Tarjousristeilyllä Tukholmaan

Niinhän siinä sitten kävi, että marraskuun alussa postilaatikkoon kolahtanut Club One tajous herätti sisäisen Sulo Vilenin ja sai varaamaan matkan, vaikkei oltu suunniteltu menevämme yhtään mihinkään.

Eihän sitä nyt vaan voinut jättää varaamatta, kun niin halvalla sai!

Nelihenkisen perheen kahden yön risteily Tukholmaan irtosi nimittäin Club One tarjouksesta 40 eurolla, mikä on ihan sopuhinta A-hytille torstai-lähdöllä. Lisäksi tammikuun alussa lapset ruokailivat buffetissa maksutta, joka sai sisäisen Sulo Vilenin hykertelemään entistä enemmän. Ja kun kerran säästämisen makuun päästiin, niin pitihän sitä tienata matkarahaa myös ostoksilla. Olin aivan onnesta soikeana, kun löysin tarjouksesta mm. Elizabeth Ardenin  seerumikapselit 90 kappaleen pakkauksena hintaan 38,90 €, jonka saa tavallisesti pulittaa 30 kappaleesta. No, kertyihän sille reissulle tosiasiassa hintaa kaikkine ostoksineen ja 180 euron junamatkoineen, mutta ei kerrota tästä Sulolle!

Aiempien kokemusten perusteella olin varautunut täpötäyteen terminaaliin ja pitkiin jonotuksiin, mutta eikä mitä! Lähtöselvitys sujui vaivattomasti, kun ei tarvinnut muuta kuin vilauttaa Club One korttia automaatille ja maihinnousukortit olivat hetkessä valmiit. Myös aiemmin tuskailemani mateleva laivaanousukin oli sujuvoitunut sitten viime näkemän ja nyt lapsiperheille oli oma fast lane, josta pääsi todella ripeästi laivaan – hienoa!

Olemme aiemmin tehneet perhematkoja Silja Symphonyn ja sisaralus Serenaden Promenade- ja Muumi-perhe hyteissä, kun sisäinen Sulo Vilen ei ole (vielä toistaiseksi) antanut myöten satsata tonnia sviittiin kotivesillä eikä se tehnyt sitä tälläkään kertaa, joten ajattelimme testata vaihteeksi merinäköalallisen A-hytin.

A-hytit ovat saaneet uudistuksen myötä raikkaan ilmeen, kun lattia- ja seinäpinnat on tuoreutettu ja tekstiilejä uudistettu. Vuoderungot ja patjat ovat sen sijaan vanhat tutut eivätkä nukkumamukavuudeltaan parasta luokkaa, samoin wc/suihkutilat ovat  alkuperäistä 1990-luvun mallia. Tällä kertaa hytti palveli kuitenkin hyvin tarkoitustaan, kun Sulo Vilen -teemaiselle matkalle ei lähdetty luksustelemaan ja viettämään aikaa hytissä. Juhlamatkat ovat sitten eri juttu.

Kokonsa puolesta Promenade-, Muumi- ja A-hytit ovat samaa kokoluokkaa, 11 m² kukin.  Näiden kolmen hinnat ovat hyvin lähellä toisiaan ja Promenade- ja A-hytin erona on lähinnä näköala. Sisustukseltaan Muumi-hytti on aivan täydellinen lapsiperheille ja miksei isommillekin Muumi-faneille. Kaikki nämä hytit sopivat tilansa puolesta lähinnä nukkumiseen ja oikeastaan se minkälaista näkymää ja sisustusta odotat, on ratkaisevin tekijä.

A-hytin merimaisemaa on aina kiva katsella, mutta ei näkymä eläväiselle Promenadellekaan ole yhtään sen hassumpi ja varsinkin perheen pienimmät viihtyvät ikkunasyvennyksellä kävelykadun tapahtumia seuraten.

Muumi-hyteistä löytyy myös astetta suurempi 14 m² Muumi-perhehytti, jonka lisäneliöt tarjoavat jo hieman enemmän matkustusmukavuutta, samoin kuin samaa kokoluokkaa oleva Family-promenade. Lisäksi löytyy vielä merinäköalallinen 18 m² Family-hytti, jossa lisäneliöt jo huomaa, ja parhaimmillaan tämä hytti majoittaa 6 henkilöä.

Kahdenkeskiselle matkalle De Luxe hytti tuo pientä extraa kohtuuhintaan, mutta perheille näitä ei ole valitettavasti tarjolla, jolloin kunnon mukavuutta kaipaaville (perheille) sviitti-luokka on varteenotettava vaihtoehto, jos on valmis maksamaan 2 yön risteilystä Euroopan kaupunkiloman verran. Sviitti-luokan hyteissä löytyy mukavia vaihtoehtoja 2 aikuiselle ja 1-2 lapselle, jotka tarjoavat viihtyisää tilaa, erikoisaamiaisen ja oman ripeän laivaannousun, johon myös kultainen Club One kortti oikeuttaa.

Kokemuksemme Muumi-perhehytistä ja laajemman Silja Symphonyn esittelyn voit lukea tästä.

Matkatarjous ja lasten ilmaiset buffa-ateriat olivat houkutelleet lisäksemme paljon muitakin lapsiperheitä joten laiva oli lastattu enimmäkseen perheillä. Tämä oli huomattavissa erityisesti hyttikäytävien äänekkäästä juoksusta, joten mikään rauhan tyyssija risteily ei ollut, vaikka juomarien edustus oli vähäisempää. (kaksikoltamme sellaiset terveiset, ettei ole pakko juosta ja möykätä!)

Itse laivamatkan otimme rentoilun kannalta, joka oli enemmän kuin tervetullutta rankan joulukuun jälkeen. Kävimme syömässä ja shoppailemassa ja viihdyimme Sunflower Oasiksen lämpimissä poreissa. Lapsille oli järjestettynä hauskaa ohjelmaa, kuten laivasuunnistusta ja visailuja, jotka olivat 7- ja 10-vuotiaan kaksikkomme mieleen.

Sen sijaan Silja Landin meno ei jaksanut heitä enää paljoa kiinnostaa, ja siellä vietetty aika jäi minimaaliseksi, kun pelikoneetkin olivat aiempaan tapaan yksien ja samojen kavereiden hallussa. Olen tätä sadatellut aiemminkin ja toivoisin todella, että laitteille asetettaisiin selkeät peliajat per nenä ja sitä myös valvottaisiin. Ihan vain kaikkien viihtyvyyden vuoksi.

Aivan peleittä ei silti tarvinnut olla sillä Siljan Tukholman linjoille on tullut hauska uutuus, Muumipappa ja meri -tarinoihin pohjautuva Moomin Move -mobiilipeli, jossa autetaan Muumeista tuttuja hahmoja eri puolella laivaa. Pelin voi ladata ennen matkaa omaan mobiililaitteeseen ja maksuton sovellus on saatavilla sekä Android että Apple -laitteisiin. Eri puolille laivaa sijoitetut anturit paikantavat pelaajan ja seikkailu etenee risteily-ympäristöön räätälöidyn mobiilikartan avulla. Moomin Move -pelin on kehittänyt helsinkiläinen startup Tribered, josta voit lukea lisää osoitteessa tribe.red 

Pelin voit ladata oheisten linkkien kautta:

Risteilymatkustaminen kotoisilla vesillä tuntuu jakavan kovasti mielipiteitä, ja olen viimeaikoina kuullut/lukenut hyvin jyrkkiäkin kommentteja siitä, miten huonona matkustustapana risteilyä (Tukholmaan) pidetään sekä moitteita siitä, ettei laivalla olisi mitään tekemistä, jos ei notku baareissa. Ja höpö höpö sanon minä. Kyllä risteilyllä tekemistä riittää, ja siellä on myös täydet edellytykset leppoisaan oloon. Risteily on mitä mainioin katko arkeen pidempien reissujen välissä!

Emme lähteneet tälle risteilylle luksustelemaan eikä meillä ollut sen kummoisempia odotuksia, kuin perheen kiireetön yhteinen aika rankan joulukuun jälkeen. Ja sen tarkoituksen tämä Sulo Vilen -teemalla toteutettu matka täytti, sillä yhteinen aika se vasta luksusta onkin!

P.S. Niin, että mitä me siellä Tukholmassa tehtiin? Tällä kertaa entuudestaan tutut nähtävyydet jäi nimittäin kiertelemättä, mutta ihan jotain muuta käytiin etsimässä… pysyhän kuulolla, sillä saatat löytää uuden harrastuksen niin arkeen kuin matkoille! Eikä muuten maksa mitään ja Sulo Vilen kiittää!

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply traveldreamer17 tiistai, maaliskuu 6, 2018 at 15:19

    Me olimme ihan saman tarjouksen houkuttelemina Siljan Tukholman-ristelyllä tammikuun alussa. Meidän lapset rakastavat risteilyjä, vaikkei mitään sen kummempaa tehtäisikään. Onhan se maisemien vaihdos aina ihan tervetullutta. Olisi kyllä ihan hauska joku kerta päästä testaamaan parempaa matkustusluokkaa Siljallakin, mutta toistaiseksi en kyllä ole ollut valmis maksamaan ristelyistä niitä summia mitä paremmista hyteistä pyydetään. A-luokka siis riittää. Vikingillä sen sijaan on ollut hyviä tarjouksia Lux-luokassa ja kyllä niissä isommissa hyteissä on mukavampi matkustaa, kun hytissä tulee lasten kanssa kuitenkin vietettyä aikaa.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog tiistai, maaliskuu 6, 2018 at 17:30

      Totta, maisemien vaihdos tekee ihmeitä ja risteily on kiva katko arkeen! Laivalle on niin helppo lähteä lasten kanssa ja mukavaa tekemistä löytyy aina.

      Nykyään hyvää hyttiä arvostaa aivan eri tavalla kuin nuoruusvuosina. Jotenkin ei vain luonne kuitenkaan anna myöten maksaa maltaita hytistä, mutta aina kun hyvä tarjous osuu kohdalle, niin ilman muuta satsaa mieluummin siihen viihtyisämpään vaihtoehtoon. Pitääpä joku kerta testata Vikingin Lux-luokka, kun viime kesän kokemus Gracen Premium-hytistä oli todella positiivinen!

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa! 🛳️

  • Reply Outi sunnuntai, helmikuu 18, 2018 at 20:06

    Minä olen ollut lähes aina tyytyväinen näihin Siljan matkoihin. Kerran oli kyllä sellainen ökyporukka viereisessä hytissä, että hermot meinasi mennä. Onneksi jollain meni hermot ennen minua ja vartijat kävivät hiljentämässä porukan 🙂
    Halvalla olette kyllä reissuun päässeet, toinen Sulo Vilen täällä ihmettelee 😀
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog maanantai, helmikuu 19, 2018 at 11:00

      Huh, että joku ehti hoitamaan volyymiä pienemmälle. 😃👍 Meidän hyttikäytavälle osui onneksi vain yksi remupetteriporukka, jotka olivat tosin kovin hiljaisia ja kalpeita seuraavana päivänä, jostain syystä… 😁 Lähinnä tenavat juoksivat käytävää ees taas koko matkan ajan.

      Tuo hinta oli kyllä niin halpa, ettei voinut muuta kuin varata ja tämä katko arkeen oli enemmän kuin tarpeen. Olihan teillä Club One kortti? Jos ei niin se kannattaa kyllä hankkia, niin pääsee näihin tarjouksiin kiinni!

      Mukavaa alkanutta viikkoa Outi! 🌼

    Leave a Reply