Me ja muutama muu

Havahduimme hetkeksi viikonloppuhorroksesta ja tajusimme että Planicassa hypätään parhaillaan maailmancupin mäkihyppykisoja. Parin vuoden takaisesta kisareissusta päällimmäisenä mielessä oli mahtava tunnelma, joten päätimme lähteä jälleen kerran fiilistelemään kisatunnelmia tuohon vuoren toiselle laidalle noin neljänkymmenentuhannen muun katsojan kera. Tänäkin vuonna parasta oli juuri tuo tunnelma ja kisayleisö lähti ihan mahtavasti mukaan onnistuneisiin hyppyihin, oli hyppääjä kotoisin sitten Norjasta tai Itävallasta.  Ei Suomesta kuitenkaan tällä kertaa, valitettavasti, vaikka minä ja mini Suomen lippua tarmokkaasti heilutimmekin. Ja sen verran taisin olla tunnelman lumoissa (veden voimalla), että tulokset piti kurkata kisapäivän jälkeen kotona netistä. Hups…

Planica Planica

Planica Planica

Kisayleisön janojuomat kävivät kaupaksi heti aamu kahdeksasta eteenpäin, burgerit palanpainikkeena. 

Kansan aamujuomat

Meidän mini näyttää mallia; ”Näin sen pojat pitää mennä, kroppa tiukkana, kädet suorana ja hymy huulilla!”. 

Mini näyttää mallia

Ja perjantain postaukseen ja kotisuomen sairastapaukseen liittyen, me olemme  edelleen siis Sloveniassa mutta minä ja tuo pieni suuntaamme loppuviikosta kohti Suomea hoivailemaan hyvään kuntoon meidän perheen potilasta. Pahin on (toivottavasti) kuitenkin ohi ja potilaan tila vakaa. Huh, hurjaa huolehtimista koko viikonloppu, nyt ehkä nukutaan yöt taas vähän paremmin!

Kaikki kirjoitukset aiheesta , , .

4 kommenttia aiheesta Me ja muutama muu

  1. Heli Heli kirjoitti:

    Jos mini tulee vanhempiinsa vauhdikkuudessa, niin tuota pikaahan hän jo voi aloittaa mäkihyppyharjoittelun. Norjassahan on siihen oikein hyvät mahdollisuudetkin ;)

    •  satuvw kirjoitti:

      Heh, ja meillähän on Lillehammerissa hyvä mäkikin, ja nyt taisi naisetkin hypätä ensimmäistä kertaa FISin kisoissa tänä talvena. :)

  2. Matkantekijätär Matkantekijätär kirjoitti:

    Voi kun mäkin tahtosin tuonne Planican kisoihin vielä joskus. Joka vuosi mun slovenialainen kaveri kysyy, että joko tulen tänä vuonna, mutta aina mulla on joku enemmän tai vähemmän ”hyvä” tekosyy, miksi en pääse. Joskus kyllä vielä menen! Tunnelma vaikuttaa nimittäin aivan fantastiselta ja kyllähän ne piiiiiitkät hypytkin kiinnostaa, puhumattakaan ihanista slovenialaisista kavereista! :)
    Teilläkin näytti olleen hauskaa. Ministä taitaa tulla isona mäkihyppääjä!! :P

    •  satuvw kirjoitti:

      Ensi vuonna sitten! :) Itsekin haluaisin mennä niin että olisi kerrankin tuolla ihan aitiopaikoilla, nyt me ollaan aina oltu hengailemassa seisomapaikoilla vähän niin kuin pääkatsomon ulkopuolella. Mutta kyllä sielläkin on tunnelmaa riittänyt. Mini saa kyllä itse valita mikä hänestä tulee, mutta kyllä minä taitaisin hieman kauhistuneena toppuutella noita hyppyhommia, on se sen verran hurjaa hommaa… ;)

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.