimuodostelmat ja kallioaltaat tuovat mieleen sadun noitien asuinpaikan.

Kierros huipentuu konserttiin Martelin järvellä, joka on Euroopan suurin maanalainen järvi, ja luolasta poistutaan veneellä. Kesäaikaan luoliin voi olla välillä tungosta, joten vierailu kannattaa suunnitella hyvin ja varata siihen aikaa.

Valldemossan munkkiluostari

Toinen käymisen arvoinen kohde on Valldemossa ja sen 1400-luvulla perustettu Reial Cartoixa -munkkiluostari. Valldemossa on Mallorcan korkeimmalla sijaitsevin kaupunki. Vanhan luostarin lisäksi se kiinnostaa säveltäjä Frédéric Chopinin vanhana piilopaikkana. Kaupungissa voi lisäksi tutustua museoon, jossa on nähtävillä Pablo Picasson ja Joan Mirón töitä.

Patikoiden vuorille

Mallorcan pohjoisrannikkoa hallitsevilla Tramuntanan vuorilla on mahtavia patikkareittejä. Pohjoistuulen vuoret kulkevat 88 kilometrin pituisen matkan Andratxista Pollençaan. Vuoristoon ja siltä avautuviin huikeisiin näkymiin kannattaa tutustua kävellen, mutta kiireiselle matkailijalle sierran läpi ajaminen onnistuu päivässä.

MALLORCAN PARHAAT

Espanja, Mallorca
Mallorcan luontokohteet tarjoavat monipuolisesti aktiivimahdollisuuksia.

Koe nämä Mallorcalla

  1. Rentoudu Mallorcan valkohiekkaisilla rannoilla tai rauhallisissa poukamissa.
  2. Koe Palman sykkivä kaupunki, jota kutsutaan Pikku-Barcelonaksi.
  3. Tee junaretki Sólleriin upealla maisemareitillä.
  4. Kokeile saaren aktiviteettimahdollisuuksia: pyöräile, patikoi, golfaa tai sukella.
  5. Tutustu historiallisiin nähtävyyksiin kuten Bellverin linnaan tai Valldemossan luostariin.

Mallorcan parhaat kaupunkikohteet

  1. Palma de Mallorca
  2. Palma Nova
  3. Santa Ponsa

Lisätietoa

Espanjan valtion Mallorca-matkailusivu
See Mallorca

Teksti: Hanna Ahonpää, Maria Hietala ja Inka Khanji
Kuvat: Istockphoto, Flickr / Travelbusy.com, Andres Nieto Porras ja Udo Kempen

Päivitetty: 29.7.2017

Espanja: Lue lisää kohdeoppaita

Vastaa käyttäjälle AN79 Peruuta vastaus

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

4 kommenttia

Jo edesmennyt sukulaiseni kävi eläessään Majorcalla, muttei tietääkseni urheillut siellä.

“Palman katedraali kuuluu saaren suosituimpiin nähtävyyksiin. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1229 ja kesti 500 vuotta. Lopputulos on eri rakennustyylien sekasotku, johon muiden muassa kuuluisa arkkitehti Antoni Gaudí jätti sormenjälkensä.”

– Gaudi eli kuitenkin vasta 1852-1926

Kyllä siellä Gaudin sormenjälki on edelleen nähtävissä. Siinä keskilaivan puolenvälin tietämillä, noin 30 sentin korkeudella kirkonpenkissä. Näkyy helposti, koska Gaudi jätti sen tullessan suoraan öljynvaihdosta.

Palma novassa on ehdottomasti parhaat hiekkarannat. Hotellit sijaitsevat rannan tuntumassa, mutta useimmissa hotelleissa on myös hyvin viihtyisät allasalueet. Hotellihuoneet ovat siistit, mutta huonosti äänieristetyt. Ravintolat herkkullisine ruokineen sijaitsevat lähinnä rannan tuntumassa ja meluisammat baarit kauempana rannasta, “brittialuella”. Palman kaupungissa on todella hyvät ostosmahdollisuudet, on merkkiliikkeitä ja basaareja. Myös Palman ravintolat ovat laadukkaita, kaikissa ravintoloissa henkilökunta ei välttämättä osaa kovin hyvin kieliä, edes englantia…