Category Archives: Mitalin kiilto silmissä

Ohi on

Edessä on paluu normaaliin päiväjärjestykseen. Vajaa kolmesataa ihmistä on jättänyt melontakeskuksen taakseen ja vaikka täällä ei missään nimessä ole hiljaista, voin ottaa vähän rauhallisemmin. Takana on mahtavat festarit ja vuoden 2011 Sjoa River Festival siintää jo mielessä. Nämä festarit kaavittiin kokoon noin kuukaudessa, mutta sain jo pyynnön ryhtyä festareiden ”viralliseksi” palkatuksi projektipäälliköksi tarkoittaen sitä että seuraavan vuoden suunnitelmat lähtevät käyntiin jo lähiaikoina. Jee!

Festareiden aikaan omat melontani rajoittuivat kisoihin. Kaikkina muina luppoaikoina yritin vedellä sikeitä niin että jaksaisin aikaiset aamut ja myöhäiset yöt. Freestyle-kisojen peruttua jäljelle jäivät Gene17 Ula Extreme ja Sweet Rumble boatercross. Ulalta kuvia on blogissa ihan riittämiin joten niitä ei nyt lisää, mutta alla muutamia otoksia eilisen boatercrossista. (Mikä on boatercross? Lukaise täältä.)

Sweetin kisaa ei korkean veden vuoksi järjestetty perinteisessä kisapaikassa vaan aivan tässä melontakeskuksen edessä slalom-radalla. Varsinkin maaliviivalle roikkumaan laitettu heittoköysi toi kilpailuun jännitystä, köysipussiin koskeminen ei nimittäin ollut aivan itsestään selvä asia!

Itse pääsin kilpailuissa kaksi kertaa palkintopallille, kakkossijalle. Varsinkin Ula Extremen tulokseen olin erittäin tyytyväinen. Naisten sarjan voittaja Mariann Saether oli kyllä selvä voittaja, mutta aikoja katsastaessa monet maailman kärkimiehet olivat yhden sekunnin päässä! Jälleen jee! :) Ja boatercrossissa ei nyt koskaan tiedä mitä tapahtuu. Finaalipaikka meni melkein ohitse suun kun tuomarit eivät nähneet minun koskevan heittoköyden pussiin. Onneksi yleisö näki ja protestoi kunnes minut lisättiin finaaliin. Melkein tuntui siltä että olisin saanut roolin tosi-TV draamasta…

Mukavan leppoisa tunnelma, tekemistä niin aloitteleville melojille kuin PRO:eille, koiranpentuja, kansainvälisiä vieraita, perheitä, grillausta, saunomista, auringonpaistetta & sadekuuroja. Kaiken kaikkiaan onnistuneet festarit! Ja ensi vuonna ehkä suomalaisetkin melojat vähän isommalla joukolla mukaan, eikö? :)

Kaikki kisojen tulokset täältä. Sweet Rumble kuvat ja viimeinen kuva: Kate Donnelly
Kirjoita kommentti

Kisa Pohjoismaiden mestaruuksista

Lähteäkö vai eikö lähteä Skjåkiin… Siinä olivat parin viime päivän mietinnät tänään Skjåkin aallolla pidettyjen PM-kisojen osalta. Freestyleä on tullut kesällä melottua paljonkin mutta ei kisamielellä. Ja mielessä kummitteli vielä(kin!!) viime kesän MM-kisojen täydellinen jäätyminen… No, oli aika palata takaisin kisailemaan tässäkin melonnan lajissa. Löysin melontakeskukseen sopivasti tuurarin ja lähdin viettämään leirielämää Skjåkin maisemiin.

Kokkailu pisti osan Suomi-leiristä vakavaksi
Viime kesänä Norjassa ensimmäistä kertaa järjestetyt PM-kilpailut jatkoivat perinnettä, Norjassa. Näiden kisojen järjestäjän, norjalaistuneen, alkuperältään kanadalaisen Tyler Curtisin mukaan ensi kesänä kilpailut siirtyvät Ruotsiin, ja Suomeen kilpailua on alustavasti kaavailtu kesälle 2012.
Iltapäivästä untuvatakit ja pipot sai siirtää syrjään helteiden jatkuessa Norjassa kylmän aamun jälkeen. Osanottajat olivat löytäneet tiensä Skjåkin aallolle Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Ikävä kyllä Suomen juniorit eivät olleet kisoissa mukana mutta miesten ja naisten sarjoissa suomalaiset olivat hyvin edustettuina.
Miesten sarjassa Aapo Halonen ja Tuomas Kaukola selvittivät tiensä upeasti finaaleihin. Alla Aapon vauhdikas bluntti. 
Ja Tuomaksen ”clean” versio liikkeestä – eli liike suoritettuna ilman melan avitusta. 
Miehissä tiukin kisa käytiinkin juuri Tuomaksen ja Tyler Curtisin välillä. Paljosta ei voitto jäänyt uupumaan mutta mahtava oli myös Tuomaksen toinen sija! Kolmanneksi tuli Ruotsin Mats Walstedt.
Ja mites sitten naisten sarjassa…  Oma melonta sujui huomattavasti rennommin ja varmemmin kuin edellisen illan väsyneet harjoitukset. Johdin kilpailua alkuerien jälkeen ja finaaleissa paransin vielä omaa suoritusta huomattavasti ja ero toiseksi tulleeseen Paula Suurseppään oli selvä. Kolmannen sija otti Norjan Maria Berdal. Kisoista jäi aivan mahtava fiilis ja nyt mietin että miten sitä saisin matkat järjestettyä Suomeen elokuun SM-kisoja varten. Jee! 
Päätin oikaista kotia kohden hiekkaista oikotietä pitkin mutta ikävä kyllä matkan varrella oli lehmistä muodostunut tiesulku. Jonkin aikaa tööttäiltyäni päätin ryhtyä lehmipaimeneksi ja kävin huitomassa ja huutelemassa lehmiä pois tieltä ja takaisin metsään. Ikävä kyllä lehmäryhmän keskellä seisoskeli hevonen jonka tieltä poissaanti oli vielä vaikeampaa… Alla olevassa kuvassa lehmiä tiellä oli enää muutama, mutta niiden uho sitäkin kovempi – ”mehän ei tästä mennä minnekään…” :) 
2 kommenttia

Valsesia River Contest

Näin suomilomailun lopussa on vielä hyvä tilaisuus päivittää pikaisesti viimeiset Italian kuulumiset. Ihan siltä varalta että melontamatka Italian Alpeille siintää jo silmissä ensi kevättä ajatellen, kannattaa ajoittaa visiitti Valsesia River Contestin aikoihin. Lämminhenkinen tapahtuma Italialaiseen tyyliin, mitkään aikatauluthan eivät olleet tehty pidettäviksi mutta muuten kaikki sujuikin mainiosti. Ja odottaessa pystyi aina nauttimaan viereisen jäätelöbaarin antimista.

Kisat järjestettiin yksipäiväisinä ja päivän sana oli boatercross. Boatercrossissa X kappaletta melojaa aloittaa kisan samaan aikaan, ja yksi tai kaksi kosken nopeimmin laskenutta pääsevät seuraavalle kierrokselle. Ja näin edetään kunnes voittaja on selvillä.

Boatercross-kisat avattiin Italiassa suuren suosion saavuttaneilla Stand Up Boardeilla (SUP). Aluksi erittäinkin huvittavaa katsottavaa, mutta puolen tunnin jälkeen viiden minuutin suoritusten seuraaminen oli hieman puuduttavaa.
Ja tyylejä oli yhtä monta kuin kisaajaa.
Sain ylipuhuttua mieheni ottamaan kanssani osaa ”Topo Duo” kisaan, eli kaksikkokajakkien boatercrossiin. Ihan vaan leikkimielellä. Ensimmäisessä hiitissä jäimme kakkosiksi mutta pääsimme mukaan finaaliin. Finaalisuorituksessa sitten minua tahdittikin takanani melovan mieheni kannustus ”paddle f*****g faster, paddle!!”. Ilmeisesti pieni takapuoleen potkiminen auttoi, voitimme finaalit ylivoimaisesti. Mutta eikös kuvassa näytäkin siltä että mieheni ei tee mitään muuta kuin toimi peräsimenä….? 
(Kuva: Dan Cassen) 
Naisten yksilökilpailussa olisin ilmeisestikin kaivannut matkaan vastaava karjuvaa kannustajaa. Mutta onhan kakkossijallakin ihan mukava aloittaa melontakausi ja saa nähdä löydänkö tänä kesänä itsestäni sen sisäisen ”tappajan” joka jyrää boatercross-kisoissa kaikkien yli. Tai päältä. Mistä nyt parhaiten pääsee.  :) 
Kuva: Simon Westgarth
Kuva: Sabina Fon Caramella
Oman vajavaisen kokemukseni perusteella Italian kisoissa on muuten parhaat palkinnot, kuten alla oleva  kaksikkokisasta voitettu juustoboksi parin viinipuollon kera todistaa!
Mutta se Italiasta. Rentouttava loma Suomessakin on ohitse ja Norjan kesäiset seikkailut alkamassa… 
Kirjoita kommentti

Kohti MM-kisoja nro 2

Varsinkin viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet lähinnä surffaillessa ja MM-kisoja varten valmistautuessa. Sekä noin 80 km päässä sijaitseva Skjåk-aalto että ”kotijokemme” Jölgen-aalto ovat toimineet hyvin (vihdoinkin!), joten harjoitusmahdollisuudet ovat olleet hyvät. Sana aaltojen toimivuudesta on kirinyt maailmallekkin, Skjåkin akanvirrassa ovat jonotelleet mm. Venäjän naistenjoukkue, Slovakian Peter Csonka ja Nina Halasova, Norjan Mariann Saether ja Tyler Curtis, Puolan miestenjoukkue…
Jee! Jölgen toimii… (kuva Simon Westgarth)

Ei-melojat voivat hypätä tämän kappaleen yli – pääsin eilen kokeilemaan Jacksonin uutta Star-kajakkia. Lowri Davies sai oman uuden paattinsa englantilaisten ystäviensä kyydissä tänne Norjaan. Ja täytyy sanoa että kyllä on hyvä! Vaikka ensi tuntuma kajakissa istuessa olikin ”kylpyammemainen”, kajakki oli lyhyydestään huolimatta huolimatta nopeampi aallolla kuin vanha Star-versio, ja liikkeiden suorittaminen oli jopa helpompaa kuin vanhalla kajakilla. Näin nopealla kokeilulla kajakin ainoa huono ominaisuus oli sen – väri… Miksi 80-luku piti tuoda takaisin kajakkeihinkin!? Kajakkeja ei ilmeisesti saa yksivärisinä, Lowrin kajakkikin oli kuin Ranskan lippu… Kajakista kuvia kunhan se tulee Skjåkista takaisin tänne Sjoalle. Alla muutamia tunnelmakuvia Skjåkin aallolta.
Vasemmalle blunttailua (kuva Erica Hennigar)

Peter Csonka (kuva Tom Laws)

Yksi puolalaisista… (kuva Tom Laws)

Englannin Lowri Davies (kuva Tom Lows)

Ja tylsien melontakuvien päätteksi… Voila! Norjan villieläimistöä! Skjåkin ajomatkalla mukavinta on bongailla paikallista eläimistöä – lähinnä lampaita, lehmiä ja hevosia. Bongailu ei yleensä ole kovin vaikeaa koska kaikki edellä mainitut eläimet hengailevat usein laumoina tiellä. Nämä hevoset olivat tosin kerrankin piiloutuneet metsän kätköön…
Kirjoita kommentti

Kohti MM-kisoja

MM-kisat lähestyvät ja Kanoottiliitto on nyt vahvistanut Suomen edustusjoukkueen kisoihin. Thuniin lähtijät on lueteltu alla. Aamukammassa piikit sen kuin vähenevät, kisoihin on aikaa enää reilu kuukausi!

NAISET
Jonna Kuronen (Lieksan Melojat)
Paula Suurseppä (Kohina)
Satu Vänskä-Westgarth (Kohina)
MIEHET
Tuomas Kaukola (Kyröjoen Koskihäjyt)
Tuomas Kuronen (Kanoottisissit)
Miika Kuronen (Kanoottisissit)
Samuli Suokko (Kyröjoen Koskihäjyt)
Mikael Lantto (Tornion Seudun Melojat)
JR MIEHET
Juuso Karttunen (Joensuun Kauhojat)
Teemu Väliahdet (Vesisamoilijat)
1 kommentti

Sjoa River Festival 2009

Miten tiivistää koko viikon festaritapahtumat tapahtumat yhteen tarinaan? Luultavastikin siten että tästä yhdestä tarinasta tulee erittäin pitkä selostus… Internet-yhteydet ovat siis palanneet leiriimme, toivon mukaan tänä kesänä ei tule enään ukkoskuuroja!
Pidemmittä puheitta – Sjoa River Festival järjestettiin nyt 13. kertaa, tosin ensimmäistä kertaa sitä olivat järjestämässä Strie Strömmerin kaverit. Itse olin mukana järjestelyissä ja odotan jo innolla ensi vuotta! Tästä kerrasta jäi käteen paljon hyviä kokemuksia, joitakin huonoja, ja iso kasa ideoita ensi kesälle.
Festivaalien ohjelma oli pitkälti melontapainotteista, ohjelmaa löytyi niin kilpailuiden kuin opastutettujen jokireissujen ja klinikoiden muodossa. Kilpailut potkaistiin käyntiin keskiviikkona freestyle-kisoilla, jotka jouduttiin viime tingassa siirtämään uuteen kisapaikkaan vedenkorkeuksien vaihteluiden takia. Kilpailut käytiin siis Skjåk-aallolla ja Suomen melojat olivat jälleen kerran hyvin edustettuna. Itse olin kisaan erittäin tyytyväinen, Norjan Mariann vei (jälleen kerran) voiton, mutta ”henkisesti” kisa meni omalta kohdaltani hyvin, ja pystyin tekemään ne liikkeet mitä nyt osaan hyvin tehdä.
FREESTYLE TULOKSET / NAISET
1. MARIANN SAETHER (NO)
2. SATU VÄNSKÄ-WESTGARTH (FIN)
3. SILJE SKORVE (NO)

FREESTYLE TULOKSET / MIEHET
1. TYLER CURTIS (CAN)
2. MATT TIDY (UK)
3. AAPO HALONEN (FIN)

Keskiviikko ilta jatkui hilpeissä tunnelmissa legendaarisissa ”Pimp ’n’ ho” juhlissa, joiden jälkeen torstai menikin sitten monen kohdalla hieman hitaammalla vaihteella. Päivän päätapahtumana olivat aika-ajot lauantain Sweet Rumble-boatercross kisaa varten. Miehistä itse boatercross kilpailuun mukaan pääsivät 16 nopeinta melojaa, naisista kaikki, eli kaikki kahdeksan.

Ula-extreme kilpailu heräsi näillä festivaaleille monen vuoden talviunien jälkeen henkiin ja oli itselleni koko viikon kohokohta. Kilpailu käydään Ula-joen jyrkällä slaidi osuudella, jossa on yhden pienen ja kahden ison slaidin jälkeen vielä ennen maalilinjaa vesiputous. Varsinkin tuo viimeinen vesiputous toi kisaan jännitystä, vesiputouksen alusta on vasemmalta puolelta erittäin kivinen ja suurin osa kilpailijoista pyrki välttämään kivikkoon joutumista. Kuitenkin kisassa nähtiin erittäin mielenkiintoisia laskulinjoja…
ULA XTREME / NAISET
1. MARIANN SAETHER (NO)
2. MONICA GOKEY (USA)
3. SATU VÄNSKÄ-WESTGARTH (FIN)

ULA XTREME / MIEHET
1. MARTIN VOLLEN (NO)
2. LEE ROYLE (UK)
3. SIMON WESTGARTH (UK)
Satu lähtemässä laskemaan toista slaidia

Lähestymässä vesiputousta

Simon & hyvä laskulinja viimeisessä putouksessa

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä – Sweet Rumble boatercross Sjoa-joen Åmot-osuudella lauantaina. Boatercross kilpailuissa idea on sama kuin esim. motorcross kilpailuissa: monta kilpailijaa aloittaa samaan aikaan, ja se kuka on ensimmäisenä maalissa on voittaja. Åmot on siitä täydellinen boatercross-kisapaikka että mitä vain voi tapahtua ennen maalia. Eli se kilpailijia joka on saanut täydellisen lähdön ei välttämättä olekaan se joka ensimmäisenä koskettaa maalilinjaa. Omalla kohdallani lähtö ei onnistunut täydellisesti. Eikä se maalilinjalle tulokaan. Olin neljästä melojasta viimeisenä laskemassa kilpailuradan viimeistä koskea. Olin koskessa erittäin hyvällä linjalla, mutta edellä menevä laskija kaatui edessäni ja jäi surffailemaan honttoon ylösalaisin. Sen sijaan että olisin aggressiivisesti puskenut hänen ylitseen ja selvinnyt toisena maaliin (eli mennyt läpi seuraavalle kierrokselle), otinkin alitajuntaisesti muutaman taaksepäin vedon melalla ja se linja oli sitten siinä… Seuraavassa boatercross-kisassa täytyy muistaa jättää kohteliaisuus kotiin ja laittaa hieman enemmän aggressiivisuutta ja uhoa peliin. :) Kisaa oli kuitenkin mahtava katsoa, ja ensi vuonna otetaan uudestaan!

SWEET RUMBLE / NAISET
1. MONICA GOKEY (USA)
2. SILJE SKORVE (NOR)
3. LOWRI DAVIES (UK)

SWEET RUMBLE / MIEHET
1. MORTEN EILERTSEN (NO)
2.HONZA LASKO (CZE)
3. DAG SANDVIK (NO)
Ja kuten jo aikaisemminkin mainitsin, festivaalit onnistuivat hyvin niin säiden, ihmismäärän, kilpailuiden ja ohjelmankin kohdalta. Vielä(kin) leirissä tosin riittää festivaalien jälkeistä siivousta ja järjestelyä joten aivan vielä ei pääse ”lomailemaan”…
Kirjoita kommentti