Hyppää sisältöön

Scandic avaa uuden hotellin Lindesnesissä

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 07.02.2010
Scandic - Pohjoismaiden johtava hotelliketju - käynnistää yhteistyön Lundegruppenin kanssa ja avaa heinäkuussa uuden hotellin Lindesnesissä, Norjan eteläisimmässä osassa.

“Uusi projektimme Lindesnesissä on saanut osakseen paljon huomiota. Scandicin tavoitteena on olla matkailualan tervein yritys – siksi haluamme tarjota vieraillemme mahdollisuuksia syödä terveellisesti ja liikkua. Esimerkkeinä tästä voidaan mainita yhteistyömme tähtikokki Jamie Oliverin kanssa ja kaikkien hotelliemme kuntohuoneiden uusiminen”, kertoo Scandicin konsernijohtaja Frank Fiskers.

Scandic Lindesnes tulee haastamaan perinteisemmät kurssi- ja konferenssijärjestäjät, mutta kohderyhmiin kuuluvat myös lomailijat ja vapaa-ajan viettäjät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vahvaa yhteistyötä

Scandic Lindesnes tulee olemaan merkittävä tulokas Norjan hotellimarkkinoilla vuonna 2010.

“Olen tietenkin ylpeä siitä, että Pohjoismaiden johtava ja ehkä parhaiten johdettu hotelliketju on valinnut meidät yhteistyökumppaniksi. Se on mielestäni laadun tae”, sanoo Hans Petter Hagen, kiinteistön pääomistajan Lunde-gruppenin projektipäällikkö.

Ainutlaatuinen sijainti

Hotelli sijaitsee upealla paikalla hiekkarantojen, kolmen vuonon, kahden meren, historiallisen kanavan ja Lindesnesin tunnetun majakan läheisyydessä. Sijainti tarjoaa ennen kaikkea hyvät mahdollisuudet monenlaiseen vesiurheiluun, sukellukseen ja kalastukseen. Hotellissa tulee olemaan 154 huonetta ja sviittiä, sekä lisäksi kylpylä- ja rentoutumisosasto, kuntohuone, kurssi- ja kokoustiloja, ravintola ja muita tarjoilumahdollisuuksia.

“Paikalliset asukkaat ovat jo ihastuneet tähän alueeseen. Nyt muutkin saavat mahdollisuuden tutustua Lindesnesin alueen kauniiseen luontoon”, Frank Fiskers sanoo.

Kuva: Scandic (kuvaa rajattu)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen