19/8/14

Äidin kanssa ollaan aina mietitty, mikä siinä onkin kun kaikki päivämäärät aina toistaa itseään meidän perheessä. Äiti ja sisko on molemmat syntyneet 23.päivä ja minä ja toinen (jo edesmennyt) sisko taas 17. päivä, molemmissa tapauksissa synttärit tasan kuukauden välillä. Vilillä on tänään syntymäpäivä, 19.8. ja Teté tuli meille tasan kuukausi sitten 19.7. Vili nukkui pois 27.11. joka on meidän ensimmäisen koiran Rokin syntymäpäivä. Samoin meidän mummon kuolinpäivä osuu oman 6-vuotis syntymäpäiväni kanssa päällekkäin. Jänniä sattumia mielestäni…

Joka tapauksessa jos Vili olisi vielä elossa, tänään täyttäisi pikkuinen 18 vuotta. Olo on syystäkin ollut jotenkin tosi haikea, on sitä pientä vaan niin kamala ikävä edelleen. Muutama kuukausi takaperin pohdin vielä uuden koiran tuomaa fiilistä ja mietin, etten sitten sillä yritä jollain tapaa täyttää sitä tyhjiötä, jonka Vili jätti. Tottahan se on, että koiralla täytetään koiran jättämä aukko, ei epäilystäkään, mutta nyt ymmärrän sen, ettei se uusi koira todellakaan korvaa sitä vanhaa millään tavalla. Teté on ollut meillä nyt kuukauden verran, ja luonnollisesti vertaan monia tytön tekemisiä Viliin ja totean usein, että ’noin se Vilikin teki’ tai ’Vili olisi kyllä tehnyt toisin’, mutta olen huomannut sen olevan sellaista hyväntahtoista vertailua.

Ajattelin aina, että Vili on maailman kiltein koira, mutta nyt tämän pienen tytön kanssa kuukauden verran touhutessa olen usein hymyillyt sille ajatukselle, että kyllä mulla loppujen lopuksi aika omapäinen pikkupoika oli sen reilu 17 vuoden ajan :´) Sanotaan, että tytöt on helpompia, ja on todella pakko tässä vaiheessa allekirjoittaa tuo lause täysin. Teté on aivan älyttömän kiltti ja helppo koira, mutta en kyllä vaihtaisi mihinkään niitä tahtojen taisteluita, joita Vilin kanssa tuli moneen otteeseen käytyä. Saa sitä pojissa vähän asennetta ollakin, ja sitä Vilissä todella oli, vaikka muuten se aika mammanpoika olikin <3 Lenkillä oli turha mennä pussailemaan, kun fiilis oli enemmänkin ”äiti lopeta, sä nolaat mut”, mutta sisällä oltiin sitten niin halausten kipeitä, ettei mitään rajaa… Teté sen sijaan ottaa halaukset vastaan ihan millä hetkellä tahansa. Hassuja tyyppejä molemmat :)

10428543_10152269491306190_8857528139319857015_n

Sanotaan aina, että koiranomistajat ehkä liiankin kanssa inhimillistää erilaisia koirien luonteenpiirteitä. Mielestäni väite on hieman typerä, koska jokainen eläinten ja koirien kanssa tekemisissä ollut tietää tasan tarkkaan, että ne on enemmän kuin tuntevia olentoja, ei kyse ole keksityistä tunteista. Erityisesti nyt Vilin ja Tetén käyttäytymistä vertaillessa on itsestään selvää, että kyseessä on kaksi aivan eri persoonaa. Ja jotenkin nyt uuden koiran myötä, se oma mielikuva Vilistä ja Vilin luonteesta on entisestään selkeytynyt. Ehkä kaikki muistot saa entistä vahvemman tunteen, kun osaa entisestään jonkun tietyn käyttäytymistavan tai luonteenpiirteen yhdistää juuri Vilin ominaisuudeksi. Se oli se minun Vili, joka teki asiat juuri sillä tavoin. Ja voi että niitä monia juttuja onkin niin kamalan kova ikävä.

Viime vuonna tein lähtöä Hollantiin näihin samoihin aikoihin ja se hyvästien jättö tuntui todella pahalta. Edelleen jotenkin syytän itseäni pikkuisen hylkäämisestä, vaikka tiedän edelleen, että Vilillä oli mitä parhaimmat oltavat äidin kanssa. Toisaalta silloin tiesin myös, ettei Vilillä enää kovin pitkää aikaa ole jäljellä, joten se lähtö tuntui pahalta. En tiedä, näitä asioita voi tietysti vatvoa viimeiseen asti, eikä ne siitä mihinkään muutu, mutta se mikä on ja pysyy, on ihan kamala ikävä pikkuista.

18 vuotta. Siitä on todella niin pitkä aika, kun Vili tähän maailmaan syntyi.  Yli 17 vuotta se meidän kanssa oli, reippaasti yli puolet tähän astisesta elämästäni. Se on paljon se. Vilin kanssa kasvaminen lapsesta aikuiseksi toi kyllä elämään niin paljon enemmän sisältöä, etten edes osaa kuvitella kuinka paljon tyhjempää ilman pientä olisikaan ollut. Rakkaudella pikkuista muistellen, joka ikinen päivä <3

Kirjoita kommentti

Betty Crocker Clinic

Katsoin juuri muutama päivä takaperin sen SATC-kohtauksen, jossa Miranda käy konditoriassa tarkoituksena ostaa itselleen kunnon suklaakakku, mutta pihiydessään päätyy lopulta leipomaan itselleen suklaakakun sellaisesta jokaisen city-naisen valmiskakkujauheseoksesta. Niin ja sitten kaikessa säälittävyydessään syö sen lähes kokonaan, roskiksen kautta. Tiedättekö, voin myöntää samaistuvani kyseiseen jaksoon täysin. Joskus aikoinaan, kun uunin vielä omistin, nuo valmisjauhepaketit oli kaikkien niiden, ah, niin ihanien muffineiden sun muiden takana. Pienellä sovelluksella saa noista todella hyviä settejä aikaan, eikä kaapissa tarvitse koristeiden lisäksi olla kuin vettä ja öljyä, täydellistä. Ensinnäkin todella helppoa, ja kerta-annokseksi myös edullista.

Ei siinä, etten kykenisi yhtä kakkupohjaa vääntämään, mutta aina ei vaan jaksa. Kuorrutteen tein kyllä ihan itse, saavutus. Maku tosin oli vähän jännä, kun kaapista löytyikin tavallisen tomusokerin sijaan vain mansikan makuista versiota (miksi ihmeessä sitä on sinne edes koskaan ostettu?), mutta hei kyllä tuota juuri sellaiseen Miranda-fiilikseen veti hyvällä omallatunnolla…

1-10617484_10152262367991190_2038389415_n

1-10615907_10152262368186190_1497917077_n

Enkä edes syönyt kaikkea. Myönnän, että kuorrute on huomattavasti parempaa tavallisella tomusokerilla ja kahvilla tehtynä, mutta nyt mentiin sattuneesta syystä mansikkaisella sivumaulla ja se rajoitti sitä mättämistäkin, ällömakeaa. Ei kyllä pitäisi katsella niin paljon sarjoja… liikaa vaikutteita. Yksi syy siinäkin, miksi jätän kaikki leivontaohjelmat ihan suosiolla väliin – olisin todella iso.

Vaikka Sinkkuelämä kuuluukin niihin sarjoihin, joita voi netistä aika kätevästi katsella missä päin maailmaa tahansa, olen jostain kumman syystä tykännyt katsella niitä TVkaistan kautta Liviltä. Ehkä siksi, että silloin ei tule katsottua liian montaa putkeen, vaan juuri se kohtuullinen pari kappaletta illassa :p Muuten kyllä tuijotan monia sarjoja aina ihan liian monta jaksoa putkeen ja sitten sitä voikin ihmetellä, mihin se elämä on kadonnut. Kotimaisia sarjoja ei kuitenkaan Hollannissa juuri voi joidenkin ihme ”maarajoitusten” takia katsella kanavien omilta nettisivuilta, joten on kyllä tosi jees olla tuollainen palvelu, jossa sekin onnistuu, mm. ensi viikollahan alkaa Vain Elämää- sarjan 3. tuotantokausi, pääsee siihenkin taas koukuttumaan…

Huomasin tänään sähköpostien joukossa TVkaistan postin, jossa mainostettiin jokavuotisia ”Back to school”-tarjouksia. Lukuvuoden alkamisen sekä loppukesän kunniaksi tarjolla on tällä hetkellä kivat 2 lisäkuukautta kaupan päälle 12kk-tilauksille ja 1 lisäkuukauden kaupan päälle 6kk-tilauksille! Käytännössä tämä meinaa siis 2 kuukautta kaupan päälle vuoden tilauksiin eli yhteensä 14 kuukautta hintaan 98 euroa, tai vaihtoehtoisesti 1 kuukausi kaupan päälle kuuden kuukauden tilauksiin eli yhteensä 7 kuukautta hintaan 59 euroa. Kyseiset tarjoukset ovat voimassa 14.9.2014 saakka. Jos palvelu ei ole entuudestaan tuttu, voivat DOV:n lukijat kokeilla edelleen 2 viikon ajan TVkaistaa täysin veloituksetta koodilla ”LAdaysofv”. Jos tilaus miellyttää, voi sitä sitten kätevästi jatkaa noilla edeltävillä tarjouksilla edullisesti pidemmäksikin aikaa. Itse olen käyttänyt palvelua nyt vajaan vuoden verran ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen. Eipä ole yksikään suomalainen lempparisarja jäänyt ulkomailla asumisen takia välistä! Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla tuon parin viikon verran, jos et sitä ole vielä tehnyt :)

… Ja nyt voisin ehkä käydä vielä viimeisen kerran jääkaapilla, vaikka ilmoitin jo kuuden aikaan, että tänään ei enää tarvitse mitään syödä. Kasin pintaan tuli kuitenkin pieni lipsahdus ja nyt sitten varmaan se toinen. Ja sitten ei enää, vannon.

Kirjoita kommentti

Ihana toimettomuus…

Kun katsoo parin kesän takaisia kuvia täällä blogissa, minulla ei todellakaan ollut lomaa tai muutenkaan vapaa-aikaa töiden ohella sinä kesänä mitenkään liikaa, mutta olinpa silti ihan hemmetin ruskea. Tämän kesän täyttämä luppoaika ja auringon määrä olisi mahdollistanut vaikka millaisen pigmentin hankkimisen, mutta olenko sitten tullut todella vanhaksi tai jotain, kun ei ole kyllä yhtään napannut tuolla pihalla näillä ilmoilla makoilla. Olen aina ollut kesäihminen, ei epäilystäkään, mutta jollain tapaa se oma raja kulkee siinä 25 asteen mukavuusalueella – ei enempää, ei vähempää. Tällä viikolla jopa näyttäisi siltä, että voisi vihdoin aurinkoon uskaltautua ilman sulamisvaaraa… Joskaan en tuon auringon tarttuvuudesta enää osaa sanoa, mutta tuntuu niin hassulta olla kesällä ihan saman värinen kuin mitä muutenkin ympäri vuoden. Puuttuu ihan kokonaan se lomalta paluu -fiilis ilman kunnon rusketusta :D

Sain alkukesästä postissa vaikka mitä kivoja aurinkorasvojakin testiin mm. Tanstorelta, mutta mitään en ole tähän mennessä päässyt käyttämään, kun ei ole vain tullut auringossa aikaa vietettyä, että rasvoille olisi ollut tarvetta. Voi että onkin ikävä kunnon aurinkorasvan tuoksua… Huomaa todella, että joka keväinen Espanjan reissu jäi tänä vuonna väliin, kun kaipuu lomalle on niin kova. Mietin, että ensi vuonna voisi paeta ”juhlimaan” pyöreitä johonkin ulkomaille, kun tänä vuonna jäi matkat tekemättä. Mikään liian kaukainen ei kiehdo, koska en tykkää pitkistä lennoista, ja tuskinpa opiskelijabudjetilla mitään mielettömiä reissukassoja saakaan kasaan, että lomasta saisi oikeasti kaiken mahdollisen irti.  Etelä-Eurooppakin on edelleen täynnä nähtävää ja koettavaa, joten kyllä varmaan sieltäkin joku ihana kohde voisi löytyä… Milläs saarella ne sen Mamma Mia-leffankin kävi kuvaamassa? Siitä puhuttiin Anun kanssa, kun molemmilla osuu synttärit niin lähekkäin, että voisi olla aika mielenkiintoinen kohde. Itsehän siis en ole käynyt esim. koskaan Lontoossa, mutta kun sinne joskus pääsen, niin kyllä se Harry Potter-kierros on aika vahvasti listalla :D

Toistelen itseäni jokaisen postauksen yhteydessä pyydellen anteeksi blogin hiljaisuutta. Yksinkertaisesti ei ole ollut tänne oikein mitään asiaa, kun kaikki päivät vaan toistaa itseään. Tänään törmäsin iltalenkillä Lahden satamassa yhteen lukijaan (superkiva, kun tulit moikkamaan!) ja siinä kun kuulumisia kerroin tajusin samalla, ettei oikeasti ole mitään kuulumisia. Koko kesän kohokohta on ollut tuo yksi karvapallo ja muuten teemana pelkkä rentoutuminen ilman mitään sen ihmeempää tekemistä. Sain tosin eilen vihdoin koululle hakupaperit motivaatiokirjeineen eteenpäin, eli jotain järkevää sentään on tullut tehtyä. Nyt vielä pitäisi yksi essee kirjoittaa loppuun ja alkaa sen jälkeen pänttäämään siihen tilastotieteen tenttiin, joka odottelee kuun lopulla. Lennot on varattu 22. päivä (todellakin ”lennot”, koska joudun vaihtamaan konetta Oslossa), kun jätin käyttämättä sen Finskin paluun 7.päivä… valintoja, valintoja…

1-IMG_7922

On muuten edelleen oma huone täällä kotona sen verran kuuma, että tulin suosiolla tänään nukkumaan parvekkeelle… Täällä on niin ihanan viileä ja nettikin toimii paremmin ihan olohuoneen läheisyydessä. Teté on nukkunut tähän asti kaikki yöt samassa huoneessa omassa kopassaan, mutta ei varmaan ole yllätys, että tuossa se nyt tuhisee ja piereskelee toisella pedillään täällä partsilla. Elin ehkä jossain harhassa, kun ajattelin, että tyttökoirat on jollain tavalla enemmän ”naisellisia”, mutta tuo tyyppi päästelee kyllä sellaisia suhnuja nukkuessaan, että hyi hemmetti. Mikä siinä onkin, että koiran pierut haisee niin pahalle?!

Ja pieruista puheenollen, tuli mieleen, että miehistä en olekkaan tänne pitkään aikaan kirjoitellut. Sain meinaan tuossa pari päivää takaperin ”deittikutsun” Facebookissa yhdeltä jampalta, ja tämä koko juttu jäi jotenkin ihmetyttämään. Kyseinen henkilö on reilu vuosi takaperin pitänyt sellaista useamman kuukauden ”friends with benefits”-suhdetta yhden parhaimman ystäväni kanssa ja nyt tyyppi oli sitten soittanut tälle ystävälleni näin vuoden jälkeen ja pyytänyt, että saisi numeroni, kun oli kerta jostain meidän yhteisistä kuvista bongannut, että olen tosi nätti. Numeroa se ei koskaan saanut, mutta sitten tuli tuo fb-viesti… Kutsui itseään ystäväni ”tutuksi”, eikä sitten millään ymmärtänyt, että kieltäydyin kohteliaasti vedoten juurikin tähän heidän reilu vuoden takaisen ”tuttavuuden” laatuun. Hänen aikakäsityksen mukaan tuosta hommasta oli kuulemma jo 2,5 vuotta ja eihän se nyt voi olla kuulemma mikään syy… että kyllä hän ymmärtää, jos fb-viesti tuntuu creepyltä, mutta eihän nyt hänen ja ystäväni ”suhde” voi olla mikään syy olla suostumatta treffeille.

No eikö?! Fb-viesti sen sijaan miehen näkemyksen mukaan on pahempi turn off kuin kaverin jämät? En tiedä, ehkä nykyisen Tinder-deittikulttuurin myötä näen ihan ok:na pyytää vaikka täysin tuntematontakin deiteille facen kautta, mutta kyllä itseäni jollain tapaa hämmentäisi, jos joku vuoden takainen exä soittaisi ja kysyisi jonkun, erityisesti läheisen, ystäväni yhteystietoja. Onhan siinä nyt kaikki pielessä?! :D Kierrätys kunniaan ja sitä rataa, mutta joku raja siinäkin. Ja on se pakko sanoa, ettei kyllä kyseinen henkilö ollut lähelläkään omaa tyyppiä, mutta en vain edelleenkään pääse sen yli, että hän ei ymmärtänyt ongelmaani tuon ”tuttavuuden” kanssa. Joo alkaahan se valinnanvara kapenemaan mitä enemmän ikää kertyy, mutta silti… jonkun kaverin kaverin ymmärtäisin, mutta kuvitelkaa tilanne, että tapailette jotain miestä useamman kuukauden ja kun se homma ei sitten sänkyä pidemmälle toimisi, soitatte tälle jonkun ajan kuluttua, että hei saisinko sen sun bestiksen numeron, että se on aika kivan näkönen…?

1-IMG_7925

Voi voi, ei vaan voi aina ymmärtää. Ainiin ja muistatteko kun viime maaliskuussa pohdiskelin tänne juurikin tuota Tinder-sovellusta ja sen mahdollista noloutta deittien suhteen? Niin on puolessa vuodessa asiat muuttuneet, kun nykyään noloa on sinkkuus ilman Tinderiä! :D Ja pakko on myöntää, että itsekin on tullut muutamat deitit tuon sovelluksen kautta koettua, nimenomaan Hollannissa. Kaikki ihan täysipäisiä tapauksia, vaikkei kenestäkään ”sitä oikeaa” kyllä kuoriutunut. Jotenkin tuollainen ”nyt menen treffeille, nämä on treffit, muista että olet treffeillä – pakko selvittää toisen mahdollinen matsääminen omaan elämään parissa tunnissa”- systeemi ei vaan omalla kohdalla toimi. Mikään ei uppoa pakottamalla. Toivon edelleen, että joskus sen jonkun tapaa mahdollisimman ”pakottamatta”. Treffeillä käyminen ei ollut niin kamalaa kuin muistin ja kuvittelin, mutta ei se edelleenkään ole mikään kiva juttu. Joskin olen ainakin antanut jutulle mahdollisuuden, jotain sentään ;) Ja tähän mennessä jo kaksi kaveriani on löytänyt oikeasti hyvän suhteen Tinderin kautta, joten en missään nimessä tuomitse hommaa. Ehkä sitä syksyn pimetessä antaa taas itsekin myöten… Tai sitten ei. Kunhan nyt saisi kämppähomman kuntoon ja Tetén sinne Hollantiin, niin kaikki olisi hyvin mitä noihin yksinäisiin iltoihin tulee… niitähän ei koiranomistajien tarvitse koskaan kokea :)

Että tällaista tällä kertaa. Kun ei ole kovin kiinnostavaa elämää, tämä on sitten se bloginkin sisältö :D Pahoittelut siitä. Mutta ehkä se taas tästä muuttuu, kun pääsen tästä kotoilusta ihmisten pariin. En vain voi kieltää, etteikö koiran kanssa kotona kölliminen ja rannassa hanhien jahtaaminen ole oikeasti paljon kivempaa kuin yritys sosialisoida ihmisten kanssa, jotka ei oikeasti kiinnosta. Puhutaan nyt kuitenkin Lahdesta (niitä muutamaa harvaa täällä asuvaa kaveria lukuunottamatta). Helsingissä voisi tekemistä jopa hetkellisesti jopa löytyä, mutta ehkä sitä jaksaa odotella Hollantiin asti. Koittakaa tekin :p

2 kommenttia

The land of a thousand lakes

Viikonloppuna tuli tehtyä neljässä päivässä reipas 50h töitä, joten maanantaina tuntui ihanalta rentoutua meidän isän veneellä ja nauttia auringosta koko päivä. Lähdettiin Padasjoelta Päijänteelle ja veneiltiin lähisaaristoa ympäri pysähtyen lopulta yhteen saarista syömään ja uimaan. Talviturkin voi omassa tapauksessani heittää siinä vaiheessa, kun ilma (ja vesi) on niin lämmin, että doriksetkin sulaa pelkästä varjolämpötilasta…

Onneksi oli edes hieman omaa väriä alla, sillä olin tyhmä enkä edes miettinyt aurinkorasvoja lähteissä. Ei varmaan edes tarvitse mainita, että aurinko oli tuolla järvellä aika paahtava vajaan 30 asteen säässä, eikä sitä edes siinä tuulessa huomannut… Onneksi en pahemmin kuitenkaan palanut, mutta ihan kivasti sai ainakin kasvot väriä muutamassakin tunnissa :)

1-IMG_7820 1-IMG_7803

1-IMG_7786

1-IMG_7771 1-IMG_7772 1-IMG_7778 1-IMG_7802 1-IMG_7795 1-IMG_7792 1-IMG_7829

1-IMG_7842

1-IMG_7804 1-IMG_7848 1-IMG_7853

Olisin mielelläni laittanut tänne muutaman kuvan myös muista mukana olleista, mutta heti jo ensimmäistä kuvaa ottaessa isän kommentti oli: ”Eikä mitään kuvia sitten mihinkään sosiaalisiin medioihin!” Veikkaisin aika vahvasti, että blogi menee tuohon samaan kategoriaan sen enempää saivartelematta :D

4 kommenttia

Viikolta…

En tosiaan tiedä mihin taas kokonainen viikko katosi, koska mielestäni kirjoitin tuon edellisen postauksen ehkä eilen. Päivät on menneet aika samalla kaavalla, lukuunottamatta pitkähkö viikonloppua Helsingissä, ihmetellen tuota uutta tulokasta ja sen touhuja. En edelleenkään voi uskoa todeksi, kuinka nopeasti tyyppi on tänne meille kotiutunut ja miten sujuvasti kaikki on mennyt. Siis oikeasti ihan kaikki.

Teté on vaan niin mahtava tapaus, eikä mistään eroahdistuksista tai muista kodittoman tarhakoiran traumoista ole tietoakaan. Ensimmäisen viikon aikana hieman mietitytti tytön harva pissaustahti ja todella valikoidut paikat sen suhteen (Lahdessa takapihan yksi nurkka ja Helsingissä Töölönlahden rantaviiva (!!) heti hanhien jahtaamisen jälkeen, ks. kuva), mutta nyt on parin viime päivän aikana sekin muuttunut, eikä tarvitse enää sitäkään murehtia. Pieni karvapallo on reipastunut vajaan kahden viikon aikana ihan silmissä ja painokin on noussut ainakin sen puolisen kiloa :)

1-IMG_7645

1-IMG_7655

1-IMG_7633

Äiti osti lapselle sadetakin syksyä varten <3

1-IMG_7730

Niin ja kuten kuvista näkyykin, Helsinkiin suunnattiin perjantaina junalla, kun lupauduin lauantaiksi yhdelle promokeikalle töihin. Junamatka sujui sekin todella hyvin ja Teté matkasi laukussaan erittäin asiallisesti. Noin pienen kanssa tuollainen kantokassi on aika ehdoton, olisi jäänyt muuten junaruuhkissa ihmisten jalkoihin. Joka tapauksessa eipä ollut kassiinkaan totuttelussa ongelmia, tuo pieni tyyppi vaan on niin kiltti.

Niin ja vaikka kuvat ehkä muuta näyttävätkin, en tosiaan nuku koiran kanssa samassa sängyssä ja Tetékin viihtyy paremmin kuin hyvin omassa kopassaan, mutta kun nuo lakanat nyt muutenkin oli menossa pyykkiin, niin ei kai se niin vaarallista ole pientä hetkeä lapsen kanssa yhdessä köllötellä… :p

1-IMG_7675 1-IMG_7692 1-IMG_7702 1-IMG_7703 1-IMG_7707 1-IMG_7733

Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen, että päätettiin adoptoida aikuinen koira. Meidän äidin sisko on juuri ottanut pienen pomeranianin pennun, ja vaikka se kuinka suloinen onkin, niin en kyllä yhtään kaipaa sitä pentuajan tavaroiden suojelua (voi sitä lelujen määrää, mitä Vilikin aikoinaan hampaiden vaihtuessa tuhosi) ja muutenkin jatkuvaa koulutusta. Tetén kanssa tulee lenkillä jatkuvaa kyselyä onko kyseessä pentu, kun se on niin mahdottoman adhd (ei olisi siitä reilu viikon takaisesta ujosta ja arasta tytöstä uskonut), mutta silti se on kuitenkin niin fiksu ja aikuinen mitä kaikkeen muuhun tulee, mm. sisäsiisteyteen. Tavallaan täysin valmis paketti, mutta kuitenkin saa sellaista tietynlaista rohkeuden kehittymistä ja koiran onnellisuutta seurata päivä päivältä :)

Tääkin postaus oli siis taas täynnä pelkkää koiran ihmettelyä, mutta sitä nää viime päivät on lähinnä olleet täynnä. Tuolla luonnoksissa on kyllä muitakin postauksia odottamassa, mutta nyt ei ole juuri liiennyt aikaa niiden miettimiseen. Tänään yritän vihdoin tuossa bussimatkalla saada jonkinlaisen motivaatiokirjeen aikaiseksi mun application packageen, joka pitäisi varmaan kohtapuoliin koululle lähetellä. ”Virallisen ilmoittautumisen” olen jo ensi vuodelle tehnyt, mutta silti pitää nuo samat paperit jostain kumman syystä sinne lähetellä kuin viime vuonnakin passikopioita myöten, ihme systeemit. Mutta joo, kunhan nuo saa pois alta niin pääsee vihdoin siihen yhteen tilastottieteen tenttiinkin lukemaan, joka siellä kuun lopussa odottaa… Kauhean kivaa.

Mutta nyt painun pakkailemaan tavaroita, että kerkeän ajoissa bussiin kohti Jyväskylää. Palataan taas! :)

2 kommenttia