
Espanjan Alicante on mukava lomakohde ympäri vuoden.
Costa Blancan alueella sijaitseva Alicante on hurmaava espanjalaiskaupunki, jossa rantaloma yhdistyy komeaan arkkitehtuuriin, vilkkaaseen shoppailuun ja kulinaristisiin nautintoihin. Historiallinen vanhakaupunki ja vilkas satama-alue houkuttelevat matkailijoita.
Alicanten provinssi sijaitsee Espanjan Välimeren puoleisella kaakkoisrannikolla, Costa Blancaksi kutsutulla alueella. Costa Blanca on nimensä mukaisesti valkoinen rannikko, sillä alueen hiekkarannat ovat hohtavan valkoiset ja niitä riittää silmänkantamattomiin.
Alicante on espanjalaiseen tapaan monipuolinen lomakohde, joka tarjoaa jokaiselle lomailijalle jotain. Alicanten alueella on toistakymmentä kilometriä hiekkarantaa, joista kaupunkiin matkaavat lomalaiset päätyvät yleensä joko San Juanin tai Postiguetin rannoille.
Myös ilmasto on Costa Blancalla lomalaisille suosiollinen, sillä esimerkiksi läheisessä Torreviejan kylässä aurinkoisia päiviä on keskimäärin yli 300 vuodessa.
Paras aika matkustaa Alicanteen on keväällä tai syksyllä, kun keskikesän hurjimmat helteet eivät paahda Espanjassa.
Vaikka mahdollisuudet rantalomaan ovat Alicanten kaupungissa lähes ihanteelliset, voi historialliseen kaupunkiin lähteä myös puhtaalle kaupunkilomalle. Yli 300 000 asukkaan kaupungissa on paljon valinnanvaraa niin ostosten ja yöelämän kuin historian ja kulttuurinkin ystäville.
Alicanten tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Benacantil-vuoren huipulla sijaitseva Santa Bárbaran linnoitus, upean värikkäillä marmoripaloilla päällystetty kävelykatu Explanada de España sekä vanhassa kaupunginosassa sijaitsevat Santa Marian kirkko ja renessanssityylinen San Nicolásin katedraali.
Nähtävää löytyy myös kaupungin ulkopuolella ja lomallaan voikin harrastaa vaellusretkiä kauniissa luonnonpuistoissa ja tehdä päiväretkiä läheisiin kaupunkeihin. Parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsee esimerkiksi Tabarcan saari, ja Alicanten eteläpuolella trooppisista kasveistaan tunnettu Palmeral-puisto sekä Elchen ja Orihuelan historialliset kaupungit.
Lapsiperheitä ilahduttavat hyvin hoidettujen ja palveluiltaan monipuolisten hiekkarantojen lisäksi esimerkiksi vesipuisto ja Terra Mítica-elämyspuisto, joka on yksi Euroopan merkittävimmistä elämyspuistoista. Elämyspuistossa voi lähteä aikamatkalle ja nähdä kattavan läpileikkauksen Välimeren alueen historiasta. Kesäkaudella auki oleva Terra Mitica sijaitsee 80 kilometrin päässä Benidormissa, samoin kuin koko vuoden avoinna oleva eläinpuisto Terra Natura sekä delfinaario ja akvaario Mundomar.
Alicanten alueella ei ole unohdettu myöskään golfaavia lomalaisia, vaan heille on luotu lähes paratiisi maan päälle. Ilmastonsa puolesta Alicanten golfkausi kestää käytännössä läpi vuoden ja kentistä on lähinnä runsaudenpula. Hyviä kenttiä on paljon, ruuhkia on vähän ja hintatasokin on hitusen Aurinkorannikkoa edullisempi.
Costa Blancan alueeseen voi tutustua helposti autoillen. Vuokra-autolla voi lähteä tutkimusretkelle lähiseutujen mielenkiintoisiin kohteisiin, kuten 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Elcheen. Elche tunnetaan erityisesti palmuistaan ja kenkäteollisuudestaan. Kaupungissa on Euroopan suurin kenkätehdas, komea Santa Marian kirkko sekä Altamiran palatsi.
Historiallisten nähtävyyksien ja ostosreissujen ystävät suuntaavat auton kohti Murcian kaupunkia ja huikeita vuoristomaisemia halajavat siirtyvät Benidormista kohti sisämaata. Matkalla voi ihailla Algarin vesiputouksia ja pistäytyä Guadalestin idyllisessä vuoristokylässä.
Kilometrin korkeudessa sijaitsee mielenkiintoinen Safari Aitana –eläinpuisto, jossa eläimet juoksentelevat vapaana suuressa laaksossa. Vierailun arvoisia ovat myös lähellä sijaitsevat Busotin tippukiviluolat.
Viiniharrastajat suuntaavat Murcian kaupungista noin 100 kilometrin päässä sijaitsevaan Jumillaan, joka on kuuluisa viinialue. Alueella viinin ystävillä on mahdollisuus tutustua viinitiloihin ja nauttia maistiaisia suoraan viinien alkulähteillä.
Suomesta Alicanteen lentävät esimerkiksi Air Finland Helsingistä ja Ryanair Tampereelta. Edullisimmillaan edestakaiset lennot voi saada noin 200 eurolla. Alicante ei ole tyypillinen pakettimatkakohde, mutta myös matkanjärjestäjiltä voi tiedustella valmismatkoja ja lentoja kohteeseen.
Alicanten kansainvälinen lentoasema El Altet sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Lentokenttä on Espanjan kuudenneksi vilkkain.
Alicanteen voi toki matkustaa myös lentämällä ensin Barcelonaan ja jatkamalla sieltä matkaa junalla tai vuokra-autolla.
Alicantessa on runsaasti hotelleja kaikissa hintaluokissa. Useimmat hotellit löytyvät joko Alicanten keskustasta tai satama-alueelta. Kaupungissa on myös tarjolla hostelleja reppureissaajille ja budjettimatkaajille.
Myös talon- tai asunnonvuokraus on Espanjassa varsin suosittua. Vuokrahuvilat sijaitsevat yleensä kaupungin ulkopuolella, kun taas kerrostaloasuntoja löytyy myös keskustasta.
Keskeiselle paikalle majoittunut matkailija pystyy liikkumaan Alicantessa helposti jalkaisin. Tärkeimmät nähtävyydet ja mielenkiintoiset paikat ovat lyhyiden etäisyyksien päässä toisistaan. Myös julkinen liikenne toimii: Alicantessa kulkevat paikallisbussit sekä raitiovaunut. Taksit käyttävät mittareita, mutta hintaa voi tietysti tiedustella jo ennen liikkeelle lähtöä.
Autonvuokraus on alueella suosittua. Vaikka autoa ei itse kaupungissa tarvitsisikaan, on lähialueilla runsaasti mielenkiintoisia kohteita, joihin voi tehdä päiväretkiä.
Historiallinen Santa Bárbaran linnoitus torneineen on Alicanten tunnetuin nähtävyys. Linnoituksen tunneleissa, tyrmissä ja maanalaisissa varastohuoneissa riittää tutkittavaa koko perheelle. Linnan huipulle voi nousta tähyämään maisemia yli meren ja kaupungin kattojen. Santa Bárbaraan pääsee helpoiten hissillä, joka nousee linnoitukselle Explanada de España -kävelykadulta.
Alicanten kuuluisa rantapromenadi Explanada de España on koottu yli kuudesta miljoonasta värikkäästä marmoritiilestä. Satama-alueen tuntumassa sijaitsevalla kadulla on mukava pysähtyä vaikka nauttimaan kahvit tai ostamaan tuliaisia.
Palmujen reunustamalla promenadilla on mukava ja rento tunnelma, ja siellä kelpaa tepastella niin päiväaikaan kuin iltaisinkin. Upean rantakatunsa lisäksi Alicante on tunnettu puistoistaan ja puutarhoistaan.
Alicanten nykytaiteen museossa on vaikuttava kokoelma muun muassa Mirón, Dalín ja Picasson teoksia. Laajojen kunnostustöiden jälkeen museo avasi ovensa jälleen maaliskuussa 2011. Viralliselta nimeltään museo on Museo de Arte Contemporáneo de Alicante eli MACA. Paikka sijaitsee Santa Marian katedraalin kupeessa Alicanten vanhassakaupungissa.
Alicanten vanhan arkkitehtuurin maamerkkeihin kuuluu goottilaistyylinen Santa Marian katedraali. Vanhan moskeijan raunioille rakennettu kirkko on peräisin 1400-luvulta ja se on Alicanten vanhin kirkko.
San Nicolásin renessanssityylinen katedraali on niinikään yksi Alicanten tunnetuimmista rakennuksista. Kätevästi nähtävyyksien ja ravintolahulinan kupeessa sijaitseva 1700-lukulainen kirkko tunnetaan upeasta kupolistaan.
Espanjan viralliset matkailusivut
Teksti: Jenna Lehkonen ja Maria Hietala
Kuvat: Flickr / bea y fredi, SXC, Flickr / trix0r, iStockphoto, Flickr / opencontent