Wanhan ajan charmia – Hotelli Seurahuone Helsinki

Ei siitä mihinkään pääse, olen heikkona wanhan ajan charmia henkiviin rakennuksiin, joissa rakennuksen historiaa on kunnostettaessa kunnioitettu ja menneen ajan loisto on säilytetty.

Moni historiallinen rakennus on tuhottu modernisoinnin vimmassa ja hyvätasoiset entisjajan estetiikkaa henkivät hotellit ovat siirtyneet historiaan. Onneksi vielä charmikkaita historiallisia hotelleja on toiminnassa, kuten Hotelli Seurahuone Helsingissä.

Helsingin Seurahuone on vanhin Suomessa yhtäjaksoisesti toiminut hotelli. Ajatus hotellin perustamisesta lähti Helsingin Maistraatin kokouksessa 29.11.1827, jolloin kiinnitettiin huomiota kelvollisen hotelli- ja ravintolaelinkeinon harjoittajan puuttumiseen. Tämä kokous oli alkusysäys Hotelli Seurahuoneen perustamiselle ja hotellin avajaisia juhlittiin 8.12.1833. Ensimmäiset 80 vuotta Seurahuone toimi Kauppatorin laidalla ja nykyiseen Armas Lindgrenin suunnittelemaan ns. Kalevan palatsiin osoitteessa Kaivokatu 12 hotelli muutti vuonna 1913. Perinteikäs Seurahuone on toiminut monien tapahtumien keskipisteenä ja hotellissa on säilytetty tähän päivään saakka menneen ajan loistoa. Hotellin tapahtumarikkaasta historiasta voit lukea Seurahuoneen sivuilta tästä (klik)

Historiallinen Hotelli Seurahuone henkii menneen ajan loistoa. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Historiallinen Hotelli Seurahuone henkii menneen ajan loistoa. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Olen kyseiseen hotelliin tehnyt useita varauksia aiemman työni puolesta ja saanut positiivista palautetta hotelliin majoittuneilta. Itsellä tämä hotelli oli jäänyt kokematta ja päätimme tämän tilanteen korjata kesälomamatkalla.

Hotellin sijainti on loistava. Junalla saavuttaessa vain vajaat sata metriä Rautatieasemalta ja olet perillä. Raitiovaunulla liikuttaessa pysäkki on muutamankymmenen metrin päässä hotellin sisäänkäynnistä ja ostoksille lähdettäessa kaikki on lähellä.

Standard double 4. kerroksessa. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Standard double 4. kerroksessa. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Majoittauduimme perheen kanssa 2 yön ajaksi standard double huoneeseen, jossa on parivuode sekä vuodesohva, joka on sopiva kahdelle lapselle. Käytännössä varaus tehdään siten, että yhdelle lapselle varataan lasten lisävuode (0-14 v) ja toinen lapsi tulee ilman omaa lisävuodetta (4-14 v). Huonehinta K-Plussa ja Pins korteilla oli 128 eur / vrk ajalla 17.7.-19.7.2015, jolloin varaus oli muutoskelpoinen ja maksu hotellissa. Muutos-/peruutuskelvoton varaus olisi ollut jonkin verran edullisempi, n. 115 eur vuorokaudelta ja maksu varauksen yhteydessä. Saatavilla oli myös Club-huone hintaan 169 € / vrk sekä sviitti 328 € /vrk.

Saavuimme hotelliin perjantai-iltana klo 18 tietämillä ja meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Sisäänkirjautuminen meni nopeasti ja saimme tarvittavan informaation aamupalasta ja wifistä, nämä tiedot kirjattiin myös avainkorttitaskuun. Hotellin aulassa on saatavilla Helsingin karttoja sekä esitteitä nähtävyyksistä ja Hop on Hop off -busseista.

Näkymä huoneesta 422. Photo copyright Elämää ja Matkoja.

Näkymä huoneesta 422. Photo copyright Elämää ja Matkoja.

Huoneemme nro 422 sijaitsi neljännessä kerroksessa ja näkymä oli sisäpihalle. Liikenteen äänet eivät häirinneet ja ainoastaan perjantai iltana n. klo 23 tietämillä oli puolisen tuntia häiritsevän kovaa musiikkia läheisestä ravintolasta, muutoin yllättävän hiljaista ollakseen viikonloppu. Hotelli itsessään oli hyvin rauhallinen.

Huone oli riittävän tilava 2 aikuiselle & 2 lapselle ja säilytystilaa oli hyvin, joten laukkuihin ja kenkiin ei tarvinnut kompastella huoneessa liikuttaessa. Negatiivisena puolena mainittakoon huoneen kuumuus, vaikka ulkolämpotila oli enimmillään vain +18 ’C. Huonevarustukseen kuuluu pöytätuuletin, jolla tilannetta saatiin hieman korjattua ja lisäksi pidimme ikkunaa auki. Meille tarjouduttiin toimittamaan toinenkin tuuletin mainitessamme huoneen korkeasta lämpötilasta.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Lämpötilan lisäksi oli vielä muutama muu asia, joka ei ollut ihan kohdallaan. Parivuoteen päiväpeite oli hyvin tahrainen ja mainittuamme tästä lämpötilan lisäksi, meille tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa toiseen huoneeseen. Emme kuitenkaan huonevaihtoa tehneet, mikä myöhemmin hieman kadutti kuumassa huoneessa tuskaillessa. Lisäksi television kaukosäädin puuttui, mutta se toimitettiin meille hyvin nopeasti.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Tahraisen päiväpeitteen lisäksi parvuoteessa oli vain yksi normaalilevyinen peite. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Positiivisena mainittakoon mahdollisuus valita mieleinen tyyny viiden tyynyn tyynymenusta. Pallokuitutyynyjä oli tarjolla kolme eri korkeutta ja untuvatyynyjä kaksi, itse jäin kaipaamaan untuvatyynyihin myös sitä muhkeinta mallia. Pyytämämme tyynyt toimitettiin nopeasti huoneeseen ja samalla vietiin pois tahrainen päiväpeite; uutta ei toimitettu 2 vuorokauden vierailullamme.

Muuhun huonevarustukseen kuuluu tallelokero (omavalintainen koodi), silityslauta ja -rauta, minijääkaappi (ei sisältöä), LCD-televisio, maksulliset elokuvakanavat sekä vedenkeitin ja kahvi-/teevalikoima tarvittavine astioineen. Vedenkeitin oli kuitenkin päivitystä vailla, tästä emme enää lähteneet valittamaan sillä laukussamme kulkee aina mukana matkavedenkeitin.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Puhdistusta tai päivitystä vailla oleva vedenkeitin. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Kylpyhuone oli siisti, mutta wc-tuoli sekä seinälaatat olivat mallista päätellen 1980-1990 luvulta. Hanat ja suihkusetti ovat uudehkot, mutta edullisinta perusmallia. Pyyhekuivain piti pyyhkeet ihanan lämpiminä ja ilmanvaihto poisti hyvin suihkun jälkeisen kosteuden. Nestesaippuat olivat isossa seinällä olevassa säiliössä, käsienpesualtaan nestesaippuasäiliötä ei täytetty siivottaessa ja saippua loppui kesken.

Tässä tilassa Seurahuoneen kannattaisi panostaa laatuun ja sisustaa kylpyhuone yleisten tilojen mukaiseen tyyliin sekä tarjota pientä extraa esim. laadukkaiden kylpytuotteiden muodossa, myös standard huoneessa. Nyt kylpyhuone noudattaa samaa linjaa kuin esim. Cumuluksessa.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Mutta ne yleiset tilat – aivan hurmaavat! Aulatila on viihtyisä, aamiaissali loistokkaan kaunis. Kabinettien nimissä ja portaikossa on wanhan ajan tunnelmaa ja estetiikkaa. Nämä tilat peittoavat kylmän kliiniset hotellit mennen tullen!

Hotellin ravintoloiden brasserie Le Havren ja Bar Sociksen miljööt lasikupolikattoineen ja suihkulähteineen ovat myös tavattoman kauniit, mutta tällä kertaa en valitettavasti päässyt niitä kuvaamaan ravintoloiden ollessa kesätauolla 27.6.-10.8.2015.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Aamiaissali on loistokkaan kaunis! Aamiainen oli tarjolla klo 7.30-10.30 ja tarjonta noudatti perinteistä suomalaista hotelliaamiaista. Plussaa erikseen tarjolla olleista pähkinöistä ja kuivatuista banaaneista sekä maistuvasta leivästä! Mehun osalta olisin kaivannut tuorepuristettua mehua tiivisteestä sekoitetun automaattimehun sijaan. Miljööseen olisi myös sopinut automaattikahvin sijaan etelä-Eurooppalainen tapa, jossa henkilökunta kiertää tarjoilemassa teetä ja vasta keitettyä kahvia pöytiin.

Tässä ympäristössä kelpaa nauttia aamiainen. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Tässä ympäristössä kelpaa nauttia aamiainen. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Olimme aamiaisella myöhään ja kellon lähestyessä päättymisaikaa, kävi henkilökunta kertomassa lähestyvästä sulkemisajasta ja kehotti hakemaan nyt, jos vielä jotain haluasisimme ottaa. Tämä on varmastikin hyvää tarkoittava ele, mutta koimme sen pikemminkin patisteluna. Toisena aamuna sammutettiin lisäksi tarjoilupuolen valot, meidän lisäksi salissa oli vielä toistakymmentä asiakasta.

Kun hotellia mainostetaan luksustason hotellina, olisin toiminut tässä asiassa hieman hienovaraisemmin: kun aamiaisaika päättyy, suljetaan ovet aulatilaan ja annetaan salissa olevien ruokailla kaikessa rauhassa valmiiksi eikä missään nimessä patistella pois sammuttamalla valot tai muistuttelemalla sulkemisajasta.

Lisäksi tarjoilupuolen kunnostuksessa oli tapahtunut pahemman puoleinen tyylirikko. Tarjoilualueen nimesin fiesta mexicanaksi kirjavine laattoineen, jotka ehkä sopivat Cumulukseen, mutta ei missään nimessä tämän upean aamiaissalin yhteyteen. Tarjoilutilan tulisi noudattaa samaa vanhan ajan tyyliä, edes väritykseltään.

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Pienistä puutteista huolimatta pidimme kuitenkin Hotelli Seurahuoneesta. Puutteet ovat täysin korjattavissa olevia asioita, varsinkin vedenkeitin ja tahrainen päiväpeite ovat nopeasti ja edullisesti hoidettu asialliseen kuntoon. Tulevissa kunnostustöissä toivoisin kunnioitettavan hotellin historiaa ja panostettavan laatuun ja yhtenäiseen linjaan vanhan ajan loistoa henkivien tilojen kanssa. Seurahuoneelle ei pidä tuoda Cumuluksen tyyliä.

On vain yksi ainoa Hotelli Seurahuone Helsingissä ja tätä historiallista helmeä tulee vaalia arvoisellaan tavalla. Kenties vielä jonain päivänä Seurahuone kilpailee jälleen Kämpin kanssa, kuten silloin ennen?

Kiitos hotelli Seurahuoneen vastaanoton henkilökunnalle hyvästä ja ystävällisestä asiakaspalvelusta!

 

__________________

Huonevaraukset Hotellimaailma.fi, lisätietoa hotellista hotelliseurahuone.fi

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Herkkä matkustaja perjantai, marraskuu 10, 2017 at 07:49

    Sain huoneen, jossa oli jotain todella synkkää. Sen tunnelma pakotti vaihtamasn huonetta. Onneksi se onnistui ja pystyin nukkumasn.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog perjantai, marraskuu 10, 2017 at 08:51

      Ai pahus, sait vähän ylimääräistä tunnelmaa ja jännitystä majoituskokemukseen. Tällaista todellakin tapahtuu ympäri maailmaa, varsinkin rakennuksissa joilla on historiaa, mutta olen itse kokenut vastaavaa myös vajaan kymmenen vuoden ikäisessä rakennuksessa, jossa yöunet kutistuivat torkkumiseen.

      Hienoa, että huoneen vaihto järjestyi ja toivottavasti muuten kokemus Seurahuoneesta jäi positiivisen puolelle!

  • Reply Hän sunnuntai, heinäkuu 9, 2017 at 10:37

    Hei. Minulla on läheiset välit Seurahuoneelle. Sen nykyinen henkilökunta on nuorekasta ja todellisia ammattilaisia. Hotelliin ei ole panostettu enää vuosiin, vaikka tekee huikeaa voittoa. Esim. 1 ihminen pyörittää helsingin kauneinta ravintolaa jossa saa uskomatonta ruokaa. Tulos? Hän joutuu käännyttämään ihmisiä ovelta, jotta pystyisi palvelemaan olemassa olevia pöytiä edes jollain tasolla. 1 ammattilainen, mutta niin suuri tila. Scandic osti kaiken hotellitoiminnan resteliltä ja joulukuussa nähdään mikä muuttuu. Peruskorjaus ja putkiremontti odottaa. Toivotaan, että henkilökunta ei saa menolähtöä tällöin. He ovat kuitenkin alansa parasta eliittiä. Sen jälkeen paikka ehkä oikeasti kilpailee kämpin, havenin ja muiden kanssa.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog sunnuntai, heinäkuu 9, 2017 at 15:19

      Ikävä kuulla, että ravintolan henkilöstömäärä on vedetty niin tiukille, että heillä ei ole mahdollisuutta palvella asiakkaita parhaansa mukaan. Ravintolasali on todella kaunis ja kokonaisuutena hotelli Seurahuoneella olisi potentiaalia vaikka mihin. Toivottavasti uusi omistaja Scandic panostaa tähän historialliseen hotelliin kunnolla, niin kunnostustöissä kuin osaavaa henkilökuntaa arvostaen, ja nostaa Seurahuoneen jälleen siihen luokkaan, mihin se kuuluukin- maamme hotellien parhaimmistoon!

      Kiitos kommentistasi ja toivotaan positiivista muutosta Seurahuoneelle ja sen henkilökunnalle yrityskaupan myötä!

  • Reply Anne maanantai, elokuu 24, 2015 at 21:54

    Hain kokemuksia tästä hotellista ja löysin kirjoituksesi. Kiitos hyvästä arviosta, josta kävi ilmi plussat ja miinukset! TripAdvisorissa oli sekä hyvin tyytyväisiä ja että huonon huoneen saaneita. Näköjään tasovaihtelua on? Jäikö enemmän hyvä vai huono kuva Seurahuoneesta?

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, elokuu 24, 2015 at 22:15

      Luin samaa TripAdvisorista ennen varauksen tekemistä, meille sattui nyt huonompi onni huoneen kanssa. Hyvin he halusivat kuitenkin puutteet korjata ja muutenkin vastaanotossa olivat hyvin ystävällisiä ja palvelualttiita. Ehkäpä meidän olisi kannattanut vaihtaa huonetta, jos ei muuta niin kuumuuden takia.
      Seurahuoneessa ja vanhan ajan hengessä on kuitenkin sitä jotain, tulemme todennäköisesti vielä uudelleen siellä majoittumaan näistä pienistä puutteista huolimatta.
      Kiitos Anne kommentistasi, toivottavasti tästä oli apua hotellin valintaan!

    Leave a Reply