Yksin matkustamisen ihanuus: Pako Melbourneen

by satuvw on 13.03.2014 · 30 comments

Instagram Travel Thursday

Pienen pieni pakomatka kaupunkiin. Kaksi päivää tien päällä ja kaksi päivää perillä. Ihan ihanan yksin.

Kuljeskelua suurkaupungin kaduilla vailla päämäärää, eksymistä Melbournin pienille kujille joita kaupungin keskusta on täynnä ja istuskelua kahviloissa katsellen ohikiitäviä ihmisiä. Pikapyrähdys juuri ovensa sulkevaan ratikkaan oikoen kaiteen ali paikallisten mallia seuraten. Ihmismassan mukana kulkeutumista kunnes joku kiinnostava yksityiskohta saa pysähtymään ja jättäytymään kiireisenä kulkevasta virrasta pois.

Pari päivää Melbournessa on ollut varsin mukava loma perhelomailusta. On ollut virkistävää olla taas jotain muutakin kuin “min äiti” ja reissata yksin, rauhassa ja oman aikataulun mukaan. Pari päivää on ollut samalla aivan liian vähän aikaa tutustua yli neljän miljoonan asukkaan kaupunkiin, mutta kaksi päivää on riittänyt siihen johtopäätökseen että tänne on vielä tultava uudestaan, ajan kanssa! Kahdessa päivässä on myös ollut helppo unohtaa hetkeksi mitä käsitteet vaipanvaihto ja yölliset maitobaariherätykset tarkoittavat, mutta tänään ne harjoitukset taas jatkuvat, hetkellisesti uudella energialla.

Melbourne CBD
Melbourne CBD
Melbourne CBD

Tuttuun tapaan näin torstaisin kuvat ovat Instagramin puolelta Instagram Travel Thursday-kampanjan johdosta, olkoon nämä vain maistiaisia, sillä lisää Melbournesta on vielä tulossa. Instagramin kautta löytyi Melbournesta muuten myös lounasseuraa ja kaveri kujien kuljeskeluun, kun paikallinen Instagram-ystäväni @gypsyfoody lähti kaupunkioppaakseni ja kaupungissa käymässä ollut @bluemountainlife liittyi myös seuraamme. Tähän voisin kirjoittaa pitkän hehkutuksen siitä kuinka upea väline Instagram on ollut uusien ihmisten tapaamiseen maailmalla, mutta näin erittäin tiivistettynä sanotaan vain että “onhan se mahtava”, eikös!

Jos Instagram ei ole vielä tuttu, kurkkaa alta lisäinfot ja lataa se puhelimelle siis NYT. Ja löytyykö täältä muuten muita jotka ovat tehneet tuttavuutta Instagram-tuttavuuksien kanssa online-maailman ulkopuolellakin?

Me valmistaudumme nyt vauhdikkaaseen ja viimeiseen viikonloppuun Uudessa-Seelannissa, sillä Eurooppa kutsuu jo ensi viikolla. APUA! Mihin ihmeeseen seitsemän viikkoa katosivatkaan…

**************************

Mikä on Instagram? Ilmainen älypuhelimilla toimiva kuvienjakopalvelu ja sosiaalinen verkosto. Instagramissa siis jaetaan kuvia ja kommentoidaan ja tykkäillään muiden kuvista.

Lähde mukaan! Kirjoita oma postaus aiheesta ”Instagram ja matkailu”, muista mainita ja linkittää ainakin yksi meistä järjestäjistä ja lisää linkki postaukseesi tuohon alla olevaan Linky-linkkien kokoilijaan. Aikaa sinulla on keskiviikkoon asti, ja torstaina lähtee taas uusi kierros käyntiin. Jos sinulla ei ole omaa blogia mutta olet Instagramissa, voit lisätä kuviisi #IGTravelThursday tunnisteen ja näin olla mukana jakamassa kuvallisia matkamuistojasi. Instagram Travel Thursday – kampanjan taustavoimina ovat Suomessa myös  Kaukokaipuun Marinella ja Running with the Wild Horses – blogin Veera.

Ohjeet blogaajille löydät täältä, tilaa myös IG Travel Thursday – uutiskirje joka kolahtaa postilaatikkoosi aina keskiviikkoisin.

{ 30 comments… read them below or add one }

Anna Koskela maaliskuu 13, 2014 12.40

Joko te tuutte takaisin. Musta tuntuu, että vasta luin kokemuksia menomatkasta…

Lapset on kivoja, isot ja pienet, mutta kivaa on kyllä mennä yksinkin!

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 4.37

No tullaan tullaan. Paljon on tarinoita kirjoittamatta, itsestäkin tuntuu että eihän tässä ole ehtinyt kertoakaan muusta kuin tänne saapumisesta ja nyt on kotimatka edessä!

Vastaa

kaukokaipuu maaliskuu 13, 2014 13.46

Mäkään en ymmärrä, että ootte jo tulossa takaisin, mutta ihanaa nähdä sut ensi viikolla taas pitkästä aikaa! Ja hei, upeita kuvia, kuten aina. (: Kyllä yksin matkustamisessa on puolensa ja ehkä juuri sen vuoksi odotan ensi kuun Utön reissua kovasti.

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 4.41

Jep, ihanaa nähdä taas! Vaikka vielä tuntuu jotenkin uskomattomalta että parin päivän päästä me ihan oikeasti ollaan taas Suomessa…

Vastaa

Teea maaliskuu 13, 2014 14.48

Kyllä on aika mennyt nopeasti! Itsekin ajattelin, että johan te vasta lähditte :). Minulla ei lapsia ole, mutta yksin matkustamisen ihanuudesta olen täysin samaa mieltä!

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 4.54

Aika on mennyt aivan liian nopeasti! Ja lapsia tai ei, yksin matkustaminen on kyllä aina ollut ihanaa! :)

Vastaa

Amanda maaliskuu 13, 2014 15.07

No onhan se ihan mahtavaa, kyllä vaan! Yksin matkustaminen toimii sellaisena raikkaana hengähdyksenä nytkin välillä, joten varmasti noin perhearjesta eroteltuna siinä on vielä oma lisänsä. Seurassa tai yksin, molempi parempi :)

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 4.56

Kyllä, sopivassa suhteessa molempia toimii parhaiten! Nyt on kiva taas hengailla perheen parissa ja kokea yhdessä uusia seikkailuita! :)

Vastaa

Annika maaliskuu 13, 2014 15.49

Yksin matkustamisessa tosiaan on puolensa. Ja Melbourne on ihana, itse tykästyin siihen aikoinaan enemmän kuin Sydneyyn!

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 4.57

Sen perusteella mitä olen kuullut luulisin että Melbourne on minulle myös sopivampi paikka kuin Sydney, vaikka olisihan se kiva nähdä Sydney myös!

Vastaa

Katja maaliskuu 13, 2014 18.50

Joko se teidän Uuden Seelannin kiertueenne on loppu suoralla, tuntuu tosiaan kun olisitte ihan juuri sinne lähteneet. Niin se vain aika kuluu. Onneksi täällä Euroopassakin alkaa pikku hiljaa kevät koittamaan.

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 5.02

Ikävä kyllä vastaus on kyllä! Laukut on jo noin suunnilleen pakattu, ja huomenna kaveri heittää kentälle Aucklandiin. Täällä on nyt syksy tosin alkamassa, joten toisaalta on kyllä ihan mukava tulla kokemaan Suomen ja Norjan kevät! :)

Vastaa

Milla - Pingviinimatkat maaliskuu 13, 2014 21.16

Yksin reissaamisessa on todellakin puolensa. Siksipä oli hauskaa taas olla pitkästä aikaa ihan itsekseen, vaikka vain yhden yön ajan, Saksassa pari viikkoa sitten. Harmi, että elo Uudessa-Seelannissa jää taakse. Mukavaa kuitenkin, että pian nähdään ja innolla jo odottelen kaikkia niitä stooreja mitä tästä yksi tekemästäsi matkasta vielä seuraakaan :)

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 5.05

Yksin tekemästä matkasta ei ihan hirveästi saa stooreja väännettyä, vielä on jotain tulossa mutta se nyt oli sellaista kaupungin kaduilla kulkemista, Instagram-ystävien tapaamista ja tulipahan siinä käytyä hierojallakin… :) Tosi kiva nähdä ensi viikolla!!

Vastaa

Inka maaliskuu 13, 2014 22.00

Ei vitsi miten mahtavaa, että sait paikallisoppaita Instagrammin avulla! Niin se some vaan helpottaa elämää. Ihanaa viimeistä viikkoa!

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 5.07

Kyllä! Instagramista on löytynyt jo paljonkin tuttuja joita on tullut tavattuna livenä. Enpä olisi koskaan uskonut kun tilin sinne avasin! :)

Vastaa

Laura R. maaliskuu 14, 2014 0.13

Multa kysyttiin työhaastattelussa maanantaina, että miltä se sitten tuntuisi lähteä yksin sinne maailmalle, kun nyt olet tottunut reissaamaan miehen kanssa. ”Noh, mies ei ole tässä nyt tätä kuulemassa, ja vaikka oiskin niin sanoisin silti, että IHANALTA!” Ja oishan se niin mahtavaa!

Niin ja mitä tulee noihin IG-treffeihin, niin meillä(kin) oli sellaiset alkuviikosta Salamatkustaja-blogin Satun (@satu_reykjavik) kanssa! :)

Nauttikaa viimeisistä NZ-päivistä!

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 5.10

Siis jos pääsisit tuolle reissulle se olisi kyllä aivan mieletöntä, toivottavasti tekevät oikean valinnan! :) Ja hei, minäkin treffasin Salamatkustaja Sadun täällä! :)

Täysillä ollaan nautittu, lähtö vaan on edessä IHAN kohta. Apua…

Vastaa

Kea maaliskuu 14, 2014 15.19

Ihanaa että ”min äitikin” pääsi hieman loman päätteeksi yksin lomailemaan. :)

Tervetuloa takaisin pallon tälle puolen!

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 5.10

Kyllä! Teki hyvää :)

Ja kiitoksia, kohtahan me ollaan jo siellä.

Vastaa

Katja maaliskuu 15, 2014 13.45

Oho, kylläpäs aika kuluu!

Loma lomasta on välillä paikallaan ja antaa valtavasti uutta virtaa :)

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 5.15

Kyllä! Mutta kohta koko loma on ohi, jaiks…

Vastaa

Heidi / Auringon alla maaliskuu 16, 2014 9.41

Onpa aika mennyt nopeasti! Mutta ootte kyllä varmasti ehtinyt tekemään yhtä ja toista ja teillä on hieno reissu takana :) Tervetuloa takaisin koti-Eurooppaan! :)

Vastaa

satuvw maaliskuu 16, 2014 10.11

On kyllä ollut mahtava reissu ja tässä on ehtinyt vaikka mitä! Tosin listalle jäi juttuja mitä olisi kiva ollut vielä kokeilla, paikkoja nähdä ja asioita mitä tehdä vielä uudestaan ja uudestaan, mutta se on hyvä jos jotain jää seuraavaankin kertaan :)

Vastaa

Salamatkustaja maaliskuu 17, 2014 11.31

Kuulostaa ihanan nautinnolliselta :) Olen ottanut täällä reissun päällä yksinäisiä hetkiä (eli noin kaksituntisia), ja ne ovat olleet ihania… Usein nuo yksinäiset hetket ovat silloin, kun muut nukkuvat. Mutta valitsen mieluummin 7 h yöunet ja pari omaa tuntia kuin 9 h yöunta. Hetkittäiset yksinolohetket ovat niin upeita!

Vastaa

satuvw maaliskuu 18, 2014 16.41

No ihan sama, yleensä ne yksinäiset hetket ovat olleet iltamyöhästä, mutta silloin olen aika usein niin tillin tallin että ei siitä nauti. Muutama päivä poissa perheen parista tekee erinomaisen hyvää aina välillä :)

Vastaa

Salamatkustaja maaliskuu 17, 2014 11.31

Ai niin, ja tosi hanurista ettei ehditty näkeen enää toista kertaa. Tuo myrskynperhana sotki suunnitelmat.

Vastaa

satuvw maaliskuu 18, 2014 16.42

Niin ja KYLLÄ! Vaikka muuten myrsky olikin aika virkistävä… :)

Vastaa

Veera Bianca maaliskuu 21, 2014 15.40

Aivan ihana postaus, viinikuva erityisesti on mun makuun! :)

Vastaa

satuvw maaliskuu 21, 2014 15.58

Kiitos Veera, ja se viini maistui kyllä aikas makoisalta… :)

Vastaa

Leave a Comment

Previous post:

Next post: