Clendenning

by satuvw on 26.09.2009 · 0 comments

Clendenning on yksi Kanadan British Columbian jokiklassikoista. Tarpeeksi haastava mutta ”ei liian vaikea” höystettyina upeilla maisemilla. Ihanaa vaihtelua Atnarkon melonta/haikkaus-urakoinnin jälkeen. Mikä siis voisi mennä pieleen?!
Meitä varoiteltiin liian alhaisesta vedenkorkeudesta mutta vesimittarin ollessa epäkunnossa emme pystyneet tarkastamaan vedenkorkeutta. Intiaanikesän jatkuessa usemman viikon ajan jäätiköiltä tuleva vesi piti huolen siitä että joella oli riittävästi vettä. Liikaa. Aivan liikaa! Jos katsoit kanadalaisten melojien Clendenning-videon, katso se uudelleen ja kuvittele noin kaksi kertaa videolla oleva vesimäärä. Verrattuna Atnarkon matkaan tämä melontareissu oli kuitenkin kohtalaisen leppoinen ja hyviäkin hetkiä löytyi! Kaikki alkoi aurinkoisena tiistai-iltapäivänä…
TIISTAI

Lämpömittarin näyttäessä lähemmäksi +30 astetta pakkasimme kajakit, melontavarusteet ja tarpeeksi ruokaa kolmeksi päiväksi vesitasoon Whistlerin lähellä.

Miten tänne mahtuu vielä kuusi melojaa?!

Maisemat olivat aivan mahtavat! Jäätiköitä, jokia, vuoristojärviä silmänkantamattomiin…

Ja Clendenning. Näyttää hyvältä reilun parin kilometrin korkeudesta.

Clendenning-joki saa alkunsa vuoristojärvestä kaukana teistä, asutuksesta, sivilisaatiosta. Läheisten jäätikköjen sulamisvedet muodostavat tämän järven ja vedenkorkeus muuttuu aurinkoisina päivinä jopa 20 cm verran.

Tiistaina ei vielä melottu, vaan nautimme grillin antimista. Mitä retkiruokaa! Lohta, pihvejä, täytettyjä sieniä, vihannesnyyttejä, kylmää olutta…

KESKIVIIKKO

Aurinkoa, mukavaa III-luokan koskea, upeita vuoristomaisemia.


Kunnes tuli se ensimmäinen portage (=koskiosuus mitä ei pysty melomaan). Noin 700 metrin matka minkä taittamiseen kului kaksi tuntia! Hikeä, tuskaa, melkein kyyneliä… :) Atnarkon matkan jälkeen tuntui siltä että ei enään tätä! Ja sen ensimmäisen jälkeen portageita tulikin tiheään tahtiin. Ja portageiden välissä ”henkihieverissä” melontaa, pelottavaa 4+ isoa vettä, viimehetken akanvirtojen kiinniottamista ennen seuraavaa portagea. Auts…
Ja sivujoista vettä tulee joelle lisää, lisää lisää….

Selvisimme kuitenkin suunniteltuun leiriytyispaikkaan ennen pimeän tuloa. Väsyineinä. Mielessä kuitenkin kävi selviämmekö joelta suunnitellussa kahdessa päivässä?
TORSTAI

Klo 7.00. Auringonsäteet eivät vielä yllä laaksoon. Kylmä. Viimeinen yritys kuivattaa melontavarusteita ennen joelle lähtöä.

Ja torstain melonnat alkoivat…portagella! Huonoin mahdollinen aloitus. Onneksi portageiden väliin mahtui edellistä päivää enemmän melontaakin.
Lounastauolla Simon ja Jeff tarkastelivat karttaa ja GPS-paikanninta. Hyvältä näyttää, jyrkkää osuutta oli jäljellä enään noin kilometrin verran!

Viimeinen portage. Ja ainut ”helppo” portage mikä ei vaatinut pusikoissa ryömimistä, kajakin nostelua kalliolohkareelta kalliolohkareelle, vedessä kahlaamista, kajakin hinaamista jyrkkää rinnettä ylös…

Ja viimeisen portagen jälkeen melonta olikin nautinto! Isoa vettä, isoja aaltoja, jatkuvaa koskea, ei yhtään portagea. Jos joella olisi ollut vähemmän vettä, tämä osuus olisi luultavasti ollut harmittava kivikko. Joten jotain hyvääkin liian korkeasta vedenkorkeudesta tuli! Helpotus oli kuitenkin suuri kun saavuimme Ilaho-joelle (oikeinkirjoituksesta ei tietoa) johon Glendenning yhtyy. Huh! Enään oli jäljellä noin 5-9 kilometrin melkein helppo melontamatka autolle.

5-9 kilometriä? Missä on auto? Kuskimme ei muistanut aivan tarkkaan mistä auto löytyisi, ja jostain syystä auto ei näkynyt joelle. Joten päädyimme ohittamaan auton noin viidellätoista kilometrillä! Alla oli kymmenen tuntia melontaa ja aurinko oli jo laskemassa. Korjatakseen virheen, kuskimme lähti hölkkäämään tietä pitkin autolle. Meidän odottaessa kajakkien luona. Jopa Simonilla alkoi olla kylmä…


Kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin, alkaessamme jo huolestumaan kuskimme olinpaikasta (satelliittipuhelimella oli tässä vaiheessa jo varoitettu mahdollisesta avuntarpeesta paikallisia ystäviä), kuskimme saapui takaisin auton kanssa iltakymmenen maissa. Ei muuta kuin reilun tunnin ajomatka Squamishiin, päivälliselle ainoaan aukiolevaan pikaruokapaikkaan (missä kasvissyöjän ainut vaihtoehto oli ranskanperunat, yhyy…) ja ansaituille yöunille tienvarsimotelliin.
Ei voi muuta sanoa kuin HUH! Nyt on Kanadan melonnat melottu, kajakit jäävät ystävän luoksi Vancouveriin ja pääsevät toivottavasti pian uusien omistajien hellään huomaan, ja me muutumme perus-turisteiksi. Listalla on ainakin viinitila, käyntihierojalla, kuumat lähteet, ja lisää ystävien ja sukulaisten luona vierailua. Jee!
(Kuvat allekirjoittanut ja Simon Westgarth)

{ 0 comments… add one now }

Leave a Comment

Previous post:

Next post: