Joulufiilistelyjä ja matkavalmisteluja

 Risteilysuunnitelmat Yhteistyössä Soile Toursin kanssa

Viime vuoden pikkujoulua vietimme Arabiemiraattien auringon alla, ja tänään kun ikkunasta ulos katsoo, pako aurinkoon ei tunnu taaskaan yhtään huonommalta idealta.

Tänään täällä on tuullut ja pyryttänyt lunta vaakatasossa koko päivän, mutta toisaalta kiva, että valkea maa tuo kaivattua valoa säkkipimeään marraskuuhun, ja siinä samalla myös ripauksen joulufiilistäkin. Aiemmin viikolla virittelin vesisateessa jouluvaloja pihaan tuomaan edes jotain valonpilkahdusta harmauteen. Nyt viikonloppuna ripustettiin myös esimmäiset jouluiset valot ikkunaankin sekä leivottiin herkkupiparit itse tehdystä taikinasta –  nam, ja mikä mausteinen tuoksu! Mamman keittiön helppojen joulupiparien reseptin löydät muuten tästä.

Vaikka joulusta tykkäänkin, odotan silti alkuvuoden matkaa kuin kuuta nousevaa, ja perjantaina oli aivan mahtava päättää kiireinen viikko sanoihin: matka on nyt maksettu! Matkakuume on jo sellaisissa sfääreissä, että voisin pakata laukkuni saman tien ja lähteä oitis pois täältä pyrystä lämmittelemään Persianlahden auringon alle.

Arabiemiraatit auringonlasku Photo © Elämää ja Matkoja

Tulevan matkan aloitamme ja päätämme tälläkin kertaa Dubaissa, mutta tämän talven reissu tuo myös aivan uusia kokemuksia. Lähdemme nimittäin ihan ensimmäistä kertaa risteilemään Pohjanlahtea ja Itämerta pidemmälle, ja nyt on jo melkoisesti perhosia vatsassa uuden kokemuksen odottelusta.

Pyysin useammalta toimijalta tarjouksen risteilystä ja parhaan asiakaspalvelun saimme Risteilykeskuksesta sekä Soile Toursilta, jonka kautta teimmekin sitten varauksen. Soile Tours oli minulle aivan uusi tuttavuus, enkä voi muuta sanoa kuin että heillä on aivan loistavasti toimiva henkilökohtainen asiakaspalvelu – juuri sellaista kuin kunnon perinteisessä matkatoimistossa.

Nykyään suurten toimijoiden kanssa katoaa valitettavan usein se henkilökohtainen ote ja asiakkaat ovat vain kasvotonta massaa, ja vastauksia kysymyksiin joutuu odottelemaan pahimmillaan useita päiviä. Mutta kun tosiaan kaipaat sitä kunnollista perinteistä asiakaspalvelua, jossa kaikki toimii täsmällisesti ammattimaisella otteella, suosittelen lämpimästi Soile Toursia, jossa voit räätälöidä itsellesi sopivan risteilykokonaisuuden, jossa on myös hinta kohdallaan. Lämmin kiitos Anne Nordströmille todella hyvästä asiakaspalvelusta!

Soile Tours ei ole mikään uusi tekijä markkinoilla, vaan tämä Soile Nordströmin vuodesta 1989 luotsaama yritys keskitti ensimmäisenä matkatoimistona Suomessa toimintansa ainoastaan risteilymarkkinoille. Soile Tours on erikoistunut risteilyihin ja jokiristeilyihin ja yrityksen monipuoliseen tarjontaan pääset tutustumaan tästä.

JA Ocean view Dubai UAE christmas 3 Photo © Elämää ja Matkoja matkablogi

Lennot varasimme jo jokunen kuukausi sitten hyvään hintaan Finnairin kampanjasta ja pääsemme lähtemään matkaan lähikentältä Vaasasta kohtuullisella vaihtoajalla Helsingin pompulla.

Tällä kertaa lennot eivät ihan ideaaliin aikaan lähde, ja pyjamalennoiksi menee Helsingin ja Dubain välit. Eli se ei ihan ruusuista fiilistä reissuun tuo, mutta hotellit meillä on varattuna niin, että päästään saman tien kirjaantumaan sisään tullessa ja tarvittaessa nukkumaankin vielä aamupäivästä, jos lennolla unet jäävät pätkittäisiksi. Myös lähtösuuntaan hotelli on varattuna, vaikka lentokentälle pitää sieltä aamuyön tunteina lähteä – ei nimittäin vähääkään houkuttele kentällä notkuminen yöaikaan, kun sen ajan voi mukavasti hotellissakin nukkua.

JA Ocean view Dubai UAE christmas Photo © Elämää ja Matkoja matkablogi

Viime vuoden reissumme ajoittui sopivasti Arabiemiraattien kansallipäivän aikaan (2.12.), jota juhlittiin usean päivän ajan näyttävästi ja joulukuun alussa kaupungin ostoskeskuksissa ja hotelleissa alettiin virittäytyä myös joulutunnelmaan.

Sen kertainen hotellimme JA Ocean View oli juuri aloittanut joulukoristelut ja 6.12. vietettiin jouluista iltajuhlaa joululaulujen ja glögin kera. Myös joulupukki löysi paikalle jakamaan lapsille lahjoja sekä sytyttämään hotellin jouluvalaistuksen – mutta ihme kyllä,  ei muuten puhunut sanaakaan Suomea 😉

Joulua ja tulevaa reissua odotellessa onkin nyt kiva fiilistellä JA Ocean View hotellin joulusissa tunnelmissa, josta myös tämän kirjoituksen kuvat ovat.

Ihanaa joulun odotusta ja tulevia matkasuunnitelmia Sinulle!

JA Ocean view Dubai UAE christmas 4 Photo © Elämää ja Matkoja matkablogi

Uusimmat postaukset saat kätevästi luettavaksesi liittymällä blogin Facebook seuraajiin tai tilaamalla uusimmat postaukset sähköpostiisi, molemmat vaihtoehdot löytyvät tämän sivun oikeasta laidasta – tervetuloa mukaan matkaan!

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Salaine maanantai, marraskuu 28, 2016 at 08:15

    Kuulostaa kivalta! Mukavaa matkaa! Millainen onkaan matkasuunnitelma? Missä paikoissa käytte? Kuinka kauan olette matkalla?

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog maanantai, marraskuu 28, 2016 at 08:58

      Kiitos, kyllä tässä jo kovasti odotellaankin lämpöä ja aurinkoa katkaisemaan talven pimeyttä!🌞

      Ollaan reissussa 10 päivää ja käydään Dubain lisäksi mm. Abu Dhabissa ja Muscatissa Omanissa. Laivalla meillä on täysihoito juomineen ja huonepalveluineen, ja tarkoitus on olla siellä siis niin lomalla, joka tulee todella tarpeeseen. 🚢

      Blogiin tulee reissun jälkeen kattava paketti niin risteilystä kuin kohteista. Todella kiva lähteä näkemään ja kokemaan aivan uusia juttuja!

      Kiitos kommentistasi ja oikein mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

  • Reply Outi sunnuntai, marraskuu 27, 2016 at 22:48

    Reissu lämpimään kuulostaa kyllä paremmalta kuin hyvältä.
    Jatkuva pimeys on ärsyttävää, eikä tuo räntä silmäripsissä auta yhtään asiaa 🙂
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog sunnuntai, marraskuu 27, 2016 at 22:57

      Älä muuta sano! 🙂 Tässä harmaudessa teettää tosissaan vaikeuksia pysyä hereillä ja annos aurinkoa on enemmän kuin tarpeen! Onneksi joulun valot sentään piristää maisemaa.

      Kiitos Outi kommentistasi ja ihanaa alkavaa viikkoa Sinullekin!

    Leave a Reply