Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Egypti

Kulttuuria ja rantoja eksoottisessa Egyptissä

Elina Venttola Päivitetty: 03.12.2018
Egypti kuuluu suomalaismatkailijoiden kestosuosikkeihin.

Rantoja, aurinkoa ja aavikkoa

Egyptin tasavalta sijaitsee Pohjois-Afrikassa ja sen naapurivaltioita ovat Israel, Libya ja Sudan. Egyptillä on rantaviivaa sekä Välimeressä että Punaisessameressä. Egyptin tunnetuimpia lomakohteita ovat Sharm el Sheikh, Hurghada ja Kairo.

Suuri osa Egyptiä on Saharan autiomaata ja siksi harvaan asuttua. Suurin osa egyptiläisistä asuu Niilin rannoilla viljelykelpoisilla maa-alueilla ja asutus on keskittynyt kaupunkeihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Giza, Egypti
Gizan pyramidi on Egyptin tunnetuin nähtävyys.

Subtrooppinen ilmasto

Egypti kuuluu subtrooppiseen alueeseen ja maan ilmasto on leutoa aavikkoilmastoa. Lämpötila nousee talvisin ja kesäisin korkealle yli 20 asteen, mutta kuumuus ei ole hiostavaa, sillä ilmankosteus on alhainen. Aurinko paistaa lähes aina ja sateet ovat harvinaisia. Yöt ovat viileitä, jolloin lämpötila voi laskea jopa kymmeneen asteeseen.

Egypti on erityisesti talvilomakohde, jonne voi paeta Suomen kylmää talvea. Talvisin Egyptin lämpötilat eivät nouse liian korkeaksi suomalaisten makuun. Kotimaiset matkatoimistot järjestävät lomamatkoja Egyptiin lokakuusta maaliskuuhun asti.

Egyptin lämpötila on loka-marraskuussa noin 30 astetta. Hieman viileämpää, eli noin 20 astetta, on joulukuusta helmikuuhun. Kesän kuukausina Egypti kylpee helteessä, ja päivälämpötilat saattavat kohota 40 asteeseen.

Kulttuuria ja yöelämää

Egypti tarjoaa elämyksiä kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille. Ehdottomasti tutustumisen arvoisia nähtävyyksiä ovat Karnakin kulttikeskus ja Kuninkaiden laakso Luxorissa sekä Gizan kuuluisat pyramidit ja Egyptin museon kokoelmat Kairossa. Myös Niilin jokilaakso on sykähdyttävä kokemus.

Egyptiä pidetään vatsatanssin kansainvälisenä keskuksena ja lomamatkallaan kannattaakin hakeutua katsomaan eksoottisen musiikin tahdissa taitavasti liikehtivää vatsatanssijaa. Egyptin musiikki on eksoottinen sekoitus Egyptille alkuperäisiä, arabilaisia, afrikkalaisia ja länsimaisia vaikutteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi egyptiläisen kaupunkielämän piirteistä ovat kahvihuoneet, joissa juodaan kahvin ja teen lisäksi muun muassa sitruunamehua ja jogurttipohjaista juomaa zabaadya, oleskellaan ja poltetaan vesipiippua.

Egyptin lomakohteissa tarjolla on sekä nuorekasta ja kansainvälistä että paikallisempaa ja eksoottisempaa tunnelmaa. Iltaelämä keskittyy pubeihin ja musiikkibaareihin. Joidenkin hotellien yhteydessä on yökerhoja ja diskoja.

Vesiurheilua ja edullisia ostoksia

Egyptin kirkkaat ja lämpimät merivedet tarjoavat upeat puitteet sukeltamiseen ja snorklaamiseen. Suurimmissa turistikohteissa on myös sukelluskouluja, joissa on kansainvälinen tai jopa suomalainen henkilökunta.

Egyptin upeilla rannoilla on hyvät puitteet surffata, vesihiihtää ja pelata esimerkiksi rantalentopalloa. Ehdottomasti kokemisen arvoinen on myös veneretki lasipohjaveneellä tutustumaan Punaisenmeren vedenalaiseen elämään. Kalastuksesta kiinnostuneille järjestetään lisäksi kalastusretkiä.

Ratsastaminenkin on mahdollista Egyptin lomakohteissa. Ratsastusretkiä tehdään myös autiomaahan. Golf-harrastajille on tarjolla hotelleja, joiden yhteydessä on 18-reikäinen golfkenttä.

Egyptissä kauppojen hieromiseen kuuluu ehdottomasti tinkiminen. Tinkiminen on kuin näytelmä, josta sekä myyjän että asiakkaan oletetaan kiireettömästi nauttivan. Suosittuja tuliaisia ovat esimerkiksi papyrukset, kupariesineet sekä kulta- ja hopeakorut.

Turvallisuus ja tapakulttuuri

Vaikka Egypti on yleisesti ottaen kohtuullisen turvallinen lomakohde, on maassa ajoittain levottomuuksia ja terroristitekoja. Terrori-iskuja on tapahtunut Egyptissä vuosina 2004, 2006, 2009 ja 2010. Egyptin levottomuudet vuonna 2011 lähes tyhjensivät maan turisteista, mutta turismia on sittemmin pyritty elvyttämään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Egyptin turvallisuustilannetta ja matkustustiedotteita voi seurata ulkoasianministeriön internetsivuilla, ja onkin ehdottoman suositeltavaa tarkistaa ajankohtainen tilanne ennen matkaa Egyptiin. Erityisesti omatoimimatkailijoiden on suositeltavaa tehdä ulkoministeriölle matkustusilmoitus ennen lähtöä.

Egyptissä ei ole turisteja koskevia virallisia pukeutumissääntöjä, mutta myös matkailijoiden on kohteliaisuuden vuoksi hyvä pukeutua kotimaata konservatiivisemmin lomakohteiden ulkopuolella. Esimerkiksi olkapäiden ja polvien tulisi olla peitettynä.

Kameran kanssa liikkuvien on hyvä ottaa huomioon, että esimerkiksi sotilaita tai sotilaskohteita ei saa valokuvata. Myös ihmisten kuvaamiseen täytyy ensin pyytää lupa kuvattavalta.

Matkailija tulee Egyptissä hyvin toimeen englannin kielellä erityisesti suurissa lomakohteissa. Kielitaidon loppuessa paikalliset turvautuvat usein paljonpuhuvaan elekieleen.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN EGYPTISSÄ

Hurghada, Egypti
Hurghada on viihtyisä ja lämmin rantalomakohde, johon suomalainen voi suunnata talvea pakoon.

Lentoja ja matkoja kohteeseen

Suora lento Egyptiin kestää hieman yli viisi tuntia. Suomesta lomalentoja lennetään esimerkiksi Hurghadan ja Marsa Alamin. Omatoiminen matkailija voi saada kohtuuhintaisia lentoja myös Kairoon. Lennot Egyptiin maksavat tyypillisesti noin 300 euroa.

Egypti on talvikauden lomakohde. Matkustuskausi alkaa lokakuussa ja jatkuu huhtikuun loppuun saakka. Egyptin rantalomat ovat monesti melko edullisia, ja Egypti on myös suosittu äkkilähtöjen kohde.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomalainen tarvitsee viisumin matkustaakseen Egyptiin.

Hulppea määrä hotelleja

Suurin osa matkaajista lähtee Egyptiin matkatoimistojen järjestämille valmismatkoille, jolloin hotelli kuuluu hintaan. Hotellit ovat tyypillisesti siistejä ja laadukkaita. Tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja huoneistohotelleista all inclusive -resortteihin.

Omatoimimatkaaja voi varata Egyptissä niin edullista budjettimajoitusta kuin laadukkaan luksushuoneiston. Hotelliyö keski- tai hyvätasoisessa hotellissa maksaa noin 20–50 euroa.

Suosituimmissa lomakohteissa hotellit sijaitsevat tyypillisesti erillisillä hotellialueilla rannan tuntumassa.

Liikkuminen helpointa taksilla ja julkisilla

Egyptiläinen liikenne saattaa vaikuttaa kaaokselta pohjoismaiseen rauhallisuuteen tottuneille. Sellaista se onkin, joten auton vuokraamista kannattaa harkita tarkkaan.

Maassa voi liikkua parhaiten bussilla, minibussilla tai lyhyempiä matkoja taksilla. Taksit ovat melko edullisia, joskin hinta kannattaa aina sopia etukäteen.

Rantakohteista on myös veneyhteyksiä läheisiin kohteisiin tai kiertoajeluita kauniissa maisemissa. Niiliä pitkin on risteily-yhteys Luxorin ja Assuanin välillä.

EGYPTIN MATKAKOHTEET

Luxor, Egypti
Luxorissa voi ihaille Egyptin vanhaa historiaa.

Kairossa voi aistia aitoa egyptiläistä tunnelmaa

Egyptin pääkaupunki Kairo on koko Afrikan suurin kaupunki ja se sijaitsee pohjoisessa Niilin itärannalla. Kairo on perustettu jo vuonna 969 ja kaupungissa voi aistia aidon historiallisen kulttuurin.

Kairon keskus on Tahririn aukio eli vapauden aukio. Aukiolta löytyy Kairon museo, jossa on esillä arkeologisilta kaivauksilta kerättyjä muinaisen Egyptin kulttuuriaarteita. Kokoelma on yksi maailman suurimmista ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kaupungissa on myös hyvä tutustua sen moniin moskeijoihin.

Kairon kaduilta löytyy myös paljon basaareja ja kojuja, joissa myydään koruja, nahkaa ja mitä eksoottisimpia esineitä. Tinkiminen kuuluu kaupankäynnin peruskuvioon.

Gizan pyramidit

Gizan pyramidit ovat Egyptin tunnetuin nähtävyys. Gizan pyramideihin kuuluvat Kheops, Khefren ja Mykerinos. Niiden rakentamiseen on oletettavasti mennyt useita satoja vuosia ja ne on rakennettu noin 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Alue, jossa pyramideja voi nähdä, sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Kairosta lounaaseen. Pyramideja voi kiertää helposti kameli- tai hevoskyydillä. Suurimpaan Kheopsin pyramidiin päästetään ihmisiä rajattu määrä kerralla ja vain kerran aamu- ja iltapäivällä.

Pyramidien välissä sijaitsee myös kuuluisa sfinksi, jolla on faaraon pää ja leijonan ruumis. Sfinksi on suojelusjumala Egyptin mytologiasta.

Gizan tuoreempi nähtävyys on Grand Egyptian Museum, suurprojekti, jonka valmistumista vasta odotellaan. Se tulee olemaan koko maailman suurin arkeologinen museo.

Luxor tarjoaa paljon historiallisia nähtävyyksiä

Luxor, muinainen Theba, on kuin suuri ulkoilmamuseo, jossa on paljon temppeleitä, hautakammioita ja muita historiallisia muistomerkkejä. Luxor on kulttuurihistoriasta kiinnostuneen matkakohde.

Luxorissa voi tutustua Karnakin temppeliin, johon kuuluu 50 hehtaarin kokoinen temppelialue. Alueella on muun muassa upeita pylväitä ja sfinksejä. Luxor on tyypillinen päiväretkien kohde Punaisenmeren rantaresorteissa lomaileville.

Sukelluksella Sharm el Sheikhissä

Kaupunkiloman lisäksi Egyptissä voi viettää mahtavaa rantaelämää. Sharm el Sheikh on erityisesti sukeltajan unelmakohde. Se sijaitsee Siinain niemimaan eteläkärjessä Punaisenmeren rannalla. Kaupunki tarjoaa loistavat puitteet sukellukselle ja snorklaukselle ja paikka onkin jo vuosia ollut sukeltajien ja ykköslomakohde.

Punaisenmeren vedet ovat kirkkaita ja vedenalainen elämä on erittäin runsasta. Suosittu sukelluskohde on kuuluisa merikansallispuisto Ras Mohammed, jonne pääsee helposti veneellä. Kaupungissa on tarjolla paljon sukelluskoulutuksen ja -retkien järjestäjiä. Sharm el Sheikhissa hotellit ovat tyylikkäitä ja rannat ovat hienoja hiekka- tai kivirantoja palmuineen.

Siinain niemimaan pohjois- ja keskiosien turvallisuustilanne on viime vuosina ollut hyvin epävarma. Niemimaan eteläosassa sijaitseva Sharm el Sheikh katsotaan kuitenkin turvalliseksi kohteeksi. Ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista Sharm el Sheikhiin maateitse – onneksi lentoyhteyksiä Kairosta on hyvin tarjolla.

Rantalomailua Hurghadassa

Hurghada on yksi Egyptin suosituimmista lomakohteista. Lomakaupunki tunnetaan erityisesti hiekkarannoistaan ja tasokkaista hotelleistaan. Paikallista kulttuuria ei Hurghadasta juuri löydy, mutta kaikki matkailijan kaipaamat palvelut kyllä.

Hurghada sijaitsee Punaisenmeren länsirannalla, joten lomakohde tarjoaa loistavat mahdollisuudet vesiurheiluun. Hurghadassa on myös sukelluskouluja sekä snorklausretkiä järjestäviä yrityksiä.

Hurghada on hyvä valinta rantalomailijoille, mutta se tarjoaa mahdollisuuksia myös kulttuuriretkeilyyn. Hurghadasta voi retkeillä esimerkiksi muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Niilin jokilaaksoon, Luxoriin, Kuninkaiden laaksoon ja Hatshepsutin terassitemppelille.

Laatulomailijan Soma Bay

Soma Bay on laadukkaaseen tarjontaan keskittyvät hotellialue Hurghadan eteläpuolella. Se sijaitsee pienellä niemellä, joten kaikilta alueen hotelleilta on hyvä yhteys rannoille. Soma Bay on myös suosittu golfkohde, jonka viheriöillä pääsee golfaamaan upeissa maisemissa aivan meren tuntumassa.

Soma Bay on rauhallinen lepolomailukohde, josta ei juuri yöelämää tai villiä menoa löydy. Paikka sopii hyvin laatua arvostavalla lomailijalle, joka tahtoo nauttia auringosta ja rannoista kaikessa rauhassa. Myös lapsiperheet viihtyvät täällä.

EGYPTIN PARHAAT

Hurghada, Egypti
Aktiivilomailija voi viettää rantaloman Hurghadassa sukeltaen.

Egyptin parhaat aktiviteetit

  1. Sukellus ja snorklaus Punaisessameressä
  2. Tinkiminen basaareissa
  3. Kameliratsastus
  4. Golf
  5. Rantalentopallo

Egyptin parhaat nähtävyydet

  1. Gizan pyramidit
  2. Luxor
  3. Kuninkaiden laakso
  4. Niilin jokilaakso
  5. Hatshepsutin terassitemppeli

Lisätietoa

Egyptin matkailusivusto

Teksti: Minna Miettinen, Jenna Lehkonen, Riikka Krenn
Kuvat: Egyptian Tourism Authority, iStockphoto, Tjäreborg/Thomas Cook

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mielenkiintoiset faktat Egyptistä

Egypti kiinnostaa taas tauon jälkeen – 10 hauskaa faktaa, joita et ehkä vielä tiennyt

White Desert National Park, Egypti

Tämä valkoinen aavikko on maisema, jota et odottanut löytäväsi Egyptistä – kuin olisit laskeutunut Kuuhun

Egypti

Ota haltuun onnistuneen Egyptin-loman tärkeimmät aakkoset

Egypti

Nämä ovat Egyptin lumoavimmat paikat – viisi kohdetta, jotka haluat nähdä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja