Visbyn risteily, Tallink Baltic Queen – menisinkö uudelleen?

Visby ja Kneippbyn jäivät mieleen mukavina koko perheen kesämuistoina ja Gotlantiin palaamme vielä varmasti tutkimaan tätä kaunista saarta enemmän. Visbystä , Pepistä ja Kneippbystä voit lukea edellisistä postauksista oheisista linkeistä.

Mutta miten on Tallink Baltic Queenin ja risteilyn laita, miellyttikö? Ennakkovaroitus siitä, että kirjoitus tulee sisältämään valitusta – optimismi ei riitä ihan kaikkeen.

Perustietoa Visbyn risteilystä

Visbyn risteily kuuluu TallinkSiljan erikoismatkoihin ja kesälle 2015 risteilyjä tuli myyntiin viisi: yksi kesäkuulle, kolme heinäkuulle ja yksi elokuulle. Varsinkin heinäkuun risteilyt myydään vuosittain hyvin nopeasti loppuun.

Viime vuonna risteily tehtiin Silja Europalla ja tänä vuonna Tallink Baltic Queenilla.

Tämä Akeryardsin Suomessa rakentama alus valmistui vuonna 2009, hyttejä laivalla on 927 ja matkustajia enimmillään 2800.

Risteily lähtee Helsingin Länsisatamasta ja matkaa Tallinnan kautta Gotlantiin. Tallinnan pysäys on lyhyt ja siellä ei ole maihinnousua, ainoastaan Tallinnasta risteilylle lähtevien laivaan nousu.

Visbyhyn saavutaan seuraavana päivänä klo 11 ja paluumatkalle lähdetään saman päivän iltana klo 21. Myös paluu tapahtuu Tallinnan kautta ja perillä Helsingissä ollaan seuraavana päivänä klo 16.

Matkan varaaminen ja hinta

Tein varauksen risteilylle huhtikuun 2015 lopussa ja tuolloin TallinkSiljalta kaikki paikat oli jo loppuunmyyty.

Risteily kuuluu kuitenkin monen matkatoimiston valikoimaan ja lähdin tutkimaan mitä hyttiluokkaa ja kattausaikoja oli kullakin tarjota 19.7.2015 lähtevälle risteilylle. Matkoja oli tuolloin saatavilla ainakin MatkaPojilta, Pohjolan Matkalta,  Ikaalisten matkatoimistolta sekä Lehtimäen matkoilta.

Parhaat hyttiluokat oli järjestään myyty loppuun ja 2 aikuiselle + 2 lapselle saatavilla oli vain B-hyttejä ja muutamalla matkatoimistolla jokunen A-hytti.

Ateriavaraukset ovat tälle risteilylle pakolliset ja matkaa varattaessa valitaan kattausaika illallisille, aamiaiselle ei varausta tarvitse tehdä.

Illallisella kattausaikoja on kolme sekä Buffet Tallinkissa että Grill Housessa. Vaihtoehtoisesti on valittavissa kaksi kattausaikaa Gourmet ja Russian A’la carte ravintoloissa. Näissäkin parhaat vaihtoehdot menevät nopeasti, joten kannattaa olla hyvissä ajoin varaamassa Visbyn risteilyä, jos mielii parempiin hytteihin ja tiettyyn illalliskattaukseen.

Meille jäi ”karvalakki käteen’ ollessamme varaamassa vasta huhtikuun lopulla. Varasimme parhaat saatavilla olevat vaihtoehdot ja päädyimme A-hyttiin ja illallisbuffetiin Buffet Tallinkissa, johon oli vapaana meille sopivimmat kattausajat.

Hinta Club One-kortilla 2 aikuiselle ja 2 lapselle oli 654 €, johon sisältyi vanhemman lapsen (6-11 v) sekä 2 aikuisen buffe-ateriat, alle 6-vuotiaan ateriat tulivat veloituksetta.

Varasimme matkan Lehtimäen matkojen kautta, josta saimme hyvää asiakaspalvelua.

Tallinkin laivalla olimme aiemmin olleet vain pikaisella matkalla Shuttlella ja Tallinkin Tallinnan risteilyt olemme jättäneet suosiolla väliin.

Odotukset eivät olleet korkealla, mutta aiemmin meillä on hyviä kokemuksia Silja Serenade ja Symphony -alusten buffeteista, joten odotimme risteilyltä ainakin hyvää ruokaa.

A-hytti

A-hytin kun varaa, tietää että odotettavissa on perushytti, joka soveltuu nukkumiseen sekä tavaroiden säilytykseen matkalla paikasta A paikkaan B.

WC/suihkutila on hyvin pieni ja hytti nelihenkiselle perheelle kovin ahdas, erityisesti vuoteiden ollessa avattuna liikkumatilaa on vain nimellisesti. Patjassa olisi myös ollut toivomisen varaa ja alavuoteita ei saa yhteen kuten esim. Siljan Promenade-hyteissä.

Kylpypyyhkeet olivat melko kuluneet ja ne vaihdetaan 2 yön risteilyn aikana vain paremmissa hyttiluokissa. A-hyttiin sain puhtaat kylpypyyhkeet erikseen siivoojalta pyytämällä. Käsipyyhkeitä hytissä ei ollut ja ne kuuluvat vain parempitasoisten hyttien varustukseen.

WC/suihku-tilassa on muovimukeja ja yksi nestesaippua-annostelija käsienpesuun & suihkuun. Ei paperisia kasvopyyhkeitä, eikä muutoinkaan mitään extraa.

Plussaa hytin ikkunasta (tosin likaisesta) josta oli kiva katsella merelle matkan edetessä.

WC/suihkutilan ilmanvaihto oli hyvä ja suihkun jälkeinen kosteus haihtui nopeasti pois.

A-hytti 5. kannella Tallink Baltic Queenilla. Photo copyright Elämää ja Matkoja

A-hytti 5. kannella, Tallink Baltic Queen. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Photo copyright Elämää ja Matkoja

P7190140

A-hytin WC/suihku, Tallink Baltic Queen. Photo copyright Elämää ja Matkoja

Ruokailu Buffet Tallinkissa

Siljan laivoilta meillä oli aiemmin positiivisia kokemuksia Serenaden ja Symphonyn buffeteista ja odotimme löytävämme suosikkiherkkuja myös tältä risteilyltä.

Ensimmäinen buffe-illallinen alkoi reilun puolen tunnin jonottamisella, kun ravintolaan ei yksinkertaisesti vastaanotettu ripeästi asiakkaita sisään. Tämä oli käytettävissä olevasta ruokailuajasta pois ja saimme ensimmäisen kohtaamisen hitaan, hymyttömän ja nuivan asiakaspalvelun kanssa. Toisena iltana samanlaista jonoa ei onneksi muodostunut. Hymy ja ystävällisyys loistivat edelleen poissaolollaan.

Myös ruuassa ja ravintolan toimivuudessa oli toivomisen varaa. Ensimmäinen puute oli se, ettei jokaisen linjaston päässä ollut aterimia ja sopivia astioita ja niitä sai hakea milloin mistäkin.

Ruokien esillepano ei ollut mitenkään kaunista, ruuan maistuvuus mitään sanomatonta. En sano, että ruoka olisi varsinaisesti ollut pahaa, mutta mitään erinomaista mieleenjäävää ruokalajia emme löytäneet.

No, josko toisena risteilyiltana olisi löytynyt se jokin? Ei, sillä tarjolla oli täsmälleen samat vaihtoehdot kuin edellisiltana.

Lapsille oli oma buffe-pöytä, jossa tarjolla kuivaa kanaa, eineslihapullia, nakkeja, ranskiksia, tomaattia ja kurkkua ja jälkiruuaksi jäätelöä. Jäätelöstä tykättiin.

Entä miljöö? Pöydillä oli vain paperiset ruokailualustat, ei pöytäliinoja. Tunnelma kuin työmaaruokalassa ja aivan hirveä meteli. Käytetyt astiat kerättiin ripeästi pois, kiitos siitä. Pientä hymyä tai ystävällisyyttä olisin kuitenkin odottanut vastauksena omaan ystävällisyyteen ja kiitokseen.

Entä aamiainen? Toisena aamuna kävimme Grill housessa ja toisena Buffet Tallinkissa. Edelleen ongelmana sekava ja ei-niin-looginen esillepano. Esimerkiksi muro/myslikulhot eivät suinkaan olleet kyseisellä linjastolla vaan ne löytyivat matkan päästä illan jäätelötiskiltä, tätä(kin) moni matkustaja ihmetteli. Grill Housessa mm. leikkeleet ja juustot olivat avoimella pöydällä ilman asianmukaista suojausta ja viilennystä.

Grill housen aamiaistarjonta oli suppeampi kuin Buffet Tallinkissa. Molemmista ravintoloista sai kyllä kerättyä jonkilaisen aamupalan, mutta en näitä kuitenkaan kummoisemmin hehkuttaisi.

Teessä oli kloorimainen sivumaku, kahvi tympeää pikakahvia, mehut tiivistelitkua. Leivistä löysin onneksi mieleisen ja mysli oli ok. Tomaattilohkot näyttivät leikkauspinnasta päätellen edellisiltana leikatuilta ja olisin niiden sijaan toivonut tuoreita siivuja leivälle laitettavaksi. Notkuvat hedelmäpöydät loistivat poissaolollaan. Puolisoni kaipasi krapsakkaa pekonia munakokkelin seuraksi, tarjolla oli nakkeja ja eineslihapullia.

Baltic Queenilla on tarjolla erikoisaamiainen DeLuxe-, Suite- ja Executive Suite -hyttien matkustajille Gourmet tai Russian à la Carte Aleksandra ravintoloissa – näissä kenties aterioisi tasokkaammin?

Viihde 

Risteilyn viihdetarjontaa emme lopulta kovinkaan paljoa käyttäneet, sillä karaoke ja tanssiorkesterit eivät vain ole meidän juttu.

Lapsille oli sen sijaan mukava tapaaminen Muumin-kanssa ja todella hieno saippuakuplataiturin The Lord of the Bubbles –esitys, jota ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa tilaisuuden tullen. Lapsille oli myös molempina iltoina jytää Ibiza-discossa.

Visbyn risteilyllä meno oli rauhallista ja jo klo 23 tienoilla laivalla oli hyvin hiljaista. Känniörvellystä ei tällä risteilyllä (onneksi) nähty.

Lapset laivalla

Edellä mainitun viihdetarjonnan lisäksi lapsille oli tarjolla puuhaa Summer Centerissä ja tämä oli meidän juniorikaksikon suosikkipaikka. Erityisesti pallotykit, jalkapallopeli ja pomppulinna olivat ahkerassa käytössä. Summer Centerin ohjaajat olivat oikein mukavia ja iloisesti ottamassa lapset vastaan.

7. kannen Lotte Villagessa nuorimmaisemme kävi myös sukeltelemassa pallomeressä uusien kavereiden kanssa, vanhempi lapsistamme oli jo ’liian vanha’ tähän, sillä pallomeri on alle 7-vuotiaille, mikä onkin ihan hyvä turvallisuussyistä.

Suurena harmistuksen aiheena, niin meillä kuin monen muun perheen lapsilla oli se, että leikkipaikat suljettiin klo 22. Toki ajankohta on myöhäinen, mutta lomalla kun oltiin ja buffe-illallinen päättyi klo 21.15, olisi ollut suotavaa, että leikkipaikat olisivat olleet klo 23 saakka avoinna kuten esim. Siljalla.

Itkuhan siitä tuli, kun leikit jäivät kesken. Laivan henkilökunnalta kommenttina vain tyly ’kello on paljon, menkää pois.’ Nyt taisi vain unohtua se, että paimennettavana eivät olleet humalaiset vanhemmat, jotka eivät ymmärrä lastaan viedä nukkumaan. Kyseessä oli perheet, jotka viettivät aterian jälkeistä aikaa pienen iltakävelyn ja leikin kera ennen nukkumaan menoa. Meidän lisäksemme usea muu perhe koki asian samoin. Tässä olisi parantamisen varaa.

Ostokset

Ostosmahdollisuuksia oli ihan riittävästi ja löysinkin mukavaa kotiinviemistä liikkeistä. Myymälät eivät ole erityisen suuria, mutta perusvalikoima oli ihan sopiva.

Club One tarjouksia tulee aina hyödynnettyä ja se kortti kannattaa hankkia jo ihan tarjousten vuoksi.

Mitä jäi risteilystä mieleen?

Tallink Baltic Queen toimii liikennevälineenä Helsingistä Gotlantiin. Risteilyä en voi kehua elämykselliseksi hyvänpalvelun herkuttelu- ja shoppailumatkaksi.

Erityisesti nuiva, hymytön ja jopa töykeä palvelu myymälöissä ja ravintoloissa suututti – tässä tapauksessa ei pätenyt se, että ystävällisyyteen vastataan ystävällisyydellä.

Missä on sitten vika? Palvelukulttuurissa vai leipiintymisessä tavanomaisella Tallinnan reitillä humalaisten asiakkaiden seurassa? Tällä risteilyllä ei kuitenkaan humalaisia näkynyt.

Myös ruoka buffessa ja aamiaisella oli pettymys. Sen söi, siinä kaikki.

Kun kyseessä on risteily, jota myydään erikoismatkana, odottaisi että palveluun ja ruokatarjontaan laivalla panostettaisiin.

Olisiko ideaa tarjota Visbyn risteilyllä Gotlantilaisen teeman mukaisia ruokalajeja, panostaa laivan teeman mukaiseen sisustukseen ja ohjelmaan? Sillä tarjottaisiin elämyksiä, niitä positiivisia.

Risteily täytti tehtävänsä siinä, että pääsimme käymään Visbyssä ja Kneippbyssä. Lapset viihtyivät laivan aktiviteeteissa, mikä oli risteilyn parasta antia.

Seuraavan kerran suuntaamme kuitenkin Gotlantiin jollain muulla, kuin Tallink Baltic Queenilla, ellei tarjolla ole uudistettu hyvän palvelun elämyksellinen risteily.

Asiakaskysely syyskuu 2015

TallinkSilja teki syyskuussa asiakaskyselyn, jossa he pyysivät matkustajien kokemuksia Visbyn-risteilystä voidakseen tarjota tulevilla risteilyillä hyvän asiakaskokemuksen.

Tämä oli mielestäni erittäin positiivista, sillä se osoittaa varustamon kiinnostuksen asiakkaiden risteilykokemuksia kohtaan sekä halun kehittyä ja palvella mahdollisimman hyvin.

Asiakkailta saatu palaute on aina tärkeää, sillä sen avulla voidaan tarjota toiveita ja tarpeita vastaavia matkakokemuksia sekä parantaa puutteellisesti toimineita osioita.

Suosittelen lämpimästi Visbytä matkakohteena ja kenties ensi vuonna TallinkSiljalla on tarjolla uudistunut elämyksellinen risteilykokemus?

 

Ristelilitkö Gotlantiin Silja Europalla kesällä 2016? Kerro kokemuksistasi joko jättämällä kommentin tähän postaukseen tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen mammanmatkassa (at) gmail.com 

 

EDIT 14.7.2016 RISTEILYT KESÄLLÄ 2016

Kurkkasin ihan mielenkiinnosta tämän kesän Visbyn risteilyjä blogisivuni mainoslinkin kautta ja tammikuussa kertomani kesäohjelma näyttää tästä muuttuneen niin, että Visbyhyn risteillään kesällä 2016 Silja Europalla! 

Toivottavasti tänä kesänä laivalla on tarjolla mukavia elämyksiä matkalla tälle viihtyisälle saarelle, vielä ehtii tutustumaan Visbyhyn ja Gotlantiin heinäkuun lopulla ja elokuun alussa sunnuntai-lähdöillä, 17.7. / 24.7. / 31.7. ja 7.8.2016.

Risteilyt kesällä 2016 (päivitetty 19.1.2016)

Kesällä 2016 Visbyn risteilyt toteutetaan viime kesän tapaan Tallink Baltic Queenilla ja lähtöpäivät ovat 19.6./ 3.7./ 17.7./ 24.7./ 31.7. ja 7.8.2016. Ensimmäiset matkat ovat tulleet myyntiin MatkaVekalle.

Kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle hyttivaihtoehtoja löytyy B- ja A-luokasta, muut hyttiluokat ovat kahdelle henkilölle. Kesän 2015 risteilyämme vastaava hinta kesälle 2016 on 852 € sisältäen ateriat MatkaVekan kautta ostettuna, tässä linkki heidän sivulle.

 

 

 

 

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Eki tiistai, elokuu 2, 2016 at 10:43

    Olimme kesällä 2016 Silja Europan Visbyn risteilyllä. Odotimme myös hyvää ruokaa ja mukavaa ravintolaa laivalta. Valitettavasti palvelu ravintoloissa on ö-luokkaista ja asiakas on lähinnä ilmaa. Maxim a la carten kattaus alkoi klo 20:00 ja klo 20:45 seurueemme sai ensimmäisen tilatun juoman pöytään. Vesilasitkin piti pyytää pöytään erikseen. Tilasimme viinipullon. Se piti pyytää avattavaksi ja tuotavaksi erikseen pöytään vielä tilauksen jälkeen. Kukaan ei kerännyt ruokalistoja eikä pääruokalautasia pois pöydästä. Jälkiruoan aikana ei kysytty, haluaisiko joku kahvia tai teetä. Lasku piti juosta pyytämässä erikseen, kun salihenkilökunta oli keskittynyt puolen tunnin ajan salin siivoamiseen. Ruoat eivät olleet kovin hyviä. Pippuripihvi oli ABC-tasoa. Hinta neljältä aikuiselta melkein 250 euroa.

    Laivan suihkusta tuli myös ajoittain vain kylmää vettä ja laiva oli muutenkin aika kulahtanut. Lasten leikkihuoneessa oli aika synkkä tunnelma verrattuna ruotsinlaivoihin. ”Valvoja” oli linnoittautunut tiskin taakse tekemään omia juttujaan ja huusi välillä englanniksi, jos joku tuli kengät jalassa sisään.

    En suosittele laivan takia, mutta Visby on käymisen arvoinen paikka. Ehkä joku toinen laiva voi olla enemmän rahan arvoinen.

    • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, elokuu 2, 2016 at 13:28

      Hei Eki ja kiitos, kun kerroit kokemuksistanne, joka on varsin hyödyllistä tietoa jokaiselle Visbyn-risteilyä suunnittelevalle!

      Todella harmi, ettei Teidänkään kokemus risteilystä ollut erityisen onnistunut, a’la Cartessa todellakin odottaisi hyvää ja toimivaa palvelua sekä tasokkaampaa ruokaa. 45 minuutin odotusaika pöydässä on aivan kohtuuton, niin aterialle saati ensimmäiselle juomalle. Teidän saamanne palvelu oli varsin epäammattimaista; kiire ei ole mikään peruste tällaiselle, sillä pitäisihän ravintolan kapasiteetti ja varatut asiakaspaikat olla hyvin tiedossa.

      Meillä jäi buffassakin sama tuntu kohtelusta asiakkaana ja ruoka oli pelkkää vatsan täytettä, vaikkei odotukset olleet erityisen korkealla. Astiat sen sijaan kerättiin hyvin pois, mutta varsin hymyttömästi eikä kiitokseen vastattu.

      Asiakaspalvelun päivittäminen nykyaikaan olisi enemmän kuin paikallaan, sillä tällä risteilyllä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin!
      Visby & Gotlanti ovat todellakin käymisen arvoisia ja risteily tuntuu kiinnostavan todella monia!

      Kiitos Eki kommentistasi ja mukavaa loppukesää!

  • Reply Ei Tallinkille, jos ei ole pakko! keskiviikko, heinäkuu 27, 2016 at 11:09

    Valitettvasti eilen tulimme Silja Europan Visbyn risteilylttä ja töykeä asiakaspalvelu oli sääntö eikä poikkeus. Meidät jätettiin seisomaan buffetin eteen odottamaan pöytäkarttaa, kun ovet piti aukaista muille ensin. Sekoilua pöytävarauksissa ja niskojen nakkelua ennen meitä suomalaissiakkaille. Kaupan kassalla törkeää käytöstä, kun¨asikas kysyi tuotteen hintaa. Juoksutti toiselle tyhjälle kassalle ja sitten kun asiakas tulee takaisin sanoo nainen kassalla, no se on suljetud! Eikä suostunut sanomaan päätteltään tuotteen hintaa. Paskan maku jäi suuhun juuri virolaisten huonosta asiakaspalvelusta. Toisilleenkin olivat hyvin hymyttömiä, kun seurasin sivusta. Yksi kerta riitti, vaikka VIsby oli kaunis kaupunki ja lapsi piti Kneippbystä ja laivastakin.

    • Reply Elämää ja Matkoja keskiviikko, heinäkuu 27, 2016 at 15:01

      Moi ja kiitos kommentistasi, tämä on arvokasta tietoa jokaiselle risteilyä harkitsevalle!

      Todella harmi, että laivan vaihto Europaan ei tuonut parannusta asiakaspalveluun!
      Meno tuntuu olleen samanlaista, kuin kokemamme Baltic Queenilla, valitettavasti. :/
      Tässä on Tallinkilla vielä paljon opittavaa, entisen Neuvostoliiton tyylinen asiakkaiden kohtelu ei todellakaan ole tätä päivää!

      Mukava kuulla, että Visby ja Kneippbyn olivat sen sijaan mieleiset, me myös tykkäsimme niistä ja Gotlantia lähtisi mielellään tutkimaan enemmänkin! Mutta ei risteillen niin pitkään, kun asiakaspalvelu on tätä luokkaa. Kiitos, kun kerroit kokemastanne!

      Aurinkoista kesän jatkoa Sinulle!

  • Reply Kristiina lauantai, helmikuu 6, 2016 at 13:32

    Virolaiset palvelualan työntekijät ovat mielestäni muutoinkin epäystävällisiä ei pelkästään laivoilla. Olen kuullut tämän johtuvan siitä että heidän palkat on niin pienet ja monet ovat alalla jossa eivät viihdy mutta ovat olosuhteiden pakosta kyseisessä työssä. Kerran odotimme laivan ala carte ravintolaan pöytiin ohjausta melko kauan, tarjoilija vei edessä jonottavan pöytään suomatta meille katsettakaan. Tarjoilija käveli sen jälkeen monta kertaa ohi, aikamme seisottuamme siinä vaihdoimme maisemaa. Mitenkään erityisen täynnä ei kyseinen ravintola ollut.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, helmikuu 6, 2016 at 14:28

      Ai jai, olipa huonoa palvelua a’la cartessa! Eipä sitä kovin pitkään jää odottelemaan, jos ei tehdä elettäkään asiakkaan huomioimiseksi. Kyllähän sitä kiireessäkin pitää huomioida odottava asiakas edes tervehdyksellä ja Teidän tapauksessa ei voi henkilökunta edes kiirettä syyttää, jos ravintola ei ollut erityisen täynnä.

      Sen ainoan kerran, kun olemme Tallinnassa yöpyneet, kiinnitin huomiota hymyttömään, hitaaseen ja töykeään palveluun hotellin baarissa, jossa sai pitkään viittilöidä saadakseen minkäänlaista huomiota (muut huusivat, olisikohan itsekin pitänyt?). Silloin ajattelin sen johtuvan kiireestä ja humalaisista asiakkaista, mutta näköjään tämä on yleisempääkin. Ei ole missään muualla viinilasillisen tilaaminen kestänyt niin pitkään.

      Siltä reissulta jäi hyvin mieleen myös ensialkuun töykeä ja vihamielisen oloinen taksikuski, jonka kanssa olimme sopineet kuljetuksen mennen tullen Madonnan keikalle. Kun illan päätteeksi kiitimme häntä hyvin hoidetuista ja sujuvista kuljetuksista, mies ikään kuin suli ja kovan kuoren alta löytyi hymyilevä ihminen. Kun vielä tippasimme häntä, oli mies melkeinpä kyynel silmässä ja kiitteli hyvin vuolaasti itsensä ja perheensä puolesta.

      Todella kurjaa, jos virolaisten yritysten maksama palkka on niin huono, että se vie työmotivaation. Jokaisen yrityksen pitäisi ymmärtää, että tyytyväinen työntekijä tuo tyytyväisiä asiakkaita ja luo kuvaa yrityksestä olemalla sen kasvot.

      Kiitos Kristiina kommentistasi ja hyvää viikonloppua Sinulle!

  • Reply Kthetraveller torstai, elokuu 6, 2015 at 07:28

    Olen kova risteilemään, mutta en ole edes viitsinyt lähteä noille Visbyn tms. risteilyille aika paljon postauksessasi mainituista syistä. Rahoille ei vaan saa vastinetta, piste. Tallinkin asiakaspalvelunkin kiteytit komiasti, kyseiset paatit on jo meidän perheessä pistetty boikottiin. Eli erikseen vielä huomautus, että vaikka varustamo onkin Tallink Silja, puhun edelleen Tallinkista ja Silja Linestä. Silja on palvelultaan parempi ja käytämmekin Siljan laivoja mielellämme.

    • Reply Elämää ja Matkoja torstai, elokuu 6, 2015 at 11:36

      Totta, niin totta! Tallinkin ja Siljan asiakaspalvelussa on eroa kuin yöllä ja paivällä! Enkä kaipaa henkilökunnalta mitään mielistelyjä ja erityskohtelua vaan ihan normaalia ystävällistä asiakaspalvelua ja sitä, että ’homma toimii’, mutta tässä tapauksessa hymyttömyys ja töykeys oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
      Uutinen Siljan myynnistä Tallinkille aikanaan nostatti niskavillat pystyyn, sillä olemme risteilleet enimmäkseen heidän laivoillaan. Onneksi tätä Tallinkin ’palvelukulttuuria’ ei ole vielä onnistuttu Siljalle siirtämään, eikä siinä toivottavasti koskaan onnistutakaan.
      Harmillista on se, että tällaiset ns. erikoismatkat antaisivat varustamolle mahdollisuuden tehdä jotain tavanomaisesta poikkeavaa teemaristeilyn hengessä ja tätä ei osata hyödyntää. Visbyn risteilyllä Baltic Queen oli vain liikenneväline eri reitillä kuin tavallista ja siinä kaikki. Ei mitään erityistä.
      Tällä kertaa ei optimistinen asenne enää riittänyt ja vältämme jatkossakin Tallinkin risteilyjä. Siljalle palaa sen sijaan mielellään uudelleen!
      Lämmin kiitos kommentistasi, kiva kuulla mielipiteesi Tallinkista kokeneena risteilijänä! Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

    Leave a Reply