Partiomestari: Aina valmiina, partiolaisesta TV:n kulisseihin

by satuvw on 04.10.2014 · 4 comments

Vuosi taisi olla jotain siinä 1986 tienoilla kun Sudenpentujen käsikirjan innoittamana päädyin eräänä arki-iltana Kangasalalla silloisen KOP:n talon kellarikerrokseen tapaamaan muita innokkaita partiotietään aloittelevia. Tupun, Hupun ja Lupun tarjoama mielikuva partiolaisuudesta ei ihan kohdannut todellisuutta, mutta jokin touhussa kuitenkin innosti koska partiotietä jatkui aina lukion alkuvuosille asti.

Partiolainen - aina valmiina I @SatuVW I Destination Unknown

Tunnelmia Tervas-partioleiriltä ja vuodelta 1990. Onneksi silloin ei vielä ollut Instagramia!

Kelataan vuoteen 2014 ja kesäiseen viikonloppuun Suomen suurimmalle saarelle Kemiönsaarelle, ja meininki on ihan toinen. Istumme yleisössä seuraten miten syntyy Partiomestarin toinen tuotantokausi. Ensimmäinen kolmen hengen tiimi on juuri astumassa lavalle suorittamaan iltanuotio-tehtävää ja kamerat käyvät. Ja niin ne kamerat käyvät meilläkin.

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

”Mieletön yhteishenki ja toisten kannustaminen” on ensimmäinen huomio mitä näpyttelen puhelimen muistiinpanoihin, ei sillä että sitä olisi voinut kiireisen parin päivän aikana unohtaa. Se sama yhdessä tekemisen meininki on ilmeisesti kantanut tuotantoporukkaa ja paikalla olevia partiolaisia koko viikon, ja vaikka maaliviivalla jo melkein ollaan, tämäkin päivä on pitkä ja alkanut aikaisin.

Tosi TV on ilmiö mikä on tullut varsinkin äitiyslomalla tutuksi. Kun olen vaipunut sohvalle puolimakaavaan asentoon enemmän tai vähemmän horroksessa syöttämään tai nukuttamaan muksua, usein paras kumppani on ollut viihdyttävä TV missä tapahtuu riittävästi mutta juonenkäänteet eivät ole liian monimutkaisia. Se, mitä tapahtuu kameran toisella puolen on kuitenkin ollut täysi mysteeri, jonka maailma avautui hieman elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Partiomestarin avulla.

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Viikko kuvauksia oli melkein takana, ja viikon aikana oli kuvattu koko 1.9 alkanut 7-osainen Partiomestarin toinen tuotantokausi. Kemiönsaaren Karhuranta oli muuttunut Partiomestarin kuvausstudioksi; metsässä toimii wifi melkein paremmin kuin meillä kotona, soppa- ja tiskijonossa jonottivat sulassa sovussa niin partiolaiset ja bloggarit kuin TV:stäkin tutut tähdet juontaja Ronja Salmesta seikkailija Patrick “Pata” Degermaniin ja suunnistuksen MM-tähteen Mårten Boströmiin, kulman takana vastaan tuli kamera- ja äänimiehiä ja GoPro kameroita näytti olevan vähän joka puolella. Kaikki vaikutti ensinäkymältä sekavalta, mutta silti homma toimi sulavasti ja aikatauluissa siirryttiin juohevasti tehtävästä toiseen. Tuon kameramäärän keskellä nauhojen leikkaajia ei tosin käynyt kateeksi…

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Partiomestarin kuvauksissa I @SatuVW I Destination Unknown

Me bloggaajat ainakin yritimme sulautua joukkoon, kannustimme tiimejä muiden mukana ja testasimme itsekin partiotaitoja tehtävien muodossa. Vaikka kompassin käyttö oli vielä hieman hukassa, rastit löytyivät kyllä (suunnistamassa Fitness Führer – blogin FFFifi), ja mammaräppikin sujui ihan mukavasti sen kummempia harjoittelematta Pihin naisen elämää – blogin Leilan sanoittamassa biisissä. Partiolaisten innostuneen uteliaat kysymykset siitä ketä blogaajia paikalle oli tulossa tosin päättyivät pieneen pettymykseen, “ei me tunneta ketään noista” oli kuulemma eräs kommentti johon meidän ihana emäntämme, aina niin innostunut Inna-Pirjetta Innastus-firman ja Lapsiperheen matkat – blogin takaa oli todennut: “nämä ovat niitä blogaajia joita teidän äitinne lukevat”. Niinhän se on.

Itsekin viikonlopusta innostuneena tiedän kyllä mitä harrastusta meidän mini täällä Norjassa aloittelee muutaman vuoden päästä jos kylästämme vain löytyy partiolaisia. Ja minäkin ehkä lähden mukaan verestämään partiotaitojani…

Partiomestariin voi tutustua TV2:lla maanantaisin klo 16:30, ja Partiomestari-sivuilta löytyy lisää asiaa, myös kulissien takaa. 

{ 4 comments… read them below or add one }

eve lokakuu 4, 2014 12.56

Täällä on tullut katottua välillä partiomestaria sivusilmällä kun tulee sopivasti ennen Pikku Kakkosta. Tuttuja hetkiä näissä kuvissa siis! :)
Minäkin olin lapsena partiolainen ja koko perhe oli hommassa mukana, mutta saapa nähdä tuleeko kuvio toistumaan…

Vastaa

satuvw lokakuu 4, 2014 22.42

:) Itsekin olen toisella silmällä TVKaistalta katsonut miltä ohjelma näyttää, hurjaa että koko sarja kuvataan tosi kompaktisti reilussa viikossa, aikamoinen homma!

Vastaa

Annika lokakuu 5, 2014 12.48

Oi, multa on mennyt koko ohjelma ihan ohi. Pitääpä tutustua tarkemmin. Täälläkin yks partiolainen, koko kouluaika meni niissä hommissa ja viikonloput metässä :)

Vastaa

satuvw lokakuu 5, 2014 13.24

Kannattaa kurkata, tosi hauska idea ja toteutus, mielestäni! Vaikka kohderyhmänä onkin ehkä vähän nuoremmat… ;)

Vastaa

Leave a Comment

Previous post:

Next post: