Monthly Archives

maaliskuu 2018

Viikonloppuvisiitti Tampereelle

Paras tapa viettää vapaa-aikaa ja rentoutua on matkailu. Normaalin viikonlopun aikana ei kuitenkaan ehdi kovin kauaksi lähtemään, mutta välillä on kiva vähän vaihtaa maisemaa ja nauttia toisen kaupungin tunnelmasta. Tampere onkin viikonloppumatkailun kestosuosikkejani, sillä kaupungista löytyy tekemistä ja matka pääkaupunkiseudulta taittuu nopeasti junassa istuen ja maisemia katsellen.

Parasta Pad Thaita Purebitessa

Lauantaipäivä Tampereella alkoi jäätelöaamupalalla Koskikeskuksen Minetti jäätelökahvilassa. Vaikka Banana split on jäätelöannosten kestosuosikkini päädyin aloittamaan aamun Kinder-jätskillä. Lyhyen shoppailutuokion jälkeen aloimme miettimään sopivaa lounaspaikkaa ja arvoin hetken pystyisinkö syömään jo thaimaalaista ruokaa joulukuun reissumme ja sieltä saadun ruokamyrkytyksen jälkeen. Päätin kuitenkin, että jossain vaiheessa on päästettävä tuosta kokemuksesta irti ja valitsimme kohteeksemme thai-wokkeja tarjoilevan Purebiten, joka osoittautui nappivalinnaksi.


Thaimaan reissulla en syönyt kertaakaan Pad Thaita, koska en uskaltanut aivan luottaa siihen, että gluteenittomuuden käsite ymmärrettäisiin, joten pysyttelin ruoissa, joissa kykenin näkemään riisin. Niinpä valitsin tämän ruuan listalta sitten Tampereen vierailulla. Annokseen sai valita haluamansa lisukkeen ja tulisuuden asteen. En ole kovin tulisen ruuan ystävä, joten päädyin mietoon vaihtoehtoon, josta löytyi ainakin itselleni sopivasti makua. Onnistuin tykästymään tämän paikan Pad Thai annokseen niin kovasti, että aloin melkein suunnittelemaan seuraavaa vierailuani Tampereella ja Purebiteen. Jotta kaikki rahani eivät tulevaisuudessa menisi junamatkailuun hki-tre väliä otan mielelläni vastaan tietoja siitä missä Helsingin ravintolassa saisi superhyvää Pad Thaita?

Salahuoneita Vakoilumuseossa

Matkalla valitsen yleensä yhden käyntikohteen per päivä ja tälle visiitille olin suunnitellut käynnin Vakoilumuseossa. Kyseisessä museossa on tullut vierailtua joskus lapsena, mutta tästä käynnistä en paljon muista. Museo oli kiinnostava myös näin aikuiselle ja parasta on päästä itse kokeilemaan erilaisia juttuja asioiden katselun lisäksi. Onnistuimme muun muassa löytämään museoon kätketyn salahuoneen, mutta sen sijaan kassakaapin koodia emme saaneet murrettua. Paikasta olisi voinut myös etukäteen varata valheenpaljastustestin 40€ hintaan. Tällä kertaa en viitsinyt siihen sijoittaa, mutta hauska idea esimerkiksi joihinkin teemajuhliin tai kaveriporukalla.

Scandic Tampere City

Tykkään olla yötä hotellissa, sillä itselle hotelliyössä on aina jotain pientä luksuksen tuntua muhkeine tyynyineen ja aamupaloineen. Valitsimme hotelliksi Scandic Cityn sen keskeisen sijainnin ja hyvän aamupalan takia. Huoneet ovat todella perustasoa eikä hotellissa itsessään ole mitään kovin erikoista. Hintaansa nähden voisi odottaa hieman enemmän, mutta ilmeisesti Tampere on melko hintava kaupunki hotellien suhteen. Mikäli sijainti aivan Stockmannin vieressä ei ole must suosittelen ennemmin kohteeksi Tampere-talon lähellä olevaa Lapland Hotels Tamperetta.
Käväisimme myös testaamassa hotellin kuntohuoneen, joka on melko pieni sisältäen muutaman laitteen. Kevyen treenin saa huoneessa mukavasti tehtyä, mutta jos haluaa kuntoilla reissussa kannattaa suunnata johonkin lähialueen kuntosaleista. Scandicin aamupalat ovat itselleni se syy miksi mielellään yövyn kyseisessä paikassa, sillä gluteenittomuus on otettu erittäin hyvin huomioon ja tarjolla on ehkä parasta gluteenitonta leipää mitä olen ikinä syönyt. Pitäisi varmaan selvittää josko kyseistä leipää saisi jostakin ostettua myös kotiin!

Ravintolasuositus Tallinnaan: Leib Resto & Aed

Kenelle: Haluat hyvää ruokaa ja palvelua, josta olet valmis maksamaan hieman ekstraa
Missä: Tallinnan vanhakaupunki
Ota huomioon: Pöytävaraus voi olla tarpeellinen

Ruualla on yleensä matkoillani muutama funktio: pitää kylläisenä (ja ei kiukkuisena) sekä johdatella paikalliseen kulttuuriin makujen kautta. Tiettyjä ruokia, kuten hyvää risottoa himoitsen, mutta en voi mitenkään sanoa olevani erityisesti ruuasta innostunut matkailija ja yleensä arvostelenkin lähinnä yleisimmän matkaruokani eli ranskalaisten tarjontaa ja makua. Päiväristeilyllä Tallinnaan päätimme kuitenkin käyttää ajan ravintolassa herkutellen ja jätin suosiolla ravintolan valinnan ystävilleni, ja kiitos heidän, päädyimme aivan nappivalintaan.

Leib tarjoaa kävijöille herkullista Virolaista lähiruokaa, jonka voi valita kausittain vaihtelevasta ruokalistasta. Ravintolassa oli myös erittäin hyvä palvelu ja asiantunteva henkilökunta, joilta sai lisätietoa omasta annoksestaan sen tullessa pöytään. Palvelu oli nopeaa ja ruuatkin tulivat mukavalla tahdilla jutustelun lomassa. Arvostan erityisesti ravintolassa ollessani sitä, että asiakkaat otetaan huomioon ja henkilökunta on tilanteen ja työnsä tasalla. Tässä paikassa nämä odotukset ylitettiin.

Alkupalaksi vuohenjuustoa

Olimme alunperin ajatelleet lounastaa paikassa, mutta päädyimmekin sitten syömään 3 ruokalajia, joista jokainen oli todella herkullinen. Valitsin pääruuaksi kalaa, joka tuntuu olevan välillä ravintolassa hieman haastava ruoka, mutta tässä paikassa valinta oli hintansa väärti. Listalta löytyi myös gluteenitton vaihtoehto myös sellaiselle, joka ei syö lihaa.

Paras ravintolassa syöty kala-annos

Hintataso on muihin Tallinnassa vierailemiini paikkoihin nähden hieman korkeampi, mutta niin oli myös ruuan laatu. Hinnat ovat suunnilleen samaa tasoa kuin Suomessa maksat perusruuasta jossakin ketjuun kuuluvassa ravintolassa. Toisaalta täällä saat samalla hinnalla, jotain paljon perusruokaa ja vatsantäytettä parempaa. Leib käänsi lähinnä suolasta, rasvasta ja suklaasta innostuvan ruokatylsäilijän pään arvostamaan hyvää ravintolaa rahojen kulutuskohteena. Suosittelen siis ehdottomasti kokeilemaan ravintolaa seuraavalla Tallinnan matkalla!