Minkälainen on hyvä reissukaveri?

Sanotaan, ettei pidä mennä naimisiin, ennen kuin on käynyt yhteisellä matkalla. Sanotaan myös, että hevonenkin näyttelee sujuvasti kuukauden jos toisen, kun ei olla koko ajan tekemisissä.

Reissussa sen sijaan tutustuu ihmiseen aivan eri tavoin kuin tavallisessa arjessa ja tiiviisti yhdessä vietetty aika voi tuoda esiin uusia persoonallisuuden piirteitä. Viimeistään reissun eteen tuomat kommellukset laittavat hermot ja tiimityötaidot testiin.

Matkailu lähentää tai loitontaa, yhdistää tai erottaa, paitsi maantieteellisesti myös ihmisten välisesti. Ei ole ihan yksi ja kaksi paria, jotka ovat pistäneet lusikat jakoon reissun jälkeen, mutta parhaimmillaan kotiin on palannut tiivis pari, jota mikään mutka matkassa ei erota.

Entä minkälainen on hyvä reissukaveri?

Hyvän reissukaverin kanssa puhuu mistä vain. Hyvä reissukaveri kuuntelee ja ymmärtää. Hyvään reissukaveriin voi luottaa.

Hyvä reissukaveri tykkää samoista asioista. Hyvän reissukaverin kanssa voi olla eri mieltä. Hyvä reissukaveri arvostaa toisen mielipidettä.

Hyvä reissukaveri on valmis joustamaan ja tekemään kompromissejä. Hyvän reissukaverin kanssa tehdään molemmille tärkeitä asioita.

Hyvän reissukaverin kanssa huumorintaju kolahtaa yksiin. Hyvät reissukaverit täydentävät toisiaan.

Hyvän reissukaverin kanssa suunnitellaan uutta matkaa jo paluulennolla. Hyvän reissukaverin kanssa on hyvä olla, niin matkalla kuin arjessa.

It’s not just where You travel…. It’s who You experience Your travels with!

Onnea on reissukaveri, jonka kanssa jakaa unohtumattomat hetket!  Minkälainen on Sinun hyvä reissukaverisi?

kuvat Pixabay

 

 

 

 

 

Previous Post

4 Comments

  • Reply Tuuli - Lumo Lifestyle perjantai, helmikuu 16, 2018 at 15:53

    Mieheni on paras reissukaverini. Ajatukset ja mielenkiinnon kohteet menevät yksiin, reissussa(kaan) ei riidellä vaan joustetaan molempien toiveiden mukaan. Ihan ensimmäisen matkan teimme muutaman kuukauden seurusteltuamme, heti New Yorkiin eikä lähialueille. Onnistunut matka, josta puhutaan vieläkin -ja sen jälkeen olemme reissaneet Australiaan, Japaniin, Hongkongiin, moneen kertaan New Yorkiin ja muuallekin Yhdysvaltoihin sekä moneen kohteeseen Euroopassa. Kaikki onnistuneita, muistorikkaita matkoja, eikä vähiten matkaseuran takia.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog perjantai, helmikuu 16, 2018 at 17:42

      Teilläkin on siis käynyt niin, että se ensimmäinen yhteinen matkakohde on kutsunut luokseen monta kertaa! On siinä aina oma fiiliksensä palata samoihin maisemiin muistelemaan yhteisen reissutaipaleen alkua. Ihania matkamuistoja, jotka ovat vielä parempia sen hyvän reissukaverin kanssa. <3

      Onnistuneita tulevia reissuja Teille ja mukavaa viikonloppua!

  • Reply Outi keskiviikko, helmikuu 14, 2018 at 21:54

    Samoja juttuja on minun reissukaverissa. Pitää olla puhelias, aiheesta viis. Turvallisuus ja luotto siihen, että pärjätään maassa kuin maassa. Hauska ja seikkailumieltä omaava 🙂
    Ihanaa ystävänpäivää sinulle <3

  • Leave a Reply