Monthly Archives

heinäkuu 2018

Puoli litraa parfyymia – vierailulla Ludwigsburgin palatsissa

Missä: Ludwigsburgissa hieman Stuttgartin ulkopuolella
Kenelle: Matkaajalle, joka nauttii tarinoista
Milloin: Joka päivä (katso tarkempi info)
Miten: Junalla ja bussilla tai juna-asemalta kävellen
Hinta: 18€ (opastus, museot jne)

Sunnuntaisin Saksassa kaupat ovat kiinni ja myös monet ravintolat, joten pitkänä viikonloppuna sunnuntain ohjelmaksi kannattaa valita kohde, jossa voi halutessaan viettää vaikka koko päivän. Valitsimme kohteeksemme Stuttgartin ulkopuolella sijaitsevan Ludwigsburgin linnan/palatsin, jonne oli kuitenkin vielä melko nopeaa ja kätevää liikkua julkisilla niin ettei koko päivä menisi matkustamiseen.

Lippuja ostaessamme saimme kuulla, että itse palatsiin pääsee sisään vain opastetuille kierroksille. Englanninkielisen opastuksen alkuun oli vielä noin tunti aikaa, joten päätimme ottaa lipun, joka kattoi kaiken eli opastuksen, museot ja puutarhan. Mikäli kohteeseen menee suosittelen valitsemaan tämän full experiencen ja erityisesti opastus oli vertaansa vailla.

Opastuksen alkamista odotellessamme ehdimme käväistä puutarhassa kävelemässä lähinnä yhtä tietä pitkin, sillä katsottavaa riitti. Puutarhassa oli myös orkesteri soittamassa ja seisahduimme puiden varjoon musiikkia hetkeksi kuuntelemaan. Vilkuilimme kelloa säännöllisin väliajoin, ettemme vain unohtuisi kiertelemään ja ihastelemaan puutarhaan liian pitkäksi aikaa.

Siirryimme puutarhasta hyvissä ajoin odottamaan opastuksen alkua. Odotellessa ohi käveli ihmisiä palatsin aiempaan elämään sopivissa vaatteissa. Vanhempi, hyvin ystävällinen mieshenkilö toimi palatsin sisäänkäynnin vartijana avaten meille oven linnaan oppaan tullessa hakemaan meitä. Siirryimme ryhmän mukana ensimmäiseen hallimaiseen huoneeseen ja ovet suljettiin perässämme. Oli aika uppoutua tarinoiden maailmaan.

Huoneesta toiseen siirryttäessä saimme kuulla monia tarinoita elämästä palatsissa huoneiden vaihtuessa melko nopeassa tahdissa. Palatsin seinien sisässä oltiin juhlittu, rakastettu ja koettu tragedioita, joiden verhoa meille hetkellisesti raotettiin. Haistelimme myös parfyymia, jota linnassa eläneet henkilöt aamuisin taputtelivat ylleen noin puolen litran verran, sillä peseytyminen ei kuulunut rutiineihin siihen aikaan. Omia lempihuoneitani oli teatteri, jossa istuessaan ja opasta kuunnellessaan pystyi kuvittelemaan näyttelijät lavalle ja yleisön parville ja lattialle.


Kierros tuntui hujahtavan ohi nopeasti, vaikka aikaa kului reilusti yli tunnin verran ja palatsista tuli näin nähtyä ehkä yksi neljäsosa. Oppaamme oli työssään todella loistava ja opastus oli ehdottomasti hintansa väärti.

Opastuksen jälkeen kiertelimme vielä muutamat alueen museot tutustuen mm. muotiin ja keramiikkaan ennen puutarhaan siirtymistä. Puutarha oli valtava ja osa alueesta jäi kokonaan näkemättä, sillä aika ja jaksamisen rajat tulivat vastaan. Ehdimme kuitenkin löytää salakäytävän, seikkailla labyrintissa, nähdä hiekkaveistoksia ja suihkulähteitä, sekä tutustua saksalaisiin satuihin japanilaisen puutarhan ja flamingojen lisäksi.

Paikka oli kokonaisuutena aivan huikean ihana ja mielenkiintoinen kohde, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata käymään.

Päiväretkellä Etelä-Suomessa

Sunnuntait menevät itsellä yleensä treenien parissa, mutta näin kesällä treenitauon aikaan on yhtäkkiä ilmaantunut niin paljon vapaa-aikaa, että on ehtinyt jo lukea kaikki pinossa vuoden odottaneet lehdet. Sunnuntaille pitää siis keksiä muuta tekemistä ja täydellinen ratkaisu on tietysti lähteä reissuun! Tällä kertaa viime sunnuntain ajeluretki vei Punkaharjun maisemiin, kauniiseen puutarhaan ja ihanaan kahvilaan.

Aamupäivä puutarhassa

Matkaseurani käteen oli satuttu jossakin tapahtumassa työntämään esite, jossa mainostettiin avoimien puutarhojen päivää. Esite oli jäänyt jonnekin mutta putkahti sopivasti esiin kun mietimme ja googletimme mahdollisia päiväretkikohteita kohtuullisen ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Päätimme siis ensin suunnata kohti PerennaPuutarha Pöntistä Sysmän suunnilla.

Puutarhassa vierailu sai aikaan suuren halun muuttaa maalle ja alkaa rakentaa omaa salaista puutarhaa. Ihanassa paikassa kiertely sai täysin unohtamaan sen, että puutarhan hoito sopii ehkä hieman huonosti harrastukseksi henkilölle joka saattaa välillä kadota reissuun useiksi viikoiksi tai kuukausiksi eikä erityisesti ole kovin pitkäjänteinen edes muutaman kotona odottavan ruukkukasvin hoidon suhteen. Mainittakoon kuitenkin, että kasveja ei jätetä heitteille vaan niillä on ollut luotettava hoitopaikka entisellä työpaikallani.

Oma lempipaikkani puutarhassa oli pajukatos, jonka sisällä pystyi istuskelemaan varjossa ihan omassa maailmassaan.

Kahvila Lintan Kammari

Puutarhasta jatkoimme matkaa kohti Sysmää kahville Lintan Kammariin. Kahvila ja sisustuspuoti sijaitsee 100-vuotiaassa puutalossa vanhan meijerin miljöössä. Paikka itsessään on aivan ihana ja kahvilan valikoima yllätti erittäin positiivisesti. Gluteenittomia tuotteita löytyi useita ja kaikki täytekakut oli tehty gluteenittomina! Valikoimassa oli myös mansikkamehua lähitilalta. Tähän paikkaan kannattaa ehdottomasti poiketa jos lähiseuduilla ajelee.

Kohti kotia Punkaharjun maisemissa

Takaisin kohti kotia suuntasimme Punkaharjun maisemia ihaillen Vääksy kautta. Ajatuksenamme oli pysähtyä vielä syömässä Vääksyssä Majakka-Paviljongissa, mutta paikka oli sen verran täynnä, että päätimme jatkaa suoraan kotiin tekemään ruokaa ja lepäilemään ennen maanantain työpäivää. Kuten aina on hyvä jättää jotain myös seuraavaan kertaan.