Klubikulttuuria

Hola!

Täällä reilu kuukauden asusteltua, on tullut käytyä milloin missäkin klubeilla ja opiskelijapippaloissa. Monta paikkaa on vielä näkemättä, mutta halusin kertoa vähän Madridin yöelämästä ja siihen liittyvästä kulttuurista, sillä se eroaa monin eri tavoin suomalaisesta yöelämästä. Madridista löytyy jos jonkinlaista klubia ja baaria moneen eri makuun.

Alkoholijuomat ovat kaupassa varmasti ainakin viisi kertaa edullisempia kuin suomessa. Olut noin 0,40 €, viinipullo 1-3€. Väkevät juomat ovat hieman kalliimpia, mutta silti edullisimpia kuin suomen hinnat.

Aloittelemme usein porukalla milloin kenenkin luona ja välillä käymme jossain kuppilassa vielä parilla ennen yökerhoa. Pienissä kuppiloissa ja tapasbaareissa juomat ovat edullisia (noin 1,50-4 euroa juomat). Kivoja paikkoja ovat esim. 100 montaditos josta saa ostettua tapaksia noin eurolla kappale ja esim. lasillinen tintå de veranoa 1,50€. Kyseisiä kuppiloita löytyy melkein joka kadulta ja ne ovat todella suosittuja, joten isolle porukalle voi olla vaikea löytyä pöytää. Oma suosikkini on El Tigre, jossa maksat 6 e isosta tuopista olutta, sangriaa yms ja saat täyden lautasellisen tapaksia! Porukalla mentäessä tuodaan monta lautasta. Täällä saa kokea todella paikallista kulttuuria!

Sitten baareista…Ensinnäkin baarit ovat yleensä auki noin 22-06. Monessa paikassa voi olla ilmainen sisäänpääsy ennen 01.30 jolloin kannattaa varautua jonottamaan tai sitten 03-04 kun on itse lähtenyt baarista, olen huomannut että silloin on myös todella pitkät jonot. Moniin baareihin pystyy myös ilmoittautumaan guestlistille, mutta guestlistilläkin on usein oma pitkä jononsa.

Monet baarit tarjoavat erilaisia tarjouksia kuten 15 € kaksi drinkkiä ja saa tilata mitä vain. Mutta sitten hinnat nousevat. Esimerkiksi torstaina kävimme Joy Eslava nimisessä baarissa ja katsoimme seinällä olevia hintoja…20€ olut ja 30€ drinkki! Baari itsessään ei ollut mitenkään kummoinen. Kerran olimme perjantaisin järjestettävissä Party animal bileissä Moondance nimisessä baarissa ja  8 eurolla sai ostettua open barin ja sai juoda tietyllä aikavälillä niin paljon sangriaa tai olutta kuin ehti. Tällaisia etuja ei kyllä suomesta löydy. Fucking Monday on luultavasti suosituin ja se järjestetään cool nimisessä baarissa. Joka viikko eri teema ja 10 eurolla sai ostettua kaksi drinkkiä. Muuten juomat olivat 8e ja shotit 2e joten aika samanlaista hintatasoa kuin suomessa. Nämä ovat kuitenkin opiskelijabileitä ja isommilla ja hienommilla klubeilla on sitten täysin eri.

Hieman fancympia baareja ovat esim. Kapital ja Gabana. Molemmissa on tiukat pukukoodit ”dress to impress” ja tytöt eivät pääse sisään ilman korkokenkiä ja miehillä pitää olla mustat kengät ja pitkähihainen paita. Esim. Kapitaliin voi maksaa viikonloppuisin 50-70 euroa sisään, mutta sisällä juomat maksavat 10-15 euroa. Molempiin on usein tarjouksia ainakin arkisin, että 14-17 euroa sisään ja sisältää kaksi drinkkiä.Kapitalissa on 7 eri kerrosta ja jokaisessa soi oma musiikkilajinsa. Kyseinen baari taitaa lukeutua Euroopan suurimpiin.

Sisäänheittäjiä on joka puolella! Välillä turhankin takertuvaisia…täytyy vain sanoa suoraan ei kiitos tai sitten hyväksyä heidän tarjoukset.

Ja oma lempparini tässä klubikulttuurissa on se, että miehet tanssii! Eikä tarvitse vettä väkevämpää mennäkseen tanssilattialle. Suomalaiset miehet ottakaa oppia.

Yleisesti ilmapiiri baareissa on todella kiva ja itsellä ainakin ollut ihan turvallinen olo ettei ole mitään ahdistelijoita yms. Myöskään humalataso ei taida paikallisilla olla yhtä korkea kuin suomessa yleisesti baareissa.

Lopputiivistykseksi siis täältä löytyy eri tyylisiä ja eri hintatasoisia yökerhoja, tarjouksia on paljon joilla houkutellaan sisälle, mutta yleisesti juominen baareissa on kallista. Opiskelijabileet ovat huomattavasti edullisempia ja joissain paikoissa on tiukat pukukoodit. Varaudu myös kantamaan käteistä ja henkkarit on hyvä olla mukana, vaikka niitä ei aina kysytäkkään. Viimeiset metrot menevät hieman ennen kahta, mutta yöbussit kulkee silloin. Metro aloittaa kulkemisen taas kuudelta aamulla. Taksit ovat edullisia ja uberia kannattaa myös hyödyntää.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply