Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Espanja

La Palma on Kanariansaarten vihrein saari

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 25.10.2017
Kanariansaariin kuuluva La Palma on loistava matkakohde aktiiviselle matkailijalle, mutta sopii myös rauhallista etelänlomaa kaipaaville.

Harvoille tuttu Kanariansaari

Kanariansaarista puhuttaessa harva ajattelee ensimmäisenä La Palmaa, ja pienellä saarella turismi onkin vielä lapsenkengissä. Saariryhmän länsipäädyssä El Hierron yläpuolella majailevan La Palman lempinimet La isla bonita ja La isla verde kertovat ensikertalaiselle mitä on luvassa: La Palma on kaunis ja vihreä.

Vuoristoinen ja luonnonkaunis La Palma kiinnostaa esimerkiksi patikoijia. Saarella sijaitseekin komea Caldera de Taburienten kansallispuisto, josta löytyy valtavan kokoinen kraatteri ja valtavasti hyviä vaellusreittejä seikkailtaviksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka saari ei olekaan rantalomailijan ensisijainen valinta, löytyy La Palmalta myös Kanariansaarten perinteisintä maisemaa. Rantalomaa voi viettää esimerkiksi Los Cancajosin lomakohteessa.

La Palma onkin mainio kohde niin aktiivimatkailijalle kuin rauhallista etelän rantalomaa kaipaaville. Tunnelmalliset kaupungit ja perikanarialainen arkkitehtuuri tekevät La Palmasta mukavan matkailusaaren. Eksoottiset suola-altaat ovat La Palman erikoisuus, jotka on nähtävä matkan aikana.

Inka KhanjiLa Palma, Espanja
Helpoin tapa liikkua kohteiden välillä on vuokra-auto.

Lempeitä lomasäitä ympäri vuoden

La Palma hemmottelee matkailijoita lämpimällä säällä ympäri vuoden, aivan muiden Kanariansaarten tavoin. Pienelle saarelle voikin matkustaa yhtä hyvin tammikuussa kuin heinäkuussakin, sillä säätila vaihtelee vuodenaikojen mukaan vain vähän.

Lämpimintä on selvästi kesäkuukausina, sillä keskilämpötilat ovat heinäkuusta syyskuuhun 25 asteen tuntumassa, kun muina kuukausina keskilämpötila on 20 asteen molemmin puolin. Viileintä on joulukuusta helmikuuhun, kun lämpötila saattaa laskea 20 asteen alapuolelle. Talvikuukausina on eniten sateita.

Aktiivinen loma La Palmalla

La Palman kauniille saarelle matkustetaan ensisijaisesti aktiivilomalle, sillä vehreä luonto, upeat kansallispuistot ja loistavat vaelluspuitteet houkuttelevat matkailijoita, jotka haluavat viettää lomapäivänsä pääosin muualla kuin hotellin rantatuolilla. Rantakohteena La Palma on kuitenkin lähes yhtä toimiva, sillä saarella on vulkaaniselle kohteelle tyypillisiä mustia rantoja joissa lämmin lomapäivä sujuu mukavan rennoissa merkeissä. Jännittäviä elämyksiä tarjoavat myös tulivuorten muodostavat luonnon omat uima-altaat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet tähtiharrastajat tuntevat La Palman yhtenä maailman parhaista tähtibongauspaikoista. Kirkas taivas mahdollistaa ikimuistoisen elämyksen ensikertalaisellekin – parhaat näkymät löytyvät observatorion teleskooppien avustuksella.

La Palma on loistava vaihtoehto perinteisille Kanariansaarten kohteille. Lomaa suunnitellessa kannattaa kuitenkin varautua siihen, että saarelta ei löydy teemapuistoja, vilkasta yöelämää tai palvelujen runsautta. Sen sijaan autenttista paikalliselämää ei La Palmalla joudu etsimään kaukaa.

Hintataso on La Palmalla muiden Kanariansaarten mukainen, eli suomalaisittain edullinen.

Yritä puhua espanjaa

La Palma on turvallinen matkakohde, sillä turismin tuomat kääntöpuolet eivät ole vielä arkipäivää matkailijoiden toistaiseksi saavuttaneet vihreää saarta. Maalaisjärkeä ei kuitenkaan kannata turvallisuudesta huolimatta unohtaa, sillä erityisesti omasta omaisuudesta kannattaa pitää huolta varsinkin ihmisjoukoissa.

Muiden Kanariansaarten tavoin saarella puhutaan espanjaa, mutta esimerkiksi englannilla tai saksan kielellä voi tulla toimeen. Jos tuuri käy, omassa hotellissa saatetaan osata myös suomea.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN LA PALMALLA

Inka KhanjiLa Palma, Espanja
Caldera de Taburienten kansallispuistossa on loputtomasti vaellusreittejä.

Lomalennolla La Palmalle

Helpoin ja nopein tapa matkustaa Suomesta La Palmalle on lomalennolla, sillä muiden Kanariansaarten tavoin myös La Palma on suosittu valmismatkakohde. Matkoja Helsingistä tarjoaa esimerkiksi Lomamatkat.

Omatoimimatkailija pääsee La Palmalle yhden välilaskun kautta. Esimerkiksi KLM ja British Airways tarjoavat välilaskullisia lentoja Helsingistä La Palman saaren itärannikolla sijaitsevalle lentoasemalle. Lentokentältä on matkaa lähimpään Los Cancajoksen kaupunkiin nelisen kilometriä, saaren pääkaupunki Santa Cruz de la Palma sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä lentoasemasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näin majoitut ja liikut saarella

Pienen saaren majoitusvalikoima on luonnollisesti Kanariansaarten suurempia kohteita vaatimattomampi, mutta tarjolla on myös tasokkaita hotelleja. Saarella voi majoittua esimerkiksi huoneistohotellissa tai vaikkapa tasokkaassa all inclusive -lomakeskuksessa.

Majoitusta varatessa kannattaa olla tarkkana, että majapaikka sijaitsee todellakin La Palman saarella, sillä kaikki majoituspalvelut eivät välttämättä paikanna La Palmaa omaksi saarekseen, vaan se saatetaan sekoittaa esimerkiksi Palma de Mallorcaan tai Las Palmasiin.

Vuokra-auto on helpoin tapa liikkua saarella

La Palmalla on mainio tieverkosto, ja saarella pääsee liikkumaan paikasta toiseen kätevimmin omalla autolla. Myös saaren julkinen liikenne on toimiva ja edullinen vaihtoehto.

Kovakuntoisimmat aktiivimatkailijat kiertävät saaren polkupyörällä tai jopa kävellen, sillä tasokkaat ulkoilureitit mahdollistavat myös pitkät vaellukset.

LA PALMAN MATKAKOHTEET

Inka KhanjiLa Palma, Espanja
Saaren pääkaupunki Santa Cruz de la Palma on tunnelmallinen vierailukohde.

Caldera de Taburienten kansallispuisto

Dramaattisia luonnonmaisemia etsivän matkailijan kannattaa suunnata Caldera de Taburienten kansallispuistoon, jonka upeita maisemia pääsee ihailemaan vain jalkaisin.

Jättimäinen kraatteri, vesiputoukset ja monet harvinaiset kasvilajit tekevät puistosta mielenkiintoisen käyntikohteen. Retkeilijöiden on mahdollista yöpyä puiston leirintäalueella komeiden kanarianmäntyjen alla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tutustu pääkaupunki Santa Cruziin

Loman aikana kannattaa piipahtaa La Palman viehättävässä pääkaupungissa Santa Cruzissa, jossa pääsee aistimaan paikallishistoriaa. Kaupunki on erinomainen esimerkki perinteisestä kanarialaisesta arkkitehtuurista tyypillisine parvekkeineen ja värikkäine taloineen.

Kapeat kadut kätkevät sisäänsä sympaattisia putiikkeja ja tunnelmallisia ravintoloita, ja katujen kiertelyyn kannattaakin varata aikaa.

Ihaile tähtiä observatoriossa

Tällä saarella tähtien tuijottelua ei voi jättää väliin – La Palma on kuuluisa kirkkaasta tähtitaivaastaan. Tähtibongarin kannattaa suunnata arvostettuun Roque de los Muchachosin observatorioon, josta löytyy laaja valikoima erilaisia teleskooppeja yötaivaan tutkimista varten.

LA PALMAN PARHAAT

Inka KhanjiLa Palma, Espanja
Banaaniviljelmät ovat tuttu näky La Palmalla.

Koe nämä La Palmalla

  1. Tee retki Caldera de Taburienten kansallispuistoon.
  2. Ihaile tähtiä La Palman kirkkaalla taivaalla.
  3. Tutustu paikalliseen arkkitehtuuriin pääkaupunki Santa Cruzissa.
  4. Rentoudu rannalla – La Palmalta löytyy myös levähdyspaikkoja myös auringonpalvojalle.
  5. Herkuttele kanarialaisen keittiön antimilla.

Lisätietoja

La Palman virallinen matkailusivusto
Kanariansaarten matkailun La Palma -sivusto

Teksti: Maria Hietala ja Inka Khanji
Kuvat: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää