Aransaaret ovat Irlannin helmiä

Ollessani Irlannissa vaihdossa, mua jäi harmittamaan, etten ehtinyt käymään Aransaarilla. Palasin Erasmus-vaihdosta takaisin Suomeen tammikuussa 2015, ja saman vuoden maaliskuussa lähdin Irlantiin uudestaan. Suurin syy maaliskuun reissuun oli Pyhän Patrikin päivä, mutta samalla sain mahdollisuuden käydä Aransaarilla.

Mitkä ihmeen Aransaaret?

Pienet, karut Aransaaret sijaitsevat Galwayn edustalla. Saariryhmä koostuu kolmesta saaresta; Inis Mor, Inis Oirr ja Inis Meain. Kävin saarista kahdella, Inis Morilla ja Inis Oirilla, jotka ovat saarista suurin ja pienin. Mantereelta katsottuna Inis Oirr on saarista ensimmäinen, Inis Mor kaukaisin. Hyvällä säällä Cliffs of Moherin kallioilta voi erottaa Aransaaret, sillä välimatkaa näiden kahden upean kohteen välillä on pieni.

Aransaaret ovat niitä harvoja paikkoja Irlannissa, missä iiri on valtakielenä. Toki näillä alueilla puhutaan myös englantia, mutta iirin vaikutus on selvästi näkyvissä. Villapaitoja ovat muodostuneet perinteeksi saarilla, ja niitä voikin ostaa ainakin Inis Morilta. Perinteisesti villapaidat tehtiin vedenpitäviksi, mikä on fiksu päätös Irlannin säätä ajatellen. Erilaiset kuvioit paidoissa symboloivat eri asioita; timanttikuvio menestystä ja vaurautta; cable knitting kalaonnea. Perheillä saattoi olla omat, ainutlaatuiset kuviot.IMG_3735IMG_3757

Inis Mor (Inishmore)

Inis Mor on Aransaarista suurin, ja siellä käy eniten matkailijoita. Saari on suurempi kuin kaksi muuta Aransaarista, joten minibussilla tutustumista saareen kannattaa harkita, varsinkin jos on vain päivävisiitillä. Kuski on paikallinen, ja yhteen bussiin mahtuu sellaiset 10 – 12 ihmistä. Minibusseja löytyy heti satamasta, ja bussi palaa takaisin satamaan sopivasti ennen lautan lähtöä. Toki saareen voi tutustua myös pyörän selässä tai kävellen, ja pyöräily olisi varmasti oiva tapa Inis Moriin tutustumiseen, sillä silloin voisi pysähtyä missä haluaa.

Inis Morin, ja kaikkien kolmen Aransaaren, suurin kylä on Kilronan (Cill Ronan). Mitään kovin kummallista kylästä ei löydy, joku baari ja pari kauppaa. Eihän sitä kovin kummoista kylää voi odottaa noin 700 asukkaan saarelta löytävän, mutta irlantilaista viihtyisyyttä Kilronanissa kyllä on. Inis Morissa on karua kauneutta, ja useampia erilaisia historiallisia kohteita.

Paikoittelen Inis Mor muistuttaa Burrenin aluetta mantereen puolella. Eikä se mikään ihme ole, sillä Burren ja Aransaaret ovat melkeinpä naapureita, pieni pätkä merta vain välissä. Mun silmä lepää karun oloisessa kivimaisemassa, missä kuitenkin tarkemmin katsottuna kasvaa vaikka mitä.

Seven churches (Na Seacht dTeampaill) koostuu raunioituneista rakennuksista. Aikanaan rakennusten sarja oli Irlannin länsirannikon suurimpia luostarirakennelmia. Nykyään paikasta on jäljellä pienehkö hautausmaa ja erikokoisia rauniorakennelmia. Oikein kaunis paikka, missä kannattaa pysähtyä ja kävellä jonkin aikaa ympäriinsä.

Dun Aengus (Dun Aonghasa) on Inis Morin suosituin nähtävyys. Upealla paikalla sijaitseva vanha kivilinnoitus on mielenkiintoinen nähtävyys. Dun Aengus sijaitsee sata metriä meren pinnan yläpuolella, komeiden kallioiden tuntumassa. Kovin lähelle kallioiden reunaa ei tee mieli mennä, sillä putoaminen Atlanttiin kivien joukkoon ei houkuttele.  Ihan varmaa ei ole, milloin Dun Aengus on rakennettu, mutta mitä luultavimmin rakennelma on peräisin pronssikaudelta

Dun Aengusin käyntiä varten kannattaa laittaa jalkaan hyvät kengät, sillä maasto on aika kivistä, ja ylämäkeen saa tarpoa jonkin matkaa. Dun Aengus on upea ja mielenkiintoinen paikka, ehdottomasti yksi Inis Morin hienoimpia nähtävyyksiä.

Inis Oirr (Inisheer)

Inis Oirr on Aransaarista pienin, ja saaren pinta-ala on vain viisi kilometriä. Asukkaita saarella on vähän alle 300, ja levein kohta parisen kilometriä. Vaikka saaren korkein kohta on vain 57 metriä, tuntui pikkusaari olevan pelkkää mäkeä. Kannattaa siis varautua vähän rehkimään päästäkseen ympäriinsä. 

Sesonkiaikaan saarella pääsee liikkumaan ponin vetämillä kärryillä sekä minibussilla. Maaliskuussa ei sellaisia hienouksia ollut, joten mä menin ympäri saarta pyörällä. Satamasta löytyy pyörävuokraamo, mistä löytyy hyvä valikoima pyöriä. Hintoja en muista, mutta ei päivävuokra mikään pahan hintainen ollut. Pyöriä vuokraava firma on avoinna vuoden ympäri. Pyörän vuokrauksen yhteydessä saa mukaansa kartan, mihin on merkitty Inis Oirrin nähtävyydet. Toki saarella voi myös kävellä, sillä saaren koon huomioiden mihinkään ei ole kovin pitkä matka. Minkäänlaisia opastekylttejä ei näkynyt oikeastaan missään, mutta ei pienellä saarella niitä osannut kaivata.

Mikäli on suuntaamassa Inis Oirrille sesongin ulkopuolella, kannattaa pakata eväät mukaan.

Mä ihastuin täysin Inis Oirrin kivimuureihin! Karun näköisiä kivimuureja löytyy toki muualtakin Irlannista, mutta Inis Oirrin tuntuu olevan täynnä niitä pienen kokonsa takia. Erään tarinan mukaan saaren maasto on joskus ollut irtonaisten pikkukivien peittämä, ja vähitellen saaren asukkaat ovat keränneet kiviä maasta ja näin Inis Oirrille on syntynyt pitkiä pätkiä kivimuureja.

Inis Moriin verrattuna tykkäsin enemmän Inis Oirrista juurikin saaren rauhallisuuden takia. Maaliskuussa mun kanssa samalla kertaa lautalta jäi Inis Oirrille vain muutama muu, eikä heitä näkynyt saaren mutkittelevilla teillä koko päivänä. Inis Oirrin vehreän kivikkoinen maasto hurmasi mut täysin, ja sinne voisin lähteä uudestaan vaikka heti. Ei Inis Morisakaan mitään vikaa ollut, kuvankaunis paikka sekin postikorttimaisemineen, mutta todella paljon muitakin matkailijoita.IMG_3789IMG_3803

Inis Oirrilla ei varsinaisia nähtävyyksiä kovin paljoa ole, mutta haaksirikkoutuneen Plasseyn hylky on tunnetuimpia nähtävyyksiä saarella. Maaliskuussa 1960 Plassey osui rajuun myrskyyn Aransaarten lähellä, ja lopulta laiva osui Inis Oirrin kivikkoiseen rantaan. Muutamien viikkojen kuluessa uusi myrsky ja aallot kuljettivat hylyn kokonaan Inis Oirrin rannoille. Vuosien saatossa uudet myrskyt ovat jonkin verran siirtäneet hylyn paikkaa, mutta suunnilleen hylky on samoilla sijoillaan kuin vuonna 1960. Saarelaisten nopean toiminnan ansiosta kaikki Plasseyn miehistön jäsenet saatiin pelastettua.  

Toinen helposti erottuva nähtävyys Inis Oirrilla on O’Brien’s Castle. Linna erottuu jo satamasta, sillä se sijaitsee korkeammalla paikalla. Nykyään linna on pitkälti raunioitunut, mutta se on silti kauniin näköinen. Lisäksi linnan luota avautuu upeat näkymät Inis Oirrille ja merelle. Linna on luultavasti peräisin 1300-luvulta, mikä tekee siitä yhden Aransaarten vanhimmista raunioista.

Miten?

Aransaarille pääsee lautalla Doolinista sekä Rossavealista. Saarille on mahdollista päästä myös lentäen. Doolin sijaitsee Galwaysta kauempana, matkaa kertyy noin 70 kilometriä, kun taas Rossaveal sijaitsee vajaa 40 kilometrin päässä. Galwaysta järjestetään bussikuljetuksia Rossavealin satamaan, sitten että Galwaysta lähdetään yhdeksän aikaan aamulla ja satamassa ollaan sopivasti ennen lautan lähtöä. Iltapäivällä taas bussi odottaa satamassa lautan saapuessa takaisin. Mä varasin bussikuljetuksen ja lauttaliput Galway Tour Companysta, ja kaikki järjestelyt toimivat erittäin hyvin. Aikuiselta meno-paluu maksaa 34 euroa, opiskelijalta 28 euroa. 

Doolinista lautta Aransaarille kulkee vain huhtikuun alusta lokakuun loppuun, Rossavealista taas vuoden ympäri. Vähän saaresta riippuen lauttamatka kestää noin tunnin verran.IMG_3806IMG_3813

*****

Piditkö lukemastasi?  Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa

Previous Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply AnnKat 21.4.2015 at 09:48

    Näyttää ihanan rauhalliselta paikalta. Oli aivan pakko kattoa vielä kartasta, että mihin suuntaan Irlannista noi saaret sijoittuvat.

    • Reply Tanja 21.4.2015 at 11:10

      Oli kyllä todella rauhallinen paikka ja vaikka noin pienellä saarella pitäisi olla vähän alle 300 asukasta niin en tiedä missä ne kaikki mahtoivat olla? : D Todella vähän näin siellä ketään. Hups, olisinhan ton saarten sijainnin voinut tonne kirjoittaa : D Pitänee sen verran muokata juttua.

  • Reply Nicola 14.11.2017 at 13:22

    Wautsi mitkä paikat. Alkaa Irlanti valloittaa munkin sydäntäni, juttujasi lukien. <3

    • Reply Tanja 16.11.2017 at 20:53

      Irlanti on ihana! <3 Tulee mullekin kova Irlanti-kuume kun näitä juttuja kirjoittelee.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 15.11.2017 at 18:31

    Mäkin rakastan noita Irlannin karun kauniita rannikkomaisemia. <3 Ja todella tutuilta näyttää kyllä nuo maisemaisemat, kuten kirjoitit, paljon samaa kuin Burrenissa: http://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2017/05/06/burren-irlannin-kivinen-ihmemaa/

    • Reply Tanja 16.11.2017 at 20:56

      Ensikuulemalta Burren kuulosti vähän tylsähköltä, miettisin vaan mitä hienoa on pelkässä kivimaisemassa. Mutta Burren on aivan upea, ehdottomasti yksi mun suosikkipaikoista Irlannissa :)

    Leave a Reply