Hyppää sisältöön

Koe ihana Korfun saari – kauniita rantoja ja tunnelmallisia kaupunkeja

Elina Venttola Päivitetty: 25.03.2019
Kreikan vihreä jalokivi Korfu tunnetaan upeista rannoistaan ja vehreästä luonnostaan.

Löytöretki täydelliselle rannalle

Kreikalle kuuluvalla pitkänomaisella Korfulla riittää rantaviivaa yli 200 kilometrin verran, joten ei ihme että saari on erityisesti rantalomailijoiden suosiossa. Korfulta löytyy sekä pehmeitä hiekkarantoja että idyllisen rauhallisia pikkukivirantoja.

Parasta Korfulla on kenties löytöretkeily: joka aamu voit hypätä joko bussiin tai vuokra-autoon, ja lähteä etsimään päivän täydellisintä rantaa. Monien muiden Kreikan matkakohteiden tapaan Korfun kauneimmat rannat nimittäin eivät löydy turistikohteiden hotellialueilta, vaan syrjäisistä poukamista ja lähes asumattomista kolkista. Esimerkiksi yhdeksi Euroopan kauneimmista rannoista tituleerattu Mirtioti sijaitsee Korfun länsirannikolla ja usein tosin kansoitettu Sidarin ranta puolestaan saaren pohjoisosassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Täydellistä rantaa metsästäessä voi samalla tutustua Korfun upeaan luontoon, sillä kukkivat maisemat, tuoksuvat metsiköt ja oliivilehdot vievät helposti sydämen mennessään. Loman aikana kannattaa tutustua esimerkiksi Paleokastritsaan ja alueen kukkoihin ja kirkasvetisiin poukamiin. Paleokastritsaa pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista kylistä.

Korfun rantakohteet

Korfulta löytyy rantalomasta haaveilevalle monia eri lomakohteita. Yksi Korfun suosituimmista ja monipuolisimmista rantalomakohteista on Gouvia, joka sopii lähes matkailijalle kuin matkailijalle. Gouvian kaksi kilometriä pitkä ranta on matkailijoiden keskuudessa suosittu kohde, eikä vähiten sen tarjoamien vesiurheilumahdollisuuksien ansiosta.

IstockphotoKorfu, Kreikka
Korfulla on rutkasti ihania rantoja, joten jokainen löytää varmasti itseään miellyttävän rentoutumispaikan.

Aurinkoista päivää voi viettää myös iloisissa rantakahviloissa tai kävelemällä rantaa pitkin 300 vuotta vanhan laivanveistämön raunioille. Gouviasta löytyy myös viihdykettä lomaan, sillä ostosmahdollisuudet ovat hyvät ja kaupungista löytyy myös baareja ja diskoja.

Gouvia sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Korfun kaupungista, ja kohteesta pääsee helposti sekä Korfun tunnetuimmille rannoille että saaren suosituimpiin retkikohteisiin.

Lasten kanssa vesipuistoon

Lapsiperheille sopiva rantalomakohde Korfulla on esimerkiksi Agios Ioannis. Pieni kylä sijaitsee Korfun itärannikolla lähellä Korfun kaupunkia. Agios Ioannis on rauhallinen kohde, josta löytyy tasokkaita ja lapsiperheiden tarpeet täyttäviä hotelleja, mutta suurin houkutus lasten kannalta on kuitenkin Aqualand-vesipuisto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aqualand on monipuolinen vesipuisto, joka tarjoaa paitsi huimia vesiliukumäkiä, myös pienemmille lapsille suunnattuja altaita ja merirosvolaivoja. Aikuiset voivat nautiskella auringosta aurinkotuoleissa, eksoottisista hedelmämehuista allasbaareissa tai seilaamisesta Lazy Riverilla. Vesipuiston yhteydessä sijaitsee myös hotelli, Aqualand Village.

Agios Ioannisista on helppo tehdä retkiä muihin saaren lomakohteisiin, ja esimerkiksi alle kymmenen kilometrin matka Korfun kaupunkiin taittuu nopeasti bussilla. Bussilla pääsee myös kauniille Glifadan rannalle, joka on erittäin suosittu turistien keskuudessa.

Korfun kaupunki

Korfun kaupunki on suosittu matka- ja retkikohde. Kaupungin kansanvälisessä tunnelmassa voi aistia historian siipien havinan, sillä Korfu on aikojen saatossa kuulunut sekä bysanttilaisille, ranskalaisille, venetsialaisille että briteille. Korfun kaupungista löytyy yhä niin venetsialaisia palatseja kuin värikkääksi rapattuja taloja.

IstockphotoKorfu, Kreikka
Korfulla on sekä ranta- että kaupunkikohteita, joten loma sujuu nopeasti saaren tarjontaan tutustuessa.

Korfun kaupungissa kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi vanhaankaupunkiin, joka löytyy myös Unescon maailmanperintölistalta. Vanhankaupungin keskus on vehreä aukio, Esplanadi, joka on suosittu tapaamispaikka. Muistona brittien vaikutuksesta Esplanadilla sijaitsee vihreä krikettikenttä, jossa pelataan edelleen.

Esplanadilla voi nauttia puistoaleen vehreästä varjosta, krikettiotteluista ja kahviloiden antimista. Esplanadilla järjestetään myös kaikki kaupungin suurimmat tapahtumat. Korfun kaupunki tarjoaa saaren kenties parhaat ostosmahdollisuudet sekä paljon ravintoloita, joten siellä riittää tekemistä vaikka usealle lomapäivälle.

>> Lue lisää vinkkejä Korfulle Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuva: Flickr/Mickpix

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Voidokilian ranta Kreikassa

Yksi Kreikan kauneimmista rannoista löytyy jostain aivan muualta kuin saarilta – tältä se näyttää

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja