Varoshan aavekaupunki – Kypros

Kyproksen matkan kohokohta oli ajo Kyproksen turkkilaiselle puolelle, tutkailemaan Varoshan aavekaupunkia Famagustassa. Ennen reissua surffasin netin tyhjäksi entisten asukkaiden kertomuksia vuoden 1974 tapahtumista ja kaipuusta takaisin kotiseudulle ja luin Victoria Hislopin The Sunrise kirjan, joka kuvaa elämää Varoshassa ennen vuotta 1974 ja heti sen jälkeen (tarina on tosin fiktiivinen).

Famagustan alue oli Kyproksen ja Euroopan suosituimpia matkailualueita vielä 70-luvulla ja veti puoleensa myös filmitähtiä. Vuonna 1974 Turkki miehitti pohjois-Kyproksen, johon Famagusta kuuluu. Varoshan alue aidattiin, eikä armeija ole päästänyt alueelle ketään YK:n henkilöstöä lukuunottamatta (poislukien nykyisin mahdollisen vierailun kirkossa). Varoshassa asuneet kreikkalaiset pakenivat ilman sen suurempia matkatavaroita, sillä uskoivat paluun kotiin koittavan pian. Vielä tähänkään päivään mennessä, eivät Varoshan asukkaat ole päässeet palaamaan koteihinsa.

Huhtikuussa 2003 nk. ”green line” eli Turkin ja Kreikan jakavan raja-alueen rajoitettua liikkumista helpotettiin ja nykyään Turkin puolelle pääsee jo useammalta rajanylityspaikalta. Vaikka Turkin puoli onkin avautunut, pysyy Varosha edelleen suljettuna.

Varosha 2DSC_0354DSC_0358

Hyppäsimme autoon aikaisin aamulla ja lähdimme ajamaan Pafoksesta kohti Ayia Napaa ja Deryneiaa. Ajo Ayia Napaa kohti meni sutjakkaasti ilman sen suurempia ruuhkia. Sen jälkeen alkoivat ongelmat. Navigaattori ei löytänyt tietenkään mitään turkkilaisen puolen nimiä eikä myöskään Ayios Nikolaoksen rajanylityspaikkaa. Vasta myöhemmin kuulin, että nimiä kyseiselle rajanylityspaikalle on useita mm. Black Knight/Ayios Nikolaos/Strovilia/Akyar.. Ei siis ihme, että olimme hieman huuli pyöreänä mihin suuntaan pitäisi lähteä.

Seikkailimme Deryneian kylässä ja osuimme ihan sattumalta kylässä sijaitsevalle Famagusta Viewpointille. Kiipesimme ylös kahden euron maksua vastaan ja yritimme kiikaroida suljettua kaupunkia surkeilla kiikareilla. Olin ehkä hieman ärtynyt tässä vaiheessa, sillä viewpoint tuntui kunnon turistivedätykseltä, mutta saimme heiltä kartan ja ohjeet miten löytäisimme oikealle tielle kohti rajanylityspaikkaa. Myöhemmin kuulin, että paikan omistaja joutui itse pakenemaan alueelta 1974. Harmi, etten tiennyt tätä aiemmin, olisin mielelläni halunnut kuulla hänen tarinansa.

DSC_0359DSC_0351

Oikean kartan avulla löysimme Frenarosin kautta Vrysoulles/Ayios Nikolaos (St Nicholas)/Strovilia (miksi nyt haluatkaan kutsua sitä) rajanylityspaikalle. Näytimme passimme ja ostimme autolle 20 euron vakuutusmaksun. En jäänyt tutkailemaan vakuutusehtoja sen kummemmin. Ei ne varmaan mitään olisi korvanneet, mutta vanha Kia Sorrento oli sen verran lommoilla jo entuudestaan, ettei niitä varmaan olisi edes huomattu (olin ottanut 38 kuvaa auton lommoista todisteeksi vuokraustilanteessa, jos Aviksen täti olisi käynyt ryppyileen). Passeja ei leimattu.

Famagusta ja Varosha löytyivät rajan jälkeen helposti. Saimme parkkipaikan läheltä Palm Beach hotellia. Otimme kameran ja vesipullon mukaan ja lähdimme kävelemään kohti rantaa. Piikkilanka-aita tuli vastaan hyvin nopeaa, samoin kielto kuvata uhkaavilla ukaaseilla. Rannalla fiilis pysähtyi.

Koko tilanne tuntui niin absurdilta. Palm Beach hotellin asukkaat nauttivat auringosta ja oluesta, kun takana kokonainen kaupunginosa rapistui suoraan silmien edessä. Varosha oli surullinen näky. Otimme kuvia kielloista ja uhkaavan näköisistä aseellisista vartiotornin armeijahepuista huolimatta. En ollut tajunnutkaan, että pääsemme näin lähelle, melkein kosketusetäisyydelle tyhjentyneistä hotelleista.

Upea ranta jäi jotenkin varjoon aavekaupungin noustessa taustalle, mutta voin mielessäni kuvitella kuinka upea paikka on ollut loiston aikaan. Varosha jäi elämään mieleen vielä pitkäksi aikaa ja oli yksi koskettavimmista retkistä pitkään aikaan. Aavekaupunki veti hiljaiseksi.

VaroshaDSC_0386DSC_0385DSC_0364DSC_0379DSC_0377Varosha 3DSC_0369

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply