Rodos – Kaikkien lomakohteiden äiti

 

Lomabussissa on tunnelmaa, nimittäin lomalentobussissa. Tunnelma verrattuna reittilentoihin on erilainen jo lentokentän odotusjonossa, johon suomalaiset kiltisti asettuvat puolituntia ennen koneeseen nousua, vaikka kädessä on paikkakortti eikä ketään jätetä pois kyydistä (paitsi jos myöhästyy tai Lapin Kulta on maistunut liian hyvin jo kuudelta aamulla lentokentän ainoassa auki olevassa kahvilassa). Tunnelma on kihelmöivän odottava. Jotkut ovat säästäneet ja odottaneet tätä reissua monta vuotta, toiset ovat jo kolmatta kertaa tälle kesälle reissussa, mutta yksi asia lomalentolaisia yhdistää ja se on Loma.

Lentokoneen laskeutuessa Diagoran kentälle voi vielä tuntea vanhan kunnon ulkomaafiiliksen, kun elokuun paahtava kuumuus syöksee päälle astuessa ulos koneesta. Kiitos EU:n, paahtavassa kuumuudessa ei kuitenkaan tarvitse seisoa montaa minuuttia, sillä lentokenttämuodollisuudet hoituvat todella nopeaa verrattuna esimerkiksi vuoteen -89, jolloin tuntui, että laukunheittelijöillä oli jatkuva kahvitauko.

Hieman kyllä harmittaa, että varasimme hotellin ja lennon erikseen, mikä tarkoittaa sitä, että tulemme skippaamaan matkaoppaan legendaarisen ”tervetuloa Rodokselle, auringon jumala Helioksen saarelle”-puheen. Emme myöskään näe kuinka moni käsi nousee pystyyn, kun opas kysyy kuinka moni bussissa olijoista on jo kymmenettä kertaa Rodoksella. Rodos koukuttaa kummallisella tavalla. Unohda Ellin baari ja halpaa viinaa kittaavat suomalaiset, sillä niitä et enää löydä ainakaan sankoin joukoin. Suomalainen baari on kyllä vielä paikoillaan Papanikolaou-kadulla, mutta monen entisen halvan viinan kuppilan tilalla on trendikäs paikallisten kahvila tai muotiliike.

Tämän kerran asuinpaikka löytyi tuulisen rannan varrelta legendaarisesta Mitsis Grand hotellista, jossa ovat vierailleet kaikki filmitähdistä presidentteihin. Hotellista on kätevä kävelymatka omiin kantapaikkoihin sekä vanhaan kaupunkiin.

VillaOld town

DSC_0071

Loma alkaa skootterin vuokrauksella Margaritis-vuokraamosta. Päivähinta vaihtelee yleensä 20 euron molemmin puolin tehokkuudesta riippuen. Päätimme ottaa skootterin koko viikoksi. Skootteri on kätevä kulkupeli etenkin kaupungissa, jossa kadut ovat joskus hyvinkin kapeita ja paikalliset saattavat parkkeerata hetkeksi keskelle tietä hampurilaisen hakumatkalla. Skootterilla pääsee yleensä luikkimaan sivusta ohitse. Liikenne on kuitenkin suht vilkasta, joten kypärä on suositeltava ja silmät tulisi olla selässäkin. Kuten lähes jokaisessa etelän maassa ”se joka kerkeää ensin, menee” -liikennesääntö pätee myös täällä. Torvea ei myöskään säästellä kulumisen pelossa.

Tyydymme ensimmäisenä päivänä hotellin kauniiseen uima-allas alueeseen, jossa nautimme loman ensimmäiset Mythokset. Illalla suuntasimme Zum Zum ravintolaan (Papanikolaou), joka on ollut samassa paikassa jo 80-luvulta, tosin laajennettuna versiona. Zum Zum sijaitsee keskellä pahinta turistirysäaluetta, mutta ruoan hintalaatusuhde on kohdillaan. Alkupalaksi nautimme saganaki-juustoa, jota yleensä raahaamme kotiin korikaupalla, sillä en ole vielä löytänyt Suomesta paikkaa josta oikeaa kefalogravierajuustoa saisi.

SeaviewDSC_0129

DSC_0117 DSC_0121Seuraavana aamuna saimme alle skootterin, jolla huristelemme vanhan kaupungin porttien välistä kohti Falirakia, jonne matkaa on noin 15 kilometriä. Faliraki on turisteille rakennettu kylä, jota hallitsee brittinuoriso. Muuten pysyisin visusti pois sieltä, mutta Falirakin ranta on yksi parhaista Rodoksen kaupungista lähietäisyydellä olevista rannoista ja päivisin (nuorison toipuessa krapulasta) ihan miellyttävä auringonpalvontapaikka. Chaplins beach bar:n edessä on mukava köllötellä DJ:n soittaessa taustalla ja nautiskella terästettyä mansikkapirtelöä. Jos malttaa ajaa vielä pidemmälle Falirakista, on Tsambikan ranta varteenotettava vaihtoehto. Tsambikan kukkulan laella sijaitsee mielenkiintoinen pieni luostari, josta kiertää vielä tänä päivänäkin legenda Rodoksen saarella. Luostariin pääsee vierailemaan, jos malttaa kiivetä n. 300 porrasta. Suosittelen varaamaan pari vesipulloa mukaan.

Falirakin ja Tsambikan välistä löytyy Anthony Quinn Bay, jonka kirkas vesi sopii hyvin snorkailuun. Kruisailemme alkuillasta takaisin kaupunkiin. Vanhan kaupungin sataman puoleiseen päätyyn on kerääntynyt paljon risteilyturisteja, jotka ihastelevat Rodosta vain päivän ja siirtyvät sen jälkeen takaisin massiivisiin risteilyaluksiin.

Rodoksen kaupunki on jakautunut aika pikälti kolmeen osaan. Ixiaan päin mennessä katukuvaa hallitsee hotellit ja turistit. Falirakiin päin mentäessä rantatielle suunnatessa sen sijaan paikallisasutus. Erittäin hyvin säilynyt vanha kaupunki on ihan oma lukunsa. Vanha kaupunki näyttää parhaimmat puolensa illalla pimeän jo laskeuduttua.

Sokrates-pääkatu on hyvin turistikeskittynyt, mutta sivukujilta voi vielä tehdä hyviä ravintolalöytöjä. Viime vuosina vanhaan kaupunkiin on avattu useita boutiquehotelleja, jotka ovat saaneet hyviä arvosteluja. Puikkelehdimme pikkukujille ja löydämme tiemme Nikin vetämään Lipsi-ravintolaan (18 Agisandrou street). Niki ottaa meidät vastaan halauksin ja löytää meille pöydän täydestä ravintolasta. Emme osaa päättää millaista ruokaa tänään tekisi mieli, joten tilaamme ison kreikkalaisen lautasen, jolta löytyy kaikkea tzatsikista viininlehtikääryleisiin ja spanakopitasta gyrokseen. Loistavan illallisen kruunaa Nikin tarjoama leivos ja jäätelö. ”No calories, only vitamins”.

Maha täynnä kiertelemme vanhan kaupungin kujia ja nautimme lämpimästä illasta. Pienestä tauluja myyvästä putiikista tarttuu mukaan häälahjatauluihin sopiva maalaus, jonka päätämme kehystää Suomessa. Vanhassa kaupungissa sijaitsee myös yksi lempibaareistamme, Todo. Pikkukujalle, jolla Todo sijaitsee, kokoontuu yleensä iso joukko paikallista porukkaa ja meno on sen mukaista.

DSC_0014 DSC_0045 (2) DSC_0024 DSC_0064 DSC_0063

Auringon noustua otamme mukaan pienet vesipullot sekä hyvä käevelykengät ja lähdemme tarpomaan kohti Monte Smith kukkulaa. Monte Smithiltä löytyy vanha amfiteatteri, olympiastadion ja hienot näkymät kaupunkiin ja merelle.

Turistibussien kaartaessa paikalle, livahdamme paikalta sypressien katveeseen hengähtämään ja lähdemme tallustamaan paikallisasutuksen keskelle. Kierrämme vanhan kaupungin muurit ja suuntaamme Mandrakin satamaan kauppahallin sisäpihalle virkistäytymään tuorepuristetun appelsiinimehun voimin. Pienen kahvilan viereisessä pöydässä neljä vanhaa herraa pelaavat backgammonia, mitä he varmaan ovat tehneet viimeiset 50 vuotta.. Ei uskoisi, että olet keskellä turistirysää. Kauppahallin lehtikojusta on pakko ostaa rantalukemiseksi muutama muotilehti ja pari päivää vanha Iltasanomat.

DSC_0049 DSC_0047 DSC_0041

DSC_0058

Luonnon monimuotoisuutta voi ihastella Rodoksen kaupungin kahdella rannalla, josta lauluistakin tuttu Ellin ranta on muodostunut jo legendaksi. ”Kokoonaaat, ananaas, sprait, fanta” huudot ovat pysyneet samana sen 30 vuotta, niin kuin ovat monet täällä ma(t)kailijoistakin. Seitsemää euroa vastaan pääsee kaksi henkilöä levähtämään omaan rantatuoliin (jotka tosin jo kaipaisivat hieman päivitystä).

Illalla kreikkalaiset ystävämme hakevat meidät hotellilta autolla ja kertovat varanneensa pöydän Maritsa-kylän Odysseia-ravintolasta. Koska en ole ikinä kuullutkaan moisesta kylästä, suuntaan lähimmälle koneelle ja googletan paikan. Maritsan kylä sijaitsee sisämaassa Diagoran kentän lähellä ja on tunnettu siitä, ettei kylästä löydy yhtään ainoaa hotellia (eikä siis turistejakaan). Kreikkalainen isäntämme tekee tilauksen kaikkien puolesta ja pieniä aterioita tulee jatkuvalla syötöllä puoli kymmenestä kahteentoista illalla. Puolet aterioista olivat täysin tuntemattomia ja uusiksi lempiruokalajeiksi muodostuivat etanat, Symin katkaravut, fetalla täytetty chilipaprika ja valkosipuli perunamuusi. Näiden lisäksi pöytä notkui perinteisistä kalamareista, horiatiki-salaatista, saganakista, paistetusta fetasta, silakoista ja vielä tuntemattomaksi jääneestä kalasta. Illanvietto jatkuu kahteen yöllä samaisessa ravintolassa ja lämpötila hipoo vielä yli kolmeakymmentä. Kymmenien ruokalajien, (jatkuvalla syötöllä tulleiden) Mythoksien, viinin ja ruoansulattelu juomien jälkeen kuuden hengen seurueen lasku on yhteensä sata euroa.

Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Lindosta. Lindos on yksi Rodoksen kauneimmista kylistä, täynnä valkoiseksi kalkittuja kivitaloja. Vaikka matkaa kaupungista tulee yli 50 kilometriä, suosittelen viettämään ainakin yhden päivän täällä. Lindoksen rantapoukama on keskikesällä paahtavan kuuma (ja se on usein täpötäynnä), mutta aikaa saa tuhlattua monta tuntia pelkästään koluamalla pieniä kujia sekä kiipeämällä Lindoksen akropolille, josta on hienot merinäkymät. Jos ylämäkitreeni ei houkuta, voi pienellä korvauksella vuokrata aasin kulkupeliksi.

Lindoksen keskusaukealla oleva Mavrikos on yksi Rodoksen vanhimmista ravintoloista. Ihana paikka pysähtyä nauttimaan myöhäinen lounas. Keittössä hääri ainakin vielä viime kerralla vanha kyyryselkäinen mustiin pukeutunut kreikkalainen mummo. Mavrikos valittiin myös muutamaa vuotta sitten Conde Nast Travellerin 10 parhaan perinteisen kreikkalaisen tavernan joukkoon, eikä syyttä. Ajamme takaisin kaupunkiin kauniissa auringonlaskussa (suosittelen ajamaan rantatietä Lindokseen ihan jo maisemien takia) ja käymme hakemassa iltanälkään Pita Gyrokset Obelix-nimisestä pienestä snack baarista, jota ihana vanha pariskunta on pitänyt jo vuosikymmeniä Griva kadulla.

DSC_0100 DSC_0115 DSC_0107

Rodokselta lähtee päivittäin laivoja eri puolille Dodekanesian saaristoa, Turkin puolelle sekä Pireuksen satamaan. Jos monen päivän saarihyppely ei innosta, voi kipaista päiväreissulla Symin saarella, johon yleensä kuuluu myös pysähtyminen Panormitiksen luostarissa. Symi on kuvankaunis, idyllinen saari, mutta keskipäivällä valitettavan täynnä turisteja. Jos lomapäiviä riittää, kannattaa Symiltä vuokrata huone päiväksi tai pariksi ja nautiskella pienen saaren elämästä, kun turistilaivat kähtevät takaisin kohti Rodosta. Turisteja tai ei, päiväretki saarelle kannattaa ehdottomasti tehdä. Hinta päivän laivareissulle pyörii 20-30 euron kieppeillä.

Jos sattuu vierailemaan Rodoksella elokuussa ja 15. päivän molemmin puolin, kannattaa piipahtaa myös Kremastin kylässä. 15. elokuuta on Neitsyt Marian päivä, jota ei Suomessa sen kummemmin vietetä, mutta Kreikassa kyseiseen päivään liittyy isot juhlallisuudet. Kremastin kylän ”kyläraitti” täyttyy juhlijoista joka ilta ainakin viikon ajan. Lapsille on kylään kärrätty pieni tivoli ja kadut ovat täynnä kojuja, joista löytyy naposteltavaa ja ostoksia. Kremastin kylän kirkko Panagia Katholiki (Virgin Mary) on mielestäni yksi saaren kauneimmista.

DSC_0027 (2)

Ikonit

Kahden viikon reissulla kerkeää hyvin vuokraamaan auton päiväksi ja ajamaan saaren ympäri. Vuokrasimme Margaritis autovuokraamosta Volkswagen Eos avoauton päiväksi ja lähdimme ajamaan länsipuolen rantaa kohti saaren eteläkärkeä. Emme käyneet tällä kertaa seitsemällä lähteellä (Epta Piges) tai perhoslaaksossa, sillä elokuussa luonto ei ole hehkeimmillään ja perhosetkin saattavat viettää siestaa.

Epta Pigesin luolissa pitää kyllä käydä viimeistään siinä vaiheessa, kun rypyt alkavat uhkaamaan silmäkulmia tai ikuinen nuoruus houkuttaa, sillä legenda kertoo, että matkattuaan noin 200 metriä pitkän pimeän tunnelin läpi pitäisi, joko pian rakastua tai muuttua nuoremmaksi. Helpompi ja perinteisempi tapa tavoitella oheisia asioita on istahtaa pienen kylän baariin, ottaa pari ouzoa, rakastua ravintolanpitäjän poikaan ja jos olet kiivennyt Tsambikan luostariin, ehkä 9 kuukauden jälkeen ristiä syntynyt tuotos Tsambikaksi. Näin taisi käydä aika monelle kauniille suomineidolle 70-luvulla, eikä Epta Pigesillä välttämättä ollut asiaan osaa eikä arpaa.

Pysähdyimme Kamiroksen rantaravintolaan juomaan jääteet ja jatkoimme matkaamme kohti Rodoksen eteläkärkeä, Prasonissia, joka on kitesurffaajien suosiossa. Prasonissin rannalla hiekkakaistale jakaa meret veikeällä tavalla. Täällä ei sen koomin ole tekemistä/näkemistä, jos ei itse halua kitesurffata, joten otimme muutaman kuvan tuulessa liitävistä surffaajista, hyppäsimme takaisin autoon ja lähdimme kipuamaan takaisin pohjoiseen päin kohti Lindosta.

DSC_0074 DSC_0089

Maltoimme jättää Lindoksen tällä kertaa väliin ja ajoimme nauttimaan kahvista ja tuoreista munkeista Archangeloksen kylään, joka muuten kuuluu olevan Rodoksen kuumin pätsi. Kylä vietti juuri sillä hetkellä siestaa, mutta onneksi löysimme yhden auki olevan kioskin, jonka pihalla kuuntelimme kuumuutta ja kaskaiden siritystä. Saarta pääsisi kiertämään myös ristiin rastiin vuoriston läpi, mutta vuoden -88 automatka kiellettyyn ajosuuntaan vuoren rinnettä ajaen, läpi kylän, jonka asunnoista meidän auton päälle heiteltiin likavesivateja, kummittelee muistoissa vielä sen verran voimakkaasti, että jatkoimme rantatietä kohti Kalitthean vanhan kylpylän raunioita. Vuonna -88 turisteja taisivat rakastaa vain Rodoksen kaupunki, jorgokset ja vävypojan viinakaupat.

Takaisin kaupunkiin tullessa vaihdoimme auton lennossa skootteriin ja kerkesimme juuri ja juuri ihastelemaan auringonlaskua Monte Smith kukkulan laelle. Laskeuduimme alas kaupunkiin reittiä, jonka varrella varakkaammilla rodoslaisilla on hienoja taloja. Mahantäytettä sai tällä kertaa toimittaa Vesuvius ravintola (Griva street), jonka pizzat eivät ehkä koolla brassaile, mutta maulla kyllä.

Vaikka Rodoksella ei ole asukkaita kuin runsaat 100 000, löytyy ostospaikkoja runsaasti. Kenkäfriikkiä hemmotellaan useiden italialaisten kenkäkauppojen voimin ja Sephoran kosmetiikkataivaasta löytyy aina jotain kivaa. Miesten ei myöskään tarvitse lähteä kotiin tyhjin käsin, sillä kreikkalaiset miehet panostavat pukeutumiseen ja tyylikkäitä putiikkeja löytyy useampia. Saa nähdä onko taloudellinen kriisi kaatanut vaateputiikkeja, sen verran tiukkaa teki monella viimeksi. Kummasti kriisin ollessa päällä, ainakin rodoslaisten palveluasenne nousi huimasti ja vaateliikkeissä sai oikeasti hyvää palvelua. Kreikkalaisen tuttavaperheemme rouva kyllä totesi realistisesti, että kaikkihan ovat kusettaneet niin paljon kuin vain ovat kerenneet, joten ei mikään ihme, että jossain vaiheessa kosahtaa. Saa nähdä pääsemmekö ensi kerralla käyttämään drakmoja.

80-luvulla Rodos oli tunnettu Elite hotellin eteen sammuneista suomalaisista, kun Stefanin baarin kossuvissyn vahvuus oli yllättänyt. Suomalaisia örveltäjiä näkee enää harvoin ja Stefanikin pisti putiikkinsa kiinni vuosia sitten. Bilehileille löytyy kuitenkin valinnanvaraa. Skandinaaviteinit pyörivät Orfanidou kadun alueella, jossa suosituimpia paikkoja ovat Colorado (ollut samalla paikalla iäisyyden), Down Under (jos et loppuillasta tanssi pöydillä, olet epäonnistunut tai liian selvin päin) ja Big Brother (joka kylläkin on kerennyt vaihtaa nimeä jo sen seitsemän kertaa). Falirakin pubit on vallannut brittinuoriso. Jos haluaa hieman sivistyneempää meininkiä, kannattaa sitä etsiä Paradiso klubilta (Kallitheaan päin menevän tien varrella), Boudoir:sta (keskellä kaupunkia) tai vanhan kaupungin pikkukujien baareista (Todo etc.).

DSC_0002 (2)

DSC_0036 (2) DSC_0076

Kaksi viikkoa meni mukavasti rannalla löhöillen, saarta kierrellen ja hyvästä ruoasta nauttien. Helios piti lupauksensa ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta joka päivä. Aurinkovarmuuden lisäksi Rodoksen valtti on monipuolisuus. EU:n sinisen lipun erityisen puhtaita rantoja on ympäri saarta lähemmäs kolmekymmentä. Historiasta kiinnostuneille on Euroopan parhaiten säilynyt vanha kaupunki, Lindoksen akropoli ja muut antiikin ajan jäännökset. Shoppailupaikkoja on runsaasti, samoin ravintoloita ja baareja. Jokaiselle jotakin. Kannattaa heittää ennakkoluulot romukoppaan ja testata. Ehkä parin vuoden päästä sinä olet se joka nostaa käden ylös lomalentobussissa, kun matkaopas kysyy kuka on Rodoksella jo kolmatta kertaa 😉

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply