Monthly Archives

helmikuu 2018

Hiihtolomaa odotellessa

Helsinkiä – ja varmaan koko Suomea – on hemmoteltu ihanilla, talvisilla pakkaspäivillä. Uskaltauduin ensi kertaa vuosiin kävelemään meren jäälle. Lumi narskui kenkien alla, kaulahuivi lämmitti mutta pakkanen kipristeli silti poskia, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja aurinkolasitkin piti kaivaa esiin. Ja ihan kuin aurinko olisi ihan vähäsen jo lämmittänytkin. Kävelylenkin päätteeksi kahvi ja tuore munkkirinkilä maistuivat rantakahvilassa. Ihan kuin lapsena! Tosin silloin kahvin tilalla oli kaakao.

Koululaiset ovat viettäneet Helsingissä hiihtolomaa, mutta itse pääsen talvilomalle vasta viikon kuluttua. Ja tänä vuonna se onkin ihan oikea hiihtoloma Levillä. Edellisen kerran olen ollut Lapissa joskus yläasteikäisenä, joten hauska suunnata pitkästä aikaa Lappiin lumilomalle. Lapsuuden Lapinmatkoilla kaikkein parasta olivat hiihtoreissut, joilla pysähdyttiin jollekin laavulle juomaan kuumaa mehua. Suunnitelmissa onkin hiihtää, lasketella, käydä katsomassa Game of Thrones -lumikylää, syödä Lapin herkkuja, siemailla minttukaakaota ja toivottavasti bongailla vähän revontuliakin. Ja ihan vain rentoutua.

Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä Leville? :) Ja kutsuttiinko lomaa sinun lapsuudessasi talvilomaksi vai hiihtolomaksi?

Ritareiden ja linnanneitojen Bodiam Castle

East Sussexissa Etelä-Englannissa sijaitseva Bodiam Castle on ulkoa päin kuin suoraan keskiajasta inspiroituneesta sadusta: vallihauta, alas laskettava portti, korkeita, pyöreitä vartiotorneja ja aukkoja muurissa jousiammuntaa ja linnan puolustamista varten. Linnaan kuljetaan vallihaudan keskellä kulkevaa kapeaa polkua pitkin, ja linnan sisäpihalle astutaan tiettävästi alkuperäisen, 1300-luvulta peräisin olevan portin läpi.

Linnan ulkoasun perusteella voisi kuvitella, että sisäpihalla kävisi kova kuhina, että ritarit vartioisivat linnan torneissa ja linnanneidot käyskentelisivät käytävillä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ulkopuolelta täysin kunnossa oleva linna on sisäpuolelta raunioina. (Eikä ritareita ja linnanneitojakaan taida enää olla.)

Bodiamin historia

Bodiamin linnan historia ulottuu 1300-luvulle, jolloin Englantia hallitsi Plantagenetin hallitsijasuku. Ritari Sir Edward Dalyngrigge rakennutti linnan vartiolinnaksi. Linna kulki Dalyngriggen suvussa, kunnes se siirtyi avioliiton myötä Lewknorin suvun hallintaan. Ruusujen sodan aikana omistaja Sir Thomas Lewknor kannatti Lancasterin sukua.

1600-luvulla Englannin sisällissodan aikana linnan omisti Lordi Thanet, joka möi linnan rahapulassaan. Linna raunioitui, kunnes 1800-luvun alkupuolelta alkaen eri omistajat alkoivat kunnostaa linnaa. Viimeinen omistaja Lordi Curzon testamenttasi linnan vuonna 1925 kuollessaan The National Trustille, joka avasi linnan ovet yleisölle.

Historian todella aisti Bodiamissa. Romanttinen satulinna on todella kuvauksellinen, ja linnan sisäpuolella oli hauska miettiä, minkälaisia huoneita raunioiden päällä oli aikanaan ollut ja kuka niissä on asunut. Korkeista torneista voi ihailla ympäröivää englantilaista maaseutumaisemaa. Kävin Bodiamissa kesällä 2006, jonka vietin Etelä-Englannissa kesätöissä. Bodiam erottui muista linnoista ja kartanoista joissa kävin juuri rauniotilansa vuoksi: linnaa ei oltu restauroitu, sinne ei oltu tuotu kalusteita, jotka eivät olleetkaan alkuperäisiä eikä sitä oltu rakennettu uusiksi. Bodiamissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, ja mikäli historia kiinnostaa, kannattaa osallistua opastetuille kierroksille. Kuten monissa linnoissa, myös Bodiamissa on lahjatavaramyymälä ja teehuone.

 

Kiitos tästä tärkeästä infosta :D

Matkavinkit

Bodiamia lähin juna-asema on nimeltään Robertsbridge, ja sinne pääsee suoralla junayhteydellä Lontoosta noin 1h 40 minuutissa. Robertsbridgestä on vielä noin 5 mailin eli 8 kilometrin matka Bodiamiin. Sen voi toki myös kävellä, mutta itse hurautin matkan taksilla. Bodiamin linnan verkkosivu muistuttaa, että Robertsbridgessä ei ole miehitettyä taksiasemaa, ja suosittelee taksin tilaamista etukäteen. Uskoisin, että taksin voi tilata myös paikan päältä, mikäli takseja ei satu asemalla pyörimään.

Bodiamin linnaretkeen voi yhdistää vierailun myös Hastingsin kaupungissa. Matka Hastingsista Robertsbridgeen kestää junalla noin puoli tuntia.

Basildon Park – Mr Bingleyn Netherfield

Mitä Ylpeyteen ja ennakkoluuloon tulee, suosikkifilmatisointini on ehdottomasti vuoden 1995 BBC:n minisarja. Mutta vuoden 2004 elokuvassa on siinäkin minusta hyvät puolensa, kuten esimerkiksi Mr Bingleyn vuokraamassa Netherfieldissä tapahtuvat kohtaukset.

Netherfieldiä näyttelee elokuvassa sekä sisältä että ulkoa Berkshiressä Englannissa sijaitseva, The National Trustin omistama Basildon Park. Kyseessä on 1700-luvulta peräisin oleva kartano, jota käytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana sairaalana ja toisen maailmansodan aikana amerikkalaisten sotilaiden tukikohtana. Kartano vaurioitui toisen maailmansodan aikana pahasti, mutta linnan 1950-luvulla ostanut pariskunta, lordi ja lady Lliffe, kunnostivat sen huolella ja rakkaudella.

Basildon Parkilla on erityinen paikka sydämessäni, sillä se oli ensimmäinen kartano Lontoon ulkopuolella, Englannin maaseudulla, jossa olen vieraillut. Se on myös ensimmäinen linnaretki, jonka olen tehnyt yksin. Oli vuosi 2006, olin 20-vuotias, vietin kesää kesätöissä Englannin etelärannikolla, ja tavoitteeni koko kesälle oli nähdä mahdollisimman paljon Etelä-Englantia. Basildon Park oli kiinnittänyt huomioni, ja sinne suuntasin ensimmäisenä, sillä se oli suht lähellä kotikaupunkiani Worthingia.

Suht lähellä tarkoittaa tässä tapauksessa ensin noin puolentoista tunnin junamatkaa Lontooseen, sieltä edelleen toisella junalla Readingiin, josta vielä kolmannella junalla Pangbourneen. Matkani alkoi lupaavasti, sillä lipunmyyntitiskin asiakaspalvelija ei edes tuntenut koko pysäkkiä. (Nykyään Pangbourneen näyttää pääsevän Lontoon Paddingtonilta suoraan yhdellä junalla alle tunnissa.)

Pangbourne on alle 3000 asukkaan kunta Thames-joen varrella. Tuntui, kun olisin saapunut keskelle en mitään. Loistava lähtökohta linnaretkelle!

Pangbournen juna-asemalta matka Basildon Parkiin jatkui jalkaisin. Reitiltä on vaikea eksyä, mutta se kulkee pitkin aika vilkasta katua. Matkanteko oli toisinaan jopa vähän vaarallista, sillä kapealla ja mutkaisella tiellä ei ollut joka paikassa kävelytietä, autojen vauhdit olivat kovia ja tienreunat paikoin täynnä kasvustoa, mikä haittasi autojen huomaamista. Oma uskoni siihen, että olin oikealla reitillä alkoi jossain vaiheessa jo horjua, kunnes ystävällinen paikallinen vakuutti, ettei matkaa ollut enää kauaa jäljellä. Mitä olisinkaan tuolloin (vuonna 2006) antanut älypuhelimesta ja navigaattorista!

Eikä itku ollutkaan kaukana, kun nahkean sateisessa toukokuun säässä 45 minuutin kävelyn jälkeen upea kartano vihdoin näkyi puiden takana. Kartanolla kävi ilmi, ettei itse asiassa ollut kovin tavallista kävellä paikalle Pangbournesta. Lipunmyyjä huomautti ystävällisesti, että näytin vähän nuutuneelta, ja että talo tarjoaisi kaikille Pangbournesta kävelleille ilmaisen teen. Kyllä kiitos! Teetä hörppiessäni aloin olla jo aika ylpeä siitä, että olin selviytynyt paikalle kävellen, ja vieläpä yksin. Elizabeth Bennetin ja Caroline Bingleyn sanat kaikuivat korvissani: ”Good Lord. Did you walk here?” “I did.”  — “My goodness, did you see her hem? Six inches deep in mud. She looked positively medieval.”

Tarpeetonta sanoa, takaisin Pangbourneen ajoin taksilla.

Vierailin Basildon Parkissa kesällä 2006, jolloin Keira Knightleyn tähdittämä Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuva oli vielä aika tuore juttu. Kartanossa oli erittäin laaja ja kiinnostava Behind the scenes -näyttely, joka esitteli muun muassa elokuvassa käytettyjä pukuja. Oppaat ja opastaulut jakoivat tarinoita kuvauksista ja läheisessä kylässä yöpyneistä näyttelijöistä. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla kaikista niistä varotoimista, joita filmiryhmän oli noudatettava, jotta he eivät tuhoaisi kartanon kalliita sisätiloja. Oli myös hauskaa nähdä kuvia elokuvan kohtauksista ja seistä kuvaa katsoessaan juuri samassa huoneessa, saman ikkunan äärellä tai saman sohvan vieressä kuin hahmot ja näyttelijät. Samoin kartanon etupihalla saattoi kuvitella Bennetin siskosten nojailevan parvekkeen kaiteeseen. Ja hauskoja olivat myös samaan aikaan kartanossa olleet eläkeläisrouvat, jotka katselivat Mr Darcya näytelleen Matthew Macfadyenin kuvaa ja pohdiskelivat: ”Colin Firth is my real Mr Darcy. This new one did nothing for me.”

Näyttelyä kartanolla tuskin enää on, mutta tutut kuvauspaikat, upea kartano ja kauniit puistot ja puutarhat ovat ilman muuta vierailun arvoisia!

Päiväretki Tallinnaan ja ravintolavinkki

Kävimme eilen kaverini kanssa päiväretkellä Tallinnassa. En muista, milloin olisin lähtenyt minnekään reissuun näin vähällä ennakkosuunnittelulla – olimme jopa myöhästyä paluumatkalla laivasta suunnattuamme ensin ihan väärään terminaaliin. Spontaanit seikkailut ovat mahtavia, mutta ehkä ensi kerralla tarkistan edes sen terminaalin etukäteen!

Päivän tarkoituksena oli nauttia talvisesta Tallinnasta, vierailla Telliskiven vanhalla teollisuusalueella, syödä hyvin, pysähtyä vanhan kaupungin tunnelmallisiin kahviloihin ja rentoutua höpöttelyn ja viinin äärellä. Kaikki tämä toteutui, vaikka aikaa Tallinnassa oli varsin lyhyt 3,5 tuntia.

Tallinnan vanha kaupunki jaksaa ihastuttaa jokaisella Tallinnan vierailulla. Vanhassa kaupungissa viehättävät ihanat, pastellinväriset talot ja kapeat, kutsuvat kujat, joita ei Helsingistä löydy. Ylipäänsä on hauskaa päästä aistimaan keskiaikaista ja keski-eurooppalaista tunnelmaa vain muutaman tunnin laivamatkan päässä. Ravintoloita ja kahviloita on paljon, ja talvipakkasesta oli mukava pistäytyä lämmittelemään punaviinin äärelle söpöön kuppilaan. Ja tietysti myös erilaisiin käsityö- ja muihin myymälöihin, mikäli shoppailu kiinnostaa.

Moni on kehunut Tallinnan vanhan kaupungin länsipuolella olevaa Telliskiven aluetta, eikä syyttä. Vanha teollisuusalue on täynnä kiinnostavia ravintoloita, putiikkeja ja kuppiloita. Ympäristössä yhdistyvät vanhat teollisuusrakennukset ja uusi arkkitehtuuri, ja rakennusten seinissä on värikkäitä muraaleja. Täytyy ehdottomasti tulla uudestaan kesällä, kun säät sallivat terasseilla istuskelun! Telliskivessä sijaiseva ravintola F-hoone on kerännyt kehuja jo kauan, ja sinne suuntasimme lounaalle mekin. Rento, viihtyisä ympäristö, ystävällinen ja ripeä palvelu, hyvä punaviini ja herkullinen tofu-kookosmaitocurry voittivat meidät puolelleen saman tien – lämmin suositus siis!

Hyvän ruoan ja viinin hintataso on vielä niin selkeästi Helsinkiä edullisempi, että tällaisia reissuja pitäisi tehdä kyllä paljon useamminkin. Ensi kerralla voisi jäädä yöksi hotelliin, niin aikaa jäisi myös esimerkiksi Rotermannin ostosalueelle ja Tallinnan ydinkeskustan ulkopuolisten alueiden tutkimiselle. Myös Viron linnat kiinnostavat!

Onko sinulla hyviä matkavinkkejä Tallinnaan?

Binge watching -vinkki Etelä-Italian maisemiin

Mainitsinkin jo, että odotan innokkaasti seuraavia viikkoa, jolloin voi linnoittautua tv:n ääreen seuraamaan olympialaisia. Jos penkkiurheilu ei kuitenkaan ole sinun juttusi, suosittelen lämpimästi suuntaamaan Yle Areenaan ja etsimään ruudulle Ella Kannisen matkailuohjelman Ellan matkassa: Etelä-Italia. Katselin kaikki seitsemän puolen tunnin jaksoa lähes yhteen putkeen.

Ella lähtee matkaan Firenzestä ja kiertelee Etelä-Italiaa normannien valloitusten jalanjäljissä. Ohjelmassa käydään muun muassa Sisiliassa, Napolissa, Basilicatassa ja Calabriassa. Kaikki tuntevat Rooman valtakunnan, mutta myönnän, että Italian vaiheet Rooman kukistuttua ovat minulle pieni mysteeri. Ohjelma valottaa Etelä-Italian historian vaiheita, ja samalla tutustutaan muun muassa paikallisiin ihmisiin, arkkitehtuuriin ja ruokakulttuuriin. Ja niihin linnoihin, aina palatseista rauniolinnoihin. Erityisen mieleenpainuva oli mahtavan symmetrinen, kahdeksankulmainen Castel del Monte Armiassa.

Olen matkaillut Pohjois-Italiassa ja Firenzen ja Rooman ympäristössä, mutta nyt iski kyllä matkakuume myös Etelä-Italiaan! Jutussa kuvituksena toistaiseksi eteläisimmästä Italian kaupungista, jossa olen vieraillut: hieman Roomasta etelään sijaitsevasta Sperlongasta.