Votka lääkkeenä ja miten olla siisti ja cool?

438 blogipostausta myöhemmin tämä blogi on tullut kunnioitettavaan kolmen vuoden uhmaikään! Blogin elämä alkoi aikoinaan siitä kun pakkasin kodin Helsingissä pakettiin ja lähdin neljän Suomessa vietetyn vuoden jälkeen takaisin maailmalle. Ensin tie vei koskien perässä ympäri Eurooppaa pistäytyen myös Afrikan ja Pohjois-Amerikan puolella, ja sitten jymähdin tänne Lillehammerin kupeeseen Norjaan mistä löytyi uusi työ ja ihana koti. Ja kyllähän tuo reissuelämäkin on kummasti jatkunut työn(kin) puolesta, mutta nyt meillä on oma tukikohta paikassa, missä työn lisäksi vapaa-ajan aktiviteetit ovat kohdallaan.

Lähdössä Suomesta helmikuussa 2009 Saksan kautta kohti Ugandaa. Eipä meidän ”tila-autoon” olisi muuta mahtunutkaan.

Matkalla maailmalle

Bloggauksen alkumetreillä kirjoittelin lähinnä ystävilleni, kunnes kommenttilootaan pamahti ensimmäiset kommentit aivan tuntemattomilta lukijoilta. Edelleenkin tuntuu välillä oudolta että blogiani lukevat muutkin kuin vanhempani, veljeni sentään jaksaa harvemmin vaivautua. Tai ehdi, kiireinen kun on… :) Mutta muista alkuunsa tuntemattomista bloggaajista on tässä vuosien varrella tullut tärkeä osa elämää, ja muutamia teistä olen saanut kunnian tavatakin. Toivottavasti näemme pian uudestaan!

Välipäivä melonnasta ja pyrähdys piristävään altaaseen kuuman safaripäivän jälkeen Ugandassa. 

Chillailua safarin jalkeen

Synttäreiden kunniaksi katsastin naurua pidätellen miten tänne blogiin on löydetty hakukoneilla vuosien saatossa ja niiden arvattavimpien hakusanojen (erilaiset allekirjoittaneen ja blogin nimen yhdistelmät) lisäksi löytyi iso kasa hieman erikoisempia lausahduksia. Vaikka votkaa tuli varsinkin taannoisella Venäjän visiitillä nautittuakin, votkaa lääkkeenä en ole koskaan kokeillut enkä ole ihan varma siitäkin miten olla siisti ja cool? Anyone? Joku oli myös miettinyt miten päästä pois tältä sivulta (ei ainakaan hakukoneen avulla), miten tehdä voltti niskat taittaen (ei ole vielä onnistunut, onneksi), kuinka olla sexcessful (??) ja olisiko aika ottaa pienet torkut. Ehkäpä.

Päivä Berliinissä pyörän päällä ITB-matkamessupäivien lomassa. 

Päivä Berliinissä pyörällä

Toivottavasti apua ja tietoa on löytynyt heille joiden oli pakko päästä Berliiniin (Berliinistä asiaa mm. täällä), jotka etsivät reseptiä helppoon juustokakkuun ilman liivatetta (tämä on hakujen kestosuosikki, muuten!), miettivät miten lähteä töihin Norjaan,  suunnittelivat reissua Dubliniin tai etsivät ihan muuten vaan lukemista matkablogeista. Ja muistipa joku myös sen että Satu mökissä asui.

Maisemia Gjendesheimilta, ei niin kovin kaukana meidän kodista. Aah!

Maisemia Gjendesheimilta

Eli hyvää syntymäpäivää Destination unknown, ja suuren suuri kiitos kaikille täällä välillä tai usein pistäytyville enemmän tai vähemmän kommentoiville lukijoille! Olette kaikki minulle tärkeitä! Ja kiitos myös Rantapallolaisille joiden huomassa blogi on viihtynyt nyt jo puolisentoista vuotta. Synttäritunnelmista onkin hyvä lähteä viikonlopun viettoon,  eli oikein mukavaa viikonloppua kaikille, tämä blogi heräilee taas henkiin ensi viikon puolella. Ja mikä olisikaan mukavampaa kuin jos jättäisit synttäreiden kunniaksi pienen viestin visiitistäsi, olisi mukava kuulla keitä siellä ruudun toisella puolella on! :)

Tämä kirjoitus kuuluu kategoriaan Bloggaamisesta.

32 kommenttia aiheesta Votka lääkkeenä ja miten olla siisti ja cool?

  1. henna henna kirjoitti:

    Onnittelut synttärisankarille!

    Kateellisena tulee lueskeltua aktiivisesta elämästäsi, mutta olen pistänyt mieleeni myös reissuvinkkejä. Britit ja Irlanti on vielä ajelematta läpi, ehkä ensi kesänä tulee huristeltua Dubliniin asti.

    •  satuvw kirjoitti:

      Reissuelämässä on omat hyvät puolensa, mutta välillä on kyllä ihan kiva olla vaan paikallaan. Juuri nyt olisin mieluiten meidän minin kanssa vaan kotona ja nauttisin Norjan talvesta :) Mutta kiva että reissuvinkkejäkin on löytynyt, Dublinissa kannattaa ehdottomasti käydä! Ja synttärisankari kiittää ja kumartaa tietenkin myös. :)

  2. mimmi mimmi kirjoitti:

    Hyvää merkkipäivää! Nuo hakusanat ovat minuakin naurattaneet. Unikoulut ja kaksosiin liittyvät jutut ymmärrän mutta miten etsiytyy mun blogiin esim. googlaamalla ”sängyssä miehen veljen kanssa?” Heh heh.

    •  satuvw kirjoitti:

      Hakusanojen joukosta löytyy kyllä ihmeellisyyksiä, tuossakin oli vain pieni otos. :) Ja tietenkin jää mietittymään että kuka googlaa esim. juuri tuota sängyssä miehen veljen kanssa??!! Heh!

  3. Pingviinimatkat Pingviinimatkat kirjoitti:

    Paljon onnea kolme vuotiaalle! Ehdottoman kunnioitettava ikä blogille. Toivottavasti pääsemme oman kanssa joskus juhlimaan omaa kolme vuotis synttäripäivää ;)
    Mukavaa viikonloppua!

    •  satuvw kirjoitti:

      Hieman välillä ihmetyttää että mihin ne kolme vuotta on kadonneet…! Toivottavasti tosiaan teidänkin blogilla elämä jatkuu vielä vuosia, onko paluu Suomeen ollut edes vielä mielessä?

      • Pingviinimatkat Pingviinimatkat kirjoitti:

        On se alkanut hiipumaan mieliin tässä ihan viime viikkoina. Nyt se tosin alkaa tuntumaan pikku hiljaa ihan kivaltakin ajatukselta. Ja aina auttaa, kun päässä raksuttelee jo seuraavat toivekohteet. Ensin tosin hoidettava työpaikka ja rahaa jostakin, että voidaan taas sitten reissata ;)

        •  satuvw kirjoitti:

          Tuosta samasta syystä itsekin reissuelämän keskellä täytyi etsiä uusi tukikohta. Vaikka toisaalta oli kyllä ihan mukavakin palata työelämään ja saada oikein kunnolla aivotkin töihin. :) Mukavaa reissun jatkoa kuitenkin teille!!

  4. Petra Pauliina Petra Pauliina kirjoitti:

    Mahtavaa 3-vuotissynttäriä!!

    Haha, hauskoja nuo hakusanat kyllä, mun suosikkini taitaa olla tuo ”pakko päästä Berliiniin” :D

    •  satuvw kirjoitti:

      Kiitos! :) Olisi mielenkiintoista kuulla pääsikö tuo ”pakko päästä Berliiniin” tyyppi perille asti :)

  5. Heli Heli kirjoitti:

    Onnea synttärisankarille!

  6. Sofia Sofia kirjoitti:

    Onnea Destination Unknown Itävallasta! Me ollaan vasta 4 kuukautta vanhoja! Terveisin, Sofia.

    •  satuvw kirjoitti:

      Oi, jotenkin ajattelin että blogisi on ollut olemassa jo kauemminkin! Sen verran on harkittua tekstiä, itsestä tuntuu että varsinkin se alkuaika oli aikas sekoilua. Niin kuin välillä nytkin :)

  7. Ari Ari kirjoitti:

    Heh hyvä kun pidät blogia. Ethän muuten edes muistaisi missä kaikkialla kuljet, näin lukijanakaan ei pysy kärryillä, että mikä maa ja valuutta on kyseessä. Nuo hakusana osumat ovat kyllä hauskoja, juuri vilkaisin uusimpia. ”Saluunan ovet” oli aiheutanut vierailun blogiini ;)

    •  satuvw kirjoitti:

      No täytyy myöntää että tämä toimii itsellekin ihan kätevänä matkapäiväkirjana. :) Heh, saluunan ovista en muista blogissasi lukeneen, vaikka paljon kaikkea muuta mielenkiintoista kyllä!

  8. ekaterina ekaterina kirjoitti:

    Onnea Onnea täältä Notoddenista yhdeltä levottomalta.

  9. Miltsu Miltsu kirjoitti:

    Hihii onnea kunnioitettavaan ikään kerenneelle blogille! :)

  10. THK THK kirjoitti:

    Onnea uhmaikäiselle! :) Ihania hakusanoja. Mukavaa viikonloppua sinne teidän perheelle!

    •  satuvw kirjoitti:

      Mukavaa viikonloppua myös pohjoiseen, täällä näyttäisi lupaavan aurinkoiselta ainakin tuo säätiedotus!

  11. Lauri Pietikäinen Lauri Pietikäinen kirjoitti:

    Onnittele Destination Unknownia minunkin puolesta ;)
    Nyt on heti ihan pakko skoolata sinun, blogisi ja läheistesi kunniaksi. Olen iloinen siitä että bloggaat sen ansiosta olemme tutustuneet. Toivottavasti tapaamme mahdollisimman pian Norjassa, Islannissa, Suomessa, Irlannissa ,Sloveniassa tai missä tahansa.
    Terveisiä minille ja miehelles ;) lähettää jo valmiiksi juhlatunnelmissa, lievissä, oleva kalastaja.

    •  satuvw kirjoitti:

      Hyvä hyvä, siellä on sitten oikein kunnon juhlat pystyssä, minä täällä odottelen vielä Simonia hiihtolenkiltä puoli kympin maissa illalla että päästäisiin illallispöytään. Ja juhlatunnelmiin. :) Toivottavasti tosiaan tapaamme pian uudestaan, oli se sitten missä tahansa noissa mainitsemissasi kohteissa!!!! :)

  12. Hidas Hämäläinen Hidas Hämäläinen kirjoitti:

    Löysin rantapallon kun pikavuoro etsi lähtijöitä. Silloin löysin myös blogisi ja siitä asti melkein päivittäin seuraan onko uutta juttua tullut. Norja on meille ”kauhuskenaario” hintojen vuoksi.
    Vuonoristeilyä haaveiltu vuosia, mut sillä rahalla on aina löytynyt jokin muu maa.
    Mummina naurattaa ”minä ja mini”, aivan ihana, miks mä en sitä keksinyt silloin ennen ????
    Leppoisaa kevään odotusta..minin kaaa

    •  satuvw kirjoitti:

      Kiva kun kävit kommentoimassa tänne toiselle hitaalle hämäläiselle! :) Peruseläminen Norjassa ei mielestäni ole kovin paljon kalliimpaa kuin Suomessa (jos unohtaa ravintoloissa käynnin, alkoholin oston ja muutaman muun asian…), mutta kaikki turismiin liittyvä on kyllä kallista. Majoitus, syöminen, nuo risteilyt… Mukavaa kevän odotusta sinne myös, täällä on menty viikko plus-asteilla ja kevättä on kyllä jo rinnassa!

  13. tuula tuula kirjoitti:

    Onnittelut 3-vuotiaalle!

  14. MamaE MamaE kirjoitti:

    ihana blogisi jo kolme vuotta :) kiva kiva postaus, hauskoja nuo hakusanat :)

  15. Yaelian Yaelian kirjoitti:

    Paljon onnea 3-vuotiaalle blogille! Vuodet vierivät äkkiä täällä virtuaalimaailmassa ;D

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.